torstai 28. maaliskuuta 2013

Chorizopastaa

Koska se oli myös ilmaista, minulta loppuivat kaikki tekosyyt. Joten päädyin menemään ystäväni kanssa salille. Siis ihan kuntosalille, ei Jehovan valtakunnansalille. Edellisestä kerrasta oli vuosia. Mutta voin kertoa, ettei aika todellakaan ollut kullannut muistoja. Ei se vain ole minua varten.

Mutta koska kulutin päämäärättömästi harhaillessani laitteelta toiselle ainakin kolme kaloria, niin nälkähän siinä tuli. Ja eivätkö juuri hiilareita tarvita moisesta urakasta palautumiseen? Etenkin kun tajusin, ettei tässä blogissahan ole vielä kertaakaan tehty pastaa! 

Tämä on sitä pastaa, mitä Tunisissa paljon paikallisesta merguez-makkarasta tein. Ja koska  kotini lähellä oli myös synagoga sekä kosher-lihakauppa, jossa myytiin kosher-merguezejä, yritin keksiä, miten koko annoksesta saisi kosherin. Idea syntyi pidestä, ja korvasin kerman kananmunalla. Joten ohje on myös maidoton. Ja hyvää tuli... Halutessaan tähän voiis käyttää myös pelkän keltuaisen ja säästää valkuaiset vaikka marenkia varten (reseptiä tulossa tästäkin!)

Pääroolissa tässä on hyvä, mausteinen makkara. Mikäli käyttämäsi makkara ei ole kovin tulista, lisää joukkoon 1,5 tl hienonnettua chiliä, 1 tl pimientojauhetta ja 2 hienonnettua valkosipulinkynttä.

Pastahan on monipuolisuudessaan aivan mahtava ruoka. Ja nopeasti valmistuva vielä: ellei ihan jotain ragua lähde huolella hauduttelemaan, niin kastike valmistuu siinä ajassa, mitä siltä makaronilta kestää kiehua. Helppoa, hyvää ja huoletonta herkkua siis!

Tällä ohjeella ollaan mukana myös Mokon paras pasta- kilpailussa!

Kahdelle

150 gr penneä
1 iso punasipuli ohuehkoina siivuina
200 gr chorizoa (tai merguez-makkaraa tai mitä tahansa muuta mausteista tuoremakkaraa)
(1,5 tl chiliä hienonnettuna, 2 valkosipulinkynttä, 1 tl pimientoa)
1 vihreä paprika lohkottuna
2-3 keltuaista (riippuen koosta)
suolaa, pippuria
3 kourallista tuoretta persiljaa

Keitä pasta ohjeen mukaan. Pilko chorizo siivuiksi ja paista pannulla. Kun se alkaa käristyessään vuodattaa ulos ihanaa, mausteista rasvaansa, heitä perään paprikat. Anna porista miedohkolla lämmöllä kunnes paprika alkaa pehmetä - n. 5-7 minuuttia. Etenkin jos käyttämäsi makkarat ovat vähärasvaisia, tarkista välillä, että pannussa on rasvaa jäljellä, etteivät makkara ja paprika pala pohjaan. Mikäli käyttämäsi makkara ei ole kovin mausteista, lisää mausteet tässä vaiheessa. Kääntele joukkoon punasipuli muutama minuutti ennen loppua, jotta se säilyttää rapsakkuuttaan. Kääntele joukoon pasta ja keltuaiset joiden rakenne on vatkattu rikki. Ota pannu tässä vaiheessa pois levyltä ja sekoita. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla, lisää joukkoon hakattu persilja ja nauti!





Muistutan myös tässä vaiheessa, että ruokabloggareiden maaliskuun ruokahaasteen äänestys on auki ja jatkuu lauantaihin 30.3.2013 saakka. Meidän ehdokkaamme on se omenainen pähkinäleipä...




...jota äänestämään pääsee täältä!

10 kommenttia :

  1. Aivan loisto pasta,nam. Onnea molempiin skaboihin,samoissa ollaan mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sähän vedät tätä ihan 6-0 :-) Mun ensiajatus tuolle pastalle oli mun känniset katkaravut (humalassa ovat siis ne ravut, ne minä), mutta sä olit ehtinyt samantyyppisellä...

      Poista
  2. Chorizo on ihanaa ! Te olette kyllä Jonesin kanssa ihan uskomattoman aktiivisia. Pitäisi varmaan ryhdistäytyä ja tulla kisaamaan jonnekin kanssanne, ettette ihan pääse hallitsemaan skaboja :-)

    VastaaPoista
  3. Kunhan illalla selviydyn kotiin niin laitan chorizopastan tulille :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä että edes muutama kalori kului;D
    Onnea vaan kisaan,vaikka omput ovat lempparihedelmiäni en saanut tehdyiksi niistä mitään uutta...
    P.S. sen kermanhan voi korvata myös kookoskermalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kookoskermaa en ole kokeillutkaan... onko se kuinka kookoksinen? (ja kuten resepteistä näkyy, en minä nyt nykyään enää kovin paljon päätäni kashrutilla vaivaa...!)

      Poista
    2. Ihan tosi mieto kookoksinen maku joka häviää helposti kun siihen liitetään muita aineksia.Minäkään en päätäni kosherilla vaivaa, mutta kookoskerma on hyvä vaihtoehto tavalliselle kermalle,myös jälkkäreissa:=

      Poista