keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Omena-frangipaanipiiras

Omena on sellainen asia, ettei niitä ole viime viikkoina tarvinnut kaupasta ostaa - niitä kun ovat niin kollegoiden kuin kavereidenkin puut väärällään. Ja ruokabloggarihan kiittää! Omenapiirakka kuitenkin kaipasi vähän jotain uutta, joten tekaisin siihen frangipaanitäytteen. Jonka valmistus olikin malliesimerkki siitä pieteetistä, jolla siinä minikeittiössäni samaan aikaan kokataan, kuvataan, sommitellaan, suunnitellaan, kiroillaan kapasiteetin rajallisuutta... ja kirjoitetaan. Toisinaan tuo viimeinen on vähän lapsipuolen asemassa kun ei tuo multitasking (taloushallinnon ja "yksi viinilasillinen on ihan tarpeeksi"- ajattelun lisäksi) näytä ihan niitä omimpia hommiani olevan.





Johonkin minä tuon täytteen muistan kirjoittaneeni. En tosin sitä, että mihin. Mutta näinhän se suunnilleen meni... Osan jauhoista voi muuten korvata kaurajauhoilla, mutta 1 desiä enempää ei kannata laittaaa,  sillä pohjasta tulee kauran erilaisen rakenteen vuoksi helposti hiekkainen ja hauras.

Pohja:

3,5 dl jauhoja

125 gr voita
1/2 rkl kardemummaa
1 dl sokeria
3-5 rkl kylmää vettä

Nypi ainekset (vettä lukuunottamatta) nopeasti yhteen murumaiseksi seokseksi. Lisää sitten vettä hiukan kerrallaan, kunnes massa alkaa pysyä koossa. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia.

Kauli sitten ohuehkoksi taikinaksi ja siirrä varovasti kaulimen ympärille rullattuna vuokaan. Tai painele irtovuokapohjan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa sitten uunissa niin, että asetat pohjan päälle hieman sitä isomman folioarkin, jonka päälle laitat painoksi joko keraamisia paistopapuja tai kuivattuja herneitä/ papuja. Paista 200-asteisessa uunissa (kiertoilmauuniin riittää 180°) n. 20 minuuttia ja nosta sitten pois uunista. Poista herneet ja paista pohjaa vielä sellaisenaan toiset 5 minuuttia. Levitä sitten täyte hieman jäähtyneelle pohjalle ja jatka paistamista, kunnes piiras on kypsä. Jos näyttää, että pohja alkaa tummua liikaa, peitä reunat uudestaan foliosuikaleilla.

Täyte:


1,5 dl mantelijauhoa
3/4 dl sokeria
1 tl vanilja-aromia tai manteliaromia
1 kananmuna
3 rkl voita

2-4 omenaa (koosta riippuen)

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Levitä esipaistetun ja hieman jäähtyneen pohjan päälle. Asettele omenasiivut massan päälle ja paista uunissa kunnes piiras on kypsä, n. 25-35 minuuttia. Vielä kauniimman pohjan saisi länsinaapurin leipuri-Leilan ohjeiden mukaan sekoittamalla 1 ruokalusikallisen aprikoosimarmeladia ruokalusikalliseen vettä. Sivele piirakan pinta kiilteellä ja paista uunissa vielä muutama minuutti.




Tuo vuoka on kyllä niin ihana. varoitan jo tässä vaiheessa, että tulette näkemään sitä blogissa useinkin! Mutta minikeittiöni minimittasuhteet pääsivät yllättämään (taas). Tuo vuoka on nimittäin 36 cm pitkä. Juurikin niinkuin uunini on leveä. Mikä tarkoittaa, että vaikka sen sinne uuniin saa, niin ei sitä sieltä pois kyllä saa. Muutamalla riuskalla (!) iskulla (!!) seinään (!!!)  sain taivutettua vuoan pituudesta muutaman ratkaisevan millin pois. Veikkaan että oli näillä hauiksilla helpompi urakka kuin uunin laventaminen. Mutta lukijat - älkää kokeilko tätä kotona. Kokeilkaa sen sijaan tätä hassunhauskaa Niksipirkan suosittelemaa kansanviisautta: MITATKAA SE UUNI ENNEN SINNE KAUPPAAN MENOA.


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



9 kommenttia :

  1. Oi,oi kun nätti frangipaani :) ja eihän toi voi olla kun täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kunhan se oli ensin raivolla ja itkulla sieltä uunista saatu revittyä (kirjaimellisesti...)

      Poista
  2. Oi miten nätti:-) uusi vuoka näky päässeen hyvään käyttöön:-) Itsekin tein muutama päivä sitten frangipaanisia omenatorttuja,pitääkin jossain vaiheessa postata niistä,ovat vähän erilaisia kuin tämä kaunokaisesi.t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. omissa silmissä kirvelee tuo uunistaevakuiointioperaatioissa kärsinyt ulkonäkö :-) mutta jäänpä odottamaan sinun kakkusiasi - hyvää on ihan varmasti tulossa :-)!

      Poista
  3. Oi, tätä olisin halunnut päästä maistamaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valamiissa maailmassahan ei kiirettä ole :-) tuutsie nyt vai heti ;-)?

      Poista
  4. Farngipaania pitää päästä kokeilemaan. Jotenkin nuo maut: omena, mantelinen täyte, vanilja, ja kardemumma maistuvat yhdessä ylelliseltä syksyltä. Ihanaa ja sinun piirakkasi vielä huikean kaunis, vaikka jouduitkin taistelemaan sen uunista ottamisen yhteydessä.

    VastaaPoista
  5. Farngipaania pitää päästä kokeilemaan. Jotenkin nuo maut: omena, mantelinen täyte, vanilja, ja kardemumma maistuvat yhdessä ylelliseltä syksyltä. Ihanaa ja sinun piirakkasi vielä huikean kaunis, vaikka jouduitkin taistelemaan sen uunista ottamisen yhteydessä.

    VastaaPoista