Helsingin ravintolatarjontaa: Juuri

Arkipäivävapaat tuntuvat niin ylellisiltä. Silloin kun on mahdollisuus valvoa edellisenä iltana pitkään, nukkua myöhään, lukea kaikessa rauhassa päivän lehdet ja tutustua kotikaupunkiinsa ihankuin turistin näkökulmasta ikään. Istua kahviloissa ihmisiä seuraten, lorvailla kaupungin kaduilla näyteikkunoita ihastellen, vierailla museoissa, piipahtaa hallissa... tai, niinkuin se turhan usein menee, jämähtää siihen (liian)myöhäiseen heräämiseen ja loppupäivän kuluttamiseen pyjamissa ilman suihkussakäyntiä. Ainoat vierailutkin suuntautuvat todennäköisesti jääkaapille (jossa sitten ei olekaan mitään syötävää) eikä ympäristöäkään tule tutkailtua roskapussinvientireissua laajemmalti, jossa sitäpaitsi ahdistavasti tajuaa, ettei vieläkään ole muistanut alkaa lajitella roskiaan.

Mutta jos kuitenkin niitä vapaita sattuu useampi päivä putkeen (oi ihana loma!) niin jossain vaiheessa jotain saa tehtyäkin. Ainakin sen, että vie itsensä ajan kanssa lounaalle. Jos ei muuten, niin juhlistamaan sitä, että jouluvalmisteluissa kahdeksi viikoksi pakettiin käräytetty reisi on vihdoinkin siinä kunnossa, että kestää jo muutakin vaatetusta kuin niitä pyjamia. Ei siis mikrossa lämmitettyjä ja sähköpostin ääressä kiireessä ohimennen ahmittuja eilisen jämiä; ei työpaikkaruokalan kulahtaneita eineksiä. Vaan ihan oikeaa, nautintoa tuottavaa ja huolella tehtyä ruokaa. Vaihtoehtoja oli heti monia, mutta keskustan kirkkaiden valojen houkutellessa paikaksi valikoitui Ravintola Juuri.

Korkeavuorenkadulla Johanneksen kirkon kupeessa sijaitseva Juuri on ilahduttanut helsinkiläisiä jo yhdeksän(!) vuoden ajan, mutta itse en ole tainnut sinne eksyä vielä kertaakaan. Häpeällistä. Melkein yhtä häpeällistä kuin se koko päivän pyjamissa haahuilu. 

Alusta saakka Juuren Juttu ovat olleet sapakset (€4.60/ kpl), suomisävytteinen vastine Espanjan tapaksille: pieniä harkittuja herkkuja laadukkaista raaka-aineista jotka paitsi esittelevät paikallisia tuottajia, myös paikan osaamista harkitun esillepanon ja loppuun saakka mietittyjen yhdistelmien kautta. Kuunelkaa nyt minkälaista settiä: paistettua graavikuhaa ja mustikkamajoneesia, hirvimakkaraa ja juuressalaattia, hanhirilletä, karpaloa ja selleriä, pintasavustettua poronsydäntä ja omena-pihlajahilloketta...

On paikalla toki á la carte ja lounasvaihtoehtoehtokin, mutta nämä tarjoavat oivan mahdollisuuden tutustua keittiön osaamiseen ihanalla (ja kaikkea himoitsevalle herkuttelijalle niin sopivalla) tavalla. Lounaalla näitä on tarjolla neljän valikoima pääruoaksi tai kahden valikoima alkuruoaksi.

Otin alkuun sileän savukalakeiton jota saatteli Pielaveden muikunmätismetana ja haukipallerot. Silmiähivelevän kaunis keitto oli yllättävänkin hienovarainen (eikä sittenkään liian suolainen) ja haukipallerot kirjaimellisesti sulivat suussa.

Pääruoaksi otin neljän sapaksen valikoiman. Tänään valikoimaan kuului 34 asteeseen kylmäsavustettua, ja täydellisen napakkaa kirjolohta kermaviilin, sitruunan ja ihastuttavan rapean ja henkäyksenkevyen salottisipulin kera.

