perjantai 30. joulukuuta 2016

Toiveita uudelle vuodelle - eroon huijarisyndroomasta


* * * 

Mitä toivoisin ensi vuodelta (jos uskaltaisin)? Sitä, että oppisin vihdoinkin uskomaan itseeni.

* * * 

Edellisen vuoden vaihtuessa uuteen toivotin sen tervetulleeksi Tsatsikimestarin kanssa. Shampanjalasien kanssa turkiksissa ja tiaroissa, tottakai. Vuoden vaihtuessa pussasimme toisiamme ja lausuimme ääneen toiveemme tulevalle vuodelle. Tsatsikimestarin toive oli, että seuraavan vuoden vaihtuessa hänellä olisi joku muu, jota pussata. Minun toiveeni oli työ, jossa saisin tuntea olevani arvostettu. Ja rakkaus.

Ja sitä rakkauttahan tuli. Vuoden ensimmäisten kuukausien sisään ehti turpiin tulla enemmän kuin minkään todennäköisyyslaskelmien (ei unohdeta, että olen kuitenkin humanisti) mukaan pitäisi olla edes mahdollista. Onnea käytiin kokeilemassa treffeillä Englantia myöten. 

Sain mm. oppia, että edes kymmenen vuoden odotus ei tee ihmisestä yhtään oikeampaa. Ja sen, että on näköjään olemassa montakin eri naimisissaolemisen astetta. Joista joka ikinen tosin tarkoittaa loppupeleissä ihan sitä yhtä ja samaa. Että se toinen on naimisissa. Ihmisen kanssa, joka et ole sinä.

Mutta sitten tuli se yksi toukokuinen keskiviikko, joka jätti minut sanattomaksi. Ai tällaisiakin on ihan oikeasti olemassa? Ja se istuu tuossa treffeillä minun kanssani? 

Vaan niin tuli sitä työtäkin: samoihin aikoihin kirjoitin myös ensimmäisen kustannussopimukseni. Unelmat - jopa sellaiset, joihin en olisi koskaan rohjennut uskoa - alkoivat käydä toteen. 

Viime aikoina on blogeissakin puhuttu huijarisyndroomasta - asiasta, jonka tunnistan vähän turhankin hyvin. Se on sitä, että ihminen ei kykene uskomaan omiin kykyihinsä ja siihen, että ansaitsisi mitään niistä hyviä asioita, jotka joissain tapauksissa ovat kuitenkin jopa vuosien kovan työn tulosta. 

Kun vaan koskaan ei ole tarpeeksi hyvä.




Onnistumisessa ja menestyksessä (miten sitä sitten ikinä haluaakaan mitata) on se hirveä puoli, että se saa kaltaiseni yksilön vain kyseenalaistamaan itseään entistä enemmän. Kun se tunne riittämättömyydestä on sinnikkäästi istunut olkapäällä ja painanut alaspäin lapsuudesta lähtien, on nöyryyttävääkin huomata, ettei se ole siitä mihinkään lähdössäkään. 

Tuuria. Vahinko. Sattuma. 

Sanoja siihen, miten se huijari onnistuu itselleen selittämään onnistumistaan on loputtomasti. Eikä mikään niistä ole hyvä. 

Istuin ennen joulua lääkärillä odottaen, että olkapäätäni operoitaisi. Kuulin sairaanhoitajan selittävän tilannettani lääkärille sanoilla "täällä on 37-vuotias nainen". Katsoin hämmentyneenä ympärilleni ennenkuin tajusin hänen puhuvan minusta. 37-vuotias. 

Kyllähän sen ikäisen pitäisi herranjumala jo tietää paremmin! 

Mutta kun ei. 




Se rakkaus on yhtä lailla haastava asia. Kun on kuluneet kaksi vuosikymmentä deittaillut toinen toistaan sopimattomampia ihmisiä, jotka ovat suhteesta vaihdellen vieneet sinulta kaiken mahdollisen itsekunnioituksestasi rahoihisi, se jättää jälkensä. Ihan perkeleen syvät haavat itse asiassa. Jossain vaiheessa sitä alkaa itsekin uskoa, ettei ansaitse parempaa. Koska... ei vain ole tarpeeksi hyvä. Kenellekään.

