Toast Skagen

Tukholmassa ollessamme lauantait kuluvat jokseenkin saman kaavan mukaan. Design district Herrasmiehelle, muutama vintage- kauppa minulle ja lounas lähes vääjäämättä Östermalmin kauppahallissa. Todennäköisesti Lisalla. Mereneläviin erikoistunut ravintola hallin sydämessä on aina tupaten täynnä, mutta jonottamisen arvoinen. Ruotsalaisten rakastama Toast Skagen on yksi listan suosituimpia annoksia, eikä syyttä. Ja kylkeen tietysti akvaviittia, jota listalta löytyy monenmontaa sorttia!

Tänään Toast Skagenista tehtiin alkuruoaksi tai drinkkien kanssa tarjoiltavaksi sopivia miniversioita. Leipäkorit ovat niitä samoja mitä tehtiin sinne teekutsuille ja ohjeen löydät täältä. 

Nämä jättikatkaravut eivät olleet kovin suuria vaan kooltaan melko lähellä niitä kuorimattomina myytäviä katkarapuja. Tähän voi toki käyttää minkä tahansa kokoluokan katkarapuja - pienempiä tarvitaan (koosta riippuen) 32 - 96 (mikäli ovat niitä ihan pieniä) kappaletta.

Majoneesista voi halutessaan korvata osan (1/3 tai 1/2) turkkilaisella jogurtilla.

8 kpl

8 kpl (paahto) leipäviipaletta

24 jättikatkaravunpyrstöä
loraus sitruunamehua
hieman öljyä
1/2 chili hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

4 reilua rkl majoneesia
2 tl sitruunankuorta
1 tl tilliä
suolaa, valkopippuria

Tee leipäkorit ohjeen mukaan. Anna jäähtyä.

Mikäli käytät raakoja katkarapuja, kuori ja puhdista ne (jätä kahdeksaan koristeeksi tarvittavaan pyrstö paikalleen). Sivele ohuesti öljyllä, lorauta päälle sitruunamehua ja ripaus chiliä. Mausta suolalla ja pippurilla ja paista pannulla/ grillissä/ uunissa 175 asteessa muutaman minuutin ajan. Anna jäähtyä.

Paloittele jäähtyneet katkaravut (niitä kahdeksaa lukuunottamatta) ja sekoita muihin aineksiin. Täytä korit täytteellä ja tarjoile - vaikka shampanjan ja kuninkaallisten häiden (8.6.!!!) kera!

Taramasalata

Lempihotellini Tukholmassa on myös yksi lempihotelleistani koko maailmassa: Grand Hotel, johon buukkasin meidät viikonlopuksi Herrasmiehen viisikymppisille. On se sen verran iso synttäri ja niin hieno mies, että sietää sitä juhlistaakin! Ja onhan Grand muidenkin maailmantähtien valinta heidän Tukholmassa ollessaan... 

Hotelli huokuu sitä vanhan maailman arvokkuutta. Siellä on myös aivan ihana kylpyläosasto, tunnelmallinen drinkkibaari, hurmaava iltapäivätee... ja ihan kuin tämä ei olisi tarpeeksi - siellä sijaitsee myös kaksi Michelin- tähdin palkittua ravintolaa. Minut hotelli voitti puolelleen viimeistään aamupalalla - tarjolla kun oli Kalles Kaviaria minituubeissa!

Minä rakastan mätitahnaa - asia, jota Herrasmiehen hienostuneet brittiläiset makunystyrät eivät kai koskaan kykene ymmärtämään. Tässä siitä kuitenkin astetta aikuisempi versio: taramasalata.

Tässä alkujaan kreikkalaisessa herkussa on nimensä mukaisesti kyse mätisalaatista. Perinteisesti tähän käytetään joko keltin, karpin tai turskan mädistä, mutta onnistuu tämä muistakin. Tänään kokeilin tähän sellaista vegaanimätiä ja hyvää tuli silläkin! Tarjoa rapsakan leivän tai keksien kera. Erinomaista myös näkkileivän kanssa!

Annoksesta tulee n. 2,5 dl taramasalataa.

1 ranskanleivän sisusta
(350 g leipä)

1 dl maitoa

1/2 pieni sipuli raastettuna

1 valkosipulinkynsi raastettuna

100 gr mätiä

1 iso keltuainen
1,5 rkl sitruunamehua
0,5 tl raastettua sitruunankuorta

1 dl oliiviöljyä

valkopippuria

Kaavi leivän sisusta ulos kuoresta (tee niistä vaikka korppujauhoja) ja anna liota maidossa noin 10 minuuttia. Purista ylimääräinen maito pois - seos saa olla melko tahnamaista. 

