Hillohommissa: kriikunoita, rosmariinia ja vaniljaa

Jonnekinhan ne loput kriikunatkin piti taikoa. Joten hillohommiin siis! Kriikuna muuten on kuulemma kukkakaalin lailla kalorimäärältään negatiivinen, eli se kuluttaa sulaessaan enemmän energiaa, kuin se sisältää!

Jokin aika sitten YLEllä pättynyt sarja Pariisin pikkuriikkisessä keittiössään kokkaavasta Rachel Khoosta antoi minulle hieman toivoa oman keittiöni suhteen. 

Kunnes tajusin, että se minun Töölön keittiöni on silti noin kolme kertaa Mademoiselle Khoon kyökkiäkin pienempi. Joten ei ne hillohommatkaan ihan siitä ihanteellisemmasta päästä ole...

Koska se rosmariini oli niin onnistunut yhdistelmä sen kriikunan kanssa, laitettiin sitä tähän hilloonkin. Lisäksi kattilaan heitettiin vaniljatangon kuori, jonka siemenet olivat jokin aika sitten löytäneet itselleen uuden kodin leivonnassa. 

Ja hyvää tuli. Pateen kylkeenhän tämä kävisi erinomaisesti. Ja juuston. Jos sitä juustoa söisi.

1/2 litraa kriikunoita

1.25 dl hillosokeria

1 isohko rosmariininoksa

1 vaniljatanko

Mittaa ainekset kattilaan, kiehauta ja keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen. Nouki vaniljatanko ja rosmariininoksa kattilasta ja purkita. Lisää säilömisessä muistettavista asioista täällä.

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Kesän viimeisiä marjoja

Soppasunnuntai on tällä viikolla mietintätauolla ja tämä päivä käytetäänkin postausjonon purkuun ja menneen kesän fiilistelyyn. Koko Suomi leipoo nykyään paitsi televisiossa, myös minun keittiössäni!

Se vähän aikaa sitten ostettu, sadonkorjuupiiraassa blogidebyyttinsä tehnyt piirasvuoka on tehnyt sen verran kovasti töitä viime aikoina, että on varmaan maksanut itsensä jo takaisin. Työkaverini a.k.a. testikeittiöni eivät kyllä valita. Ihan vielä en tosin ole lanseeraamassa Soppasunnuntain lisäksi Torttutorstaita. Enkä Pastaperjantaita. Enkä Leipälauantaita. Joskin Cocktailkeskiviikossa on tietty vetovoimansa!

Tällä kertaa siihen laitettiin kesän viimesekunneilla haalitut marjat. Lähtökohtana oli ihan se perinteinen kermaviilitäytteinen marjapiirakka, jota varmasti kaikkien äidit tekivät, mutta paistoin sen ilman marjoja ja lisäsin ne vasta jäähtyneen piirakan pinnalle. Fotogeenisyyden nimissä vain.

Pohja on se sama kuin omena-frangipaanipiirakassakin. Suolaisissa piiraissa olen äärimmäisen tyytyväinen siihen galette- pohjaan, makeissa täydellisyyden etsintä on ehkä vielä hieman kesken.

Pohja:

3,5 dl jauhoja
1 dl sokeria
125 gr voita (kylmää)
3-5 rkl kylmää vettä

Nypi ainekset vettä lukuunottamatta murumaiseksi taikinaksi. Mutta nopeasti, ettei se ehdi lämmetä. Lisää sitten vettä hieman kerrallaan, kunnes massa alkaa muotoutua koossapysyväksi taikinaksi. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia. 

Kauli sitten ohuehkoksi, hieman käyttämääsi vuoka isommaksi levyksi ja kaulimen ympärille varovasti rullattuna siirrä se vuokaan. Tasoita se vuoan pohjalle ja reunoille ja siivoa ylimääräiset pois. Esipaista pohjaa levittämällä sen päälle myös reunojen yli ulottuva folioarkki ja kippaa päälle joko keraamisia paistoherneitä (onko niillä joku virallisempikin nimi?) tai kuivattuja herneitä tai papuja. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Poista sitten herneet ja paista vielä viitisen minuuttia. Tämä kuivaa pohjan, jolloin kermaviilitäyte ei imeydy pohjaan tehden siitä vetisen ja kutistaen täytteen määrän. Anna pohjan hieman jäähtyä ja sekoita täytteen ainekset keskenään

