Bloggaus on sisällöntuotantoa, sisällöntuotanto on työtä

Tyhmähän sellaisesta maksaa, jonka saa ilmaiseksikin. Miksi bloggareiden sisällöntuotannosta siis tulisi maksaa? Koska se on työtä. 

* * * 

Olen pahoillani. Tänään oli tarkoitus pamauttaa teille se kauan lupailtu lammasdhansakin resepti, mutta jo sisällöntuottajat yhteen koonneesta Ping-seminaarista saakka kytenyt kipinä kirjoittaa sisällöntuottajien työn arvostuksesta nousi tänään Turun Sanomista bongaamani bloggarihaun myötä taas pintaansa. 

Varmasti monenkin bloggaajan mielenkiinnon herättäneen ilmoituksen todellinen luonto paljastui kokeneempaan silmään viimeistään tässä kohtaa. 

• Jos sinut valitaan, saat näkyvyyttä Varsinais-Suomen suurimmassa mediassa. Valituille ilmoitamme henkilökohtaisesti.

Näkyvyys. Tuo taikavaluutta, jota kenelläkään on pokkaa heilutella vain bloggarien edessä. Jostain syystä näkyvyydellä ei ole kovinkaan kummoista ostovoimaa, kun pitää hankkia ja ylläpitää sitä kalustoa, jota blogin pitäminen vaatii: tietotekniikkaa, kuvauskalustoa ja reseptien raaka-aineita. Tai maksaa vuokraa, jotta bloggarilla olisi paikka, jossa sitä työtään tehdä. Jostain syystä noihin tarvitaan aina rahaa.

Kyllä siinä "yhteistyö"prosessissa näkyvyys vaihtaa omistajia, mutta se näkyvyys menee sille tuotteelle; tuotteelle, jonka "yhteistyö"kumppani saa vähentää tuotenäytteenä verotuksessaan. 

Kamera: 1950 €, linssi 400€, kuvankäsittelyohjelma 139€, kuvan astiat 18,90€, tausta löydetty, syömäpuikot pöllitty 

Mielessäni viistää nyt niin monta ajatusta ja punaista lankaa, etteivät näppäimistöäni takovat sormet meinaa perässä pysyä.

Bloggaus vie aikaa ja työtä. Bloggaus on sisälläntuotantoa. Sisällöntuotanto on työtä. Alatte jo ehkä oivaltaa, mikä noiden äskeisten lauseiden avainsana on? Työ. Ei missään muussa työssä odoteta ihmisten tekevän tuntikaupalla työtä vain näkyvyyden toivossa. 

Entistä raadollisemman  tilanteesta tekee se, että kyseinen (viime vuonna yli 23 prosentin liikevoittoprosentin saavuttanut) media on pistämässä YT-neuvotteluissaan pihalle talon omaa väkeä. Toki se varmasti säästöjä toisi: heille kun joutuu maksamaan sillä ainoalla valuutalla, jolla mitään kauppaa missään voi käydä: rahalla. 

Olen jo aikaisemmin törmännyt tilanteisiin, joissa olen kuullut toimittajien väheksyvän hyvinkin voimakkain sanankääntein bloggareita ja näiden ammattitaitoa.  Haluaisin (naiivisti?) uskoa, että molemmille ammattiryhmille on tilaa. Selvää on, ettei ole kenenkään edun mukaista, että ilmaiseksi teetetyillä blogeilla korvataan lehdessä palkattujen toimittajien tuottamaa sisältöä. 

Ei tosin toimittajan koulutuskaan automaattisesti mitään laatua takaa. Heidänkin joukostaan löytyy kieliopillisesti heikkolaatuista, mielenkiinnotonta ja lähdekritiikin tärkeyden unohtanutta tekstiä tuottavaa väkeä. Ymmärrän toki heidän kollektiivisen ahdinkonsa (mediakentän murros, jatkuva taistelu työpaikan ja toimeksiantojen jatkuvuudesta, alati kutistuvista resursseista kasvavat vaatimukset...) mutta ei se bloggareiden vika ole. 

Suomessa on blogeja jo kymmeniätuhansia. Niiden tason, yleisöjen ja kirjoittajien taustan kirjo on suurempi kuin usein tajutaankaan. Itse tunnen parhaiten oman genreni eli ruokablogit. Meistä löytyy niin valokuvaajia, viestintää ja kirjoittamista työkseen tekeviä, ravintola-alan ja monen muun bisneksen tinkimättömiä ammattilaisia. Yksi asia mikä meitä kaikkia kuitenkin yhdistää on intohimo. Ei, ei se tarjoa oikotietä onneen eikä osaamiseen kaikkien bloggareidenkaan kohdalla. Mutta kyllä meistä varsin vakuuttavia monialaosaajia löytyy.