Sekoita leipäseos mädin, keltuaisen, sipulin, valkosipulin ja sitruunamehun kanssa tasaiseksi blenderissä. Sauvasekoitin lienee tähän kaikista helpoin ja tasaisimman lopputuloksen tuottava työkalu. 

Lisää öljy ohuena nauhana koneen käydessä. Lisää sitruunankuori ja mausta valkopippurilla. Mikäli seos on liian suolaista (käyttämästäsi mädistä riippuen) lisää hieman leipää (ja tarvittaessa maitoa ja/tai öljyä). 

Scrocchiettejä ja vaxholmilaisia ruokaunelmia

Heti Vaxholmiin saavuttaessa tulijaa tervehtii vanhan maailman charmia henkivä Hotelli Vaxholm, jonka terassi on ihastuttava paikka merihenkiseen lounaaseen. Se, mikä teki Vaxholmista meille täydellisen oli sinne juuri avattu Skafferi ihan sataman lähistöllä. 

Se on ties kuinka montaa etnistä alkuperää edustavan ruotsalaisen entisen pankkiirin  avaama pikkudeli, jossa myydään juuri kaikkea sellaista pientä ihanaa, mikä saa allekirjoittaneen sekoamaan. Italialaisia herkkuja ja leikkeleitä (mm. aivan ihanaa tryffelisalamia), muutamaa päivittäin vaihtuvaa lounasvaihtoehtoa ja viiniä. 

Ja siinä kadun toisella puolella on muutamapaikkainen terassi jossa niiden delistä ostettujen herkkujen kanssa voi sitten istahtaa piknikille. Ja nauttia joen takana avautuvasta linna-näkymästä. Jos tämä kuulostaa naurettavan täydelliseltä, niin koita kestää. Sillä juuri sitä se on. 

Ja kolmen roséviinipullollisen jälkeen se linnakaan ei näytä enää yhtään niin paljon sellaiselta hermojaraastavalta saksalaiselta 3000 palan palapeliltä. Vaan itse asiassa aika hurmaavalta.

Skafferin omistaja on aivan mahtava. "No yksi päivä minä vaan sitten mietin että miksi minä teen työtä jota inhoan kun kuitenkin haluan vain laittaa ruokaa. Joten avasin tämän". Kiitos hänelle siitä, me tulemme palaamaan. 

On niin ihanaa tavata ihmisiä joilla on sellainen intohimo ruokaan, joka saa tekemään tuollaisiakin hyppyjä tuntemattomaan. Ei voi kuin onnea toivottaa (ja vain hieman  kadehtia...)

Delissä myytiin aivan ihania rosmariini-merisuolakeksejä (scrocchiettejä) , joita sitten yritin kotioloissa  tehtailla (hieman on toistuva teema tuo rosmariini...). Pohjana käytin sitä grissinien reseptiä. 

n. 30 keksiä 

2 dl lämmintä vettä
2 tl (puoli pussillista) kuivahiivaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl rosmariinia

voiteluun: 1 kananmuna ja 1 rkl öljyä

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sitten siirappi ja anna seistä n. 5 minuuttia. Lisää sitten öljy sekä 1 dl jauhoja ja sekoita. Lisää sitten suola ja loput jauhot. Vaivaa tasaiseksi ja joustavaksi taikinaksi. Kaada kulhosta pois yliääräiset jauhot, öljyä se kevyesti ja jätä taikina kohoamaan.

Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Jaa taikina kolmeen osaan. Kaulitse kukin osa vuorollaan ohueksi levyksi ja leikkaa noin. 5 sentin levyisiksi nauhoiksi ja ne puolestaan neliönmuotoisiksi kekseiksi. Toki voit halutessasi ottaa muotilla vaikka pyörylöitä tai leikata nauhat leveämmiksi ja leikata ne vaikka kolmioiksi.

Kaulitse kukin pellillinen valmiiksi vasta kun otat edellisen satsin uunista etteivät keksit kohoa liikaa. Pistele niihin reikiä vaikka cocktail- tikulla ja voitele muna-öljyseoksella. Ripotele päälle ennen uuniinmenoa merisuolaa tai sormisuolaa.

Pyörittele pellillinen kerrallaan edellisen satsin ollessa uunissa, jotteivät keksit kohoa liikaa- näiden on tarkoitus jäädä ohuiksi ja rapeiksi. Tarvittaessa taputtele vielä uuniinmenoa joko käsin (tai pyöräytä kaulimella) satsi litteäksi.

Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes kullanruskeita ja rapeita. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Pienestä ne on ilot tehty. Ja hiilareista ja alkoholista.

Tukholman kesäparatiisi

Australialainen ystäväni oli taannoin menossa ensimmäistä kertaa Ruotsiin ja intoutui kyselemään matkavinkkejä. 

