torstai 10. syyskuuta 2015

Albanian aurinkorannikko: Saranda

* * * 

For English please see here

* * * 


Korfun-kävijä saa kätevästi korkattua samalla reissulla Kreikan lisäksi listaltaan myös Albanian.

Agios Stefanosista etäisyys eteläisen Albanian aurinkorannikolle on kartalla noin kolme milliä. Tosielämässäkin se on niin lähellä, että rannikko on Korfun saaren puolelta näkyvissä. Tulli- ja passimuodollisuuksien vuoksi sinne päästäkseen joutuu kuitenkin ensin matkustamaan Korfun kaupunkiin (sinne liikennöivistä busseista lisää aikaisemmassa Kreikka-postauksessa).

Satama, josta Albanian-veneet liikennöivät, on kaukolinjojen vihreiden bussien terminaalista vajaan kilometrin kävelymatkan päässä. Lippuja voi ostaa noin puolessa välissä kävelymatkaa sijaitsevan Ionian Cruises- laivayhtiön toimistosta. Sarandan puolella toimisto löytyy sataman vierestä.

Päivittäisiä reittejä Korfun ja Sarandan välillä on neljä. Ensimmäinen näistä lähtee aamuyhdeksältä ja kestää puolisen tuntia. Myöhempien matka kestää puolisentoista. Yhdensuuntainen laivamatka maksaa 23,80 € ja lippua ostaessasi tarvitset mukaan passin (viisumia ei EU-kansalainen tarvitse). Menopaluuta ei ole tarjolla, vaan paluumatkan lipun voi ostaa vasta Sarandasta.





En ihan tarkalleen tiedä, mitä Albanian reissultamme odotin. Lienee rehellistä myöntää, etten kovinkaan paljoa. Luulenpa lähtöasetelman olleen aika yleinen: jo nimikkeenä Albanian aurinkorannikko kuulostaa vähintäänkin koomiselta. Ensimmäisenä maasta ei mieleen kovinkaan monia positiivisia odotuksia nostattavia ajatuksia tullut. Kurjuutta, köyhyyttä, kerjäläisiä, verikoston kultttuuria ja turvapaikanhakijoita kyllä.

Olennaisinta minullekin taisi olla päästä ruksaamaan se käytyjen maiden listalta. 




Näitä ennakko-odotuksia vastaan Sarandan rannalla odottava turisteja pullisteleva näkymä oli yllätys. Hotelleja riitti niin pitkälle kuin silmä kantoi. Kansainvälisistä turisteista maa on ollut pitkään nimenomaan italialaisten turistien suosiossa.

Myönnän, ettei lähinnä Costa del Solia muistuttava näkymä kasvattanut odotuksiani, joskin niinhän se aina tällaisten rajanylityspaikkojen kohdalla on. Ei kukaan matkustaisi Tangieriin odottaen törmäävänsä Marokkoon autenttisimmillaan eikä kukaan väittäisi Haaparannan edustavan sitä aidointa Ruotsia.








Välillä näkyi kuitenkin pilkahduksia viehättävästä välimerellisyydestä. Kaupungin amfiteatterimainen kaava esimerkiksi on jännä. Kaupunki on rakennettu kolmeen rannikkoviivaa reunustavaan, portaiden toisiinsa yhdistämään kerrokseen. 

Aamuisin näky syrjäisimmillä kujilla on sitä samaa kuin meren toisellakin puolella.  Vanhat miehet kokoontuvat kahviloihin, vähän nuoremmat katujen varsille puupölkkyjen varaan tuetuista vanerilevyistä kyhätyille penkeille pelaamaan lautapelejä ja juomaan loputtomasti kestäviä kahvikuppejaan. Hampaaton hedelmäkojun myyjä järjestelee juuri nyt sesongissa olevia viikunoita ja siivoaa pois huonoksi menneitä tomaatteja. Viiksekkäät isoäidit hätistelevät äänekkäitä lapsia, eikä välttyä voi niiltä kokomustaan puetuilta, kuolemanenkeleitä muistuttavilta, noin 200-vuotiailta näyttäviltä mummoiltakaan. 

