sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Juhannuskalenterin 10. luukku: iltapäivätee Ekbergillä

* * * 

For English please see here

* * * 

Juuri nyt Helsingin ruokaskenessä tapahtuu paljon ja hurjalla vauhdilla. Näihin katsausta tulossa ensi viikolla. 

Mutta niin tervetullutta kuin kaikki uusi ja kiva onkin, on joskus paikallaan pysähtyä, hengähtää ja ihailla niitä jo parhaimmissa tapauksissa vuosisatojenkin aikana instituutioiksi muodostuneita klassikoita. Etenkin sellaisia, jotka ovat niin idyllisen ihastuttavia kuin Cafe Ekberg.

Tällaisissa paikoissa on jotain hykerryttävää: trendit tulevat ja menevät, mutta nämä pitävät pintansa vuodesta toiseen ja pysyvät sellaisina keitaina, joissa taas rakastun Helsinkiin aina vain uudestaan. Kuinka paljon nämäkin seinät ovat nähneet; millaisia kahvikupposen (ja sen ihanan Napoleonin!) ääressä jaettuja salaisuuksia kuulleet ja erityishetkiä jakaneet!





Cafe Ekberg on koko Suomen vanhin leipomo. Yhä perustajaperheensä hoivissa olevan kahvila-konditorian juuret juontavat 1800- luvun puoliväliin ja nykyisessä Bulevardin osoitteessakin on helsinkiläisten arjesta ja juhlasta tehty parempaa jo sadan vuoden ajan.  Yhä vieläkin kaikki tehdään alusta saakka itse: siellä satavuotiaiden Villeroy & Boch-laattojen koristamassa keittiössä, joiden behind the scenes-otokset toissa viikolla Helsingissä kuvatun kanadalaisen Foodie List- ohjelman kuvauksista Instagramissa niin ihastusta (ja kateutta!) herättivät. Ja monessa tapauksessa ihan niillä alkuperäisillä resepteilläkin vielä!

Tarjolla on paitsi Helsingin parhaimmistoon kuuluvaa aamiaista, myös lounasta sekä herkkuja pieneen ja isompaankin nälkään (minä iskin silmäni ensi kerran varalle pororavioleihin tatti-portobellokastikkeessa!) ja nyt myös iltapäiväteetä, jota saimme Ekbergiltä kutsun tulla nauttimaan. 

Vanhana anglofiilinä rakastan iltapäiväteetä ja sitä pientä luksusta, jota se arkeen tuo. Lontoossa Ritzin iltapäivätee on jo ikonin asemassa, mutta suosittelen kokeilemaan myös Fortnum & Masonia. Tukholmassakin sen suosio on nousussa ja siellä Grand Hotel tarjoaa siihen juuri sellaiset sopivan historialliset ja ylelliset puitteet, joihin on ihana karata hetkeksi arkea pakoon. 

Helsingissä olen joitain vuosia sitten testannut Brasserie Kämpin iltapäiväteen, mutta tämänhetkisellä hinnallaan (37€/ hlö!) se on hinnoitellut itsensä ulos ainakin minun suosiostani. Kämpin teen joutuu myös varaamaan ainakin kaksi päivää etukäteen - tänne sen sijaan voi tulla ihan ex tempore. Ja hintakin (18€/ hlö) on enemmän kuin kohdillaan. 

Naapurinpojan ollessa työkiireiden vuoksi estynyt, nautiskelin tyttöjen iltapäivästä Nirsosiskon kanssa, joka lämmöllä yhä muistelee edellisellä yhteisellä Ekbergin aamiaisellamme tarjottua riisipuuroa. Nykyään sisko on paitsi nirso, myös gluteeni-intolerantti. Ei ihan helpoin alkuasetelma siis. 





Gluteenittomuus oli otettu kuitenkin hienosti huomioon, eikä hänen valikoimansa missään nimessä ollut sellainen vasemmalla kädellä hoidettu lohdutuspalkinto, jota gluteeniton tarjonta monesti yhä nykyäänkin kuulemma on. 

