maanantai 10. elokuuta 2015

Ja kuinkas sitten kävikään...


* * * 


For English please see here

* * * 

Jos olette ihmetelleet viime viikkojen blogihiljaisuutta, selitys on tässä. Vaikka sen sanoiksi pukeminen on yhä ihan yhtä vaikeaa kuin asian ajatteleminenkin. 

Ei, en ole kuollut. Ei, en ole myöskään menettänyt käsiäni jossain kauheassa itsemurhapommi-iskussa. Ja ei, en ole edes tehnyt elämänmuutosta ja muuttanut internetittömään kommuuniin, jossa uskotaan sähkövirran olevan syy kaikkeen, mikä ihmiskuntaa tällä hetkellä riivaa. 

Elämänmuutos on kyllä blogin takana tapahtunut. Jotain on menetetty. Naapurinpoika. 

Suihkun huurtamaan peiliin piirrettyjä sydämiä, joita kukaan ei näe. Itkua, jota kukaan ei kuule. Käsi, josta kukaan ei pidä kiinni. Koti, jossa kukaan ei odota. 

Olen kiitollinen yhteisestä ajastamme, joka nyt on tullut päätökseensä. Aina se rakkauskaan ei ole tarpeeksi selviämiseen kaikista haasteista ja hankaluuksista,  joita elämä karavaanin tielle heittää.

Silloin teininä ensimmäisten sydänsurujen aikaan sitä aina (Haddawayn I Miss you- biisiä taas uudestaan ja uudestaan alkuun kelatessa) ajatteli, kuinka sitten aikuisena kaikki olisi helpompaa. Vaan eivät ne erot ihmisen kasvaessa todellakaan helpommaksi muutu. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän niihin suhteisiin panostaa.  Aina vain enemmän; henkisiä, emotionaalisia ja taloudellisia resursseja. Ja eron tapahtuessa sitä menettääkin sitten paljon enemmän kuin vain jonkun, jonka kanssa pussailla välitunnilla pyörävajan takana. Sitä menettää koko loppuelämän suunnitelmat. Ja nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, myös ruokahalun (Jep, ruoka- ja viinibloggari, joka ei pysty syömään eikä juomaan?)

En tosin vieläkään, edes kuluneiden viikkojen jälkeen ole lähelläkään Kate Mossin supermallimittoja, joten en taida osata kunnolla edes sitä kuoliaaksi riutumista. 

Mutta kyllä tämä(kin) tästä. Muistatteko aikaisemmin listaamani erosta selviämisen eri vaiheet? Rastavaihe on nyt ohitettu. Päivittäinen unentarvekin on pudonnut 20 tuntiin. Pizzalaatikkoesteratavaihe puolestaan näyttää jäävän väliin vallan kokonaan!

Niin että jos vain jonkin aikaa jaksaisitte odottaa? Kyllä se (elämän, kokkauksen... minkä tahansa aiheuttama) ilo vielä palaa. Ja sitten palaan minäkin. Ja tämä blogi.




PS. Vastaisuuden varalle: Jos minusta ei tulevaisuudessa kuulu kahteen viikkoon, lähettäkää suosiolla palokunta ovelle tarkistamaan tilanne. Ihan kaiken varalta.

PPS. Lähettäkää vain sellaisia sinkkupalomiehiä, ok?

PPPS. Eikä haittaa jos ne on sellaisia vähän huonomuistisia. Sellaisia, jotka unohtavat kaikessa kiiressä vaikka paidan kotiin.

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


32 kommenttia :

  1. Olen pahoillani puolestasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. ajattelin että parempi jotain kertoa ettei maailma ihan luule mun kuolleen. PS. Kauan pitää blogihiljaisuuden kestää ennnenkuin palokunta hälytettäisiin ovelle... ;-)?