Joku pieni osa ei siltikään ole onnistunut lannistumaan täysin, vaan jostain on näköjään löytynyt aina uskoa siihen, että ehkä tällä kertaa? Ehkä nyt on tosi kyseessä? 

Mutta eihän sitä oikeasti usko silläkään kertaa. Jossain vaiheessa ne möröt tulevat taas tanssimaan sitä loputtomaan suohon johtavaa piirileikkiään. Ja kusevat pahimmillaan kaiken hyvän päälle, tuhoten sen pienimmänkin mahdollisuuden onneen. 

Sillä ihan siitä samasta asiasta on tässäkin kyse: pelosta.





Pelko siitä, että ei riitä.

Pelko siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä.

Pelko siitä, ettei merkitsekään sille toiselle lopulta yhtään mitään. 

Pelko naurunalaiseksi joutumisesta. 

Pelko torjutuksi tulemisesta.

Pelko siitä että olet toisen ihmisen edessä niin paljaana ja epätäydellisenä arpinesi (jopa kirjaimellisesti - vuosien saatossa kun itseni rankaiseminen omasta huonoudestani on saanut hyvinkin epäterveitä purkautumiskeinoja) kaikkinesi ja se toinen ihminen katsoo sinua, eikä haluakaan olla missään tekemisissä kanssasi. 

Pelko ihan vitun kaikesta. 




Rakkaus on kumma asia. Samaan aikaan se antaa sellaista turvaa, mitä mikään muu maailmassa ei, mutta se myös tekee ihmisen niin helvetin haavoittuvaiseksi. On niin pirun vaikeaa löytää se oikea tasapaino pelon ja uskon välillä; oppia piirtämään raja terveen omanarvontunnon ja sen kaikkein tärkeimmät ihmisetkin karkottavan liiallisen itsesuojelun välimaastoon.

37 vuotta. Nykyisellä elinennusteellani edessä on ainakin saman verran. Olisikohan siis oikeasti aika tehdä asialle jotain? Olen itsekin niin kyllästynyt ja väsynyt itseeni ja sisintäni kalvavaan epäilyyn, että miten ihmeessä sitä jaksaisi kukaan muukaan? 

Jos en riitä edes itselleni, miten helvetissä voisin riittää kenellekään toiselle?

Mutta miten tuosta suosta kömmitään ulos - reisilihaksilla jotka eivät ole nähneet spinningsalia sitten vuoden 1997? Miten koko elämänmittaiset tuhoisat mallit muutetaan? En minä sitä tiedä. Tällä hetkellä juon punaviiniä ja etsin äkkilähtöjä. Kongoon tai Pohjois-Koreaan. Seuraavan lasillisen pullon jälkeen lisään epäilemättä listaan myös Syyrian. 





Bloggaaminen on kaltaiselleni ihmiselle se ihan vihoviimeisin asia. Se on jatkuvaa itsensä alttiiksilaittamista; loputonta kilpailua ja vertailua muihin. Kummallinen tilastoja ja lukijamääriä neuroottisesti mittaava rinnakkaistodellisuus, jossa ei koskaan ole yhtä hyvä kuin joku toinen. 

En ole aina ollut ihan varma, olenko toisinaan avautunut blogissa vähän liikaakin, mutta uskokaa pois, teiltä saamani palautteen perusteella on tämä tarjonnut vertaistukea teillekin. Toivoisin, että tietäisitte, kuinka paljon teidän tsemppinne on minua kannatellut. 

Mitä ensi vuosi tuo tullessaan, ei meistä voi kai tietää vielä kukaan. Sen verran tiedän, että maaliskuussa se kirjani on kaupoissa. Yritän muistuttaa itseäni tuosta ja siitä käsittämättömältä tuntuvasta asiasta, että maan suurin kustantaja uskoo minuun, vaikka itse en sitä osaakaan. Mutta sitten tulee se pieni, mutta sitäkin sinnikkäämpi ääni takaraivosta joka jankuttaa, kuinka se ei ole mitään verrattuna niihin oikeasti maailmaa paremmaksi muuttaviin saavutuksiin, joihin vaikka YK:ssa pyritään. 

Mutta tiedättekö mitä? Nyt uskallan jo näyttää sille äänelle keskisormea ja kertoa, että sillä korruption ja kyvyttömyyden kalvamalla YK:lla on niinikään takanaan historiansa huonoin vuosi, jolloin se on päätöslauselmineen antautunut sellaisten maiden vietäviksi, joiden koko olemassaolo järjestelmällisesti uhmaa niitä YK:n perusperiaatteita, joita sen tulisi puolustaa. 




