maanantai 30. syyskuuta 2013

Hillohommissa: kriikunoita, rosmariinia ja vaniljaa

Jonnekinhan ne loput kriikunatkin piti taikoa. Joten hillohommiin siis! Kriikuna muuten on kuulemma kukkakaalin lailla kalorimäärältään negatiivinen, eli se kuluttaa sulaessaan enemmän energiaa, kuin se sisältää!

Jokin aika sitten YLEllä pättynyt sarja Pariisin pikkuriikkisessä keittiössään kokkaavasta Rachel Khoosta antoi minulle hieman toivoa oman keittiöni suhteen. 

Kunnes tajusin, että se minun Töölön keittiöni on silti noin kolme kertaa Mademoiselle Khoon kyökkiäkin pienempi. Joten ei ne hillohommatkaan ihan siitä ihanteellisemmasta päästä ole...

Koska se rosmariini oli niin onnistunut yhdistelmä sen kriikunan kanssa, laitettiin sitä tähän hilloonkin. Lisäksi kattilaan heitettiin vaniljatangon kuori, jonka siemenet olivat jokin aika sitten löytäneet itselleen uuden kodin leivonnassa. 







Ja hyvää tuli. Pateen kylkeenhän tämä kävisi erinomaisesti. Ja juuston. Jos sitä juustoa söisi.

1/2 litraa kriikunoita
1.25 dl hillosokeria
1 isohko rosmariininoksa
1 vaniljatanko

Mittaa ainekset kattilaan, kiehauta ja keitä kymmenisen minuuttia välillä sekoitellen. Nouki vaniljatanko ja rosmariininoksa kattilasta ja purkita. Lisää säilömisessä muistettavista asioista täällä.


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



3 kommenttia :

  1. Minä luulin, että meidän vanhassa villissä puutarhassa kasvaa luumuja, ja ihmettelin miten ne ovat niin pieniä. Sitten joku kertoikin niiden olevan kriikunoita! Uusi tuttavuus minulle. :) Harmi vaan kun parhaan näköiset kriikunat ovat tosi korkealla ison puun latvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan yhtä ihmeissäni olin noihin ensi kertaa törmätessäni :-) myös tuttavapiiri epäili mulla puhjenneen aivohalvauksen tai dysleksian kun eivät myöskään ymmärtäneet mikä ihme se "kriikuna" on. jos mahdollista, niin suosittelen kyllä tekemään lähempää tuttavuutta :-)

      Poista
  2. Kriikunat ovat ihania! Joskus vielä se oma piha, joskus...

    Onnea ruokahaasteen voitosta! :)

    VastaaPoista