For English please see here
* * *
Tallinnan eloisan ravintolaskenen ansiosta kaupunki pysyy yhtenää suosikeistani vuodesta toiseen. Hehkutettu Tuljak kompasteli, mutta Kaks Kokka onnistui kaikessa.
* * *
Uunituoreen suhteen alkumetreillä kaikki on ihanaa. Kaikki siinä toisessakin on niin älyttömän ihanaa. Stoppihan moiselle siirappisuudelle on laitettava! Yksi parhaita tapoja pistää suhde ja kumppani tositestiin on lähteä yhdessä reissuun. Etenkin ruokamatkalle. Jonkun allekirjoittaneen kaltaisen kanssa. Siinä sitä kuulkaa jyvät erottuvat akanoista. Ja niistä tosimiehistä.
Suunnaksi otettiin matalan kynnyksen taktiikalla Tallinna - sieltä kun pääsee kriisin iskiessä vaikka uimalla takaisin kotiin.
"Niinkun sehän on vähän sellainen... foodzilla", yritti Kissabloggari pohjustaa kanssani elämisen todellisuutta tuolle uudelle rakkaudelle. "Että... ei se aina välttämättä helppoa ole."
No, Tallinnan tukikohtanamme toiminut, perinpohjaisesti uudistetuilla ja yksilöllisen tarinan omaavilla huoneillaan minut jo aikaisemmin hurmannut Sokos Hotel Solo Estoria tarjosi tosikoetukseen tosin melkoisen pehmeän laskun.
Ehkä siinä kanssani elämisessä on puolensakin?
Hotellihuoneemme ikkunasta avautuvissa näkymissä Tallinnan vanhaan kaupunkiin ei ollut kyllä valittamista niissäkään. Kyllä näin voisi herätä vaikka joka ikinen aamu! Ja tällaisesta sängystä - yksi parhaita, jossa olen koskaan nukkunut!
Tiesittekö muuten tuon vasemmassa reunassa näkyvän Toompean linnan vahvan merkityksen kansallisessa symboliikassa? Sen huipulla liehuu Viron lippu, joka nostetaan sinne joka aamu kansallishymnin saattelemana.
(En minäkään - seuralainen kyllä tiesi. Fun with flags, boys and girls, fun with flags.)
Kyseessä oli länsinaapurin ensimmäinen vierailu lahden toiselle puolen, joten toistemme silmiin tuijottelun lisäksi oli tarkoitus tuijotella vähän nähtävyyksiäkin.
Tallinnassa vietettiin Meripäiviä. Tässä siitä todisteena merta.
Todistetusti on tullut nähtyä myös vanhan kaupungin tunnelmallisia kujia. Vanha kaupunki on muuten nostanut viime aikoina kummasti profiiliaan: niiden Raatihuoneentorin turistihelvettikeskiaikaisteemaravintoloiden lisäksi sinne on syntynyt melkoisesti mahtavia oluthuoneita, joihin kannattaa tutustua Reseptitaivaan reportaasissa!
Niin, ja kirkkoja. Nähtiin me näköjään sellaisiakin.
Ihan ensimmäisenä pöytävaraus oli tehty Tuljakiin, jota on blogeissa hehkutettu viime aikoina kovinkin (Sillä Sipulin kokemuksia löydät täältä). Sijainti Piritasta löytyvällä ravintolalla ei ole ihan se ihanteellisin, mutta rahalla saa ja taksilla pääsee. Eikä se nyt juurikaan yli viittä euroa suuntaansa kustanna.
Neuvostoaikaiseen voileipäbaariin viime kesänä avatun ravintolan lista tekee kunniaa historialleen. Lista on solidaarisesti hinnoiteltu: alkupalat maksavat ostereita lukuunottamatta 6e, alkuruoat 12€, pääruoat 18€ ja jälkiruoat 6€.
Huolella kunnostettu ravintolan ilmapiiri on jokaista yksityiskohtaa myöten todella tyylikäs.
Aloitimme talon shampanjalla (Ruinartin Blanc de Blancs 12€) sekä vadelmamojitolla (10€). Olisi sieltä toki sitä Napuetakin saanut...
Keittiön tervehdyksenä tuotiin possunvatsaa, joka suli suussa.
Alkuruoaksi otimme näyttävästi tarjoiltuja ostereita, jotka olivat ehkä parhaita koskaan syömiäni. Poikkeuksellisesti ne oli paistettu ja niitä saatteli vivahteikas ja tasapainoinen aasialaishenkinen vinaigrette, joka ei kuitenkaan jyrännyt ostereiden hentoa makua.