Herrasmies asui jossain vaiheessa Tukholmassa, joten myös sieltä meillä on ihania muistoja. Viime kesänä lomailimme siellä loppukesän auringossa ja ihan tuntui kuin olisi ulkomailla ollut! 

Ottaen huomioon, kuinka monta kertaa olemme Tukholmassakin käyneet on ihan hölmöä, ettemme koskaan olleet tulleet ottaneeksi lauttaa Grindaan. Tai Vaxholmiin. Nyt sen onneksi tajusimme tehdä. 

Grindan Wärdsdhus on laivareissun ja jopa sen patikkaretken arvoinen käynti. Mutta se Vaxholm. Oj då ja herregud, se Vaxholm! 

Se oli juuri sellainen ruotsalainen kesäparatiisi että teki ihan mieli solmia kukkaseppele hiuksiin ja tanssahdella polkkaa juhannussalon ympärillä. 

Soppasunnuntai: borssi

Borssia en koskaan pitänyt ystävänäni. Se oli yksi niitä asioita, joiden kanssa ensitapaaminen jäi kyllä mieleen, mutta juuri vääristä syistä. Veren ja oksennuksensekaiset assosiaatiot pitivät meidät vuosia erossa, kunnes Tallinnassa suostuttelin itseni antamaan sille uuden mahdollisuuden. 

Ja voih - Von Krahli Aedin borssi oli niin unelmankevyttä että meistä tuli kuin tulikin sielunkumppaneita. Von Krahli Aedin versio tarjoiltiin muistaakseni hirvenlihan kera, minkä hento riistaisuus käy tämän kaveriksi aivan mahtavasti, mutta kun pakasteen pohjalta vielä löytyi sen porojauhelihan loput, niin pyörittelin siitä minilihapullia tähän. 

Muuten olisin käyttänyt melkein mistä tahansa pakastealtaastakin löytyvää saksanhirven käristyslihaa, jonka ohuet lastut tähän sopisivat. Maustoin jauhelihan suolalla ja pippurilla, pyörittelin 18 pieneksi lihapullaksi ja lisäsin keittoon kypsymään muutama minuutti ennen keittoajan päättymistä.

Halutessaan osan punajuuresta voisi korvata julienneksi leikatulla porkkanalla tai kaalillakin. Koska arjesta kannattaa aina tehdä juhlaa vaikka sitten näkemällä vähän ylimääräistä vaivaa koristelun suhteen, viimeistelin keiton rapeaksi paistetuilla punajuurisiivuilla. Se paitsi näyttää hauskalta, myös tuo keiton pääruoka-aineen esille ihan uudella tavalla. Ja paistaminen, etenkin uunissa, tuo esiin punajuuren makeuden vertaansa vailla olevalla tavalla. Fenkoli puolestaan tuo lakritsisuudessaan makuun ihanasti syvyyttä.

Kolmelle

3 punajuurta (yht. 300 gr)

1 rkl tomaattipyrettä

1 sipuli

1 fenkoli (200 gr)

8 dl lihalientä

muutama maustepippuri

suolaa, pippuria

150 gr poron jauhelihaa/ hirvikäristystä

Kuori punajuuret ja siivuta ohuiksi. Jätä muutama siivu viimeistelyä varten. Leikkaa siivut ohuiksi tikuiksi - mitä ohuempi, sen parempi. Mikäli käytät porkkanaa, tee sille samoin. Kuori fenkolista uloimmat lehdet, halkaise se ja poista sen kova ydin. Siivuta sen jälkeen yhtä ohuiksi siivuiksi. Siivuta sipuli ohuiksi siivuiksi ja kuullota hetken öljyssä. Lisää sitten muut vihannekset, anna pehmetä hetken ja kaada päälle lihaliemi ja maustepippurit. Keitä kannen alla kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää sitten liha ja anna kiehua vielä muutaman minuutin, kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoile smetanan kera. Halutessasi punajuurisipsejä, paista ne joko kuumassa öljyssä rapeiksi tai paahda uunissa. Voitele ne tällöin öljyllä ja paahda 175-asteisessa uunissa. Pidä silmällä, sillä ne palavat helposti.

Sitruunaista crème brûléeta

Vaikka Espanjankeittiömme on kilpavarusteltu aika huippuunsa, puuttuu sieltä(kin) sen pastakoneen lisäksi jotain muutakin olennaista: kaasupoltin. Joka on aika suuri puute kun herää ikävä Bonaparten leipomoon ja himo crème brûleehen. 

Vaikka pidänkin itseäni aika avarakatseisena ja innokkaana uuden kokeilijana, olen aika ennalta-arvattava menuvalintojeni suhteen. Ystäväni Tsatsikimestari nauraa aina, että otan aina ravintolassa ankkaa. Jälkiruokavalinnoissa olen vielä säälittävämpi: mikäli listalla sitä on, niin minun lautaselleni se päätyy. Crème brûlée, nimittäin. 

