Kotimaisen tuotantonsa vuoksi Espanja on loistava shoppailupaikka etenkin kengille. Malagassa kenkäkauppoja löytyy etenkin Calle Nuevan ympäristöstä. Ja niissa kaikissa tuntuu olevan aina alennusmyynti menossa. Calle Nuevalle oli avattu myös tämä riemastuttava karkkikauppa. Ei tarvitse montaa kertaa miettiä mistä siskonlapseni seuraavat tuliaisensa saavat...!
Jos kulttuuri kiinnostaa, Malagassa vierailun arvoinen on myös Picasso- museo. Ne kaikista suurimmat ja kuuluisimmat työt ovat luonnollisesti suurten museoiden ja kuuluisten biljardöörien kokoelmissa, mutta jos Picassosta yhtään tykkää, kannattaa tälle Malagan suuruudelle omistetulle museolle ehdottomasti tehdä aikaa. Toinen malagalainen ylpeydenkohde on paronitar-perustajansa mukaan nimetty Carmen Thyssen-museo.
Yksi asia, mikä aikatauluja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, on nuo aukioloajat. Suurimmat turistikohteet ovat yleensä kesäaikaan auki koko päivän, mutta talvisaikaan nekin usein suljetaan siestan ajaksi.
Lounaan aikoihin suurin osa kaupoista täällä sulkee ovensa, avatakseen ne uudelleen siestan jälkeen noin viiden aikaan. Ennen se hermostutti allekirjoittaneen Excel-taulukkoista suorittajapersoonallisuutta. Nyt... se onkin itse asiassa aika muy bueno.
Tuolloin kun on pakko hiljentää tahtia ja rauhoittaa aikaa lounaasta nauttimiseen. Tosin... Koskaan ei varoitella alkoholin nauttimisen vaaroista shoppailun yhteydessä. Kun on ensin ajan kanssa nautiskellut sitä lounasta ja rosé- viiniä, niin ei siihen arvostelukykyyn voikaan aina luottaa...
Espanjalaisnaisten väreillä iloitteleva ja ei-aina-niin-ikään-sovelias pukeutumistyyli saattaa kummasti tarttua mukaan. Vaikka... mintunvihreät lakerikengäthän (nahkapohjilla! NAHKApohjilla Suomen kevääseen?!) ovat juuri se asia, mikä vaatekaapista onkin aina puuttunut? Ja leopardikuviohan on... ajaton klassikko...?
Ruokapuolella Malagan tunnetuin tuote on varmaankin heidän makea ja vahva viininsä. Erityisesti Malaga Virgeniin ei ferían, heinäkuussa Malagassa juhlittavan kaupunkifestivaalin aikana voi olla törmäämättä.
Osa tuotannosta on laadukasta, kuten Rondassa nauttimamme jälkiruokaviinit osoittivat. Osa taas on... suorastaan karmeaa. Tai harjaantunutta enologista osaamista vaativa maku. Päättäkää itse.
G&T- hifistejä hemmotellaan Kaleido- baarissa oikein urakalla: Ginejä löytyy 20 eri laatua, samoin toniceja. Ja sitten kun siihen saa vielä valita mausteet makunsa mukaan (limeä? kurkkua? greippiä? rosmariinia?), niin vaihtoehtoja on loputtomasti. Koita siinä sitten tyytä vain yhteen comboon...
Ja vaikka lounas hieman venähtäisinkin, ei hätää. Viimeinen juna Malagasta Fuengirolan suuntaan lähtee lauantaisinkin vasta puoli yhdeltätoista. Eikä siitäkään myöhästyminen ole el mundoa kaada- Arroyoon pääsee taksilla alle kolmellakympillä.
Ai kun pääsisi taas Malagaan.En ole tuolla Malagan Picasso museossa kåynyt;Barcelonan sellaisessa kylläkin.IHANAT mintunväriset kengät!
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten Ateneumissa oli (pieni mutta) vaikuttava Picasso- näyttely. Eihän tämä siihen verrattuna mitään ole, mutta kyllä se valaisee etenkin sitä alkuaikojen kehitystä.
PoistaMintunväriset kengät & leopardikuvio ei oo ihan mun tyyliä (onneksi?) :D mut siesta & shoppailu vois olla mun elämä pähkinänkuoressa,ei haittais :D
VastaaPoistavoih, sitä se voisi olla myös minulle :-)
PoistaSIestaa ja shoppailua - siinä aika hyvä loman määritelmä. Ja nuo kengät ovat aivan ihanat ! (Leopardikuvio ei oikein tuossa muodossa taida olla myöskään minun juttuni ;-)
VastaaPoistakyllä se arki vielä minullekin koittaa :-) ja tuo tunika näyttää kynähameen ja mustien korkojen kanssa loppujen lopuksi itse asiassa aika hyvältä (hän paniikinomaisetsi uskotteli itselleen) :-)
PoistaIhanan värikkäitä karkkeja!:) Joskus aina tulee leopardikuvioon haksahdettua. Sitten aina käyttäessä miettii, miten out se mahtaakaan olla. Mutta onneksi sitä ei muutenkaan tule niin muodin perässä juostua.;D
VastaaPoistajoo, sisäinen lapsi oli ihan innoissaan :-) sieltä sai myös karkista tehtyjä kukkakimpuja. ja suklaasta tehtyjä shakkisettejä!!! ja tehkäämme nyt yhteinen periaatepäätös siitä, että me ollaan eläinkuoseissamme joko a) uraauurtavia muoti-ikoneita tai... no, pitäydytään vaan tuossa :-)
PoistaOih mitkä kengät!
VastaaPoista