Koska gluteenittomalla leivällä on kuitenkin ilmeisesti tapana olla hieman kuivakkaa, heräsi seuralaisella kysymys, olisiko myös gluteenittomana mahdollista tarjoilla pieniä kolmioleipiä, joiden täyte antaisi niille mehevyyttä?






Muuten Nirsosisko oli kyllä nimensä veroinen. Kävi ilmi, että eihän se juo edes teetä (!). Mutta niinpä vaan tykästyi valintaamme, hienovaraiseen vihreään ruotsalaissekoitukseen. Eikä syö kuulemma katkarapujakaan (?!), mutta kiitteli katkarapuleipänsä täyteläisyyttä. 





Makeiden herkkujen puoli ei sitten kyllä todellakaan jättänyt mitään parantamisen varaa. Kaikki tehdään paitsi alusta saakka itse, myös parhaista raaka-aineista. Ei esansseja - vain aitoa tavaraa. "Ja sen kyllä maistaa", huokaisi sisko suussasulaviin zuleikoihin uppoutuessaan. 





Oman valikoimani suolaisiin antimiin kuului kahdenlaisia kolmioleipiä, ihana katkarapuleipä sekä miniquiche, jonka ihananohuen taikinakuoren reseptin varastaisin mielelläni omaankin keittiööni. 






Makealla puolella tarjolla oli ihanan briossimainen skonssi hilloineen ja kermoineen. Ei tosin sitä tönkköä clotted creamia, jota Englannissa skonssien kanssa perinteisesti tarjotaan (ja hyvä niin!)...




... ja kaikenlaisia pieniä ihanuuksia (onko kukaan koskaan missään kuullut kenestäkään, joka olisi joskus saanut tarpeekseen macaronseista? En minäkään..!)




Todella ihana tapa viettää iltapäivää. Kyllä täällä osataan - niin leipomon kuin salihenkilökunnan puolella. 

Todellinen piste i:mme päälle oli kuitenkin viereisestä pöydästä kuvauskaaostamme uteliaana seurannut ihastuttava 92-vuotias lady, joka kertoi asuneensa aikoinaan ihan siinä Ekbergin talossa. "Ja vielä yhäkin minun on tänne kerran kuussa päästävä!" hän julisti vallattomasti hymyillen. Eipä tuohon lisättävää ole. 

Voi kuinka minä tätä kaupunkia ja sen maamerkkejä rakastankaan!

* * * 

Ehkä se ihan kaikkein paras juttu on kuitenkin tämä: saimme Ekbergiltä arvottavaksi lahjakortin kahden hengen iltapäiväteelle. Sitä kaikkien kaipaamaa hemmottelua arkeen on siis luvassa jollekin teistäkin! Mikä sinulle on arjen luksusta?

Palkinto arvotaan kaikkien postausta kommentoineiden kesken torstaina 19.3.2015 - muista siis jättää vastaukseesi myös yhteystietosi! 

* * * 

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



       



58 kommenttia :

  1. Kylläpäs näyttää ja kuulostaa ihanalta <3
    Itse suurena teenarkomaanina koen luksukseksi ne varastetut lyhyetkin teehetket arjen kaaoksen keskellä.
    Se tunne on vaan niin paras, kun edessä höyryää kuppi lempiteetä ja mielen valtaa rauha hetkeksi :-)

    jejotuul@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Tällä kertaa minäkin kerkiän mukaan arvontaan:) Viimeksi nukuin onnenmahdollisuuteni ohi. Minulle mukavaa luksusta on vaikka espressokupposen ohessa kaunis kohvehti, pidämme pientä varastoa piilossa, ettei niitä tule napsineeksi ohimennen ilman kahvia. Teetä tulee vähemmän juotua, mutta sen kanssa maistuu enemmän suolaiset palat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tervetuloa ja onnea matkaan:-) tuolta löytyy onneksi molempia!