Täyte:

300 gr kermaviiliä

1 kananmuna

1 rkl perunajauhoja

1/2 vaniljatangon siemenet

sokeria

1/2 sitruunan kuori raastettuna

1/4 l mustikoita

n. 150 gr vadelmia

Kaada täyte hieman jäähtyneeseen esipaistettuun vuokaan ja jatka kypsentämistä kunnes täyte on asettunut, vielä noin toiset 20 minuuttia.  Jos näyttää, että reunat saavat hieman liikaa rusketusta, niin peitä ne foliosuikaleilla. Järjestä marjat jäähtyneen piirakan päälle ja hurmaa yleisösi. Ellet sitten sekoittanut niitäkin täytteeseen. Jos muuten sekoitat marjat täytteeseen, tarvitaan niitä hieman vähemmän kuten myös kermaviiliä (200 gr riittää).

Kuukauden ruokahaasteen äänestys muuten päättyy tänään - ethän siis unohda käydä äänestämässä! Minulla kun olisi melko vinkeä idea muhimassa ensi kuun haasteeksi...! 

__________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Tv-illan evästä

Erossa oleminen ei ole mistään kotoisin. Se on, näin aikuisen, analyyttisesti ajattelevan kypsän ihmisen sanoin, ihan tyhymää. Ja nyt se on vielä tyhmempää, kun YLEllä alkoi juuri tanskalais-ruotsalaisen Silta-sarjan kauan odotettu toinen tuotantokausi (sarja katsottavissa myös Areenassa!). 

Voi sitä Norenin Sagaa. Yhdessä vaiheessa jo melkein näytti siltä, että sillä olisi inhimillisiä tunteita. Ihan niinkuin toisen suuresti fanittamamme sarjan, Förbrydelsenin päähahmo Sara Lund, Saga pistää miettimään, että mikä ihme noissa naisissa on vikana. Kyllähän ne toki täysiä kymppejä ovat. Aspergerin asteikolla! 

Monta maratoniltaa olemme kotiteatterissamme viettäneet viinilasi kädessä (Herrasmies), sydän kurkussa ja kauhunkyyneleet silmissä (minä). Katkeransuloisin tunnelmin seuraan nyt tragedian kehittymistä ihan yksiksein. Seuranani vain se viini. Ja erinäiset pienet naposteltavat. Niinkuin vaikka nämä pähkinät.

Lopputulos ei ole kovin tulinen, joten mausteiden määrää voi lisätä/ muutta oman maun mukaan vaikka seosta testaamalla ennen uuniin menoa. Esim. curry on (aina) toimiva lisä. Tuo neilikka puolestaan lisää siihen ihanaa talvisuutta, joka kävisi vaikka glögitarjoilun kylkeen.

5 dl pähkinöitä 
(omani oli sekoitus pekaaneja, kuorittuja manteleita, cashew-pähkinöitä, hasselpähkinöitä ja saksanpähkinöitä)
1 munanvalkuainen

3/4 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl cayennepippuria
1/2 tl korianterinsiemeniä
1/4 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
suolaa, pippuria

Vatkaa valkuainen vaahdoksi, niin ettei kulhon pohjalla ole enää nestettä. Sekoita siihen mausteet ja kääntele joukkoon pähkinät. Levitä uunipellille ja paahda 200 asteessa n. 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä.

Jos haluat pähkinöiden mausteisuuteen myös makeutta (ja tahmaisemman lopputuloksen), voi ne tehdä myös sekoittamalla mausteet muutamaan ruokalusikalliseen sokeria (jätä tällöin kananmuna pois). Kaada mausteseos kuumalle paistinpannulle, jolloin sokeri alkaa karamelisoitua. Sekoita sitten joukkoon pähkinät ja kääntele niin, että pähkinät saavat kauniin kuorrutuksen. Jos mausteseos alkaa palaa, lisää hieman vettä ja sekoittele. Paista viitisen minuuttua  ja kumoa sitten leivinpaperille jäähtymään. Jos pähkinät alkavat tarttua toisiinsa, sohi niitä hieman lusikalla. Anna jäähtyä ja säilytä ilmatiiviissä purkissa.