Tänään sitä tehtiin oman pihan moniongelmaisista sitruunoista (nooh, hieman yliampuvaa tuo monikonkäyttö - tämänvuotinen sato: yksi kappale) Jonka kylkeen kokeiltiin vadelmaa. Ja toiseen versioon turkinpippureita. Ja kerta kiellon päälle: kyllä, yhteen versioon sujahti myös oman pihan rosmariinia...

Ja ne valkuaiset kannattaa säilyttää ja käyttää vaikka marenkeihin!

6 kpl

1 dl maitoa

3,5 dl kermaa

1/2 vaniljatanko

4 keltuaista

2 tl sitruunankuoriraastetta

1/2 dl sokeria

halutessasi: rosmariinia, vadelmia, Turkinpippureita

Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet ulos. Kiehauta ne (ja tanko) maidon ja kerman kanssa kattilassa hitaasti kiehumispisteeseen. Vatkaa sokeri keltuaisten kanssa vaaleankeltaiseksi vaahdoksi. Kaada hieman jäähtynyt kermaseos siivilän läpi ohiena nauhana keltuaisiin ja lisää sitruunankuori hienona raasteena. Kaada mataliin vuokiin, aseta syvään uunivuokaan, kaada kuumaa vettä vuokien puoliväliin saakka ja paista 190-asteisessa uunissa alatasolla 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä kylmässä usean tunnin ajan - mielellään seuraavaan päivään saakka. Juuri ennen tarjoilua ripottele päälle ohut kerros tummaa sokeria ja polta pinta joko kaasupolttimella tai uunissa grillivastuksen alla  rapeaksi muutaman minuutin ajan. 

Tomi Björckin ohjeessa puolestaan crème brûléet paistetaan 50- 60 minuutin ajan 100- asteisessa uunissa. Mielipiteitä/ kokemuksia siitä oikeasta/ parhaasta tavasta otetaan ilolla vastaan!

Halutessasi vaihtelua, ripottele vuoan pohjalle ennen vanukas-seoksen kaatamista muutama vadelma (hyvää), teelusikallinen hienonnettua rosmariinia (todella hyvää) tai muutama murskattu Turkinpippuri (ihan tolkuttoman hyvää).

Ja noista pastakoneista puheenollen... äänestys ruokabloggareiden kuukauden ruokahaasteessa on alkanut! Tämän kuukauden teema oli pinaatti ja meidän ehdokkaamme on pinaatti-ricottaraviolit. 

Äänestysaikaa on toukokuun 30. saakka ja äänestämään pääsee täältä!

Kännikatkarapupastaa

Yksi Tallinnan ravintoloista joihin olen ystäväni Viiniauktoriteetin suosituksesta tutustunut on Fish & Wine. Aurinkoisena iltapäivänä vetäydyin sinne nautiskelemaan lounasta (ja viinilistan suosituksia). Söin vodka-katkarapupastaa, jota sitten kotikeittössä tänään tehtailtiin. Ja kaipailtiin takaisin Tallinnaan... 

On se vaan hyvä, että ystäväpiiristä löytyy noita ihmisiä, joiden kanssa vertailla muistiinpanoja, vaihtaa näkemyksiä ja joiden asiansaosaavien neuvojen perusteella Tallinna aina vain jaksaa yllättää!

Koska pastoissakin on eroja, niin bucatini olisi tähän mielestäni parasta. Itseltä löytyi toki vain linguinea... Ja koska tätä tehtiin Töölössä, ei käytössäni ollut sitä kotitekoista äyriäsilientä, joten jouduin "tyytymään" hummerifondiin (joka onkin aivan mainio tuote!) Joskin tulos oli niin makoisa, että vaikka väitän reseptin ruokkivan kaksi ihmistä, ruokki se tänään vain yhden, äärimmäisen ahneen ruokabloggarin...

Kahdelle

150 gr pastaa

400 gr jättikatkarapuja 

1/2 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 chili 

(säädä taas käyttämäsi chilin tulisuuden ja oman makusi mukaan - omani ei ollut kovin vahva)

1 rkl tomaattipyrettä

1/2 dl vodkaa

2 rkl hummerifondia

2,5 dl kermaa
1 rkl tilliä

suolaa, pippuria

Tarjoiluun: smetanaa ja mätiä

Keitä pasta paketin ohjeiden mukaan. Tee sillä välin kastike. Kuullota hienonnettu sipuli, hienonnettu chili ja hienonnettu valkosipuli voissa. Kun ne ovat pehmenneet, lisää tomaattipyree. Ja vodka. Ja hummerifondi. Ja kerma. Keitä hetken ja lisää tilli. Lisää katkaravut ja keitä vielä muutaman minuutin ajan kunnes ne ovat kypsiä. Tarkista maku ja mausta. Ole varovainen suolan kanssa, koska hummerifondissa ja mädissä on jo itsessään aika lailla suolaa. Kääntele pasta kastikkeen joukkoon ja tarjoile smetananokareen ja mädin kanssa. 