Kulkukissoja,  -koiria, -lehmiä... (?!)




Siitä, että on siirrytty sen meren toiselle puolelle kertoo lähinnä pimenevässä illassa kaupungin yllä kaikuva rukouskutsu: 60% albanialaisista kun on muslimeja.

Kaupunki itsessään on varsin pieni, mikä on onni. Kartasta navigoinnin tekee mahdottomaksi mm. se, ettei niihin oli merkitty kuin noin kymmenesosa kaduista - eipä sillä, että paikalliset kadunnimiä edes tunnistaisivat.

Historiallisesti merkittävistä kohteista voisi mainita Saranden huipulla, Lekursin mäeltä kaupunkia vartioivan samannimisen linnoituksen (vapaa pääsy), jonne johtava tie on tosin sellaisessa kunnossa, että taksi on helpoin tapa päästä sinne (varaudu tinkaamaan. Kovaa.)

Toinen nähtävyys on ihan Sarandan keskustasta, bussiaseman vierestä löytyvä muinainen synagoga. Rehellisyyden nimissä mosaiikeistaan kuuluisa, 400- luvulta eaa peräisin oleva synagoga muistuttaa nykyään lähinnä Kampissa kesäksi auki kaivettua parkkipaikanlaajennusrakennustyömaata.





Saranden viehätys siellä lomailevien silmissä perustuukin rantaan, jota täällä riittää. Se on tosin kivikkopohjaista, joten uimakengät ovat paikallaan. Vesi on varsin kirkasta, joten muutaman päivän rantalomailuun löytyy maailmasta paljon huonompiakin paikkoja. 






Ja rantaloman, kuuman auringonpaisteen ja raikkaan meren yhdistelmänhän täydentää kylmä olut. Joka täällä on halpaa (reilun euron pullo). Paikallinen viini ei vetisessä kirpeydessään hirveästi vakuuttanut, mutta esimerkiksi kaupoissa viinien hinnat olivat huomattavasti Kreikkaa kalliimpia. 

Valuutta oli yksi eniten hämmennystä aihettanut tekijä. Paikallinen valuutta kuin ei suinkaan ole euro, vaan lek. Yksi euro on noin 139 lekiä, joten lompakossa sai varautua kanniskelemaan vaikuttavia setelinippuja, jotka aiheuttivat myös ravintoloissa melkoista päänvaivaa tällaiselle kertolaskuihin tottumattomalle päälle ("maksaako tämä nyt 3,40€? 34€?3400€?

Albanialaisesta ruokakulttuurista on muuten tulossa vielä ihan oma postauksensa, mutta seuraavaksi siirrytään ruksaamaan listalta myös uusi Unescon maailmanperintökohde. 

Onko siellä Albanian-kävijöitä? Arvaatteko mikä seuraava kohde on?

_________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      
   

37 kommenttia :

  1. Hei, mukava lukea postaus Albaniasta! Oikeassa olet, ettei Saranda anna kovin autenttista kuvaa Albaniasta tai edes Albanian rivierasta. Itse ohitin Sarandan kesällä vain läpikulkupaikkana, ja minusta se vaikutti melko tylsältä, kuin mikä tahansa rantalomakohde pullollaan turisteja ja hienoja hotelleja. Sarandan sijaan nautin pikkukylä Dhermin rannasta, joka oli rauhallinen, kaunis pieni ranta, heinäkuisena iltapäivänä rannalla oli lisäkseni runsas 10 auringonpalvojaa.

    Jaan myös näkemyksesi Albanian rosoisuudesta. Puoliksi rakennettuja taloja, vierivieressä komeita lukaaleja ja pieniä ränsistyneitä hökkeleitä, teillä kulkevat sulassa sovussa niin ränsistyneet bussit, lehmät, hevoset, aasikärryt kuin huivipäiset mummotkin. Paikoittain tiet ovat perunapeltoa ja busseissa ei juuri ilmastointia ole. Idyllisiä pieniä Kreikkalaisia pikkukyliä etsivä ei saane Albaniasta paljoa irti. Minuun Albanian yllätyksellisyys, aitous ja ystävälliset ihmiset tekivät suuren vaikutuksen.

