sunnuntai 11. syyskuuta 2016

10 parasta foodie-elokuvaa sairaspäivien iloksi


* * * 

Mitä tekee foodie sairaana, kun ruokakaan ei maistu? No katsoo sitä! Tässä top 10 ruokarakastajille suunnatuista elokuvista.

* * * 


Kulunut viikko on kulunut sängynpohjalla. Flunssa eskaloitui (taas) tapansa mukaan keuhkoputkentulehdukseksi, jonka aggressiivisuudelle häviäisi Wimbledonin kaksinpeleissä John McEnroekin.

Päivien koostuessa yrityksestä olla hukkumatta omaan räkäänsä (jota ihminen voi näköjään tuottaa ihan käsittämättömiä määriä!) on energia ollut aika vähissä, jollaisiksi ovat jääneet myös viikon kokkailut. 

Jo sängystä ylöspääseminen osoittautui sellaiseksi yli-inhimilliseksi ponnistukseksi, että vasta neljäntenä päivänä kykenin zombiemaisessa tilassani hoippumaan tien toiselle puolen kauppaan hakemaan jäätelöä kurkkua rauhoittamaan. 

Tuossa muuten näkee, kuinka kaukana valmiista maailma vielä on. Kaikenlaista muuta elämänlaatua parantavaa viihdykettä saa internetistä tilattua luottokortin avulla kotiovelleen (pizzaa, intialaista ruokaa, lentolippuja Afrikkaan, prostituoituja...), mutta jäätelöä ei. 


Varsin pian kävi selväksi, että kaikki to do-listalla oleva saisi nyt kiltisti väistyä odottamaan ensi viikkoa, jolloin toivon mukaan taas a) jalkani kantavat ja b) kykenen maistamaan jotain.  

Ensi alkuun yritin käyttää kaiken tämän yllättävän vapaa-ajan rakentavasti. Totuus on kuitenkin, että keskittymiskyvyn ollessa luokkaa näkkileipä (ja silmien pysyessä auki noin 20 minuuttia kerrallaan), saa haaveet kaikista venäläiskirjallisuuden klassikoiden perusteella tehdyistä, arviolta noin kolme viikkoa kestävistä elokuvasovituksista haudata aika äkkiä. Myös Holokaustidraamojen suhteen raja tulee vastaan yllättävänkin pian.

Palasin siis hakemaan lohtua tosirakkaudestani ruoasta. Tässä lista suosikkifoodie-elokuvistani. 


top 10 foodie elokuvat




1. Syö juo mies nainen (1994)

Klassikkojen klassikko ja ensimmäisiä ruokaelokuvarakkauksiani. 

Eläkkeelle jäänyt kokki-isä yrittää pitää perhettään koossa viikottaisten aterioiden myötä. Pieteetillä valmistettuja aterioita, joissa silmä lepää. 




Ja jos latinokeittiö on sydäntäsi lähempänä...

* Tsekkaa myös:

Tortilla Soup (2001)

Edellä mainitun elokuvan pohjalta tehty meksikolaisvivahteinen amerikkalaisversio. Ei se alkuperäiselle vertoja vedä, mutta Hector Elizondo.






2. Suklaata iholla (1991)

Laura Esquivelin ihanaan Pöytään ja vuoteeseen-romaaniin perustuva elokuva, jossa tässäkin iloitellaan estottomasti lihallisilla nautinnoilla (sanan jokaisessa merkityksessä) tavalla, jonka etelä-amerikkalaiset niin osaavat. 

Dysfunktionaaliset perhesuhteet ovat olennainen osa tätäkin elokuvaa, ja niitä koetetaan vaihtelevalla menestyksellä paikkailla ruoalla kommunikoinnilla ja saman pöydän ääreen kokoontumisella. 






3. Julie & Julia (2009)

Kahden eri aikana eläneen naisen elämää ja rakkautta ruokaan kartoittava elokuva siitä häpeilemättömästä nautinnosta, jota ruoka meistä joillekin on. 

