Andalusian Auringossa

For English please see here

* * *

Ravinteli Bertha Tampereella hurmaa tyylikkäällä sisustuksellaan, rennolla ja asiantuntevalla henkilökunnallaan, mielenkiintoisilla viineillään sekä niin lihaa kuin kasviksia monipuolisesesti hyödyntävällä ruokalistallaan.

* * *

Viihdyn yksin välillä liiankin hyvin. En minä sano, että se seura aina kovin kummoista on, mutta hyvin me pärjäämme. Olen toki tähän ikään ehtinyt huomaamaan, että on siinä parisuhteessakin puolensa. Niiden itsestäänselvien syiden lisäksi (on kivaa nukkua jonkun toisen kanssa ja... no, puida Valioliigan siirtoikkunoita...) tässä ovat omat suosikkini:

- on joku, jonka kanssa olla tiimi. Joku, jonka kanssa sulkeutua siihen yhteenkuuluvaisuuden ja ylenkatseellisuudensekaiseen ihanaan kuplaan ja valittaa koko muun maailman typeryydestä

- pyykinpesukerrat harvenevat puoleen entisestä, kun voi omien sukkien loppuessa ~~lainata~~ varastaa sen toisen sukkia

- vaatevarasto kaksinkertaistuu. Tämä tosin toimii ainoastaan, mikäli haaveenasi on aina ollut pukeutua yksinomaan puolustusvoimien boksereihin ja merivoimien T-paitoihin.

- Ravintolassa pääsee kokeilemaan aina tuplasti annoksia.

Minut tuntien arvasitte varmaan, että tuo jälkimmäinen syy on tällä hetkellä se elämänlaatua kaikista eniten parantava tekijä (älkää tosin kysykö, mitä minulla on tätä kirjoittaessani päälläni...)

Löysin itseni reilu viikko sitten Tampereelta; kaupungista, jonka kulinaarinen anti maailmalle on tähän mennessä koostunut verestä tehdystä makkarasta ja kanansiivistä. Erityisemmin en voi sanoa myöskään olevani vaikuttunut heidän tavastaan puhua, jota he itse ilmeisesti pitävät kovinkin koomisena.

Pian kävi tosin selväksi, ettei Tamperekaan ollut kovinkaan vaikuttunut allekirjoittaneesta. "No moro. Mitennii sää et tiädä missä Päijanne on? Ootsää muka jostai Helsingistä vai? Kato, tuu meidän baariin, hei! Meiltä saa nääs kaikkee perseestä perämoottoriin!"

Vaikka reissun syyt olivatkin ihan muualla kuin kulinaristiretkeilyssä (jätin jopa kamerani kotiin!), oli selvää, että ohjelmaan oli saatava vähän sitäkin. Valinta osui viime vuoden Taste of Helsingistä kummallisuudellaan (savupekonikinuskia, suklaamoussea ja naudanverimarenkia) mieleen jääneeseen Ravinteli Berthaan.

Töölöläiset niskakarvani pystyyn nostattavasta nimiväännöksestään (ravinteli?) huolimatta valinta oli onnistunut: kompakti lista ja kaksi suuta tarkoittivat sitä, että neljän ruokalajin aterialla (52€/ hlö, kuusi ruokalajia 66€) saimme syödä koko listan läpi. No moro!

Kylkeen otimme myös viinipaketin (43€/ hlö), joista minä otin omani puolikkailla kaadoilla. Tämä pääsi tarjoilijalta tosin unohtumaan ja minullekin kaadettiin täydet kaadot.

"No mutta, juot sen, mitä juot, eikö niin", pahoitteli tarjoilija virheensä huomattuaan. Eikä veloittanut kuin sen puolikkaan verran. Reilu meninki. Tykättiin.