Ehkä se on jo hyvä ensimmäinen askel? Tai ehkä löydän itseni seuraavaksi kalliolaisesta räkälästä kitarani kanssa yrittäen olla se seuraava Suomen Virallinen Nuori Vihainen Nainen. Paitsi että eihän minusta nuorta saisi enää Rolf Nordströmkään.

Entistä suurempi syy yrittää vihdoinkin ottaa opikseen, kai. Enhän minä osaa edes laulaa. 

Ja niinpä huomenna; vuoden vaihtuessa, otan sen jälleen vastaan Tsatsikimestaria pussaten. Kulunut vuosi on ollut samaan aikaan elämäni paras... ja pahin. Ensi vuotta en uskalla edes ajatella. Mutta jos jotain uskaltaisin siltä toivoa, se olisi rohkeus. Rohkeutta omaan itseeni ja siihen, että voisin kelvata edes itselleni. 

Ja sitä minä toivon meistä ihan jokaiselle. 

Jätän nyt seuraksenne viisaita sanoja pieneltä mieheltä, jolla on iso sielu. Kiitos teille kaikille siitä, että olette olleet mukanani tämän vuoden. Toivottavasti jatkamme matkaa yhdessä ensikin vuonna?




_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

64 kommenttia :

  1. Toivon, että tuleva vuosi on sulle hyvä. Sä olet jo hirmu Rohkea nainen kun kirjoitat näin. Toivottavasti taas nähdään jossain, kaikkea parasta sun vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 en tähän hätään osaa enempää sanoja löytää, mutta kiitos <3

      Poista
  2. Myös minä kipuilin jossain vaiheessa elämää yksinäisyyteni kanssa. Tunsin olevani omasta ja muidenkin mielestä vain puolikas, kun olin lähes 40-vuotias sinkku. No nyt lähes 10-vuotta myöhemmin olen edellen sinkku ja enää en jaksa edes yrittää. Tämä ei ole katkeruutta vaan sitä, että olen huomannut osaavani olla onnellinen tekemällä asioita joista minä tykkään ja opettelemalla löytämään oman tien tässä maailman sokkelossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos viestistäsi. niin kai se pitäisikin ajatella: että itse sitä on onnellisuudestaan vastuussa, ei sitä kukaan toinen tule hopeatarjottimella antamaankaan. Ja kunhan itse tekee kaikkensa rakentaakseen itselleen maailman, jossa on hyvä olla... niin kaikki muu(t ihmiset) on sitten vain bonusta. mutta kyllähän se yrittäminen, uskominen ja pettyminen kerta toisensa jälkeen ihmisen niin rikki jättää, että ymmärrän täysin sitä, ettei enää jaksa edes yrittää <3

      Poista
  3. Voi Erja. Muista aina, että on valtavasti bloggareita, lukijoita ja muita tallaajia, jotka unelmoivat olevansa edes puoliksi yhtä hyvä kuin sinä <3 Sinä luova ja vähän hullu (positiivisessa mielessä) olet juuri hyvä...just noin ja aivan ihana persoona... hulvatonta seuraa... hauska... antelias...auttava....improvisoiva....ihan mahtava! Ihan just sitä mitä sä haluaisitkin olla, mutta et vaan sitä itse huomaa. Huima vuosi sulla on ollut ja vielä huimemmaksi varmasti ensi vuosi tulee. Onnellista ja menestyksellistä tulevaa vuotta muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja piti vielä lisätä, että et uskokkaan kuinka toivoisin osaavani kirjoittaa edes puoliksi yhtä hyvin kuin sinä. Sen lisäksi, että blogisi on kuvineen ja resepteineen aivan mahtava niin sitä on todella ilo lukea. Sä nyt vaan hanskaat ton kirjoittamisen taidon ihan kybällä.

