Jopa kauppareissu saa täällä hymyn huulille. Etenkin nuo vihannes- ja hedelmäkauppiaat. Tarjonta on runsasta, tuoretta ja Techicolor- värityksessään silmiähivelevää. Ja koska näin etelässä ollaan, niin on se myös paikallista.
On bataattia Cadizista, paprikoita Almeriasta, mandariineja Malagasta... ja asiakaspalvelua Arroyosta. "Rouva, olkaa sitten varovaisia- ne chilit ovat tulisia! Muy caliente!"
Väistämättä mieleen tulee Herrasmiehen kotimaassa tällä hetkellä käynnissä oleva hevosenlihahulabaloo. Antropologisesti kun tuon hevosenlihan syömisen traumatisoivuutta on perusteltu sillä, että englantilaiset ovat perinteisesti niin eläinrakasta kansaa, jonka kansallisessa psyykessä nimenomaan hevosilla on erityinen asema. Itse mitä tahansa nelijalkaista syövän pohjoisen kansan edustajana en näe hirveästi eroa siinä, mitä suuhuni laitan. Vaikka pandakarhun kohdalla voisi tulla raja vastaan... Keskieuroopassa olenkin saanut raavaita miehiä kyyneliin tuliaisiksi tuomillani poronlihatuotteilla.
Toki ihmisellä on oikeus tietää, mikä siinä lautasella tuijottaa ja täytyyhän sitä voida luottaa siihen, että paketissa myös on sitä, mitä sen kyljessä sanotaan. Jotain tärkeää on tässä kuitenkin unohtunut.
Minkälaista laatua voi kuvitella saavansa, jos menee vain sen kaikista halvimman hinnan perässä? Kyllä silloin on odotettavissa, että sisältö on juurikin teurasjätteitä, jauhoja ja luoja ties mitä muuta. Ja jos tärkeintä on saada halvalla, niin kannattaa kysyä itseltään, miten se hinta on tuotantoketjun eri vaiheissa saatukin pysymään niin halpana? Ulkoistamalla epämääräisen raaka-aineen hankinta, prosessointi ja valvonta vielä epämääräisempään romanialaiskylään? Jostainhan tuossa on tingitty.
Jos se alkuperä ja tuotanto-olosuhteet ihan oikeasti merkkaavat, niin silloin niistä on myös valmis maksamaan.
Väistämättä mieleen tulee Herrasmiehen kotimaassa tällä hetkellä käynnissä oleva hevosenlihahulabaloo. Antropologisesti kun tuon hevosenlihan syömisen traumatisoivuutta on perusteltu sillä, että englantilaiset ovat perinteisesti niin eläinrakasta kansaa, jonka kansallisessa psyykessä nimenomaan hevosilla on erityinen asema. Itse mitä tahansa nelijalkaista syövän pohjoisen kansan edustajana en näe hirveästi eroa siinä, mitä suuhuni laitan. Vaikka pandakarhun kohdalla voisi tulla raja vastaan... Keskieuroopassa olenkin saanut raavaita miehiä kyyneliin tuliaisiksi tuomillani poronlihatuotteilla.
Toki ihmisellä on oikeus tietää, mikä siinä lautasella tuijottaa ja täytyyhän sitä voida luottaa siihen, että paketissa myös on sitä, mitä sen kyljessä sanotaan. Jotain tärkeää on tässä kuitenkin unohtunut.
Minkälaista laatua voi kuvitella saavansa, jos menee vain sen kaikista halvimman hinnan perässä? Kyllä silloin on odotettavissa, että sisältö on juurikin teurasjätteitä, jauhoja ja luoja ties mitä muuta. Ja jos tärkeintä on saada halvalla, niin kannattaa kysyä itseltään, miten se hinta on tuotantoketjun eri vaiheissa saatukin pysymään niin halpana? Ulkoistamalla epämääräisen raaka-aineen hankinta, prosessointi ja valvonta vielä epämääräisempään romanialaiskylään? Jostainhan tuossa on tingitty.
Jos se alkuperä ja tuotanto-olosuhteet ihan oikeasti merkkaavat, niin silloin niistä on myös valmis maksamaan.
Mukaan lähti paljon kaikkea. Yleensä toiveikkaana kyllä vihanneksia ostan, unohtaen ne sitten jonnekin kulhon pohjalle huijaten itseni uskomaan että ei sitä "puolta kiloa päivässä" kuluttaa tarvi- riittää, kunhan sen ostaa! Vaan jos sitä näin kesän lähestyessä saisi vihdoinkin vähän kevennettyä...?
Samma här;D siis noiden ihanien paikallisten väriterapioiden suhteen;D
VastaaPoistaJa lähetys tuli tänään onnellisesti perille;kiitokset:)
no niinhän minä olen noiden sinunkin kutkuttavanihanien kuvien perusteella tulkinnut :-)
Poista