Riemastuttava elokuva siitäkin huolimatta, että niin Amy Adamsin bloggarihahmon reppanamaisuus kuin Meryl Streepin näyttelemän Julia Childin hahmon ylitseampuvuus (jota Mme Child tosin oli itsekin) käyvät väliin ainakin omille hermoilleni. 

Eläköön kokkaus ja bloggaus! Eläkoon nautinto!




*Tsekkaa myös:

Haute Cuisine (2012)

Jos ranskalainen keittiö puhuttelee sinua (et porquoi pas?) on tämä ranskalaisen keittiön perinteiden ja paikallisten tuotteiden ylistys sinulle.





4. Big Night (1996)

Draamaa, komediaa, melankoliaa, intohimoa.... ja ruokaa, ruokaa, ihanaa italialaista ruokaa. 

Kahden veljeksen italialaisravintolan kohtalonhetkiä seuraavan elokuvan vähäeleisyydessään haikeankaunis loppukohtaus osoittaa kuitenkin, että perhe joka syö yhdessä, pysyy yhdessä. 




* Tsekkkaa myös:

Dinner Rush (2000)


Niinikään italialaisravintolan draamaan keskittyvä elokuva, josta löytyvät kaikki odotettavissa olevat klassikot/ kliseet järjestäytyneestä rikollisuudesta lähtien.





When do We Eat (2005)


Vaikka ruokaporno ei tässä olekaan varsinaisesti pääroolissa (ja Holokaustireferenssejäkin on vain yksi), ansaitsee tämä elokuva paikkansa minun listalla. 

Dysfunktionaaliset perhesuhteet ja pyrkimys parantaa niitä yhteisellä aterialla ovat näköjään kaikkia kulttuureita yhdistävä tekijä. Ehkä siinä kiteytyykin koko elämä?

Tässä vuorossa on erään juutalaisperheen Pesahin seder-ateria. Ensi vuonna Jerusalemissa? Ensi vuonna ei ollenkaan? Oy vey.





5. Today's Special (2011)

Raakaan ravintolamaailmaan sijoittuu tämäkin luomisen tuskaa käsitteleva elokuva. Muita olennaisia mausteita ovat omien kulttuuristen ja kulinaaristen juurien löytäminen, oman paikkansa etsiminen, hullu perhe, masala.. ja rakkaus. 





*Tsekkaa myös:

The Lunchbox (2013)

Tässä on toinen rakkaudella ja ajan kanssa valmistetuilla intialaisen keittiön antimilla hekumoiva elokuva, jonka jälkeen talouteemme hankittiin jopa tiffinboxit.






6. Mostly Martha (2001)

Saksalainen romanttinen draamakomedia pelkästään ruoanlaitolle elävän keittiömestarin oppitunneista elämässä; kontrollin luovuttamisesta ja elämänilon löytämisestä. 





*Älä tsekkaa:

Amerikkalaiset tekivät tästäkin oman; "No reservations"-nimellä ilmestyneen; Catherine Zeta Jonesin ja Aaron Eckhardtin tähdittämän, mutta varsin hengettömäksi jäävän version. 



7. Burnt (2015)

Tämä Michelin-ravintoloiden maailmaa, sen suuria egoja, heidän tinkimätöntä intohimoaan ja armotonta ammattitaitoaan sekä  jatkuvaa kilpailua käsittelevä elokuva  on foodieille sellaista silmäkarkkia (muutenkin kuin Bradley Cooperin muodossa!) että huh, huh.






* Tsekkaa myös:

Chef (2014)

Toinen ylpeyttä, lankeemusta ja sitä seuraavaa nousua käsittelevä elokuva, jossa intohimo löytyy uudestaan kuubalaisrytmien karkeloista ja katuruoasta.





8. Herkullinen elämä (2014)


Alkuperäisen kirjan jo sinällään herkullisen tarinan paikoin turhan Hollywoodkarkkimaisesti tulkitseva elokuva vetää mutkia tarpeettomankin suoriksi, mutta on viipyilevän kuvauksensa ansiosta ruokarakastajalle sellaista iloa, että ansaitsee paikkansa listalla. 