      Poista
    2. Kiitos kauniista sanoistasi, muru. Toivoisin jaksavani löytää sanat, joilla kertoa, kuinka paljon ne merkitsevät, mutta juuri nyt aivot ovat sellaista mömmöä, ettei niitä löydy <3

      Poista
  4. Mulla oli ihan samat ajatukset kuin Tiinalla. Nautin blogisi lukemisesta vaikka viime aikoina en olekkaan jaksanut kommentoida, mutta kirjoitata upeasti ja reseptisi ovat ihania. Samoin matkakertomuksesi. On ihanaa että olet olemassa. Olet tuonut varmasti iloa, onnea ja kauneutta monen ihmisen elämään. odotan ensi vuotta ja mitä kaikkea saankaan lukea sinulta ja ja sitä keittokirjaa odotan myös.
    Sen verran voin myös kertoa, että sinun postaukset Andalusiasta sai meidät tänä syksynä matkustamaan Sevillaan ja sekä Armastus ja minä ihastuimme kaupunkiin ja aloimme haaveilla uusista matkoista andalusiaan. Sinä siis olet "syy" meidän ihaniin kokemuksiin ja muistoihin Sevillasta. Kiitos Sinulle että olet ja kirjoitat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuinka ihana kuulla <3 Suurkiitos kun olet mukana tällä matkallani ja rakkaudentäyteistä ja onnellista ensi vuotta teille!

      Poista
  5. Erja ihanainen,sä olet niin hyvä ja ihana. Ihan mieletön kirjoitus taas motek:) Mulla on vähän ikävä sua,sä jätät sellaisen ikävän jälkeesi...Mahtavaa vuotta 2017 Erja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toda raba <3 Toivotaan meille kaikille ihanaa ja oikeista syistä ikimuistoista vuotta <3

      Poista
  6. Ai, että sä et muka ole mitään! Verbaalikko, visualisti, gourmetkokki, nokkela, hauska, luova, oivaltava, sydämellinen, idearikas... Mitä ihmettä sun pitäis vielä olla enemmän? Saban kuningatarko? Ja ajattele, sä olet saanut ihmisen, joka ei osaa keittää edes kananmunaa lukemaan ruokablogia. Ihan vaan sen takia, että sun blogi on niin hyvä :) Ihanaa ja onnenkantamoista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no silloin saisi ainakin käyttää tiaraa vaikka joka päivä vaikkuttamalta ihan sekopäältä...

      kiitoksia sanoistasi - tulen säilömään ne sydämeeni vastaisuuden varalle. sitä loputonta kilpajuoksuahan kaltaiseni elämän on niitä omia demoneita vastaan - toivottavasti löytyisi joku keino, millä ne saisi karkoitettua sinne pukuhuoneen puolelle.

      Poista
  7. Mulle sä olet maailman rohkein monitaituri, joka jaksaa jokaisen turpakeikan jälkeen nostaa itsensä yrittämään uudestaan. Sä olet luonnonvoima ja me -sun lähipiiri - ollaan maailman onnekkaimpia ihmisiä sun ystävyyden takia.
    Sä olet mulle äärimmäisen rakas ja mä lupaan pysyä sun mukana ensi vuonnakin niin ylä- kuin alamäissä.

    Tsatsikimestari on sulle oikein hyvää seuraa justiinsa nyt ja jos tahdot pussailla myös kissoja niin tiedät missä se onnistuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kun olet olemassa - merkitset enemmän kuin tiedätkään.

      siitä olen kiitollinen, että kyllähän elämässäni teidän myötä rakkautta riittää.

      Poista
  8. Tsemppiä sinulle ensi vuoteen. Kyllä se rakkaus tulee kun vähiten odottaa. Saat sen mistä luovut. Ja muuten kyllä minä käyn lukemassa blogiasi! Olet minun suosikkini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia <3

      eikö se kirjailija joka tuon lauseen kirjansa otsikoksi laittoi päätynyt konkurssiin... ;-)

      toivotaan, että tähän tilanteeseen pikkuhiljaa jotain tolkkua saisi <3

      Poista
  9. Uskomattoman upea kirjoitus! Loistavaa tekstiä ja oivaltavia ajatuksia. Minä, joka parhaimmillanikin olen keittiössä vain liekehtivä kylmäkkö, nautin ilmaisustasi suunnattomasti.

    Olinkohan täällä ekaa kertaa? Mutten varmasti viimeistä. Erinomaista vuotta!

