maanantai 16. syyskuuta 2013

Gefilte fish goes kebab

Ihan sama missä sitä olisi ollut, ei siltä olisi voinut olla välttymättä - hauen noususta blogimaailman uudeksi suosikiksi. Siitä on taiottu burgereita mm Onko nälkä-,  Ja kaikkea muuta -, Soul Kitchen- sekä Kulinaarimuruja- blogeissa ja niinpä minäkin huomasin poistuneeni kaupasta kainalossani paketti haukea. Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan. Mikäli mahdollista, kannattaa muuten pyytää kalakauppiasta se jauhamaan. Tai lihamyllyn puutteessa (yksi lukuisista minikeittöni vajeista...) sen voi tunkea vähän kerrallaan blenderiin (sellainen kun kuitenkin löytyy - missäs sitä muuten margaritat tekisi?)

Näin suurten juutalaisten juhlapyhien aikaan ajatukseni kääntyivät väistämättä gefilte fishiin. Mutta koska minulla ei ollut aikaa/aineksia/kärsivällisyyttä alkaa keittelemään omaa kalalientä, jossa nuo kalapullerot kuuluisi keittää, joudutte odottamaan tämän reseptiä vielä tovin. Seuraavaksi ajatukset kääntyivät haukikebabiin. Mutta koska halusin pitää lopputuloksen mahdollisimman kevyenä (ja niille gluteenittomille ja hiilarittomille lukijoillekin sopivana) halusin tehdä sen ilman korppujauhoja. Ja sitten huomasin Kivistön väen olleen noin kaksi minuuttia edelläni - siellä oli nimittäin tehty haukihodareita! Sieltä nappasin idean lopulliseen toteutukseen. Joka on siis makkara. Tai vartaan päässä keikkuessaan kebab. Hyvää ja kesäisen kevyttä joka tapauksessa. Ihan niinkuin blogi itsekin - Kivistä tuntuu olevan juuri sellainen satukirjoista tuttu taianomainen paikka, jossa kesä jatkuu ikuisesti. Kokonaisen kananmunan sijaan käytin tosin vain valkuaisen, koska halusin välttää turhan munamaisen maun. 

Blogimaailman ulkopuolella ei ilmeisesti kuitenkaan ole tajuttu kuinka hauki on The Kala. "Sehän mastuu mudalta!" huudahti lounaalle tulossa oleva Tsatsikimestari. No eipäs. Tsatsikimestarin erikoislahjoja kunnioittaen kebabien seuraksi pyöräytettiin tsatsikista inspiraationsa saanut kurkkusalaatti, joka tänään maustettiin mintun sijaan tillillä. Koska ajatus gefilte fishistä ei kuitenkaan suostunut päästäni poistumaan, piti minun saada lisäksi chreiniä, gefilte fishin kanssa perinteisesti tarjottavaa punajuuri-piparjuurirelissiä. Tähän reseptiä ja tarinaa huomenna!

Koosta riippuen tästä tulee 6-8 kebabia

Haukikebabit:

reilu 400 gr haukifile
1 sitruunan kuori
1/2 - 1 chili (maustasi ja käyttämästäsi chilistä riippuen)
kourallinen silputtua persiljaa
1/2 pieni sipuli tai 1/4 isommasta
1 valkuainen
1,5 dl kuohukermaa
suolaa, pippuria

Raasta sitruunankuori ja silppua chili, sipuli ja persilja hienoksi. Jauha kala monitoimikoneessa, lisää joukkoon valkuainen ja lopulta kerma ohuena nauhana kunnes koossa on tasainen massa. Kääntele joukkoon sitruunankuori, persilja, chili ja sipuli (toki nämä voiis heittää sinne monitoimikoneeseenkin, mutta ihan soseena etenkin sipulista tuppaa tulemaan kitkerä). Mausta ja siirrä kylmään lepäämään noin puoleksi tunniksi. Kovin houkuttelevilta ne eivät vielä tuossa vaiheessa näytä, kuten blogin Facebook-seuraajat ovat jo nähneetkin. Mieleen tulee suomenkielen sana, jota en vielä koskaan olekaan päässyt käyttämään: olmi. 