      Poista
  2. Empatiahalit täältä;ikävä että noin kävi ja paljon voimaa. Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Ihmettelinkin, että missä oot. Olen todella pahoillani puolestasi ja lähetän voimarutisuksen (ISO HALI) sinulle. Yritä nyt jotain muistaa syödä, ette kokonaan kuihdu ja muista juoda runsaasti. Kyyneleet kuluttaa uskomattoman paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos sinullekin ihanainen. on tässä onneksi mistä kuihtua <3

      Poista
  4. Voi että. Vaikutitte näin sivustaseuraajan silmin kovin onnellisilta mutta kuten kirjoitit, sekään ei aina riitä. Voimia toipumisprosessiin t: ikisinkku, joka ei uskalla enää edes yrittää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aina se yrittäminen ja riskinottaminen vain vaikeammaksi muuttuu :-( mutta hei, ainahan me voidaan perustaa sähköallergiakommuuni :-)

      Poista
  5. Aika parantaa haavat, vaikka muutamaa tikkiä kovasti kaipaisikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos x näin se on uskottava. ja pistettävä se aika hyvään käyttöön...!

      Poista
  6. Tinskun keitiöstä kauhakaupalla voimaa ja jaksamista. Ikinä ei tiedä mitä viikko, päivä tai pieni hetki tuo tullessaan ja miten elämä kohtelee ja mitä kohtalo on kenellekkin arponut ja miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos- kiitos niin paljon. enemmän hyvän arvostamista ja rakkauden osoittamista, vähemmän puutteiden murehtimista ja tappelua... noilla eväillä kai sitä pääsee jo aika pitkälle...?

      Poista
  7. Tsemppiä sinulle! Toivottavasti jaksat jatkaa vielä blogiasi, on yksi suosikeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihan hirmuisesti <3 niin paljon tämä on iloa antanut että en osaisi kuvitella elämää ilmankaan. Kiitos tsempistäsi!

      Poista
  8. :( Olinkin jo miettinyt, että millä dieetillä olet, kun ei ole ruokapostauksia, mutten arvannut tuollaista dieettiä. Jaksamisia!

    VastaaPoista
  9. Aivan hirmuisesti tsempityksiä vastaavaa dieettiä noudattavalta itkusilmältä. Jos et kunnolla osaakaan Kate Mossin riutumista, osaat niin paljon muuta! Blogiisi koukuttuneena tiedän:-) Hei, me selvitään kyllä! Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no herranjumala <3 kyllä teidän tsempillä selviää ihan mistä tahansa :-) sanaton olen kaikkien viesteistä. kiitos kun olet mukana, lisää on ihan varmasti tulossa- heti kun ruokavalio koostuu muustakin kuin kyyneleistä, räästä ja kahdesta banaanista x

      Poista
  10. Voi suru. Tiedän millainen puristava tunne on kyseessä, laihduin saman tapaisella "dieetillä" 18 kg joskus yhdessä kesässä. Eikä se edes jälkeenpäin katsottuna ollut edes Suuri Rakkaus, vaikka olikin vuosien avoliitto. Puolitoista vuotta meni kuitenkin täysin toipumiseen. Toivottavasti sinulla kuitenkin nousu on nopeampi.

    Ja jos olisin tiennyt silloin, että elämästä tulee paljon parempi, olisi sureminen jäänyt vähemmälle. Mutta eihän se mitään olisi ollutkaan, jollei mennyttä suhdetta sure ainakin jonkin aikaa. Voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia <3 ehkä joku päivä löytyy vielä se minunkin kaikista suurin rakkaus. Ei sitä enää ihan minkä tahansa takia sydäntään tulilinjalle laita x

      Poista
  11. Mietinkin että mitä nyt kun ei kuulu - mutta ainahan sitä parasta kuvittelee. Elämä voittaa taas joskus ja sitä innolla odottaen! Luen mun rakkaat seuraamat blogit joka perjantai ja sä oot vika eli paras - mutta hyväähän kannattaa aina odottaa :) Kovasti tsemppiä toipumiseen! Elämä voittaa <3 Nimim. Elina eli kaksi mandariini ja Saarioisten pitsa viikossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hurjasti kiitoksia sinulle kauniista sanoistasi ja virtuaaliset tsemppihalit myös sinne <3 Aloin ihan miettiä näiden ihanan kannustavien kommenttien jälkeen, että pitäisikö meidän siipirikkojen kokoontua tuohon mun keittiön pöydän ääreen ihan vertaistukiryhmään :-)?

      Poista
    2. Sehän on aina se ainoa hyvä asia tässä ;) Ainoastaan pitää selvittää mikä vaihe; "poltetaan kaikki muistot" vai "lilaa luomiin ja baanalle"? ;) t. E

      Poista