    Jatkoitko Albaniassa Sarandaa pidemmälle? Odotan innolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaa ilonpilkahdus Sarandastakin löytyi (ruokamatkailijan näkökulmasta!) mutta vähäiseksi jäi wow-tekijät. Mielenkiinnolla olisin kyllä jatkanut pohjoisempaan ja tutkistellut sitä "autenttisempaa Albaniaa".

      Oman hotellin varasimme edellisenä päivänä ja esittelytekstin mukaan se sijaitsi 0,1 km Sarandan keskustasta. EIhän se ihan niin ollut, vaan se ainakin 1,5 kilometrin matka melko epäilyttävässä naapurustossa roskakasoje keskelä puikkelehtien nostatti kyllä kyynisyyden pintaan.

      Itse asiassa Dherm ja Blue Eye (?) olivat sellaisia, jotka olisivat houkutelleet minuakin, mutta ajan rajallisuuden vuoksi jäivät lopulta pois suunnitelmista. Harmittaa yhä. Sarandasta jatkoimme Butrintiin, siitä seuraavaksi :-)

      Poista
  2. Albania ei ole lomakohteita harkitessa ihan ensimmäisenä mielessä eikä kaupunkikuvakaan erityisen houkuttelevalta näytä ja kuulosta. Minullakin matkan motiivina voisi olla juuri tuo yksi-maa-lisää hoidettuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no se tuli hoidettua :-) Olen varma, että Albaniastakin löytäisi mitä vain - uskon siihen, että miltä tahansa reissulta on mahdollista saada irti juuri mitä haluaakin. Hyvää ruokaa onneksi löysimme tuoltakin!

      Poista
  3. Kuvat eivät tosiaan vastaa mielikuvaa Albaniasta. Enpä kyllä ole tarkemmin tutustunut maan tarjontaan, ja voisin kuvitella itsellänikin olevan piipahduksen motiivina kerätä maapiste. Toisaalta, usein mitä tarkemmin perehtyy, sitä enemmän oikeastikin kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ehkä joku päivä vielä Albania saa uuden mahdollisuuden ;-)

      Poista
  4. Haluan käydä! Tosi monet on vierailleet tuolla muun Balkanin maan visiitin yhteydessä, eikä tämäkään postaus yhtään vähentänyt sitä mielenkiintoa :D Tuskin lähtisin viikoksi aurinkoa ottamaan, mutta haluaisin nähdä omin silmin mitä se oikeasti on. Hyvä pointti tuo, ettei Haaparanta ole aitoa Ruotsia! Siellä useasti käyneenä se on ihan Suomen jatke jossa kännykkä vain kytkeytyy Ruotsin verkkoon jos kerkeää :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo. Päivä Sarandassa riittää rantalomailuun oikein hyvin, sitten suuntaisin itsekin jo muualle. Butrint on seuraavana blogissa, mutta aikaisemmin tässä ketjussakin on jo mainittu muutama muu tsekkaamsien arvoinen paikka.

      Poista
  5. Täytyy kyllä tunnustaa, ettei minulla ole ollut koskaan suurta kiinnostusta käydä Albaniassa, vaikka toisaalta, kun tarkemmin mietin, niin se taitaa olla ihan tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Olisihan siellä ainakin Albanian Alpit eli ihan jo senkin puolesta voisin maassa vierailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albanian Alpit, Albanian Riviera... näin sitä oppii :-)

      Poista
  6. Joitain vuosia sitten tulimme Sarandaan bussilla Kreikan puolelta pariksi yöksi. Satoi kaatamalla. Mutta kun sade päättyi, en vieläkään nähnyt rantoja, joista blogeissa puhutaan. Hämmentävää. Missä minä mahdoin olla? Kaupungin keskustassa pyörin, tietääkseni. Valtavan olutmainoksen nainen suurine rintoineen tuijotti parvekkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmmm... me taas emme juuri muuta kehumisen arvoista asiaa kaupungista löytäneet kuin ne rannat...