Upeat roolisuoritukset ovat juuri mitä voi odottaa: ei kai Helen Mirrenin tai Om Purin rooleihin olisi voinut ketään muuta laittaakaan?






* Tsekkaa myös:

Chocolat (2010)

Edellisen elokuvan ohjaajan Lasse Hallströmin toinen ja samanlaista diabeteksen aiheuttavaa sakkariinisuutta tihkuva  leffa.

Tämänkin elokuvan pelastavat paitsi loistavat näyttelijäsuoritukset, myös sen tarjoama visuaalinen ilo. 

Varaa seuraksi ISO laatikko suklaata (mielellään Petri's Chocolate Roomista!)





9. Jiro dreams of sushi (2011)


Häikäisevä dokumenttielokuva alansa häikäisevästä mestarista. Vain 10-paikkaista sushiravintolaansa tokiolaisella metroasemalla pyörittävä Jiro Ono on ensimmäinen kolme Michelin-tähteä saanut sushikokki ja kansallinen legenda. 

Miehen omistautuneisuus asialleen saa hiljaiseksi, vaikka ei olisi sushin saloihin vihkiytynytkään. 




* Tsekkaa myös:

Spinning Plates (2014)


Kylmiä väreitä herättävä elokuva, joka esittelee kolmea huippuravintolaa ja huikeita lahjakkuuksia niiden takana. 

Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon työtä, kehittelyä, vaivaa ja aikaa ollaan valmiita laittamaan yhden mestarillisen, muutamassa sekunnissa katoavan suupalan valmistamiseen? 

Paljon. 







Chef's Table (2015 -)

Huippuravintoloitsijoille omistettu; Netflixistä löytyvä ja ihailtavalla antaumuksella tehty TV-sarja, joka viimeistään osoittaa, mitä aisteja järisyttävää taidetta ruoka tällä tasolla parhaimmillaan on. 






10. Foodies (2014)

Tämä dokumentti tarjoaa puolestaan vilkaisun sinne salin puolelle ja niihin asialleen kaikkein omistautuneisimpiin ruokarakastajiin. 

Se, onko harrastus ja intohimo jo joidenkin kohdalla lipsahtanut tympeän maun suuhun jättäväksi itseriittoiseksi snobismiksi, on toki katsojan (kateellisessa?) silmässä.







Kuinka moni listan antimista on tuttuja? Jäikö listalta puuttumaan jotain olennaista? Vinkkaa ihmeessä omat suosikkisi alle!

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

43 kommenttia :

  1. Mun on pakko myöntää, etten ole nähnyt näistä elokuvista yhtäkään. Olen aina meinannut, mutta sitten on aina joku muu vienyt voiton. ( Tai joku muu valinnut filmin tai kieltäytynyt katsomasta. ) Katsoisin tuon Herkullinen elämä, pelkästään Helen Mirrenin takia. Julie&Julia taas yksi sellainen minkä haluaisin pian nähdä. Ja tuo Burnt nyt vaan tulee koko ajan vastaan, että pakko kai sekin on katsoa. Kunhan k-e-r-k-e-ä-n ;) Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :-) Hyvä vain jos listasta on apua - ihania pätkiä omalla tavallaan kaikki! Onneksi netistä saa nykyään suurimman osan niin ettei ainakaan saatavuuteen kaadu!