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?

       

Hillohommissa: uuniomenaa, vaniljaa ja inkivääriä

Mikään uraauurtava pioneeri en (taaskaan) ole, sillä tämän vinkin bongasin Kokit ja Potit- blogista. Ja vaikkei se hilloaminen (ajatella, että minä tuollaisiakin sanoja nykyään ihan sujuvasti käytän. On tämä bloggaus tehnyt minusta melkoisen martan...) mitään tähtitiedettä olekaan, niin "unohda uuniin puoleksitoista tunniksi ja ota sillä välin vaikka vähän viiniä"- metodi on silti aika lailla sitä perinteistä houkuttelevampi. Ja jestas. Sehän oli parasta omenahilloa koskaan! Eivät ne ihan tyhjiä siellä Kokkipottilassa puhuneet kertoessaan uunihauduttamisen tuottavan tiiviimmän, suorastaan toffeisen makuista hilloa. Sillä juuri sitä se on. Nyt vain pitäis keksiä, mihin tätä käyttää...! Ideoita?

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ainut nyrkkisääntö on se, että hillosokeria tulee puolet omenoiden määrästä. Oman makunsa mukaan lisään voi lisätä kanelitangon, inkivääriä, vaniljatangon, kardemummaa, tähtianista tai, niinkuin jossain oli säväytetty: sahramia.  Minä laitoin muutaman sentin pätkän inkivääriä ohuehkoiksi siivuiksi leikattuina sekä kolmen vailjatangon kuoret, joista siemenet oli raaputeltu muuhun leivontaan. Siemenineen käytettynä allaolevaan satsiin riittäisi varmaan yksikin.

Muutama asia hillohommissa täytyy muistaa:

Käyttämiesi tölkkien täytyy olla puhtaita. Ennen täyttämistä ne ja kannet täytyy lisäksi desinfioida - itse kylvetän niitä hetken kiehuvassa vedessä isossa kattilassa. 

Hillo täytyy purkittaa kun se on vielä kuumaa ja purkit täytyy täyttää piripintaan, jottei niihin jää ilmaa, jossa ne pieneliöt pääsisivät sitten mellastamaan. 

Sitten purkkien annetaan jäähtyä huoneenlämmössä jonka jälkeen ne siirrettään kylmään. Sen kannen sisän painunut kansi kertoo siitä, että hillo on jäähtyessään synnyttänyt halutun tyhjiön, joka takaa sen, ettei hillo lähde homehtumaan tai käymään. Edes vieraissa.

Ja nyt - hilloamaan! Lopputulos on suunnilleen 1/3 alkuperäisestä määrästä.

800 gr omenoita

400 gr hillosokeria

3-5 sentin pala inkivääriä

kolmen vaniljatangon kuoret TAI 1 vaniljatanko halkaistuna

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Halkaise omenat, poista siemenkota ja lohko puolikkaat (koosta riippuen kahteen tai kolmeen osaan. Levitä uunivuokaan tai pataan ja kaada sokerit ja mahdolliset muuta mausteet päälle ja sekoita. Anna muhia uunissa tunnin- puolitoista. Välillä saa käydä sekoittamassa jos tahtoo. Mutta ei ole pakko. Ota sinä sillä välin vaikka viiniä. Ja äimistele Beverly Hillsin täydellisten naisten ääliömäisyyttä (ei tuokaan pakollista ole).

Nosta vuoka uunista, poista vaniljatangot/ kanelitangot/ inkiväärisiivut ja surauta tehosekoitimella haluamasi tasaiseksi koostumukseksi. Kaada purkkeihin (katso ohjeet ylempää). Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja siirrä sitten viileään. 

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

        

Rosmariininen kriikunaflan

Työkavereiden sadonkorjuu se vain jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oli minulle entuudestaan tuntematon tuttavuus: kriikuna. Tämä luumujen sukuun kuuluva pieni molluska on parhaimmillaan ihanan makea, mutta omaa silti hyvin luumuisen happamuuden. 

Ilmeisen temperamentikas tämä silti on, sillä kollegan mukaan ne eivät usein ole ehtineet Suomen ilmastossa kypsyä kunnolla. 

