Nerja nälkäiselle

Tippukiviluolaston lisäksi Nerjassa on muitekin nähtävyyksiä. Kuten heti luolaston ulkopuolella sijaitseva 1300- luvulla rakennettu akvedukti.

Meidän kulttuurinnälkäämme kuitenkin hillitsi ihan oikea nälkä. Sekä kaatosade, jonka keskeltä itsemme löysimme.

Kahlatessamme läpi vedenpaisumuksen ei Nerjan pikkukaupunki tehnyt meihin kummoistakaan vaikutusta. Vaan noissa olosuhteissa siihen olisi varmaan vaadittu itse Eldorado. Jos sen lampaanreisin päällystetyt kadut olisivat olleet hanhenmaksaa riippuvien puiden reunustamat...

Loputtomalta tuntuvan etsinnän jälkeen löysimme itsemme Calle Glorialta, jonka ympäristössä suurin osa ravintoloista (rantakatujen pizzerioita ja irkkubaareja lukuunottamatta) sijaitsee. 

Lounaamme oli... hyvä. Minä söin alkuun mausteisessa kastikkeessa tarjoiltuja simpukoita. Mausteista se ei ollut. Ja selleriä aidosti (lue: ilman vodkaa ja tomaattimehuakin) arvostava Herrasmies olisi varmaan arvostanut allekirjoittaneen mielestä säilykevihanneksiselta maistunutta kastikettakin enemmän. 

Herrasmiehen lampaanreisi oli... hyvää. Mutta verrattuna Rondassa syömäämme, ei tällä ollut mitään mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa aloimme huolestua. Onko meistä tullut kammoamiamme ruokasnobeja? Eikö meille enään muka riitä mikään? 

Presentaatioltaan ravintola oli espanjalaisravintoloille hyvin tyypillinen, kuten (jokseenkin narttumaisesti) myös Herrasmiehelle huomautin saadessani oman annokseni pöytään. Mutta narttumaisuus suli ensimmäisen suupalan myötä.

Minä päädyin tälle alueelle ominaiseen herkkuun: häränhäntään. Ja herkkua se myös oli. 

Se oli niin suussasulavaa ja mehevänmureaksi kypsennettyä, että oli helposti yksi parhaimpia Espanjassa syömiäni ruokia. Lounaan jälkeen alkoi aurinkokin paistaa. Ihan kuten allekirjoittaneen silmät bongatessani Calle Granadalla sijaitsevan leipomon Salvadorin. 

Mukaan lähti vielä kotimatkalle noin pääni kokoinen palmera. "Bikinikuntoon kesäksi 2043"- hankkeen takarajaa taidetaan siirtää vielä entisestäänkin...