      Poista
  7. Täytyy myöntää ettei näiden kuvien perusteella kyllä syntynyt mitään kovin hohdokasta halua lähteä Albaniaan :D Eipä sillä että se olisi millään bucket listin kärkisijoilla koskaan ollutkaan. Varmaan saattaisin poiketa, jos olisin muuten siellä päin, mutta tuskin lähtisin sinne ihan varta vasten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei. Ja onhan se melko haastavaa logistisestikin- esimerkiksi Tiranaan pitäisi lentää ainakin yhden ellei kahdenkin vaihdon kautta. Tuo Korfun-koukkaus lienee helpoin.

      Poista
  8. Olisikohan tuolla Albanian vuorilla vähän muutakin kun tätä turistirysää tarjolla?

    Suomalaiset tuppaavat aina löytämään nämä rantakohteet vähän muita kansallisuuksia hitaammin, pakettimatkatoimistot kun eivät kovinkaan usein uudista tarjontaansa - yllätävää siis kuulla Albaniasta löytyvän myös tällaisen kohteen.

    Jotkut maat saattavat näyttää parhaat puolensa vasta myöhemmin ajan kanssa, joten ehkä tällekin maalle kannattaa joskus antaa uusi mahdollisuus, jos sellainen sattuu eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me suuntasimme seuraavaksi Butrintiin ruotsalaispariskunnan kanssa - siellä on kuulemma tuo Albanian aurinkorannikkokin jo löydetty.

      Ihan varmasti Albaniakin tarjoaisi paljon muuta kuin tuota costadelsolimaisuutta, se vain olisi vaatinut muutamaa päivää pidemmän oleskelun.

      Poista
  9. Albania on itselläkin ollut listalla maista joissa pitäisi käydä, vaikkei mitään suurempia ylistyksiä maasta ole kuullutkaan. Ei kyllä vielä tämän luettuakaan tullut sellainen olo että se tulee olemaan paras ikinä maana, tosin kuten sanoit jo itsekin, tuo turistirysämäinen rantakohde rajalla tuskin antaa parasta kuvaa koko maasta. :)

    p.s. yritin kommentoida eilen tabletilla, ei onnistunut. Ainakin itsellä jäi tuo kommentin "tarkista ettet ole robotti"-kysymys tulematta ja kommenttikenttä vain tyhjeni painaessa julkaise-nappia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se kiva käydä... no, ihan kaikkialla :-)

      Olen pahoillani tuosta kommentointiasiasta- itse kun en ole mitään asetuksia laittanut, niin en tiedä miten noita ongelmia kiertääkään... :-/

      Poista
  10. Me haimme "Albania" -pisteen aikoinaan tekemällä maahan päiväretken Makedonian Ohridista Tiranaan.
    Pääkaupunkeihin tutustumisessa, edes jollain tasolla, on kuitenkin se vitsi, että jos maa syystä tai toisesta joskus nousee uutisiin, niin useimmiten sitten kuvataan pääkaupunkia. Myös jokaiselle albanialaiselle aikoinaan tarkoitetut pienet betonibunkkerit, joita näkyi ainakin pohjoisrajalla paljon, olivat jo melkein mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näinhän se on. Logistisesti Tirana on vähän haastellinen ellei sitten tosiaan ole "jo huudeilla".

      Poista
  11. "Nimikkeenä Albanian aurinkorannikko kuulostaa vähintäänkin koomiselta" .... jo ei tule kovin suuria odotuksia.

    Albania lukeutuu maihin, joihin voisin harkita meneväni pikaisesti, mutta en tosiaankaan jäisi sinne lomailemaan. Ehkäpä juurikin tällainen päiväreissu, tai max, yön yli. Mulla ei ole tarkkaa tietoa, onko tuossa massa erityisesti mitään erikoista nähtävää, joten ilmeiseti ei ainakaan mitään kovin kuuluisaa... Vai onko se sun seuraavan postauksen kohde sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, seuraavaksi mentiin Butrintiin. Joka lienee kiinnostavuudessaan ihan sitä eteläisen Albanian kovinta kärkeä :-)

      Poista
  12. Olen käynyt Sarandassa päiväreissulla, eikä se nyt mitenkään kummoisena paikkana jäänyt mieleen. Taisin käydä syömässä juuri tuossa ravintolassa, minkä edessä on veneitä :) Butrintissa kävin samalla reissulla myös. Onpahan nähty :D