Temperamentikas se on myös käsiteltävänä, sillä sen halkaiseminen ja kiven poistaminen ei olekaan mikään yksinkertainen juttu. Kiven mukana kun tuppaa lähtemään suurin osa itse hedelmästäkin. Tähän kuulemma oivallinen apuväline on se sellainen oliivinkivenpoistaja. Näin taas kasvoi ruokabloggarin ostoslista yhdellä härpäkkeellä. Tällä hetkellä siellä on jo se pastakone, kaasupoltin (a.k.a. tohotin), leivinuuni ja lihamylly. Joulu ei tänä vuonna(kaan) voi tulla liian aikaisin...

En kuitenkaan halunnut ihan hillohommiin alkaa, vaan halusin ilahduttaa työkavereita jollain muulla. Niinpä mieleen tuli flan. 

Bretagnessa viettämäni aika on jättänyt mieleen lämpimiä muistoja paitsi niistä mereltä juuri palanneista kalakauppiaista, joilta sunnuntaisin käytiin lounastarpeet hakemassa, mutta myös nimenomaan bretagnelaisesta erikoisuudesta crêpeistä, tattarijauhosta tehdyistä täytetyistä letuista sekä flanista. Lingvistin mieleen on jäänyt myös alueen kiehtovankummallinen kelttiläinen kieli, jota kenelläkään muulla ei olisi tullut mieleenkään keksiä.

Flan, tai far, niinkuin sitä Bretagnessa kutsutaan, on raaka-aineiltaan ja rakeenteeltankin toista ranskalaista herkkua, clafoutista muistuttava herkku, mutta se on tiiviimpi ja korkeampi. Perinteisesti siihen käytettäisiin kai luumuja, mutta myös kirsikoilla siitä tulee ihanaa. Niin, ja kriikunoilla!

Nektariineista tekemääni clafoutista olen piristänyt rosmariinilla, joka toimii myös luumujen ja viikunoiden kanssa. Kokeilin sitä myös kriikunoihin, joskin tällä kertaa en silpunnut sitä taikinaan vaan heitin ikkunalaudan viimeiset oksat maitoon, jonka kiehautin ja annoin jäähtyä jättäen yrtin uuuttamaan siihen makuaan. Näin käytettynä sitä kannattaa tosin varata enemmän, kuin taikinaan silputtuna - jopa neljä oksaa riippuen siitä, kuinka vahvan männynaromin siihen tahtoo. Toinen mauste, mikä toimisi näiden kanssa mainiosti on kaneli. Uuta joko kanelitankoa maidossa samalla lailla tai ripottele sitä jauhettuna suoraan taikinaan (jolloin se ei tosin pysy ihan niin kermanvalkoisena kuin sen puristisesti pitäisi). 

Minulla ei valitettavasti ole mitään käsitystä, mistä alkuperäinen ohje on peräisin, mutta jostain englanninkielisestä lähteestä se on sähköiseen arkistooni kopioitu.  Sitä on allaolevaan sitten muokattu niin sen tavoittelemani kiinteyden ja paksuuden saavuttamiseksi. Se minun lempiflanini on aika kiinteää, joten jos haluat omastasi hyllyvämpää, vähennä jauhojen määrää esim. viiteen ruokalusikalliseen. Jos taas haluat siitä kiinteää, nosta se seitsemään ruokalusikalliseen. Jäähtyessään se toki myös kiinteytyy lisää.

Tuo kuvassa näkyvä vuokani on n. 16 cm x 24 cm.

Muutama desi kriikunoita

5 kananmunaa
5 rkl sokeria
1 tl suolaa
1,5 tl vanilja-aromia
6 rkl vehnäjauhoja
4,5 dl (täys)maitoa
(3-4 oksaa rosmariinia)
1 rkl voita

Sekoita kananmunat kuohkeaksi vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Lisää sitten joukkoon sokeri koko ajan vatkaten sekä vanilja ja suola. Lisää sitten vehnäjauhot yksi lusikallinen kerrallaan. Lusikalliset saavat alkuperäisen ohjeen mukaan olla "vienosti pyöreitä, muttei kukkurallisia". Jatka vatkaamista niin, että tuloksena on paksu, tasainen massa. Lisää sitten maito vähän kerrallaan. Peitä ja anna tekeytyä huoneenlämmössä ainakin kaksi tuntia.

