keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Karitsanpotkat pavuilla ja chorizolla ja Murviedro Colección Reserva

* * * 

For English please see here

* * * 


Osa teistä jo arvasikin, mihin rakkaaseen paikkaan blogin seuraava makumatka tulee suuntautumaan ja tuli se ikävä vanhoille kotiseuduille ilmeiseksi pääsiäspöydässämmekin. Kyllähän meillä lammasta nähtiin (tänäkin vuonna) mutta kyllä se oli (tänäkin vuonna) saanut innoituksensa sieltä Andalusian auringosta. 

Tämänvuotisen juhlapöydän tähtenä patsastelivat karitsanpotkat- yksi lempiosani lampaasta. Muhittuaan kolme tuntia uunissa chorizosta, pavuista, punaviinistä ja yrteistä huimasti makua saavassa tomaattikastikkeessa oli lopputulos juuri mitä arvata saattaa: muy bien. 





Neljälle

Karitsanpotkaa, papuja ja chorizoa:

4 karitsanpotkaa

200 gr lenkki chorizoa, vajaan sentin paksuisina siivuina
1 (puna)sipuli, pieninä kuutioina
1 sellerinvarsi, pieninä kuutioina
1 porkkana, pieninä kuutioina
4 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl pimentónia
1/2 tl chiliä
4 rosmariininoksaa
iso kourallinen tuoreita timjaminlehtiä varsista riivittynä
4 laakerinlehteä
2,5 dl punaviiniä
500 gr paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
4 tlk (á 400/ 240 gr) isoja valkoisia papuja
suolaa, pippuria

Tarjoiluun: tuoretta persiljaa, 1/2 sitruunan hienoksi raastettu kuori

Ruskista potkat padassa öljytilkassa. Suolaa ja pippuroi. Siirrä syrjään odottamaan. 

Kuori chorizot. Kuumenna hieman öljyä padassa. Ruskista chorizot kevyesti. Lisää pataan sitten sipuli, valkosipuli, selleri ja porkkana ja kypsennä, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää pataan sitten pimenton ja chili. Anna niidenkin heräillä padan lämmössä muutaman minuutin ajan. 

Lisää tomattipyre ja punaviini. Anna kiehahtaa. Lisää yrtit. Kaada perään sitten paseerattu tomaatti ja valutetut ja huuhdellut pavut. Maista ja mausta. Sekoita tasaiseksi ja lisää pataan karitsanpotkat. 

Siirrä 150-asteiseen uuniin ja anna hautua peitettynä kolme tuntia, kääntäen potkia puolessa välissä.

Irrota liha luistaan (tässä vaiheessa se putoaa luusta ihan itsestään) ja kääntele papupadan joukkoon tai tarjoile potkat kokonaisena. Ripottele päälle hienonnettua persiljaa ja sitruunankuorta. Ahmi. 




Koska ruoassa oli niin paljon meneillään (tuhtius, lammas, chorizon mausteisuus ja rasvaisuus, yrtit, tomaattisuus...) meni viinivalinnassa hetki. Mutta Espanjastahan se viini sitten löytyi. 

Alkon tilausvalikoimasta löytyvää Murviedro Colección Reservaa (Tempranillo 40%, Monastrell 40%, Syrah 20%) ei todellakaan ole hinnalla pilattu (10,48€!), mutta luonnetta siitä löytyy. 

12 kuukautta amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä kypsytetyssä viinissä on rotevaa täyteläisyyttä, mutta kypsien tanniinien ja marjaistenkin sävyjen ansiosta tämä on vivahteikas ja monikäyttöinen viini niin tummasävytteisten, yrttisten riista- kuin lammasruokienkin kylkeen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen - loistava hinta-laatusuhde!


PS. Vaikka näin pääsiäisen jälkeen voi lammaskiintiö olla taas hetkeksi täynnä, kannattaa oireiden laantuessa tsekata myös tämä Andalusian innoittama, sherryssä ja lämpimissä mausteissa haudutettu karitsanpotka. Täyttä tavaraa sekin! Si, si!

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Riikan kattojen yllä - kierros Pietarinkirkon huipulla

* * * 

For English please see here

* * * 

Maaliskuisena viikonloppuna kevät ei hemmottele Riian-matkailijaa, vaan takkia saa väliin vetää kaksin käsin tiukemmin päälleen. 

Sunnuntai-iltapäivänä kadutkin ovat kovin autiot. Yhtäkkiä jostain kuuluu yksinäisen sellon kaihoisa kaiku. Riikan tuomiokirkon pihalle tuulensuojaan parkkeeranneen vanhan miehen soitto pysäyttää tuttuudellaan. Ei kai se... voisiko se... on se! Finlandia-hymni!