      Poista
  2. Tosi vaikuttava lista...Babette's feast puuttuu(hiukan vanhempi, mutta niin valloittava). Olen ainoastaan nähnyt muutaman listastasi johtuen siitä etten yleensä jaksa istua paikallani hirveän pitkiä aikoja...en ole elokuva-ihmisiä muutenkaan! Ihana blogi sinulla ja parane pian sanoo aloitteleva blogisti Anne forrecuisine.blogspot.fi Maalaisbistro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo-o... mietin sitä pitkään, mutta ajan hammas on sen terän omissa silmissäni vienyt niin, että en jaksa sitä juhla-ateriaa edeltävää yleistä synkkyyttä :-)

      Kiitos tsempistäsi ja onnea bloggaustaipaleellesi!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. lötyy listalta Julien ja Julian alta :-) Katsoin sen viimeksi tänään <3

      Poista
    2. No niinpäs olikin! Tykkään siitä leffasta tosi paljon. Haluaisin tehdä sellaisen kaaliin käärityn lohiruoan. :D

      Poista
    3. Ihan samaa fiilistelin tuossa aikaisemmin :-)

      Poista
  4. Apua! Olen kissoista bloggaava wannabe foodie : mä olen sun listalta nähnyt Julie & Julia, amer. version Mostly Mathasta (ei kannata todellaakaan katsoa) Today's special, Chocolat, Jiro, Chaf's table ja foodien...

    VastaaPoista
  5. Suosittelen Marco Ferrerin elokuvaa La Grande Bouffe (Suuri Pamaus) vuodelta 1973. Ruoanlaitto jää hieman sivuun, mutta voi pojat siinä syödään.

    VastaaPoista
  6. Chef oli mahtava hyväntuulen leffa. Harmittaa vietävästi, etten ole nähnyt Herkullista elämää enkä Mostly Marthaa (alkuperäisversiota).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chefissä tökki näyttelijäpuolella muutama valinta, mutta kyllä siitä leffasta niin hyvä fiilis kyllä jää <3

      Poista
  7. Suurimman osan noista olen nähnyt;ruokaleffat ovat niin ihania.Mutta Como agua para chocolate,olen nähnyt sen varmaan viisi kertaa ja kirja tietysti luettu myös;D
    Paranemisiin! teeppä inkivääri-sitruuna-hunanateetä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se kirja on ysi harvoja, johon palaan uudestaan ja uudestaan <3 Kaoottisuudessa kirjavuudessaan, rehevyydessään, mystisyydessään ja elämää suuremmissa tunteissaan se tuo mieleen jopa Marquezin <3

      Poista
  8. Olen nähnyt muutaman listalla olevista leffoista ja raaakastan niitä. Ruoka ja viinileffat ovat ihan parhaita, tosinminulla on yleensä kaamee kasa ruokaa silloin nenän edessä.

    Pikaista paranemista, jotta pääset "rakkaudesta ruokaan" arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ihan ehdottomasti - muutenhan siinä tulee ihan kaamea nälkä :-) ruoka ei kyllä ole maistunut, joten paraneminen ei voi tulla tarpeeksi nopeasti...

      Poista
  9. Wolt toimittaa ainakin mun postinumeroalueelle (00180) 3kaverin jätskejä eli jos asustelet Helsingissä, niin kannattaa tsekata oletko jakelualueella.

    Elokuvalistaan lisäisin kiintoisan ruokaleffavuoden 2014 sadosta "The Lunchboxin" ja "The Trip to Italyn" (noista löytyy lisäinfoa blogista) sekä vanhemmasta kamasta tietenkin IHANAN piirretyn "Ratatouillen", hurjat klassikot "Kokki, varas, vaimo ja rakastaja" sekä "Delicatessen" ja tietenkin hulvattoman "Eat the Rich"-leffan (jonka nimibiisin esittää Motörhead). Kotimaisista suosittelen lämpimästi hirtehistä "Gourmet Clubia" :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weheey -loistavia uutisia! Kiitos!

      Lunchbox unohtui täysin (miten ihmeessä - minähän kävin katsomassakin sen!), lisäsin sen listaan.Kiitos muistutuksesta!

      The tripit ovat kyllä olleet ihania mutta omaan silmään niissä on kuitenkin enemmän kyse parivaljakon kuivasta kuittailusta ja koomisista imitaatioista - olivat puitteet sitten kuinka kulinaarisetsi vaikuttavat. Piirrettyistä en ole oikein onnistunut innostumaan, vaikka tuota Ratatouillea on niin paljon kehuttu (Bourdainin mukaan autenttisin ravintolaelokuva, joska on koskaan tehty!).

