keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Keventämisen sietämätön raskaus



Minun ja sen minun laihemman (ja hääpukuuni mahtuvan) versioni välillä seisoo useampikin este. Monet niistä ihan oman pääni sisällä. Tässä niistä kokoelma.

Ruokavalio

Jos tiede kaikessa edistyneisyydessään voi tuottaa kolmipäisiä lampaita ja siemenettömiä vesimeloneita, niin miksi sitten ei pekonilta maistuvaa porkkanaa?

Ja kaikkihan tietävät, että hiilarit ovat välttämätön osa lohturuokaa. Ei höyrytetyn parsakaalin varren imeskely vain tuota tarvittavia hyvänolon hormoneja. Ei.

Ihan varmasti on olemassa niitä ihmisiä jotka ihan oikeasti voivat syödä mitä tahansa koskaan lihomatta; niitä jotka väittävät olevansa luonnostaan laihoja. Mutta vielä enemmän on "luonnostaan bulimisia" ja "luonnostaan valehtelijoita".

Ja kyllähän minä katson, mitä syön. Useammankin kerran. Ensin linssin läpi, sitten tietokoneen ruudulla ja lopulta vielä siitä blogatessani.

Liikunta

Ei minulla mitään sitä vastaan ole. Siinä vaan tulee hiki. Ja nälkä.

Eikä se mitään tuloksia takaa, tiedättekö? Ostin kerran pilates-DVD:n - sen kun sen piti antaa tuloksia jo ensimmäisen viikon aikana. Se DVD on ollut nyt kirjahyllyssäni (muovikääreessään) neljä vuotta. Ja ainoat lähteneet sentit ovat kadonneet kirjahyllyn kapasiteetista.


Ulkonäkö

Jos musta hoikentaa, niin valkoisella täytyy olla juuri päinvastainen vaikutus. En siis ole lihonut, vaan kyseessä on vain valkoisten farkkujeni luoma optinen harha.

Ja jos farkkuni vyötärönauha koskaan  tuntuu löysältä, saan vailla mitään vaikeuksia itseni uskomaan, että kyse on siitä, että olen maagisesti onnistunut (tekemättä mitään) laihtumaan. Eikä siitä, että unohdin kiireessäni vyön kotiin.

Muutahan minä en tarvitse kuin kolmimetrisen miehen. Sen rinnalla näyttäisin todella pieneltä ja sirolta.

Eikä karjalais-lappilaisella perimälläni voi ihmeitä odottaa. Ei minun kansaani ole luotu avojaloin maratoneja päivittäin savannin paahtavassa auringossa juoksemaan - meidät on luotu kestämään kylmää. Niin, ja pakenemaan venäläisiä perintökalleudet kainalossa.

14 kommenttia :

  1. Oi miten riemukkaan tutun kuuloista, minun kääreessään oleva jumppaohjelmani on Wiille, en ihan vielä ole sitä ehtinyt kokeilla, eikä meillä ole moneen vuoteen tainnut olla sitä Wiitäkään enää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taisin joskus yrittää innostua siitäkin vaan enhän minä tajunnut että johonkin tietokonepeliinkin voi tarvita URHEILURINTSIKAT. loppui sekin innostus lyhyeen :-)

      Poista
  2. HAa, minä olen sentään testannut sekä PIlates dvdt (huom. monikko) että Wiin sport pelin niin ja Wii Zumban... senttejä ei kyllä ole kadonnut - ehkä pelkkä testaaminen ei riittänytkään ?

    Ainoa keino, jolla minulla on kiloja tippunut viimeisen 15 vuoden aikana on ollut tuo kolmas raskaus, jolloin olin niin kipeänä, etten yksinkertaisesti saanut syötyä mitään. 5 kiloa katosi. En tosin suosittele dieetiksi kellekään - oli se sen verran pitkää ja tuskallista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... jos mulla ei riitä kärsivällisyys edes siihen "päivittäiseen 25 minuutin ohjelman tuloksia tuovaan teho-ohjelmaan" niin ehkei sitten 9 kk raskauteenkaan ;-)

      Poista
  3. Toiset syö elääkseen,minä elän syödäkseni. Herkut pöytään ja thats it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin! sitten kun minusta tulee jonkin (epäilemättä ebaystä ostamani) konkurssiin ajatununeen epämääräisen itäeurooppalaisen maan diktaattori niin mä nimitän sut mun pääministeriksi. tuossa on jo ihan slevä hallitusohjelma :-)!

      Poista
  4. Lohduttavaa luettavaa :D ,kyllä näin pääsiäisen alla mämmi pitää syödä kerman ja sokerin kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No poishan se kerma ja voi on syötävä- eihän niitä hukkaankaan voi laittaa :-)

      Poista
  5. Lohdullista kuulla, etten ole ainoa jolla muovissa olevat jumppavideot eivät tuota tulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooei! täältä löytyy vertaistukiryhmää (ja vatsanympärystä!) vaikka muille jakaa :-)

      Poista
  6. Minä rehkin kuntosalissa ja kävelen mutta ne parin viime vuoden aikana tulleet monet kilot eivät vaan häviä! Ja kaappi täynnä vaatteita jotka eivät mahdu päälle mutten raski niitä poiskaan heittää kun pidän niistä...

    VastaaPoista
  7. Muistaakseni blogistilla oli tarkoituksena korkata vihdoinkin se pilates, ainakin poistaa ne kääreet päältä?
    Eipä sen puoleen, zumbakasetti ja sen kanssa tulleet punnukset on laatikossa jonka olen toki avannut vaan kertaakaan käyttänyt. Pata ja kattila ja silleen ;)Tulee hyvä soppa. Molemmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin... sainhan mä sen kolmen vuoden jälkeen ostamani joogamaton kuitenkin jo paketistaan. Siellä se on nyt sängyn alla. Kotipizzan pizzamainosten takana :-)

      Poista