(Ruumiin)kulttuuria Tallinnassa

Minun ja Herrasmiehen polut kohtasivat ensimmäistä kertaa reilut 7 vuotta sitten. Monessa suhteessa olemme  kyllä niin toistemme vastakohtia että ihme on, että sitä polkua on noinkin kauan kuljettu. Parisuhde vastakkaisen sukupuolen kanssa kun on tarpeeksi vaikeaa jo muutenkin ilman että sitä rakennetaan yli kieli- ja kulttuurimuurin ja sukupolvien välisen kuilun. Silloin siitä tulee jo Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen yritys. Mutta voi tätä onnea - ei se kyllä minusta enään eroon pääse!

Suhteemme herätti ihmetystä myös lähipiirissämme. Vastaus siihen missä oikein tapasimme, herätti vielä enemmän ihmetystä: "Teatterissa?! Ai te olette molemmat kulttuurinharrastajia?" Melkein sääliksi kävi talloa nuokin pilvilinnat alas ja selittää että teatterissa toki, mutta Ravintola Teatterissa...

Sittemmin juomakulttuurin lisäksi on toki tullut harrastettua myös sitä korkeakulttuuria. Tallinna Kansallisoopperoineen  on tullut tutuksi - Tallinna kun on niin lähellä ja on kuitenkin piparkakkumaisessa pittoreskiudessaan niin erilainen. Oopperan kalenteri on monipuolinen ja liput halpoja. Ja Tallinnan ravintolat ovat jo pelkästään syy teeskennellä, että ymmärtää jotain oopperasta... Lisää niistä täällä.

Sen olen oopperoista oppinut, että tosirakkaudella on niissä tapana päättyä tragediaan. Yleensä tuberkuloosijohteiseen. Se on kohtalo, jonka haluaisin Herrasmiehen kanssa välttää...

Jotain muutakin on Tallinna leipomoineen opettanut- sen, että Marie Antoinette oli "syököön sitten leivoksia"- kommentillaan ihan väärinymmärretty humanisti (ja sen, että minusta ei tule koskaan laihaa) Leivokset ovat hyviä! Etenkin Bonaparten leipomossa, josta lähtee mukaan aina vähintään crème brûlée- torttu.  

Terveiset Andalusian auringosta!

Terveiset Espanjasta, jossa myös se parsakausi on tullut avattua. Joskin... tämä  naapuruston luonnonoikku on toivon mukaan kuitenkin jotain ihan muuta kuin miltä se näyttää? Ehkäpä palmuperheen mutanttijäsen? Tuohan vaatisi kottikärryllisen hollandaisea kaverikseen! 

Auringossahan täällä ei todellakaan tarvitse kärvistellä- sen verran viileä on tänä vuonna Andalusian alkukesä. Pohjoisessa on vielä lunta ja lisää on luvattu. 

Seuraavien muutaman viikon ajan on minulla tiedossa (toivottavasti) auringonottoa, markkinoita, uusien seutujen tutkailua, ruokaa niin tapasmaratoneilla kuin oman pöydän ääressä...ja laatuaikaa paitsi Herrasmiehen, myös Anopin (!) kanssa... Teillä puolestaan on tiedossa arkistojen aarteita kunnes saan päivitettyä taas uutta Espanjan-materiaalia teidänkin iloksenne! 

Osaksemme koitui tuossa myös ennalta-arvaamaton kunnia: yksi Suomen ykkösruokablogeista Herkkusuun lautasella pyysi meiltä vieraskynää Andalusian herkuista ja täältä se löytyy! 

Fabada Asturiana - asturialainen papupata

Minä rakastan kuninkaallisia perheitä. Kun Kate ja Wills vihdoin julkaisivat kihlauksensa, minulla taisi tulla itku. Myöhemmin sain onneksi myös itse kokea, että joskus se vuosikausien odotus ja herkeämätön usko palkitaan!

Victorian ja Danielin häitä varten puolestaan olin selvittänyt jo viikkoja etukäteen, mitä kautta saisin häät reaaliajassa näkymään Espanjassa. Edellisenä yönä jouduin tosin sairaalaan, mutta onneksi minut kotiutettiin muutama tunti ennen häitä, joten H-hetkellä olin kuin olinkin tiara pässä ja shampanjalasi kourassa odottamassa tietokoneen ääressä. Tunti myöhemmin tulin tosin tajuihini pöydän alla , tiara edelleen päässä. Kävi ilmi, että sairaalasta mukaan saamat lääkkeeni eivät todellakaan sopineet alkoholin kanssa nautittaviksi. Siinä taas yksi syy opetella sitä paikallista kieltä.