      Delicatessenistä tykkäsin kovasti aikoinaan - edellisestä kerrasta onkin jo vuosia...

      Poista
    2. Greenawayn Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on yks mun lempi ruokaelokuvia :D Se on ihanan makaaberi ja ne kuvasommitelmat, keittiö- ja ravintolasalikuvaukset, annoskuvaukset, Gaultierin hulppeat puvustukset, roolisuoritukset... Greenaway tekee jokaisesta ruudusta silmänruokaa. NAM. (ps. muutenkin mahtava leffalista! Jiro Dreams of Sushi ja Chef's Table jättivät todella vahvan vaikutuksen muhunkin)

      Poista
  10. Ja Wolt tuo myös Kampin Ben & Jerryt kotiovelle.

    VastaaPoista
  11. Melkein kaikki näkemättä! :o Listalta puuttui Ratatouille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun täytyy ilmeisesti ihan tosissaan antaa piirretyille taas uusi mahdollisuus :-)

      Poista
  12. Huomaan, että aika monta ruoka-aihesta elokuvaa on katsomatta. Ei sillä, aika monta muutakin hyvää leffaa on katsomatta :) Olen erityislahjakkuus puolikkaiden elokuvien katsomisessa, sen jälkeen aina uni vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän noista kyllä tarpeeksi saa :-) Mulla on yks Nigel Slater-nox set jota katson ihan vain sen vuoksi, kuinka kauniisti se kamera viipyilee niissä ruoissa. En tiedä onko tuollainen innostus enää edes tervettä :-)

      Poista
  13. Siis apua! olen katsonut noista vain Julie & Julian :O tuli kauhean sivistymätön olo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta sehän vain kertoo siitä, että on riittänyt mielekästä elämää ruudun ulkopuolella :-)

      Poista
  14. Kiitos! Tulee tarpeeseen, kun normiohjelmistossa ei ole nykyään mitään katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä kuulla että jollekin muullekin on tästä iloa :-)

      Poista
  15. Minä olen ihan kamalan huono katsomaan elokuvia, mutta jotain kertonee kiinnotuksen alueistani se, että olen nähnyt listaamistasi elokuvista peräti kolme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hirveän huonosti niitä tulee itselläkin normaaoliolosuhteissa katsottua... kipeänä vain on viihdytysmahdollisuudet aika vähissä...

      Poista
  16. Jiro dreams of sushi oli mahtava, tuli heti sellainen olo että matka Japaniin ja herran ravintolaan (tai yhteen niistä) heti! Toinen ruokaleffasuosikki on täällä kommenteissakin mainittu Ratatouille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö vain! Hieman kateellisena katselin noita Foodies-leffan hahmoja jotka tuosta vain nousivat yksityiskoneeseen jna lensivät Japaniin syömään maailman parasta sushia...

      Poista
  17. Loistolista! Jotain onkin tullut katsottua :-) Ja vinkkinä vielä Netflixin Mind of a Chef -sarja. Aivan upeita kokkeja April Bloomfieldistä Sean Brockiin ja Ed Leehen, unohtamatta nuudelihullua David Changia. Mukaan on päässyt myös Fävikenin Magnus Nilsson (ne jaksot ovat vielä katsomatta).

    VastaaPoista
  18. Olipa hauska listaus, paljon meni katsottavien listalle. ;)

    VastaaPoista
  19. Ehditkö katsoa kaikki sairastellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti - sen verran pitkään tässä on toipilaana nyt roikuttu...

      Poista
  20. Vielä tulee mieleen ihana japanilainen "Tampopo", jossa keitellään täydellistä ramen-keittoa.
    Terveisin Suometar, jolla flunssan 4. viikko pyörähti käyntiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. auts - toivottavasti helpotus odottaa jo nurkan takana! Tompopo oli omaan makuuni vähän... kumma :-)

      Poista