keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Helsingin ravintolatarjontaa: Jamaican mamas

Auringonpaistetta. Valoa.Värejä. Reggaeta. Ei tulisi ihan heti mieleen lähteä näitä Kalliosta hakemaan, mutta sieltä niitä kuulkaa löytyy!

Tämän ruokabloggarin elämän (kauhun) tasapaino on viime aikoina järkkynyt aika lailla. Ensin hajosi uuni. Sitten hajosi tietokone. Koska sitä kahta ei koskaan tapahdu ilman kolmatta, olen kaukaa viisaana päättänyt pysyä toistaiseksi erossa ainakin kamerasta. Siinä vaiheessa kun sekin menisi vaihtoon, voisi olla uranvaihto paikallaan...

Niinpä uutta uunia (ja kustannusarviota tietokoneen huollosta) odotellessa on tullut tutustuttua Helsingin ravintolatarjontaan. Hodarin & Hummerin lisäksi on tullut lounasteltua mm. Zaafran Delissä ja Twisted Street Kitchenissä. Katuruokabuumin kuumetessa (olettehan jo kuulleet maaliskuun lopulla Torikortteleisssa vietettävästä Streat Helsinki- festivaalista?) on tullut katsastettua myös tuo monen kuukauden odottelun jälkeen Hämeentien etnistä paratiisia sulostuttamaan saapunut Karibian-vahvistus Jamaican Mamas, jonka Facebook-sivu on ehtinyt kerätä jo yli 17 000 seuraajaa!




Karibialaista katu/ kotiruokaa tarjoilevan ravintolan takaa löytyy mm. kokkauskurssiensa kautta tutuksi Suomessa tullut Hazel. Listalta löytyy erinäisiä paikallisia erikoisuuksia kuten suolakalaa ja vuohicurryä. Noista molempia haluan vielä päästä testaamaan!

Paikan ilmapiiri on yhtä konstailematonta kuin ruokakin. Ja palvelu, se on vähintään yhtä aurinkoista. Täällä ruokaa tehdään ja tarjoillaan rakkaudella.






Onneksi seuralaisena oli tuo Naapurinpoika. Muutenhan sitä olisi saattanut ihan... ahneelta näyttää. Alkuun otettiin dumplingseja paikan oman jerk-kastikkeen kanssa. Kastike oli niin hyvää, että sitä ostaisi kotiinviemisiksikin, joskaan ei niin mausteista kun ehkä odotin. Dumplingsien, paistettujen vehnätaikinamykyjen maku ja rakenne muistuttivat lihapiirakan kuorta. Eihän niistä voi olla tykkäämättä!




Jamaikan antiin olen tutustunut tähänastisen elämäni aikana vain... no sellaisessa ei-niin-kulinaarisessa mielessä, mutta jopa minä olin kuullut Jamaican patties- ruokalajista. Kuori oli selvästi itsetehty, joskin hieman kuivahko. Näissä oli täytteenä oivallisesti maustettua nautaa.




Pääruoaksi minä otin Jerk Chicken wrapin. Wrapin olisin toivonut olevan itsetehty, kun en noista kaupan tekemien muovisuudesta oikein pidä. Kana olisi minun makuuni saanut olla tulisempaa, mutta seuralainen tykkäsi. Ja ravintolan aurinkoisuuden lisäksi kyllähän tuo pieni päivänvarjo nosti räntäsateisessa harmaudessa kummasti hymyn huulille.




Seuralaisen annos oli niinikään reggae-kanaa perinteisesti papujen ja kookosmaidon kanssa kypsennetyn riisin kanssa (saatavilla on myös tavallista riisiä). Tässä oli jo makuakin. Tykättiin molemmat.





Anniskeluoikeuksia ei paikalla ole, mutta olin kuullut kovasti kehuja heidän itsetekemästään inkiväärioluesta (alkoholiton siis), joka olikin päässyt loppumaan. Vaihtoehto (jotain inkivääristä sekin) oli sekin hyvää. Jälkiruokia ei täällä itse leivota, vaan niistä vastaa Hazelin ystävä. Ei sille tilaakaan olisi ollut mutta... katsokaa nyt miten tuo suklaa tuosta kakusta tihkuu. Ah.




Kyllä täällä nälkä olisi lähtenyt varmasti vähemmälläkin - koko satsille nimittäin kertyi hintaa viidenkympin verran. Kun Karibian keittiö ei niiden yrttien ulkopuolella (!) ole kummallekaan tuttu, niin asiantuntija-arvioita on paha mennä antamaan. Mutta onhan se aina kivaa päästä makumatkailemaan muuallekin kuin niihin väsyneisiin lähiökiinalaisiin ja pihvi-pasta-kebab-pizzerioihin. Kaikkea hyvää Mama Hazelille siis!

Kotiinviemisiksi on muuten myös mahdollista ostaa Hazelin kokoamaa, kauniisti kuvitettua keittokirjaa niin että sitä Helsingin harmautta on mahdollista paeta ihan kotioloissakin!


______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ? 


 http://www.andalusianauringossa.com/2013/05/helsingin-ravintolatarjontaa-twisted.html    http://www.andalusianauringossa.com/2013/08/helsingin-ravintolatarjontaa-cholo.html   http://www.andalusianauringossa.com/2014/02/helsingin-ravintolatarjontaa-zaafran-co.html

5 kommenttia :

  1. Odottelen itse parhaillaan soittoa Hazelilta että dumplings-kastiketta on myynnissä, rakastuimme isäni kanssa kastikkeeseen niin palavasti että teimme tilauksen heti, nyt vaan siis odotellaan toimitusta :)

    VastaaPoista
  2. Luinkin Hazelin paikasta jostain,en muista missä.Ja kivalta näyttää tuolla.Karibian keittiö on minulle tuttu Venezuelasta ja Bonairesta,mutta se minkä itse tunnen eroaa tuosta jamaicalaisesta kyllä.
    Toivottavasti nyt ei sitten tule sitä kolmatta .......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan se kyllä omistajansa lailla varsin aurinkoinen mesta! noista viime aikojen katasrofeista...sanos muuta... :-/

      Poista