Tänään sitten kevennettiin. Ja tehtiin (katka)rapukakkuja thaimaalaisissa tunnelmissa. Annoksesta tulee kahdeksan pientä tai neljä isompaa kakkusta. Halutessaan nämä voisi tehdä pienemmistäkin katkaravuista tai vaikka kalasta, kunhan tuo määrä (n. 3 dl hakkelusta) pysyy samana.
2 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 chiliä (kuten aina: säädä käyttämiesi chilien
mukaan - omani olivat pieniä ja pikantteja)
1 tl inkivääriä hienonnettuna
mukaan - omani olivat pieniä ja pikantteja)
1 tl inkivääriä hienonnettuna
kourallinen korianteria
1 rkl minttua hienonnettuna
1/2 kananmuna
2 pientä perunaa
(keitettynä, jäähdytettynä ja muussattuna)
(keitettynä, jäähdytettynä ja muussattuna)
kourallinen kevätsipulia tai ruohosipulia
1/2 limen kuori ja mehu
1 rkl soijaa ja/ tai kalakastiketta
Leivittämiseen:
3 rkl leivänmuruja
1 rkl kookoshiutaleita
Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi ja anna levätä jääkaapissa noin puolisen tuntia. Pyörittele siitä sitten haluamasi kokoisia pihvejä ja kierittele varoen leivitysseoksessa rapean pinnan saavuttamiseksi. Pidä pinta ohuena, muuten niistä tulee helposti kuivia.
Kuumenna paistinpannulla öljyä ja paista pihvit molemmilta puolin varoen kullanruskeiksi, yhteensä noin 7 minuuttia. Älä anna öljyn kuumeta liikaa, muuten leivitys palaa ja tulos on kitkerä kakku ja vielä kitkerämpi kokki.
Parhaimmillaan kuumina. Limepirskautuksen kera. Ja vaikka sweet chili- kastikkeella...
Ihanaa...
VastaaPoista:-)
PoistaOih,taas on herkkua tarjolla. Rapukakut on hyviä. Pysykö hyvin koossa?
VastaaPoistajoo, pysyivät. mutta aikaisemmin jos onkin (ahneuksissaan, kuinkas muutenkaan...) tehnyt kerralla isomman satsin taikinaa ja paistanut loput vasta seuraavana päivänä, niin se seuraavan päivän satsi ei olekaan. henkimaailman juttuja...!
PoistaIhanan näköisiä - meilläkin pitäisi keventää... on mennyt ihan kakuiksi ja marengeiksi tämä elämä.
VastaaPoista"kakuiksi ja marengeiksi" :-) ihanaltahan tuo kuulostaa! mutta ehkä tällä uppopaistamisen määrällä onkin jo aika. No, yrittää ainakin :-)
PoistaKiitos reseptistä! Just tehtiin ja aivan todella hyvää tuli!! Pikkasen säädin reseptiä, ja ehkä siksi tuli vähän vetelää, mutta silti niin hyvää että tehdään toistekin, ja kolmannen kerran, ja neljännen, ja viidennen... :)
VastaaPoistaihana kuulla :-) omasta edellisestäkin kerrasta on sen verran kauan että varmaan se resepti vähän eläis itselläkin :-) joko olette kokeilleet tunisialaisia kalakeftoja? voisi olla seuraava suosikki...!
PoistaEi vielä, mutta pitää kokeilla! Ainoa ongelma sun blogissa on että kaikkea pitäisi kokeilla :) Kun vaan ehtisi... Muta kuten sullakin, niin kesää kohden tulee aina automaattisesti "kevennettyä" ruokaa (ei siis eityisen suunnitelmallisesti), niin kaikki kala- ja salaattiasiat on paljon mielessä :)
PoistaEi vielä, mutta pitää kokeilla! Ainoa ongelma sun blogissa on että kaikkea pitäisi kokeilla :) Kun vaan ehtisi... Muta kuten sullakin, niin kesää kohden tulee aina automaattisesti "kevennettyä" ruokaa (ei siis eityisen suunnitelmallisesti), niin kaikki kala- ja salaattiasiat on paljon mielessä :)
VastaaPoistano niistä mekin (taas) yritetään innostua kesää kohden :-)
PoistaJep, veteliä oli kun käytin perunan tilalla perunamuussia.... kokki oli kitkeä ja katkera :( maku oli kuitenkin OK.
VastaaPoista