Alkuun paahteisuudella ja kepeydellä ihastuttanutta shampanjaa, jota Berthasta saa ainoana koko maasta. Tämäkin informaationmurunen olisi epäilemättä huomattavasti relevantimpi, jos muistaisin, mitä se shampanja oli. Tuossa on (kai) yksi niitä parisuhteessa olemisen huonoja puolia: sitä on ihan liian täpinöissään siitä ihmisestä kiinnittääkseen huomiota asioihin, joilla ennen oli oikeasti väliä. Niinkuin viiniin.

Muikku, peruna, tilli- annos hurmasi ulkonäöllään ja kesäisillä mauillaan. Niinikään persoonallinen viiniparitus (itävaltalainen Grüner Veltliner-Riesling - Sauvignon Blanc-Chardonnay-blend Stammerdorfer Gemischter Satz Satellit 2015) toimi.

"Tässä haisee bensa", kommentoi seuralainen viinin laatu-Rieslingille tyypillisiä petrolisia sävyjä.

Vuohenjuusto-ruusu-punajuuri oli myös "ja minähän en kasvisruokaa syö"- koulukuntaa tunnustavan seuralaisen mieleen.

Tämän viiniparitus oli illan onnistuneimpia - Chilen Maule-laaksosta peräisin olevan Rucahue Pinot Noir Reservan vivahteikkuus komppasi etenkin annoksen ruusuisia sävyjä kauniisti kuin mikä.

Toinen alkuruokakierros alkoi possu-durum-köynnöskranssiannoksella, jonka syvät maut kirvoittivat allekirjoittaneessa illan toisen spontaanin "voi luoja"- huokaisun. Hiljaiseksi se veti seuralaisenkin.

Langhe Dolcetto DOP Visadi oli kelpo kaveri.

Nauta, kanttarelli ja tattari-annoksen sisältö riemastutti minua seuralaisenkin edestä: siitä kun löytyi mm. naudansydäntä. Koko ruhon hyödyntämiseen Berthassa suhtaudutaankin samanlaisella intohimolla kuin meillä kotona.

Etelä-afrikkalaisen Lammershoekin Lam Pinotage oli jännittävä uusi tuttavuus: puolukkaisessa kepeydessään ja hapokkuudessaan se toi mieleen lähinnä eurooppalaiset Pinot Noirit.

Pääruoissa oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli (dum, dum, duuummmm...) kasvisannos. Spelttiä, tattia ja sipulia sisältänyt ruokalaji ei ollut sieltä kauneimmasta päästä, mutta (molemmat yllättäen) yksi illan suosikeista, joskin voi olla, että pöydässä käytiin seuraavanlainen keskustelu:

"Et sitten kerro kenellekään, että söin vapaaehtoisesti kasvisruokaa. Etenkään Kissabloggarille!"

Tämän kanssa tarjoiltu viini oli Montenidolin 100% Vernaccia. Kuiva, runsas ja upean aromaattinen.

Toinen pääruoista iloitteli taas niillä vähemmän käytetyillä ruhonosilla, joihin seuralainen ei ole (vielä...) ihan niin ihastunut. Mustakaali, nauta ja nauris- annoksesta löytyi niin hitaasti haudutettua potkaa kuin naudankieltä.

Tämän kanssa nautimme Selvapiana's Chianti Rufinaa vuodelta 2013.

Jälkiruokaosasto avattiin piimä, mustaherukka ja herukanlehti-nimisellä annoksella, jonka kakku sai hempeänvihreän värinsä juuri herukanlehdistä. Oivaltavaa ja oivallista.

Uusi-seelantilaisen Seifriedin upean konsentroitunut mutta kypsän hapokas Sweet Agnes Riesling oli toimiva kumppani.

Kauas ei pudonnut omena, kaura ja katajanmarja-annoskaan, joskin kastikkeen paahteisen makeuden kylkeen olisin kaivannut jotain Pedro Ximénezin kaltaista sen kanssa tarjotun Barbeito Delvino Reserva Madeiran sijaan.