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Kun uuni on kuuma, laita laita käyttämääsi vuokaan voinokare ja laita vuoka uuniin. Kun se on sulanut, pyörittele vuokaa (varoen, sehän on kuuma) niin, että voi leviää tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille.  Ripottele käyttämäsi marjat/ hedelmät vuoan pohjalle ja kaada massa varovasti päälle. Siirrä vuoka takaisin uuniin, laske lämpöä 180 asteeseen ja paista 25-35 minuuttia, kunnes se on saanut hieman (mutta vain hieman!) väriä ja pullistelee kutsuvasti.

Anna jäähtyä hieman ja ripottele päälle tomusokeria. Toisten mielestä parhaimmillaan yhä hieman lämpimänä, minun mielestäni seuraavana päivänä. Mutta c'est la vie. 

______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         

Omena-frangipaanipiiras

Omena on sellainen asia, ettei niitä ole viime viikkoina tarvinnut kaupasta ostaa - niitä kun ovat niin kollegoiden kuin kavereidenkin puut väärällään. Ja ruokabloggarihan kiittää! Omenapiirakka kuitenkin kaipasi vähän jotain uutta, joten tekaisin siihen frangipaanitäytteen. Jonka valmistus olikin malliesimerkki siitä pieteetistä, jolla siinä minikeittiössäni samaan aikaan kokataan, kuvataan, sommitellaan, suunnitellaan, kiroillaan kapasiteetin rajallisuutta... ja kirjoitetaan. Toisinaan tuo viimeinen on vähän lapsipuolen asemassa kun ei tuo multitasking (taloushallinnon ja "yksi viinilasillinen on ihan tarpeeksi"- ajattelun lisäksi) näytä ihan niitä omimpia hommiani olevan.

Johonkin minä tuon täytteen muistan kirjoittaneeni. En tosin sitä, että mihin. Mutta näinhän se suunnilleen meni... Osan jauhoista voi muuten korvata kaurajauhoilla, mutta 1 desiä enempää ei kannata laittaaa,  sillä pohjasta tulee kauran erilaisen rakenteen vuoksi helposti hiekkainen ja hauras.

Pohja:

3,5 dl jauhoja

125 gr voita
1/2 rkl kardemummaa

1 dl sokeria

3-5 rkl kylmää vettä

Nypi ainekset (vettä lukuunottamatta) nopeasti yhteen murumaiseksi seokseksi. Lisää sitten vettä hiukan kerrallaan, kunnes massa alkaa pysyä koossa. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia.

Kauli sitten ohuehkoksi taikinaksi ja siirrä varovasti kaulimen ympärille rullattuna vuokaan. Tai painele irtovuokapohjan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa sitten uunissa niin, että asetat pohjan päälle hieman sitä isomman folioarkin, jonka päälle laitat painoksi joko keraamisia paistopapuja tai kuivattuja herneitä/ papuja. Paista 200-asteisessa uunissa (kiertoilmauuniin riittää 180°) n. 20 minuuttia ja nosta sitten pois uunista. Poista herneet ja paista pohjaa vielä sellaisenaan toiset 5 minuuttia. Levitä sitten täyte hieman jäähtyneelle pohjalle ja jatka paistamista, kunnes piiras on kypsä. Jos näyttää, että pohja alkaa tummua liikaa, peitä reunat uudestaan foliosuikaleilla.

Täyte:

1,5 dl mantelijauhoa

3/4 dl sokeria

1 tl vanilja-aromia tai manteliaromia

1 kananmuna

3 rkl voita

2-4 omenaa (koosta riippuen)

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä esipaistetun ja hieman jäähtyneen pohjan päälle. Asettele omenasiivut massan päälle ja paista uunissa kunnes piiras on kypsä, n. 25-35 minuuttia. Vielä kauniimman pohjan saisi länsinaapurin leipuri-Leilan ohjeiden mukaan sekoittamalla 1 ruokalusikallisen aprikoosimarmeladia ruokalusikalliseen vettä. Sivele piirakan pinta kiilteellä ja paista uunissa vielä muutama minuutti.