Ehkä juuri tuon kielimuurin vuoksi on Espanjan kuningasperhe jäänyt vähän etäisemmäksi. Mutta kyllähän minä niistäkin tykkään. Etenkin kruunuprinssistämme. Felipe on koko nimeltään (ihastuttavan vähäeleisesti) Felipe Juan Pablo Alfonso de Todos los Santos (et omnes sancti) de Borbón y de Grecia. Titteliltään hän on Asturian prinssi.

Asturia on pohjois-Espanjassa sijaitseva autonomiansa. Ehdottomasti kuuluisin ruoka on Fabada Asturiana, asturialainen papu- ja makkarapata. Mikäs siis sen parempi tapa tutustua morcillaan, asturialaiseen verimakkaraan, jota kaupasta kotiin oli kulkeutunut. 

Felipen vaimolla, tulevalla kuningattarella Letizialla on kyllä ihania kenkiä, mutta sen verran laiha se on, ettei se tätä Asturian perinneherkkua ole voinut kovin ahkerasti syödä.

Ihan pitkän kaavan mukaan tehdyn fabadan valmistus aloitetaan jo edellisenä päivänä, papujen, kinkkuluiden, siankyljen ja -korvien (ja mitä muuta tähän ikinä käyttääkään) liottamisella. Seuraavana päivänä ne laitettaisiin pataan, veden alkaessa kiehua, mukaan laitettaisiin chorizo ja morcilla sekä muut lihat ja sitten niitä haudutettaisiin muutama tunti. Minä valitsin valmiiksi keitetyt pavut ja oikotien, jolloin savotasta selviää alle puolen tunnin.

Raaka-aineiltaan tämä on varsin yksinkertainen  ja tähän on perinteisesti portugalilaisen feijoadan ja ranskalaisen cassoulet'n tapaan käytetty halpoja ruhonosia, makkaraa ja papuja, ja tämä on onkin juuri sellainen rustiikkinen kotiruoka joka tarjoaa lohtua ja lämpöä keskellä kylmintä talvea. Mausteitakaan tähän ei sahramia ja pimientoa lukuunottamatta tule - morcillan maanläheisyys ja chorizon mausteisuus hoitavat sen puolen ihan kaksistaan.  

Kuten possun, myös veriruokien kanssa minulla on vähän komplikaatioidentäyteinen suhde enkä ollut veriruokia koskaan kokannut. Morcilla on savuisessa paahteisuudessaan ja maanläheisessä maussaan vielä suomalaista verimakkaraa tymäkämpi vaihtoehto ja täytyy sanoa, etten ihan vieläkään ole ihan täysin myyty...

Kolmelle

150 gr chorizoa

125 gr morcillaa tai muuta verimakkaraa

5 siivua siankylkeä (tai pekonia)

2 tlk keitettyjä valkoisia papuja (ei tomaattikastikeessa) eli n. 1/2 kg papuja

1 tl pimientoa

hyppysellinen (n. 1/6 tl) sahramia

1 dl lihalientä

3 dl vettä

Huuhtele pavut. Leikkaa makkarat n. sentin paksuisiksi siivuiksi. Kuumenna pannu ja heitä makkarat sinne (Varo, ettei pannu kuumu liikaa - silloin ne vain palavat). Kun ne alkavat luovuttaa omaa rasvaansa, heitä perään siankylki. Lisää sitten lihaliemi ja vesi. Kääntele pavut varoen joukkoon. Liuota sahrami (tarvittaessa) kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada pataan paprikan kanssa. Anna kiehua keskilämmöllä n. 20-30 minuuttia kunnes makkarat ja siankylki ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa nestettä. Älä sekoita missään vaiheessa kovin voimakkaasti, sillä muuten pavut hajoavat. Mausta halutessasi mustapippurilla - suolaa tämän ei pitäisi tarvita. Mikäli maku on liian savuinen, hyvä keino on lisätä joko liraus sitruunamehua tai sitruunankuorta.

Soppasunnuntai: harira

Marokon mauissa mennään myös tämän viikon soppasunnuntaissa: vuorossa on Marokon lahja keittokulinarismille, harira. 

Heikkoina hetkinä haluaisin ajatella, että matkustan oppiakseni jotain ihmisyydestä. Ja haastaakseni itseni, ennakkoluuloni ja mielipiteeni uusien paikkojen ja vaikeidenkin tilainteiden edessä, pakotettuna oivaltamaan kuinka vähän tiedänkään ja kuinka väärässä saatan jopa joskus olla. Mutta kyllähän se on se ruoka joka minua vie. 