Olo on yllättäen kovin lämmin ja ylpeä. Tunteekohan mies kappaleen sanoja? Mitä ne hänet saavat ajattelemaan? Sitten patrioottisuus tekee tilaa surulle ja solidaarisuudelle: kuinka erilaiseksi tämänkin maan historia olisi voinut muodostua jos hekin olisivat onnistuneet vastarinnassaan...




Mihin tahansa suuntaan vanhassa kaupungissa kävelee, tuntuu törmäävän johonkin vanhan kaupungin lukuisista kirkoista. Niitä täältä löytyykin: niin katolisia, ortodoksisia, luterilaisia kuin muiden protestanttisuuntaustenkin pyhättöjä. 

Kirkkojen tornit ovat myös vanhan kaupungin taivasnäkymää tiheästi puhkova näky.




Kaikista vanhimpien, Daugava-joen reunamilta löytyvien kirkkojen tornit muodostavat erikoisen poikkeuksen: niiden huipulta löytyy nimittäin ristin sijaan kukko. 

Selityksiä tälle löytyy useita: pakanallisen tradition mukaan kukkojen kerrottiin karkoittavan pahoja henkiä, kristillishenkisemmän tulkinnan mukaan kukko taas symbolisoi kuuliaisuutta Herran edessä. 




Parhaan mahdollisuuden 360 asteen näkymiin yli Riian kattojen tarjoaa Pyhän Pietarin kirkon (St. Peter's Church) torni (kävellen tehdyn kierroksen näissä postikorttimaisemissa löydät blogista täältä).

1200-luvun alusta peräisin oleva, niin goottilaista, romaanista kuin barokkityyliäkin edustavan luterilaiskirkon torni on vanhan kaupungin torneista korkein. Vuonna 1997 kirkko sisällytettiin UNESCOn Maailmanperintökohteisiin.

Pääsymaksu huipulle kustantaa 9 € ja nykyään sinne pääsee (onneksi!) myös kolmannesta kerroksesta lähtevällä hissillä. Toista oli Sevillassa...




Huipulla tuulee ja tornia kiertävällä kapealla käytävällä joutuu parhaista kuvauspaikoista taistelemaan niin selfie-keppisten venäläisturistien kuin aasialaisten Canon-armeijankin kanssa. Mutta ovathan ne näkymät hienot. 

Silmä tunnistaa heti monta edelliseltä reissulta tutuksi tullutta monumenttia. 

Tuossa keskellä näkyy Vapauden monumentti, jota oli neuvostoaikana kuulemma turha edes yrittää lähestyä. Patsas oli tarkkaan vartioitu ja jopa liian pitkä oleskelu sen lähistöllä katsottiin niin epäilyttäväksi, että siitä saattoi tulla lähtö kuulusteluihin (lisää karmivuudessaan yhä vieläkin hiljaiseksi vetävästä KGB:n tukikohdasta täällä).




Ja hei - tuolta löytyy kauppahalli (blogin kauppahallikierrokselle pääset täältä)...





...jonka takaa kurkistaa myös se suuri rakkauteni: Stalinin syntymäpäiväkakku. Ihan yhtä vaikuttava se oli toisellakin näkemällä. 




Sen taakse puolestaan jää Riian vanha juutalaisghetto, jossa käyntiä en voinut tälläkään kertaa jättää väliin. 




Videota Pietarinkirkon huipulta löydät blogin Twitter-feedistä täältä.

Eikä se Riika lakannut yllättämästä alas tullessakaan - meidät kaapattiin nimittäin osaksi hollantilaista roolipeliä, jonka puitteissa näyttelimme uusiksi Rembrandtin Yövartija-maalauksen. 

Tästä sain kotiinviemisiksi rekvisiitakseni annetun muovisen konekiväärin, jonka käsilaukustani esiin pistävä perä herätti loppupäivän kahvilakierroksella varsin kyseenalaisiakin reaktioita...

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



       


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Baltic Beach Hotel & Spa, Jurmala - rakkautta ensisilmäyksellä

* * * 



For English please see here

* * * 


Jos Riian-hotellimme jättikin vähän toivomisen varaa, ei siitä ollut pelkoakaan Jurmalan-hotellimme, Baltic Beach Hotel & Span kohdalla. Eheeei - tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä.




Tai no, ehkä ei ihan ensisilmäyksellä, sillä arkitehtuuriltaan massiivinen betonikompleksi todellakin tuo mieleen Ruotsinlaivat - vaikutelma, jota sen päädyn merelle työntyviltä parvekkeilta avautuva näköala vain vahvistaa. 





Sisältä se on kuitenkin täyttä kultaa ja juuri meidän kiemuroita, krumeluuria ja kimallusta rakastavaan estetiikantajuumme vetoavaa. 