Tuo vuoka on kyllä niin ihana. varoitan jo tässä vaiheessa, että tulette näkemään sitä blogissa useinkin! Mutta minikeittiöni minimittasuhteet pääsivät yllättämään (taas). Tuo vuoka on nimittäin 36 cm pitkä. Juurikin niinkuin uunini on leveä. Mikä tarkoittaa, että vaikka sen sinne uuniin saa, niin ei sitä sieltä pois kyllä saa. Muutamalla riuskalla (!) iskulla (!!) seinään (!!!)  sain taivutettua vuoan pituudesta muutaman ratkaisevan millin pois. Veikkaan että oli näillä hauiksilla helpompi urakka kuin uunin laventaminen. Mutta lukijat - älkää kokeilko tätä kotona. Kokeilkaa sen sijaan tätä hassunhauskaa Niksipirkan suosittelemaa kansanviisautta: MITATKAA SE UUNI ENNEN SINNE KAUPPAAN MENOA.


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        

Tallinnan ravintolatarjontaa: Salt

Mikä on elämän tarkoitus? Kumpi oli ennen, muna vai kana? Kuinka paljon on tarpeeksi? Miten valita ravintola Tallinnassa, jos aikaa on vain yhteen ateriaan? Nuo ovat niitä elämän suuria kysymyksiä.

Tallinna on ruokaturistille aivan mahtava kohde. Laaturavintoloita on paljon, ja niissä syöminen on hyvinkin kohtuuhintaista. Normaalisti Tallinnanreissuni kestää pidempään kuin yhden päivän, jotane sen aikana ehtii kokeilla useampaakin ravintolaa. Joskin Kohvik Moonissa pitää käydä joka kerta. Tällä kertaa päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla jotain uutta. "Ribe!" huutaa Viniauktoriteetti aina tässä vaiheessa. Sen haluankin ehdottomasti testata, mutta illallisella. Lounaspaikaksi valikoitui siis Viron top50- ravintoloiden listalta bongattu, jo ensimmäisenä vuonna sijalle 8 rankattu Salt. Kadriorgin suunnalla oleva ravintola ei ole sijaintinsa puolesta ihan mutkattomin, mutta visiitin arvoinen tämä tunnelmallinen, paikallisen väestön suosion löytänyt pikkuravintola ehdottomasti on.

Ja mitä kävikään ilmi ravintolan omistajan kanssa käymässä keskustelussa? Hänen miehensä omistaa kolme ravintolaa Tallinnassa, joista yksi on juurikin se Ribe!

Ravintolan ruokalista vaihtuu usein raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Tämän päivän erikoisuus olisi ollut jänispata, mutta me päädyimme á la carteen. Alkuun kollega otti meriahven-cevicheä, joka oli paitsi silmäähivelevän kauniisti esitelty, mutta myös makujen puolesta äärimmäisen onnistunut ja  keveä annos. Normaalisti Tallinnan ravintoloissa on voinut luottaa tarjoilijoiden viinisuosituksiin, mutta nyt suositukset tuntuivat heman haparoivilta, joskin syy saattoi olla hieman haparoivassa englanninkielessä, jota ihastuttava tarjoilijatyttömme kyllä pahoitteli. 

Laseittain ei montaa viiniä saa, mutta vaihtoehdoista päädyimme Marlborough'n Gewürztramineriin, joka tosin ei ollut ihan tarpeeksi hapokasta toimiakseen cevichen kaverina. Oiva viini silti.

Minun ankkarilletteä komppasi ihana päärynächutney. Mahtava yhdistelmä. Erityispisteet tarjoilijatytölle siitä, että sain maistaa kolmea punaviiniä, joista valinta osui tähän pehmeään espanjalaiseen Murciasta.

Kollegan mustekala persilladella oli ihanan kesäinen ja raikas annos. Yksinkertaista, mutta niin toimivaa. Tälle valitsimme vinho verden, joskin oma roseéni toimi tämän kanssa ehkä jopa vielä paremmin.