    P.s. Saako sen kirjan tilattua omistuskirjoituksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "liekehtivä kylmäkkö" :-) minä nautin tuosta ilmaisusta!

      kiitoksia kauniista sanoistasi, toivottavasti ensiviviittisi ei jää viimeiseksesi. ihanaa ja elämysrikasta vuotta sinullekin ja kyllä varmasti saa tilattua x

      Poista
  10. <3 Toivon sinulle Erja mahtavinta uutta uutta mitä toivoa voi <3 Olet ajatuksissani, sinä upea nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia rakas. olen ylpeä, kun saan tuntea sinut <3

      Poista
  11. Olet monitaituri, jollainen moni haluaisi olla - ja hyvä itsenäsi.

    Minäkin vuodia ajattelin, etten ansaitse parempaa ihmissuhteissa, etenkin sen keissin jälkeen jossa selvisi että poikamies Helsingissä onkin aviomies Tampereella. Onnekseni asiat ja ajatukseni muuttuivat ja olin valmis vastaanottamaan onnellisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tässä ihan pelkästään rakkaudesta ole kyse - silloin olisin jo vähän liikaa chick flick-klisee jopa itsellenikin...

      mutta jos sitä epävarmuutta ja itsensäepäilyä on jo muutenkin näin paljon, niin kyllähän se siihen rakkauselämäänkin heijastuu. ja ok, myönnetään... kyllähän se viime kädessä on se elämän tärkein asia.

      Poista
  12. Eikös se ole ole niin, että ne suurimmat taiteilijat ja älykkäimmät tiedemiehet ovat usein olleet niitä, jotka kyseenalaistavat itseään, mutta jatkavat silti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en minä tiedä, mistä ne sen vakaumuksensa aina uudelleen löytävät... mutta kiitos kuitenkin <3

      Poista
  13. Kiitos Erja sukellukkesta sielunmaisemaasi! Ehkä vähän surkuhupaisestakin sellaisesta, mutta kuitenkin niin elämänmakuisesta sekkailusta pitkin ja poikin tämän pallon puoliskon polkuja, jonka varrella ystävät ovat niitä valaisevia lyhtyjä. He auttavat kulkuasi eteenpäin, vaikka vähän kompuroisitkin, sillä sehän on ihan inhimillistä. Kukapa meistä ei haluaisi olla hyvä, huomenna parempi ja lopulta paras, itselle ja muille. Aika monesta löytyy se pirullinen perfektionisti, joka ajattaa meitä loputtomiin ja läkähdyksiin saakka. Luovan ihmisen luonteenpiirteisiin kuuluu ajatus tehdä asioita aina vain paremmin ja paremmin. Luomisen intohimossa on kuitenkin se karikko, siinä vaiheessa, kun tuntuu siltä, että voisi olla tyytytyväinen aikaansaannoksiinsa, edes hetken. Siinä vaiheessa alkaakin tuntua siltä, että rappiotila alkaa, kun ei keksikään mitään uuuta ja parempaa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä aivot vaan suojelevat sinua ylikuumentumiselta ja vaativat lepotaukoa akkujen uudelleen lataamista varten. Se näkymätön raja viisauden ja hulluuden välillä on kuin veteen piirretty viiva. Näin asiaa kuvaili erään psykiatrisen sairaalan ylilääkäri avatessaan henkilökunnan ja potilaiden yhteistä taidenäyttelyä. Mitä opimme tästä? Sen ainakin, että pitäisi olla armollinen itseään kohtaan, ainakin yrittää edes ja sitä myötä olisi helpompi hyväksyä itsensä kaikkine pikku virheine ja vikoineen. Näin muidenkin valuviat olisivat helpommin hyväksyttävissä, niistä pahemmin ärsyyntymättä. Tämä toimisi ehkä ja myös käänteisestikin. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ei lähes tulkoonkaan, vaikka kuinka vääntäisi tai yrittäisi tehdä maailman parannusta, kaikin mahdollisin keinon, kynsiä ja hampaita unohtamatta. Ja tässä ne ruusut ... en ole ikipäivänä nauttinut kenenkään kirjoituksista, sanailuista, kertomuksista, kuvailuista ja runsaista kuvista, kuin vasta nyt ja jonkin aikaa, kun olen saanut olla matkoillasi mukana maailman turuilla ja toreilla. Tästä toivon saavani nauttia jatkossakin kaikin aistein ja maustein. Hyvää Uutta Vuotta sinulle toivotan, ihan sydämeni pohjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kunpa joku päivä löytäisin tarpeeksi suuret sanat kertoakseni sinulle, kuinka paljon kommenttisi ovat matkan varrella merkinneet <3

      miksi se onkin niin, että muita kohtaan on aina niin paljon helpompi olla armollinen, mutta omale kohdalleen sitä ei osaa odottaa muilta ja vielä vähemmän itseltään.

      kiitos kun olet olemassa - sinun sanasi jaksavat todellakin valaa uskoa ja tuoda valoa synkimpäänkin päivään!