    VastaaPoista
  13. Joskus sitä vaan tulee vastaan tylsiä paikkoja. Vaikka sitä aina toivoo, että perillä olisikin, ennakko-odotusten vastaisesti, jotain ihmeellistä :) Mutta eikös sitä sanota, että jos kaikki olisi täydellistä, niin pian mikään ei enää tuntuisi miltään... Albania on vielä itseltä käymättä, vaikka Balkania on yleisesti tullut kierreltyä ja se on yksi suosikkikohteitani. Enköhän minä siis vielä Albaniaankin päädy, mutta hyvä tietää, että Sarandassa ei kannata ainakaan koko aikaa viettää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy myöntää ettei Balkanin maine yleisestikään hirveästi houkuttele... :-/

      Poista
  14. Itse olen muutamasta muusta blogista saanut sellaisen vaikutelman, että Albaniassa kannattaa käydä nyt, kun turismi ei ole sitä vielä tuhonnut. Toisaalta tämä oli kyllä ensimmäinen postaus mistä luin, että ei kannata mennä. Tarvitsee katsoa tarkemmin, missä muut ovat olleet. Muutama hard core matkailija on kyllä puhunut sen puolesta, että saa viettää hiljaisen rauhallisen rantaloman -> ei ollut kyllä kuvissa tuo täysi ranta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Albaniassa on ihan varmasti puolensa, paikkansa ja hetkensä. Saranda ei sitä ehkä ole.

      Rauhallista rantalomaa hakiessa kannattaa välttää Sarandaa ja Ksamilia ja kenties suunnata sen sijaan vaikka Dhermiin.

      Poista
  15. Jostain syystä ensimmäisen kuvan kerrostalot toivat mieleeni Espanjan Aurinkorannikon Torremolinoksen, joten, juu - en innostunut vielä Albaniasta. Juuri yhdelle opiskelijalleni sanoin, joka oli lähdössä Espanjaan Torremolinokseen, että "valitsit sitten Espanjan rumimman kaupungin". Hän kertoi aikovansa käydä myös Fuengirolassa, mikä ei juuri lohduttanut minua. Mutta ihan varmasti Albaniassakin on jotain ihanaa… tai toivon ainakin niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja juuri tuon takia aloitin Espanjassa blogini-koska halusin näyttää kuinka paljon parempaa Andalusialla on tajottavaa Torremolinoksen ja Fuengirolan ulkopuolella... :-/

      Poista
  16. Tämä on just maabongauksen huono puoli, että voi joutua turrehelvettiin. Albania on kuitenkin tunnettu lähinnä luontokohteena, joten parempikin puoli Albaniasta on olemassa.

    VastaaPoista
  17. Siinä missä digaan koskemattomista turismin löytämättömistä kohteista niin turistisoituneimmissakin kohteissa on oma hohtonsa. Siinä kohtaa kun kyseessä on maa minkä infastruktuuri on muuten heikompaa verraten muuhun Eurooppaan niin musta on ihan mahtavaa, että sieltä löytyy juuri näitä kohteita sillä uskon, että sen vaikutus maan talouteen on pelkästään positiivista. En oo siis ikinä kuullut vastaavasta kohteesta, Albaniasta en tiedä paljoakaan, mutta jotenkin houkuttaisi ja paljon! Näyttää tosi kivalle ja bisse indeksi on kohdillaan. Se on tärkeetä. ;-)!

    VastaaPoista
  18. Mullakaan Albania ei kohteena herätä oikein minkäänlaisia ennakko-oletuksia, siksi siellä haluaisinkin käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiedän tunteen - minä haluaisin käydä kaikkialla <3

      Poista
  19. Käyty Sarandassa kesäkuussa 2017 ja pakko mennä uudestaan 2018, matka varattu. Kukin tykkää mistä tykkää. Meille aurinko, puhdas meri, hyvä ruoka ja muutoinkin edullinen paikka on sitä, mitä lomalta haluamme. Suosittelemme!

    VastaaPoista