Seurueiden ja perheiden on muuten mahdollista varata käyttöönsä myös erillisessä rakennuksessa sijaitseva, kolmen makuuhuoneen jugend-tyylinen huvila





Hotellin retrous on sitäpaitsi ihan tietoinen valinta ja mm. sen Retroksi nimetty lounge bar on sisustettu 70-luvun tyyliin. 

Baari (avoinna vuorokauden ympäri) on muuten erinomainen valinta jo sen shampanjavalikoiman vuoksi...!





Baltic Beach on viiden tähden hotelli ja sen asiakaskunnasta kertoo shampanjavalikoiman lisäksi myös sen aulassa sijaitsevien putiikkien tarjonta. Niistä voi ostaa niin kansainvälisiä huippumerkkejä, turkkeja... tai vaikka kiinteistöjä Jurmalasta. 

Huoneemme oli kuudennesta kerroksesta löytyvä Superior-luokan huone (hinta alkaen 142€/ yö)

Nyökkäilimme hyväksyvästi jo hissistä aukeavan käytävän nähdessämme...





... mutta huoneeseen päästyämme oli kaikki maailmaanähneiden aikuisten hillitty tyyneys jo tiessään. 

"Ei mennä sinne Riikaan takaisin enää ollenkaan", ehdotti matkaseuralainen. "Jäädään vaan tänne. Vaikka koko loppuvuodeksi!"







Eipä minustakaan mitään sen järjellisempää reaktiota irronnut: alle viiden minuutin olin ehtinyt kääriytyä jättimäiseen kylpytakkiin ja laskin jo päivän ensimmäistä (anteeksi, luonto...) kylpyä. 

Ahhhhhhhhhhhhhhh.




Ja koska tyttöjen hemmottelulomasta oli kyse, voitti hotelli valintavaiheessa meidät puolelleen myös palkitulla kylpylällään. 





Erityisesti ihastuimme hammamiin sekä meripihkahuoneeseen, joka kuulemma "pyyhkii pois negatiivisen energian ja täyttää ihmisen positiivisuudella" .

Kylpylä kannattaa muuten ehdottomasti katsastaa, vaikka ei hotellissa asuisikaan: kahden tunnin visiitti maksaa ulkopuolisiltakin (viikonpäivästä riippuen) vain 36- 43 euroa.





Ihan meren rannalla sijaitseva Baltic Beach on sijainniltaan täydellinen: Majorin asemalta on tänne noin viiden minuutin kävelymatka ja Jurmalan hurmaavat puuhuvilatkin alkavat käytännössä ihan hotellin vierestä. 

Meidän kohdallamme ratkaisevaksi osoittautui lisäksi myös hotellin tasokas ravintolatarjonta: kaksi kolmesta etukäteen kokeiltavaksi valikoituneesta ravintolasta sijaitsi nimittäin täällä.







Henkilökunta niin kylpylässä kuin vastaanotossa piti meistä erinomaista huolta ja aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen huoneesta juuri sellaisessa onnellisuuspöhnässä, jossa loma kuuluukin viettää. 

Ja aamiainenkin oli vielä vasta edessä!




Tanssiaissalia muistuttavassa valoisassa aamiaishuoneessa tarjoiltu aamiainen oli niinkuin tähänastisen perusteella odottaa saattoi: täydellinen. Jopa munakokkeli, jota noutopöydässä ei pitäisi koskaan edes tarjoilla, oli onnistunut välttämään tavanomaisen kumisuutensa.

Tuoreen ja monipuolisen valikoiman ehdoton tähti oli kuitenkin sen pekoni, joka oli tähänastisen elämäni hotelliaamiaisten tarjonan ehdoton ykkönen. Ihan joka ikinen ylimääräisen rasvan imevillä paahtoleipäviipaleilla vuoratun tarjoiluastian pekoniviipale oli täydellisen rapea. 

Pientä lisämaksua vastaan pääsee aamiaisella herkuttelemaan myös erilliseltä listalta löytyvillä, mm. Eggs Benedictin kaltaisilla klassikoilla. 





Valikoimaa löytyy niin vähän syntisempään herkutteluun...




...niitä terveellisiä vaihtoehtojakaan unohtamatta.





Raukeanrentoutuneen kuplamme puhkoi vain toisinaan vaivihkaa kysytty "saisiko daameille olla toinen Mimosa?" 

No mikä ettei. Lomallahan tässä ollaan. 

Ja ai että se tuntuukin hyvältä...!




Ja löytyipä täältä myös Virgin Mary-baarikin.




Uskokaa pois - jos hotellia Jurmalasta hakee, ei muita vaihtoehtoja kannata edes harkita - niin onnistuneet puitteet lomalle tämä paikka tarjosi.  

Ei ollut Riikaan palatessa kyynisyydestä tai negatiivisuudesta tietoakaan... eikä se kaikki ihan vain sen meripihkaterapian ansiota voi olla, eihän...?





*Yhteistyössä Baltic Beach Hotel & Spa*

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This