lauantai 23. helmikuuta 2013

Pimientos Rellenos - täytetyt paprikat


Ensimmäisellä Rondan-reissullamme vuosia sitten Herrasmiehelle selvisi juuri millainen olen naisiani. Tai no, tarkemmin ottaen se, että matalan verensokerin kanssa ei ole pelleilemisestä vaan riskinä on, että allekirjoittaneesta kuoriutuu esiin Hulkiakin hirvittävämpi persoonallisuus. Mutta ruoallahan sen suun saa tukittua ja valituksen loppumaan!

Tuolloin söin lounaaksi espanjalaista erikoisuutta, pimientos rellenos. Mietin pitkään, miten se kastike maistuikin niin ihanalta- salaisuus oli mitä ilmeisemmin äyriäisliemessä. Nyt kun noita mereneläviä on perkailtu ihan urakalla, sain sitten vihdoin aikaiseksi kokeilla ruokaa kotioloissa. 

Täytteeseen käytetään paikasta, päivästä ja saatavuudesta riippuen melkolailla mitä tahansa, mutta pohja sillä on bechamel- kastikkeessa. Tätä varten bechamél- kastikkeen tulee olla kiinteää, eli suosittelen tekemään täytteen edellisenä päivänä. Mikäli siihen ei ole aikaa, kannattaa nesteen määrää silloin vähentää, mutta siltikin on täytteen hyvä antaa jäähtyä, jolloin se jähmettyy entisestään.

Tähän käytetään purkissa myytäviä piquillo- paprikoita, jotka on valmiiksi paahdettuja ja kuorittuja, miedonmakuisia pitkulaisia paprikoita. Mikäli niitä ei ole saatavilla, saa Suomesta purkkitavarana ainakin kreikkalaisia vastineita, jotka tosin on säilötty öljyn sijaan etikkapohjaiseen liemeen. Toki itsekin voi paahtaa suippopaprikoita, mutta ainakaan oma sorminäppäryyteni ei oikein saa niitä kuorittua niin, että ne myös pysyisivät ehjänä. Toki täytteellä voisi täyttää ihan tavallisia paprikoita, jolloin täytteestä riittää n. kolmeen pieneen paprikaan. Halutessaan niihin voisi myös lisätä juustoa. 

Ylimääräiset (ja rikkinäiset) piquillo-paprikat käytin kastikkeeseen, mutta nekin voi korvata ihan normaaleilla paahdetuilla paprikoilla. Paahda ne grillivastuksen alla (tai grillissä)  kunnes kuori mustuu ja alkaa kupruilla. Anna jäähtyä hetki muovipussissa ja vedä kuori varovasti irti. Raaputa halutessasi roskat veitsellä pois, mutta älä huuhtele, ettei makua mene hukkaan.

Täytteenä tähän käytetään yleensä joko turskaa tai merluz- nimistä kalaa, mutta itse käytin pangaa, koska sitä meillä sattui olemaan. Mikä tahansa kiinteälihainen valkoinen kala on varmasti ihan ok.

Tästä annoksesta tulee kaksi neljän täytetyn pimienton annosta.

1 pieni sipuli/ puolikas yhdestä isosta
1/2 sitruunan kuori
300 gr valkoista, kiinteälihaista kalaa
2 rkl äyriäislientä
2 reilua rkl vehnäjauhoa
2 dl maitoa, kuumennettuna
ripaus muskottipähkinää
kourallinen persiljaa
suolaa, pippuria

Kuumenna öljyä pannussa. Lisää hienonnettu sitruunankuori ja sipuli ja kuullota.Lisää kala ja anna kypsyä hetken aikaa. Lisää sitten jauhot ja sekoita hyvin, etteivät pala pohjaan. Lisää äyriäsliemi ja sekoita voimakkaasti. Lisää sitten maito koko ajan sekoittaen. Anna porista keskilämmöllä, jotta jauhot kypsyvät ja kastike kiehuu hieman kokoon. Ei haittaa, vaikka kalapalat vähän muussaantuvatkin. Lisää hyppysellinen muskottipähkinää  ja persilja. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä, mielellään seuraavaan päivään. 

Seuraavana päivänä täytä paprikat seoksella ja lämmitä uunissa alhaisella lämmöllä, kunnes lämpimiä (näiden ei ole tarkoituskaan olla tulikuumia) ja tee sillä välin kastike.

Kastike:

1/2 sipuli
6 piquillopaprikaa 
(tai 2 normaalikokoista punaista paprikaa paahdettuna ja kuorittuna)
1/ 2 tl valkosipulia
1 tl paprikajauhetta
2 tl tomaattipyrettä
1,5 dl äyriäislientä
1/2 tl appelsiininkuoriraastetta
loraus sherryä tai valkoviiniä
1/2 tl tilliä
2 reilua rkl turkkilaista jogurttia
(tai kermaa)
suolaa, pippuria

Kuullota sipuli, valkosipuli ja paprikajauhe öljyssä. Kun sipuli on hieman pehmennyt, soseuta se paahdetun paprikan kanssa tahnaksi. Kaada pannuun loraus valkoviiniä ja sherryä irrottaaksesi siitä kaikki maut. Lisää sitten appelsiininkuori ja tomaattipyre. Sekoittele hetken ja kaada sitten kattilaan äyriäisliemi sekä paprika-sipulitahna. Anna porista kannen alla noin 10 minuuttia, jolloin kastike saostuu ja maut yhdistyvät. Lisää sitten tilli ja maun mukaan kermaa tai jogurttia.  Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile paprikoiden kanssa. 


Ai, että miksikö tuossa keskellä on tuollainen lehtikasa yhden elegantisti asetellun varren sijaan?
Koska en sitten tullut tehneeksi sitä täytettä etukäteen. Koska sehän olisi vaatinut suunnitelmallisuutta...



2 kommenttia :

  1. Todella herkullista,simppeliä ja kaunista,nam!

    VastaaPoista
  2. Niin herkulliselta kuulostava ja näyttävä annos,alkoi heti tehdä mieli!

    VastaaPoista