      Poista
  3. Luxsusta arjessa on rauhallinen hetki teekupposen ja makean herkun kera. Rauha, hiljaisuus ja kiireettömyys takaavat nautinnon! :)

    tei.koivisto@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  4. Aah, iltapäiväteen sijasta jokapäiväinen pieni luksukseni on klo kahden iltapäiväkahvi. Tämä tapa on peräisin jo isoisoäidiltäni, jonka tiukkaa ohjetta noudattaen kahvin on oltava valmis tuolla kellon lyömällä ja siitä on nautittava rauhassa ja hartaudella. Siihen kylkeen jos saa vielä sokerilla kuorrutetun lusikkaleivän, niin minulle asetelma on täydellinen, yksin tai yhdessä muiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi miten ihanalta kuulostaakin :-) tuo on juuri sellainen paikka, jossa näen itseni sellaisena grand old damena <3 onnea arvontaan sinullekin!

      Poista
  5. Ihana Ekberg:-) Sinne äiti vei minut monta kertaa lapsena ja isompanakin.treffasimme siellä:-) oi niitä muistoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.unohtui se arjen luksus,joka on hyvä kupponen kahvia päivän.lehden.kera

      Poista
    2. Ekberg on kyllä niin ihana. Ja täynnä muistoja :-) Itse olen käynyt vuosikausia leipomosta hakemassa niiden florentiineja. Ai että ovatkin herkkua <3 Ja kun ulkomaaneläviä kierrätän Helsingissä, on Ekberg aina yksi pysäkeistä :-)

      Poista
  6. Itselleni arjen luksusta on iltapäivällä kuppi kahvia, jonka puruihin on lisätty ripaus kanelia sekä blogien tai naistenlehden selaileminen. Siinä saa rentouduttua hyvin, ennen kuin jatkaa muiden päivän puuhailujen pariin :)

    T.

    VastaaPoista
  7. Arjen luksusta on ehdottomasti kakkupalan nauttiminen jossakin ihanassa kahvilassa keskellä viikkoa, vain omaksi ilokseen! :)
    jatta.pietil@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Arjen luksusta on hyvä ruoka �� jasmiina.jussila95@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Arjen luksusta on naapurin Cafetoria roasteryn aidon hymyn ja Fazerin tumman suklaan kanssa tarjoiltu soijalatte. Siihen kun lisätään vielä aurinko säteilemään kirkkaalta taivaalta, on hetki Sammonpuistikossa nautinnollisen rauhoittava, vaikkakin autot ja bussit yrittävätkin häiritä vilistäessään ohi.
    nina.hanhinen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  10. Levähdys hetki Lontoossa Libertyn tavaratalossa , sitruunakakkua ja vadelmamehua <3 tähän arjen luksukseen oli vähän säästetty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh - Liberty on niin ihana <3 Nätti kuin konvehtirasia :-)

      Poista
  11. Arjen luksusta on se, että sattuu muistamaan kaupassa jonkun kivan reseptin ja laittaa sitten jotain kivaa ja uutta arki-illan iloksi.

    -Hanna

    hanna.ahtonen (at) helsinki.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih - toivottavasti teillä saadaan nauttia tuosta useinkin :-) onnea arvontaan ja kiva kun olet mukana!

      Poista
  12. Oma arjen luksushetki on varastettu vartti, lyhyt kahvihetki rauhassa työpäivän jälkeen ennen kuin nappaan lapsen hoidosta. Kahvin kanssa makeaa herkkua, teen kanssa mieluummin suolainen pala. Ekberg on tuttu, valikoima on ihastuttanut siellä käydessä.
    humppalulla (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kuullut kenelläkään olevan huonoja muistoja Ekbergiltä - siitä(kin) se on kyllä niin ihana :-)

      Poista
  13. Kulostaa ihanalta. Oikein kunnon arjen luksukselta. Olisi kiva päästä kokeilemaan.
    ansuliini1(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa se onkin - suosittelen! ainakin pääsiäiseen saakka tarjolla :-) onnea arvontaan sinullekin!

      Poista
  14. Kävin muutama viikko sitten Lontoossa muutaman päivän reissulla, enkä "ehtinyt" yhtenäkään iltapäivänä kellon viiden teelle :( Ehkäpä nyt pääsisin korjaamaan asian kotikaupungissa ;)
    Arjenluksusta ostaa kukkakimppu itselle ihan ilman mitään syytä.
    suklaalevy(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuoreet kukat tuo kyllä niin paljon iloa :-) Onnea kisaan!