      Poista
    2. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :) <3

      Poista
  14. Kiitos kauniista ja ajatuksia herättävästä jutusta. Toivon, että ensi vuosi on sulle vähintään yhtä tykki mutta hyvällä tavalla, täynnä rakkautta ja hienoja kokemuksia - niin safkapuolella kuin elämässä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia <3 onhan se kummallista miten tuo blogi jotenkin luo turvallisen paikan jossa repiä itsensä niin hajalle muiden nähtäväksi...

      tälle vuodelle en uskaltanut edes tehdä toiveita tai lupauksia. tulee, mitä tulee...

      Poista
  15. Aika jännittäviä kuvia Hangosta.
    Mä tunnistan tunteen. Sen jälkeen, kun astuin ulos lukiosta, kaikki on mennyt mitä hirveimmällä tavalla väärin, eikä kukaan ole vaivautunut kertomaan, miksi. Ihan kuin olisin kirottu. Esimerkiksi se elämän suuri rakkaus loppui sairaalaan, missä Peetu makasi kuolleena. Se tunne, kun pitelet kylmenevän kumppanisi kättä.
    Toinen oli se, kun ollessani nuori, menin naimisiin yhden Parkerin kanssa. Parker kuitenkin oli uskoton koko ajan, joten se kaatui siihen.
    Sitten oli Nukkis, missä onnistuin tekemään itsestäni kaikkien vihaaman.
    Mun työhistoriani on yksi iso vitsi.
    Sinä ruoskit kuitenkin itseäsi turhaan. Sen ainoan kerran, kun söin sinun mässyäsi, shakshoukaa, se oli hyvää, vaikka siitäkin raatelit itseäsi. Mikään ei tietenkään saa sinua uskomaan toisin. Loppujen lopuksi, millään ei ole paskan väliä. Teit mitä tahansa, miten tahansa, ihmiset ovat vittuuntuneita ja se johtuu heistä, ei sinusta itsestäsi. Sitä paitsi, sinulla on paljon parempi blogi kuin esimerkiksi minulla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. FB ei jostain syystä antanut mahdollisuutta vastata jättämiisi ihaniin kommentteihin.

      Sun asenne on kaikessa raadollisuudessaankin jotenkin niin ihana. Kiitos kaikista ihanista sanoistasi. Toivon meille molemmille parempaa tulevaa.

      Nyt olen niin loppu etten saa löydettyä enempää sanoja, mutta kiitos. Kiitos kaikesta <3

      Poista
  16. Ihanaa itsepohdintaa! Rohkeutta ja toivoa myös tälle (toivottavasti) rakkauden täytteiselle vuodelle 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia. ehkä tämä antaa toivoa jollekin toisellekin samojen asioiden kanssa painiskelevalle... x

      Poista
  17. Kiitos rehellisestä ja mukaansa tempaavasta pohdinnasta <3 Olet luova ja lahjakas, vaikka et sitä itse uskoisi. Olet kuitenkin herännyt ajattelemaan ja kyseenalaistamaan omia ajatusmallejasi, joten olet varmasti jo oikealla tiellä. Keskusteluapu ammattilaisen kanssa saattaisi myös auttaa ajatusten kanssa eteenpäin. Odotan jo kovin kirjaasi! :) Upeaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Todellakin toivon asian olevan noin ja olet varmasti oikeassa - se ammattilainen voisi vihdoin olla paikallaan.

      Poista
  18. Ensinnäkin, onnea kirjan johdosta, odotan että saan lukea sen! Toiseksi, kiitos ihanasta inspiraatiosta, ja siitä että menet eteenpäin pelosta huolimatta. Kaikilla on pelkoja, ne jotka menestyy menestyy niistä huolimatta :) Sinulla on ollut hieno vuosi takana, ja musta tuntuu että 2017 tulee olemaan vielä upeampi!! Ihanaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehkä joku päivä jaksan uskoa tuohon itsekin. Tällä hetkellä kaikki on vain niin kovin synkkää.