Olimme useampaankin otteeseen ennen reissua tutustuneet ravintolaan virtuaalisesti ja ihastelleet paikan ruokalistan antia. Erityisesti pullimunad herätti hilpeyttä. Ehkä sillä vain ei missään kielessä ole kauhean houkuttelevaa kieliasua? Sehän kuitenkin tarkoittaa häränkiveksiä. Suhtauduin asiaan hienoisella epäilyksellä, mutta tarjoilijatytön arvio ("fabulous!") riitti vakuuttamaan. Voi mitä minä teidän vuoksenne teenkään! Vaan nyt se on todistettu - minussa on munaa.  

Maku niissä on... jännä. Hyvä jännä tosin. Se ei ole lihamainen, mutta ei kanamainenkaan. Panerointi oli onnistunut - liian paksu ja kuivaksi paistettu pinta kun saa kaiken vain maistumaan halvoilta kalapuikoilta. Yleensä tuo annoksen päälle dumpattu salaattikeko on vain vähän hölmöä, mutta rucolan pippurisuus sopi tartar-kastikkeen kera tarjoiltujen kivesten mietoon täyteläisyyteen erinomaisesti. Annoksen kaveriksi valitun itävaltalaisen rosén hedelmäinen hapokkuus komppasi annosta upeasti.

Ravintolan omistajan Tiinan suosituksesta otin vielä hänen listalle ideoimansa annoksen: lampaanmaksaa albanialaisittain. Idea tähän oli peräisin juurikin siltä mezeravintolakadulta Istanbulissa, josta jo aikaisemmin kerroin.  Kastike oli loistavaa, joskin olisin siihen itse lisännyt kardemummaa. Salaatti sai mahtavasti makua mukana ollesta korianterinlehdistä. Muutamaa palaa lukuunottamatta oli maksa kuitenkin kypsennetty liian kypsäksi. Tästä tulikin visiitin ainoa miinus, ja olisin ollut kiitollinen siitä, että se olisi myös laskussa huomioitu.

Maksa kun on siitä ikävä, että ylikypsennettynä se maistuu... no, maksalta, mikä on sinänsä paradoksaalista. Lampaanmaksassa puolestaan on ylikypsänä kummallinen, kamelimainen aromi. Hannibal Lecterin oppien mukaan (siinäpä vasta viiniauktoriteetti!) sen kanssa hulahti kurkusta alas Chiantia.

Pikkuriikkisen ravintolan avokeittiöstä leijaili niin ihanan paahteinen tuksu, jonka vuoksi jälkiruokaa oli ihan pakko saada. Sen aiheuttajaksi paljastui karamelisoitua omenaa ja päärynää vuohenjuustovaahdolla. Joka tänään oli tosin loppu ja oli korvattu vaniljajäätelöllä. Hyvällä vaniljajäätelöllä tosin. Sen kanssa jälkiruokaviiniksi valikoitui Pöltsamaa, tuo Eestin erikoisuus. Mahtava setti.

Lemon posset oli ihanaaaaaaaaa. "Tältäkö taivas maistuu?" oli kollegan kysymys. Tätä haluan lisää. Heti. Tässä kohtaa tarjoilijamme viinisuositus meni enemmän kuin putkeen. Itse olin ottamassa itävaltalaista  eisweiniä, mutta hänpä ehdottikin tätä italialaista. Wow.

Digestiiviksi otti tämä elämäntapaeläkeläinen otti tätä mainiota sherryä, johon Rondassa ihastuin. Sen paahteinen makeus muistuttaa sitä meidän paikallista ruokohunajaamme.

Ihan sieltä Tallinnan halvimmasta päästä ei tämä ravintola ole, joskin kalleinkin annos jää alle 18 euron. Oman laskuni loppusumma (neljä ruokalajia viineineen) jäi hieman alle 80 euron. Kollegan kolmen ruokalajin setti viineineen kustansi hieman alle 50 euroa. Kokemus oli mahtava, ja suosittelen ravintolaa aivan ehdottomasti. Henkilökunta oli upeaa ja kärsivällistä jättiläismäisen kameransa kanssa hosuvalle bloggarille, siitä iso kiitos heille!

Ja ruokabloggarin Tallinnasta kuukauden ruokahaasteeseen! Äänestyslinjat ovat nyt auki ja äänestää voi 29.9.2013 saakka. Meidän ehdokkaamme on se ihmesushi kukkakaalista ja äänestämään pääsee täältä!

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?