Leikkaa tuorekelmusta n. 20 sentin mittaisia arkkeja. Levitä massa arkin keskelle pitkulaiseksi keoksi ja kääri kelmun avulla tiukaksi rullaksi. Pyörittele sitten päät kiinni ja solmi tiukasti. Kuumenna iso kattilallinen vettä kiehuvaksi. Keitä yksi koepallukka ja tarkista sen avulla, tarvitseeko mausteiden määrää lisätä. Keitä pötköjä hiljalleen kiehuvassa vedessä viitisen minuuttia ja anna jäähtyä sen verran että saat kelmun poistettua. Paista niihin sen jälkeen voissa pannulla kaunis väri.

Tarjoile vaikka tuorekurkkusalaatin kera.

Kurkkusalaatti:

1 kurkku
1 dl turkkilaista jogurttia
1/2 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä (3 jos kynnet ovat pieniä)
1 rkl hienonnettua tilliä (tai minttua)
suolaa, pippuria
ripaus sokeria

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Halkaise kurkku, poista siemenet teelusikalla ja leikkaa joko pitkittäin juustohöylällä tai mandoliinilla suikaleiksi tai noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Sekoita siivut jogurttikastikkeen joukkoon ja tarkista maku.






_____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



          



14 kommenttia :

  1. Hauki on ollut vuosia yksi lempikaloistani. Lapsena mikään ei ollut parempaa kuin suurin piirtein suoraan verkosta pannulle siirretyt haukikyljykset - kiva, että muutkin ovat innostuneet ja siitä on tullut trendiherkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanat "hauki" ja "trendilkäs" yhdessä vain kuulostaa niin koomisilta ;-) viime aikoina on meidän keittiössä leikitty myös silakoilla - saas nähdä saataisko nekin nousuun!

      Poista
  2. Hauki on ehdottomasti ykis mun lempikaloja, haukipyörykät on vaan niin hyviä. Ja blenderiin se hauki täällä ainakin tungetaan :D Ekalla kerralla jännitti että toimiikohan mutta kyllä se kun aikansa surruuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yllättävän hyvin se blenderinvärkki on kyllä jo vuosia mun ajoittain aika ronskissakin käsitteöyssä kestänyt :-) Alunperin se tuli kylkiäisenä jonkin keittokirjatilauksen mukana joten ei edes ole mitään huippulaatua. Mutta niin vain jaksaa surruuttaa :-)!

      Poista
  3. Hauki on todella hyvä kala ja siitä saa vaikka mitä herkkuja. Nuo sinun kebabit ovat lisäksi vielä todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on hyvää kyllä - sääli ettei tuotakaan kalaa ollut aikaisemmin tullut löydettyä!

      Poista
  4. Haukihan on ihana kala,tosin en ole syönyt vuosiin mutta muistan sen olleen hyvää,etenkin isän pyytämänä(itse en saanut sellaista onkireissuillani;D)
    Täällähän kalakebabit ovat ylen suosittuja ad nauseam eri ravintoloiden ruokalistoilla.Ja gefilte fish taas....noh,siitä voi olla montakin mieltä ,mutta sain nyt taas uuden vuoden aterialla tosi hyviä ,ystävän tekemiä gefilte fish-palleroita:)
    Herkullisen näköiset hauki"makkaret" :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. itse kun taas sitä gefilte fishiä sen verran harvoin syön, ettei siihen ole kyllästyäkään ehtinyt :-) tuli muuten hyvää chreiniä...!

      Poista
  6. Hauki rokkaa! Harmi vaa että se kaikesta huolimatta jää liian vähälle huomiolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä se tästä nousee muiden kuin blogimaailman kunkuksi :-)

      Poista
  7. Ja chrein,siitä en kyllä ole koskaan tykännyt enkä sitä syö.Mutta tunnen niin monta jotka ovat ihan hullaantuneita siihen!

    VastaaPoista