Itse me hankimme raaka-aineet, testaamme reseptiikan, kokkaamme, kirjoitamme, oikoluemme, hankimme kuvaustarpeistoa, stailaamme, kuvaamme, jälkikäsittelemme, etsimme sopivat viiniparitukset ja hoidamme tulosten markkinoinnin sosiaalisen median kanavissamme. 

Kuten jo aikaisemmassa pohdinnassani samasta aiheesta kirjoitin, se on kuin perustaisi oman lehden, jossa sitten itse toimisi niin päätoimittajana, ruokatoimittajana, viinitoimittajana, henkilöstöpäällikkönä, kuvaajana, kuvaussuunnittelijana, jälkikäsittelijänä, graafikkona, kustantajana sekä markkinointi - ja myyntitiiminä.

Yhden postauksen tuottamiseen voi hyvinkin mennä kaikkinensa kahdeksankin tuntia. Kun asiaa miettii tätä vasten, kuinka reilua on odottaa bloggarin tekevän kaiken tuon ilmaiseksi? Kuinka moni jaksaisi innostua muutaman kymmenen euron lahjakortista käteen jäävästä tuntipalkasta?

Ihan puhtaasta intohimosta ja rakkaudesta lajiin tämä on ihan varmasti meillä kaikilla lähtenyt. Mutta bloggaus on kehittynyt paitsi meidän jokaisen omalla kohdalla, myös ilmiönä. Ja tähän ovat havahtuneet niin kustantajat kuin yritysmaailma. Yhteistyötarjouksia kyllä satelee, mutta pääsääntöisesti ne ovat niin huonosti mietittyjä ja bloggarien tekemää työtä suorastaan halventavia, etten suurimpaan osaan jaksa itse enää edes vastata. 

Turun Sanomat, ihan samoin kuin kuka tahansa Messukeskukselta omakustanteisesti noudettavalla juustonpalalla yhteistyötä kosiskeleva yritystaho tulee ihan varmasti löytämään halukkaita. Ikävä tosiasia on se, että aina löytyy joku, joka on sitä työtä ilmaiseksi valmis tekemään, mikä tekee siitä niin paljon vaikeampaa meille muille yrittää saada sitä markkinointipuolta tajuamaan tekemämme työn arvo. 

Tyhmähän siitä maksaa, mitä ilmaiseksikin saa. 

Pääsääntöisesti nuo bloggarit ovat näkyvyysdollarinkuvat silmissään jaksavia, aloittelevia bloggareita, jotka taatusti tulevat itsekin touhuun väsymään. Mutta siinä vaiheessa kun he siihen havahtuvat, on taas jostain siinnyt kaksikymmentä samoihin lupauksiin uskovaa uutta tulokasta. 

Vakiintuneilla blogeilla on vakiintuneet kävijämäärät. He tuottavat laadukasta sisältöä niin tekstin kuin kuviensa puolesta. He panostavat blogeihinsa tarjotakseen yleisölleen iloa ja inspiraatiota; viihdettä ja vinkkejä. Ennen kaikkea he tuntevat kohderyhmänsä: he tietävät, mitä se odottaa ja arvostaa. Heillä on suhde lukijoihinsa joka perustuu molemminpuoliseen arvostukseen ja luottamukseen. Asiansa osaava ja ammattitaitoinen bloggari tietää, ettei kumpaakaan ole varaa heilutella mainostamalla blogissa ihan mitä tahansa (omalta kohdaltani olen torjunut yhteistyöehdotukset mm. ateriankorvikejuoman, kielikurssin ja kasinoyrittäjien taholta).  

Kuinka paljon markkinointiassistentit ja viestintätoimistot haaskaavat rajallisia resurssejaan sillä, etteivät vaivaudu tekemään omaa pohjatyötään kunnolla? Kyllä hakuammuntaan saa aikaa kulumaan, mutta tuottaako se tuloksia? Onko järkevää pommittaa samalla geneerisellä yhteydenotolla kahtatuhatta täysin erityylistä blogia, joista ainoankaan linjaan tuote ei sovi? Vai onko kaukonäköisempää panostaa hieman enemmän tutkimukseen voidakseen kohdentaa viestin juuri sen oikean tavoiteryhmän tavoittaville blogeille?

Voisiko olla mahdollista, että itse asiassa tuleekin taloudellisemmaksi lähteä liikkeelle reilulla pelillä ja reilulla korvauksella? Se on nimittäin se keino, jolla herätetään sellaisten blogien mielenkiinto, joista yhteistyöpuolikumppanikin eniten hyötyy.

PS. Sama aihe oli kirvoittanut varsin topakan kannanoton aiheesta myös Pinkit Korkokengät- blogissa!

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!