      Poista
  19. Ihanan rohkeaa ja rehellistä tekstiä, paljon samanlaisia ajatuksia pelosta ja riittämättömyyden tunteesta kuin itsellänikin. Pohdintaasi lukiessa tuli olo, että voi kun voisin olla kanssasi juomassa punaviiniä ja pohtimassa tätä kaikkea missä elämme.

    Tarvitaan synkkiä aikoja, jotta voimme olla onnellisia niistä paremmista ajoista ja arvostaa niitä. Elämä ei maistuisi elämälle, jos ei välillä joutuisi maistamaan karvasta. (Meinasin kirjottaa, että karvasta puolta, mutta se kuulosti niin härskille.)

    Tsemppiä ja jaksamimsta. Sinä pystyt ihan mihin vaan, nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sillä punaviinillä ja ystävien kanssa asioita pohtimalla on tässäkin myrskyssä luovittu...

      kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  20. Hiukan on vaikeaa keksiä järkeviä sanoja. Ehken edes yritä, ja lähetänkin sinulle vain mukavia ajatuksia ja voimaa itsesi uskomiseen. Siitä kai se kaikki lähtee. Jään myös innolla odottelemaan kirjasi ilmestymistä! Se on aivan huikea juttu! Toivottavasti se vie sua elämässä vielä pitkälle eteenpäin :)

    VastaaPoista
  21. Ihanan rohkeasti, avoimesti ja omin sanoin kirjoitettu juttu! Olet taitava kirjoittaja! Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia kannustuksestasi! olkoon tämä vuosi hyvä meille kaikille!

      Poista
  22. Rohkea postaus! Etenkin nuo pari lausetta bloggaamiseen liittyvästä riittämättömyyden ja jopa huonouden tunteesta kolahti, sillä samoja tuntemuksia on toisinaan ollut minullakin. Ajattelin olevani ainoa, mutta niistä ei kai vaan puhuta. Mutta toisaalta, jos ajattelisi olevansa erinomainen, ei silloin olisi tarvetta kehittyä ja homma alkaisi tuntua pian tylsältä. Ihanaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  23. Tsemppiä uudelle vuodelle! Ihan ensimmäisenä kannattaa lopettaa itsensä vertailu muihin - niin blogisfäärissä kuin oikeassakin elämässä. Kiitos, kun jaoit tämän kanssamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on - sydän kun ei vain ainakaan omalla kohdallani tahdo sitä järjen ääntä useinkaan kuunnella...

      Poista
  24. Ihana, henkilökohtaisempi postaus ja varmasti monelle hyvin samaistuttava. Ainakin itselleni. Bloggaaja- ja somemaailmassa on vaikea välillä olla vertailematta itseään muihin, mutta mielenterveyden kannalta sitä on pakko opetella, ja keskittyä pelkästään tekemään sitä omaa juttuaan. Ja varmasti olet menestyksen ansainnut! Suomessa kun tulen käymään niin pistän kirjasi ostoslistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se on. ei siihen omalla kohdallani pitkääkään somepaastoa vaadita, että huomaa, kuinka paljon paremmin voi, kun oikeatsi vain keskittyy siihen omaan olemiseen ja elämiseen sen sijaan että musertuisi sen edessä, kuinka paljon mielenkiintoisemmalta kaikkien muiden tekemiset vaikuttavat omaan pieneen elämään verrattuna <3

      Poista
  25. Yhdyn Annemarian sanoihin tuossa ylempänä: mitä muuta sun pitäisi olla? Olet jo niin paljon kaikkea. Mutta samalla ymmärrän kyllä tunteesi. Tsemppiä tähän vuoteen, tee siitä elämäsi paras! Ole armollinen itsellesi, mutta samalla kannusta itseäsi entistä parempiin suorituksiin. :) Pystyt siihen!