Kun vihdoin sain Herrasmiehen houkuteltua reissulle Marokkoon, oli haaveenani tietysti päästä Marrakeshiin. Eikä vähiten sen legendaarisen Jemaa el-Fnaan torin vuoksi. Logistisista syistä päädyimme kompromissiin eli Tangieriin. Mutta yhdestä tavoitteesta en ollut valmis luopumaan: hariraa piti saada.

Harira on etenkin Ramadanin aikaan suosittu tuhti keitto joka lämmittää vatsaa ja mieltä. Reseptejä on tässäkin perinneherkussa yhtä monta kuin on syöjää, mutta se on inkiväärin ja kanelin lämmittämä, tomaattipohjainen keitto, jossa on ainakin linssejä ja kikherneitä, mutta toisinaan jopa vermiselliä tai riisiä. Lihana tässä käytetään yleensä lammasta. Se on useimmiten pitkään haudutettavia, halvempia osia kuten potkaa, mutta kärsivällisyyden, mukavuudenhalun ja painekeittimen puutteessa minä käytin tähän lampaan jauhelihaa, jolloin keitto on pöydässä kolmen tunnin sijaan 30 minuutissa. Myös käyttämäni kikherneet olivat esikeitettyjä.

Lämmöstään ja mausteisesta arommikuudestaan huolimatta tämä ei ole kovinkaan tulinen, vaan jopa lempeä. Tulisuutta voi oman tarpeen mukaan lisätä vaikka lisäämällä chilien määrää tai lisääämällä keittoon muutaman ruokalusikallisen harissa- tahnaa, jonka lakritsainen ärhäkkyys lisää keittoon lisää potkua. Useimmissa resepteissä ei keittoon laiteta edes chiliä, mutta minä laitoin. Pieniä, mutta niin tulisia, että Hakaniemen etnisen kaupan myyjä pyöritteli epäuskoisena päätään nähdessäni saaliini, varoittaen vielä erikseen niiden voimakkuudesta.

Kuudelle

1 iso sipuli, hienoksi silputtuna

1  iso porkkana, pieninä kuutioina

2 isoa valkosipulinkynttä

2 chiliä (säädä makusi ja käyttämiesi chilien mukaan)

2 reilua tl inkivääriä (tähän käytin jauhettua)

1 reilu tl kurkumaa

250 g lampaan jauhelihaa

1 reilu tl kanelia

2 litraa lihalientä

3/4 dl tomaattipyrettä

4 isoa tomaattia, kaltattuna ja kuutioituna

3 dl punaisia linssejä huuhdeltuna

1 tkl (240 g) esikeitettyjä kikherneitä

suolaa, pippuria

kaksi kourallista silputtua persiljaa

kaksi kourallista silputtua korianteria

Kuumenna noin puoli desiä öljyä isossa kattilassa. Lisää sipuli, valkosipuli, chili, porkkana, inkivääri ja kurkuma ja pyörittele mausteita hetki. Lisää sitten jauheliha ja ruskista. Lisää sitten tomaattipyre ja lihaliemi. Sekoita. Lisää sitten tomaatit ja linssit ja kypsennä 10 minuuttia kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää kaneli ja kikherneet ja keitä vielä  5-10 minuuttia kunnes ne ovat kuumenneet läpikotaisin. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi yrtit ja tarjoile sitruunanlohkojen kera.

Enää ei muuten ole syytä valittaa vasemman nimettömäni traagisesta tyhjyydestä. Sitä koristaa nyt sellainen järkäle, että on ihme, ellei OC:n täydellisten naisten roolittaja kohta sille soita ja töitä tarjoa... Vaan löytyipä vihdoin myös jotain, minkä kanssa se se ei käy: kurkuman. Se meinaan värjää ihan kaiken tielleen osuvan sellaisella hartaudella, että oksat pois...

Marokon makuja

Harissa on Pohjois- Afrikalle mitä hummus on Lähi-idälle - jokainen maa väittää sen keksineensä ja tuottavansa parasta tavaraa, mitä rahalla saa. 

Lakritsaisessa mausteisuudessaan se on varsin ainutlaatuinen mauste ja käy melkein kaikkeen. No, jäätelöön en sitä ehkä laittaisi... 

Sitä voi tehdä joko itse (näin on tehnyt mm. Chef Jones mainiossa blogissaan), ostaa etnisistä kaupoista tai sen teon voi ulkoistaa ystävän YK:lle ja Angelina Jolien lapsilaumallekin kansainvälisyydessään vertoja vetävälle perheelle kuten Trio Miumau-blogin takana häärivälle kissatädille Tarulle, joka meitä on myös muistanut tuolla I love your blog- tunnustuksellaan. We love!

Tänään sillä tehtiin marokkolaishenkisesti jogurttikastike lammasköfteille ja porkkana-minttukuskusille. 