Sitten tuli kuitenkin notkahdus. Toinen meistä tilasi kalaa (Atlantin turskaa, omenaa, perunaa, tilliä ja sikuria) ja toinen (arvatkaa kumpi) mustekalaa Merlot-risotolla. Risoton saatavuus ilman juustoa oli tarkistettu tarjoilijalta etukäteen kolmeen kertaan, mutta pöytään päätyi kuitenkin juustollinen versio.
Kala-annosta dominoiva sikuri teki yleisvaikutelmasta aivan liian kitkerän. Oma viinisuositukseni ei omaan makuuni toiminut, seuralaisen suositus sen sijaan pelitti.
Jälkiruoka nosti taas kokemuksen takaisin plussan puolelle. Syrnikit (vadelma-kuusenkerkkäsiirapilla ja hapankermajäätelöllä) olivat ihana täyteläisiä ja oma jälkkärini; tuulihattu kanttarellitoffeella oli niin hyvää, että olisin syönyt niitä vielä kolme santsikierrostakin.
Tallinna on ollut pitkään yksi suosikkiminilomakohteitani erinomaisen ravintolavalikoimansa ansiosta. Salihenkilökunta on ollut vuosia Helsinkiä edellä, mutta ihan samanlaista vaikutusta se ei enää tehnyt - edes perinteisesti hyviksi osoittautuneissa paikoissa. Olen viime aikoina kuullut tästä muualtakin - oletteko huomanneet asiaa?
Leib Resto Aedin salaista puutarhaa henkivässä tunnelmallisessa sisäpihassa ehdimme piipahtamaan aperitiiveilla, mutta vähän vasemmalla kädellä hoitui homma sielläkin.
Rataskaevu 16:ssa herkuttelimme alkuruoilla (á 4.90€ - 8.60€), jotka toimivat kautta linjan. Viinit tosin olivat ihan liian lämpimiä ja päädyin yllätyksekseni käymään tarjoilijan kanssa jokseenkin koomista keskustelua hänen pahoitellessaan, että Pinot Noiria löytyy heiltä vain punaisena (?)
Reissun parhaimmaksi valinnaksi osoittautui Kaks Kokka-ravintola, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Viihtyisä eikä liian vakavasti itseään ottava sisustus, erinomainen palvelu ja loistava hinta-laatusuhde.
Kananmaksa-annos (9€) oli yhtä upea kuin se oli kauniskin. Sitä saatellut pikkelsi sekä rapeaksi paistettu sipuli loivat onnistunutta kontrastia täyteläiselle maksamousselle.
Niin oli myös seuralaisen hirvitartar (12€), josta löytyi riemastuttava määrä ihan kaikkea; tekstuureja, makuja, värejä ja komponentteja. Niinkuin vaikka jäkälää.
Kaikki täällä muuten säilötään itse. Niinkuin vaikka se jäkälä.
Kevätkaalin ja -porkkanan sekä ihanan lohdullisen porkkanakastikkeen saattelema viiriäinen (17€)oli erinomainen, kuten myös seuralaisen teriyakipossulla ja kimchillä täytetyt baot (13€). Erityiskiitos lempeästä kimchistä, joka allekirjoittaneeseen ei normaalisti uppoa lainkaan.
Ihastuttavan tarjoilijamme suosittelema jälkiruoka (katajanmarja-crème brûlée gt-geelillä ja kännisillä marjoilla, 6€) sai kaltaisemme geeteeholistit huokailemaan ihastuksesta.
Muita Tallinnassa aikaisemmilla reissuilla hyviksi havaittuja ruokapaikkoja ovat Kohvik Moon, Salt (josta juttua blogissa täällä) sekä Ribe (blogissa täällä).
Aina kannattaa jättää myös tilaa Pierren appelsiinikaakaolle sekä Bonaparten créme brûlée-leivokselle. Ison peukun saa myös Kompressor, jonka edullisilla hinnoilla ja reippailla annoskoilla varustetut täytetyt letut vievät nälän pidemmäksikin aikaa.
Sinne ah, niin trendikkääseen Telliskiveen emme ehtineet tälläkää kertaa... ensi kerralla sitten.
Ja hei, huikatkaa alle myös omat suosikkiosoitteenne Tallinnaan!
Kiitos Tallinna, olit hyvä. Taas.
Niin ja se seuralainen? Tuossa se on vieressä vieläkin - en ole siis ainakaan vielä onnistunut sitä pelottamaan pois...!
* Hotelliyöpymisen tarjosi Sokos Hotel Solo Estoria *
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?




