    VastaaPoista
  26. Onnea sinulle vielä kirjaprojektisi kanssa olet ansainnut sen ! Se mitä muuta elämä tuo tullessaan ei todellakaan voi tietää. Sanotaan että " sille ei anneta joka ei jaksa kantaa" joo varmasti olet saanut kantaaksesi rittävästi ... Minun piti odottaa 50v asti. Sitten se vaan tapahtui .. olin just saattanut isäni hautaan ja siinä hän yht äkkiä oli , mies kaukaa toiselta puolen maailmaa, minulle ?! ajattelin että ei minulle voi tapahtua tämmöstä,jotain vikaa täytyy hänessä olla .. ei ei ole pakolainen ,hän on aikuisopiskelija. Yritin "juosta pakoon" ei tämä sovi minulle..nuorempikin vielä. Hän sai minut vakuuttuneeksi että kannataa elää ! Tarttua hetkeen , nähdä , kokea ..Olen lähtenyt seikkailuun josta en tiedä miten käy. Ei ehkä lohduta nyt, mutta elämä on heittänyt sinulle nyt kirjaprojektin ,jonka myötä varmasti avautuu uusia ovia ja ikkunoita, ihmisiä niiden takana, kunhan kurkistat.. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi miten ihana kuulla - kiitos kun jaoit tarinasi <3

      kaikkea hyvää teille nyt ja tulevaisuudessa!

      Poista
  27. Hyvä teksti. Onnellista, seesteistä ja ennen kaikkea luottavaista uutta vuotta! Paljon onnea kirjasi kanssa - se on huikea saavutus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 yritän ehkä muistuttaa asiasta itseäni taas vähän tiukemmin sanakääntein!

      Poista
  28. Kirjaprojektisi on huikea, ole ylpeä siitä! Kovin moni ei koskaan pääse samaan. Rohkeutta tulee lisää kun ikävuodet kasvavat. Niin minulle ainakin kävi. Välillä kaikki ottaa päähän ja vituttaa kaikki, mutta parin päivän päästä tuntuu paremmalle. Täällä joku neuvoi myös keskittymään omaan juttuun ja unohtamaan vertailun muihin. Se on hyvä neuvo. Sitä yritän itsekin toteuttaa, välillä onnistuen ja välillä menee ihan metsään. Tsemppiä uuteen vuoteen, tuokoon se elämääsi kaikkea hyvää ja kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla - toivon todellakin asian olevan näin. Omalla kohdallani tuntuu, että minusta tulee kko ajan vain ujompi ja arempi ja yksityisyyttäni sekä sydäntäni suojelevampi...

      mahtavaa vuotta 2017 sinullekin!

      Poista
  29. Tunnistan tuossa hiukan itseäni. Jos jostain tulee kiitosta tai menestystä, niin muistan sen hetken ja sitten alan jo miettimään, että ehkä sitä ei tosissaan kuitenkaan oltu tarkoitettu minulle. En tiedä miksi näin on. Äläkä lannistu rakkauden suhteen! Minäkin vasta "vanhoilla päivilläni" löysin kumppanin (irtisanoin vakituisen työn, myin asunnon ja tavarat, jätin kaiken ja muutin toiselle puolelle maailmaa) ja vajaan vuoden päästä olimme jo naimisissa. Elämä on kummallinen, ikinä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu! Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tarinasi jakamisesta! toisille kai sen oman paikan löytäminen vain on niin paljon vaikeampaa...?

      onnea uuteen vuoteen teillekin!

      Poista
  30. Itse en koskaan ole ajatellut noin, joten on vaikea samaistua tähän. Mutta uskon, että kaltaisia on monia. Omien kokemusten mukaan monilla naisilla on se ominaisuus, että ne ajattelevat ja miettivät ja lopulta vielä päättelevät mitä toinen ajattelee, mutta unohtavat kysyä sen :-) Eli jos joku asia nykyisessä parisuhteessa askarruttaa, nii ihan kaikkien miesten puolesta, kysyppä asiaa kumppanilta. Me kun usein ajatellaan ihan jotain muuta kuin te luulette meidän ajattelevan ;-)

    Oikein mukavia reissuja ja hetkiä sinulle vuonna 2017! Jään odottelemaan maaliskuuta ja kirjaasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä taida juurikaan olla enää parisuhdetta, miltä kysellä.

      kyllä meillä naisilla taas on vähän sellainen kokemus että kyllä niiltä miehiltä on kysyttykin, vastauksia vaan on harvemmin saatu...

      Poista
  31. Aivan valtavan hyvä ja hieno kirjoitus, jossa tunnistin paljon omiakin tuntojani. Ihanaa tätä vuotta Sinulle!

    VastaaPoista