      Poista
    2. no nyt pääset :-) arpaonni oli myötä- tsekkaas sähköpostisi :-)

      Poista
  15. Oi nam! Saa syödä silmillä ja suulla. :)
    Riitta R
    Riittalicious@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tämäpä hauska sattuma. Siskoni ensi viikonlopun baby showereita juhlitaan iltapäiväteen hengessä.
    Osallistun tietenkin arvontaan :-)

    VastaaPoista
  17. Vastaukset
    1. no oot sä kyllä niin ihana että sullehan antais ihan kaiken :-) onnea arvontaan!

      Poista
  18. Huoh, no tämäpä olisi arjen luksusta parhaimmillaan. :) Jos arpaonni suosii, ajelen Tampereelta Helsinkiin ja vien teelle siskoni, joka aloitti juuri äitiysloman. :)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Luvusta arjessa on hyvä ruoka ja juoma. Aina. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  20. Luksusta arjessa on kaikki ihanat pienet jutut. kuten esim. tee/kahvi omasta suosikki mukista, pala tummaa suklaata ja hyvä kirja :)
    Julia
    jkrasikoff@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niillä sitä tekee jokaisesta arkipäivästä pientä juhlaa :-) onnea matkaan!

      Poista
  21. Arjen luksusta on rauhassa istuskelu aamuauringossa ja kesälomareissun suunnittelu vain kahvikupponen seurana! Voisiko viikko paremmin alkaa?
    anu.nyman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh, loma... <3 sitä odotellessa tsemmpiä kisaan :-)

      Poista
  22. Arjen luksusta on nykyään hiljainen hetki, kun isommat ovat harrastuksissaan ja pieni nukkuu. Silloin kuppi vihreää teetä ja oma aika ruokakirjoja selaillen on (surullista kyllä) parasta mitä olla voi! :)

    VastaaPoista
  23. Luxusta on auringonpaisteessa mökin terassilla juotu lomakahvi - vaikka toppatakissa kuten tänään��
    Paula.hoikka@elisanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kyllä - lisää näitä huikean aurinkoisia päiviä! onnea arvontaan sinnekin!

      Poista
  24. Arjen luksusta ovat tietysti oman rakkaan kanssa vietetyt ruokailuhetket, silloin kun jaksetaan tehdä jotain spessumpaa. Ankkaa on pakkasessa odottamassa pitemmän kaavan illallista varten!

    riikka.vanni@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihania ovat <3 onnea arvontaan js ps. ensi viikolla on yksi ankallekin käyvä killeriresepti upealle viinille tulossa blogiin!

      Poista
  25. Arjen luksusta on kiirettömyys, hiljaisuus ja kahdenkeskinen aika kiireisen miehen kanssa <3

    mehukattinen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Hyvä ruoka ja viini - rauhassa nauttittuna. Päälle vaahtokylpy ja lasillinen samppanjaa. Toki tämä kelpaa myös viikonlopun luksukseksi! Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuossa on kyllä hyvän elämän eväät <3 onnea arvontaan!

      Poista
  27. Arjen luksusta on koko perheen yhteinen aamupala ennen töihin ja kouluihin lähtöä, kun on etukäteen sovittu että jonain aamuna herätään kaikki samaan aikaan ja syödään pikkuisen parempi aamupala.
    sartsu75@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on niin totta: lähtee päivä ihan eri lailla levollisempaan starttiin :-) onnea arvontaan!

      Poista
  28. Haluaisin myös osallistua arvontaan. Minulle arjen luksusta ovat ne päivät kun mies menee töihin myöhemmin ja nautimme aamupalasta sängyssä. Aurinko paistaa parvekkeen ovesta sisään ja tuotepuristettua mehua ei voita mikään! Terveisiä Andalusiasta! :)
    Popovanna1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisestasi mutta palkinto on jo arvottu :-/

      Poista