Sekä punajuurimoussea tillipestolla (aivan ihana yhdistelmä!) ja muruilla, jotka tarjoilijan mukaan olivat yrttileipää, mutta näyttivät ja maistuivat kyllä vuohenjuustolta. Yksi suosikeista joka tapauksessa.

Sitten oli savusiikamoussea kyyttöjogurtilla, jonkinlaisella kurkkurelissillä ja luomuperunoista tehdyillä sipseillä (en kuolemaksenikaan muista mistä ne olivat, mutta niidenkin alkuperä kyllä muistettiin mainita!). Ah.

Omenabriossin ja jaloviinamarinoitujen luumujen saattelemaan hanhenmaksaan kohdistuvat odotukset olivat kovat, mutta hanhenmaksa oli tällä kertaa makuuni vain liian vahvaa - sen rasvaisen täyteläisyyden ja karvauden yhdistelmä oli jotenkin... vuohenjuustomainen. Ei pahaa silti missään nimessä. Luumua olisi saanut olla hieman enemmän. 

Lisäksi pöytään tuotiin peruna-kaalimuhennosta joka oli hauska sattuma - vastahan tuota colcannonia itsekin tehtiin!

Ja koska annoskoot olivat sydäntäriipaisevassa kauneudessaan varsin hillittyjä, oli jälkiruoallekin hyvällä omallatunnolla tilaa. Ja herranjumala, että tähän "keittiön näkemykseen tyrnijuustokakusta" olikin hyvä ateria päättää. Marenkiset keksimurut, tyrnin pirteä hapokkuus, tyrnisoseen makeus, mm. kyytönmaidosta tehtyn juustokakkuseoksen ihanan hapan täyteläisyys - niin maku kuin rakenne olivat niin kohdillaan!

Uuden vuoden uusien aloitusten myötä ruokajuomaksi valikoitui olutlistalta (johan tuota tipatonta olikin kestänyt 3 päivää...!) tarjoilijan suosituksesta Malmgårdin blonde ale. Kyllä sen jälkimaussa sitä alemaista karvautta oli, mutta toimi se läpi ruoan. Etenkin keiton kanssa, jonka lehdyköiden pippurisuuden se toi esiin ihan uudella lailla. Paikan leipä tulee muuten omasta leipomosta.

Paikka on kyllä ihan helmi. Pieni, mutta kotoisalla tavalla intiimi. Pelkistetty, mutta viihtyisällä, ei liian teollisella tavalla. 

Palvelu oli niinikään ihanaa: ystävällistä, asiantuntevaa ja jopa niin asiakkaat huomioonottavaa, etä viereisesn pöydän naisseurueen erään jäsenen jo valmiiksi miettiessä sitä potentiaalista päänsärkyä jonka mahdollisen viinilasillisen ottaminen olisi saattanut aiheuttaa (jos hän sen olisi ottanut), tarjoitui henkilökunta avuliaasti säätämään valaistustakin hänen silmilleen sopivammaksi. 

Yhden hengen lounaalle yhdellä oluella kertyi hintaa 34 euroa. Toki tuolla summalla söisi siellä työpaikkaruokalassa koko viikon lounaat. Mutta mieluummin syön kerran täällä ja lämmitän mikrossa loppuviikon vaikka pussikeittoa - kyllä tämän laatukin on vähintään viisinkertainen. Ja ehkä siinä onkin se tämän vuoden haaste itse kullekin? Vähemmän voi oikeasti olla niin paljon enemmän?   Enemmän laatua, vähemmän määrää?

Ja vaikka vatsa tuli ravittua, nin kovin kevyt oli askel tuon lounaan jälkeen. Sitä se teettää kun sielukin saa ravintoa!

Ja hei, tsekkaamisen arvoinen on myös nurkan takana sijaitseva sisarus Latva!


____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?