Italian ikävä ei ole helpottanut vieläkään. Erityisesti ikävä on sitä porchettaa, roomalaista erikoisuutta (yrtein täytettyä possurullaa) sekä Trastevereä.
Trastevere on mukulakivikujineen idyllisyydessään eteläruotsalaista pikkukylää muistuttava kaupunginosa, jossa Herrasmiehen kanssa nautiskelimme taas lounasta auringonpaisteessa pitkän kaavan mukaan hurmaavassa pienessä perheravintolassa. Perhe sulki ravintolan, istui itse lounaalleen, mutta kävi aina välissä täyttämässä Limoncello-lasimme.
Limoncello vaan on jotain niin ihanaa. Se on kuin aurinko pullossa. Mutta se on myös yksi niitä asioita, joita voi juoda vain Italian auringossa. Töölön räntäsateessa se vain tuntuisi... väärältä.
No kylläpäs sitä näytetäänkin rentoutuneelta. Kuinkahan monta Limoncelloa tuohon on mennyt...? |
Koska äkkilähtö Roomaan ei ole mahdollista, pistin taikinan alulle. Ja muutama tunti myöhemmin ikävää lievitettiin leikkelelautasen ja grissinien avustuksella.
Grissinit ovat torinolainen ja sittemmin ympäri koko maailman italialaisravintoloita levinnyt erikoisuus. Tänään tehtiin ihan naturelleja, mutta halutessaan taikinaan voisi lisätä ruokalusikallisen silputtua rosmariinia. Tai bagel-tyyppisesti rapeaksi paahdettuja sipulihiutaleita. Myös kumina antaisi kivan säväyksen.
Torinossa näiden päälle ripotellaan kaulintavaiheessa mannaryynejä. Halutessasi sisilialaisia grissineitä, ripottele tankojen päälle voitelun jälkeen seesaminsiemeniä. Grissini al papavero puolestaan syntyy, kun voitelun jälkeen päälle ripottelee unikonsiemeniä.
24 kappaletta
2 dl lämmintä vettä
2 tl (puoli pussillista) kuivahiivaa
1 rkl siirappia tai hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
voiteluun: 1 kananmuna ja 1 rkl öljyä
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sitten siirappi ja anna seistä n. 5 minuuttia. Lisää sitten öljy sekä 1 dl jauhoja ja sekoita. Lisää sitten suola ja loput jauhot. Vaivaa tasaiseksi ja joustavaksi taikinaksi. Kaada kulhosta pois yliääräiset jauhot, öljyä se kevyesti ja jätä taikina kohoamaan.
Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa. Jaa taikina neljään ja jokainen osa kuuteen. Pyörittele pellillinen kerrallaan edellisen satsin ollessa uunissa, jotteivat tangot kohoa liikaa- näiden on tarkoitus jäädä rapeiksi.
Vatkaa kananamunan rakenne rikki ja lisää öljy. Voitele tangot seoksella ja ripottele halutessasi päälle sormisuolaa, rosmariinisilppua, unikonsiemeniä tai seesaminsiemeniä.
Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes kullanruskeita ja rapeita. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Kyllä- eläimiä vahingoitettiin näissä kuvauksissa. |
Ihania kuvia;täällä ja alempana.Italia on minulle jäänyt hieman vieraaksi(olen vain kerran ollut ,teininä) kun sen sijaan Espanja on tullut paljon tutummaksi.Missä kaikissa maissa olet asunut?
VastaaPoistaSuomen lisäksi olen opiskellut Englannissa ja Israelissa, työskennellyt Palestiinalaisalueilla ja Tunisiassa ja matkustellut ruokamuistojen perässä sitten liki 20 muussa maassa. Kovasti on vielä nähtävää (ja maisteltavaa :-)! )
VastaaPoistaMielenkiintoista!
VastaaPoista