Lammasköftet eli jauhelihasta tehdyt vartaat maustettiin ras el hanoutilla, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tutulla mausteseoksella. Kirjaimellisesti se tarkoittaa kaupan ylähyllyä, mikä tarkoittaa sitä, että joka kaupalla on siitä oma versionsa, joissa on myös tietyille alueille tyypillisiä piirteitä.  

Marokossa käytettiin kuulemma aikoinaan mm. erästä vihreää koppakuoriaista sen (väitettyjen?) afrodisiakkisten ominaisuuksien vuoksi, mutta sen käyttö kiellettiin 90- luvulla. Ainesosat mausteseoksissa vaihtelevat, ja sen voi myös aina tehdä itse. Tässä minun versioni.

Ras el Hanout:

1 rkl korianterinsiemeniä jauhettuna

1 rkl kuminansiemeniä jauhettuna

1/4 rkl neilikkaa jauhettuna

1/4 rkl maustepippuria jauhettuna

1/2 rkl kanelia

1/2 rkl cayennepippuria 

1/2 rkl paprikaa

1/4 rkl kardemummaa

Kolmelle

Lammasköfte

250 gr lampaan jauhelihaa

1,5 rkl ras el hanoutia

1/2 sipulia

1 valkosipulin kynsi

3 siivua paahtoleipää

muutama rkl lihalientä

kourallinen persiljaa

suolaa, pippuria

Leikkaa paahtoleivästä reunat pois ja liota se lihaliemessä kunnes se hajoaa. Freesaa hienonnettu sipuli öljyssä kunnes se on pehmennyt. Lisää valkosipuli ja ras el hanout. Lisää leipäseokseen. Vaivaa joukkoon jauheliha ja persilja. Mausta ja anna levätä kylmässä uolisen tuntia. Muotoile  pötkylöiksi grillivartaan ympärille ja paista joko grillissä tai pannulla muutaman minuutin ajan/ puoli.

Porkkana-minttukuskus

3 dl kuskusia

3 dl porkkanamehua

1/2 sipuli

kourallinen minttua hienonnettuna

sitruunamehua

suolaa

Kuumenna porkkanamehu kiehuvaksi ja lisää siihen kuskus. Käännä lämpö pois ja anna kypsyä kannen alla muutaman minuutin ajan, kunnes neste on imeytynyt. Kääntele haarukalla ilmavaksi, lisää minttu, loraus sitruunamehua ja mausta suolalla maun mukaan. 

Harissajogurttikastike

2 dl turkkilaista jogurttia

2 reilua tl harissaa

1 tl tomaattipyrettä

loraus sitruunamehua

suolaa

Sekoita ainekset ja anna maustua kylmässä hetken aikaa ennen tarjoilua.

Sinivalkoinen Marokko

Vaikka Marokko suorastaan kylpee väreissä, löytyy sieltä sitä Välimeren maille tyypillistä ja niin uskomattoman levollista sinivalkoisuutta. Tangiersista onkin mahdollista (ja suorastaan suositeltavaa) tehdä päiväretkiä rannikon pikkukyliin, jotka näyttävät Marokosta taas ihan uudet kasvot.

Marokon värejä

Niin paljon kuin Andalusiassa riittää tutkailtavaa, niin käteväksi se tekee myös muuhun maailmaan suuntautuvat tutkimusretket - etenkin Pohjois-Afrikan. Muutaman tunnin ajomatkan päässä Malagasta sijaitsevasta Algecirasista tai Tarifasta pääsee lautalla  Marokon puolelle Tangiersiin tai Ceutaan parhaimmillaan alle tunnissa. 

Rajakaupunkeina ne eivät vedä vertoja Casablancan ja Marrakeshin kaltaisille paikoille, joskin niidenkin autenttisuuteen perustuva hurmaavuus on turistivirtojen kasvaessa epäilemättä jonkin verran kärsinyt. Vaikka Afrikan tähdestäkin tuttu Tangiers ei mikään kummoinen jalokivi olekaan, ja vaikka sen maine on mm. huumeiden salakuljetuksen vuoksi jopa epämääräinen, on sielläkin mahdollista raapaista pintaa Marokon värikylläisyydestä. 

Medinan sokkeloiset kujat tarjoavat paljon mahdollisuuksia hukata itsensä (ja lompakkonsa). Täältä kannattaa tuoda takaisin mm. noita perinteisiä nahkahihnaisia koreja, joiden kanssa sunnuntaitorien ostoskierroskin tuntuu taas vähän hauskemmalta. Myös keramiikka, etenkin taginet, ovat hyviä ostoskohteita, samoin kuin matot ja ne perinteiset rautaiset lyhdyt, joita löytyy montaa eri kokoa - isoimmillaan ne ovat yli metrin korkuisia.