Tallinnan ravintolatarjontaa: Salt

Mikä on elämän tarkoitus? Kumpi oli ennen, muna vai kana? Kuinka paljon on tarpeeksi? Miten valita ravintola Tallinnassa, jos aikaa on vain yhteen ateriaan? Nuo ovat niitä elämän suuria kysymyksiä.

Tallinna on ruokaturistille aivan mahtava kohde. Laaturavintoloita on paljon, ja niissä syöminen on hyvinkin kohtuuhintaista. Normaalisti Tallinnanreissuni kestää pidempään kuin yhden päivän, jotane sen aikana ehtii kokeilla useampaakin ravintolaa. Joskin Kohvik Moonissa pitää käydä joka kerta. Tällä kertaa päätin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla jotain uutta. "Ribe!" huutaa Viniauktoriteetti aina tässä vaiheessa. Sen haluankin ehdottomasti testata, mutta illallisella. Lounaspaikaksi valikoitui siis Viron top50- ravintoloiden listalta bongattu, jo ensimmäisenä vuonna sijalle 8 rankattu Salt. Kadriorgin suunnalla oleva ravintola ei ole sijaintinsa puolesta ihan mutkattomin, mutta visiitin arvoinen tämä tunnelmallinen, paikallisen väestön suosion löytänyt pikkuravintola ehdottomasti on.

Ja mitä kävikään ilmi ravintolan omistajan kanssa käymässä keskustelussa? Hänen miehensä omistaa kolme ravintolaa Tallinnassa, joista yksi on juurikin se Ribe!

Ravintolan ruokalista vaihtuu usein raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Tämän päivän erikoisuus olisi ollut jänispata, mutta me päädyimme á la carteen. Alkuun kollega otti meriahven-cevicheä, joka oli paitsi silmäähivelevän kauniisti esitelty, mutta myös makujen puolesta äärimmäisen onnistunut ja  keveä annos. Normaalisti Tallinnan ravintoloissa on voinut luottaa tarjoilijoiden viinisuosituksiin, mutta nyt suositukset tuntuivat heman haparoivilta, joskin syy saattoi olla hieman haparoivassa englanninkielessä, jota ihastuttava tarjoilijatyttömme kyllä pahoitteli. 

Laseittain ei montaa viiniä saa, mutta vaihtoehdoista päädyimme Marlborough'n Gewürztramineriin, joka tosin ei ollut ihan tarpeeksi hapokasta toimiakseen cevichen kaverina. Oiva viini silti.

Minun ankkarilletteä komppasi ihana päärynächutney. Mahtava yhdistelmä. Erityispisteet tarjoilijatytölle siitä, että sain maistaa kolmea punaviiniä, joista valinta osui tähän pehmeään espanjalaiseen Murciasta.

Kollegan mustekala persilladella oli ihanan kesäinen ja raikas annos. Yksinkertaista, mutta niin toimivaa. Tälle valitsimme vinho verden, joskin oma roseéni toimi tämän kanssa ehkä jopa vielä paremmin.

Olimme useampaankin otteeseen ennen reissua tutustuneet ravintolaan virtuaalisesti ja ihastelleet paikan ruokalistan antia. Erityisesti pullimunad herätti hilpeyttä. Ehkä sillä vain ei missään kielessä ole kauhean houkuttelevaa kieliasua? Sehän kuitenkin tarkoittaa häränkiveksiä. Suhtauduin asiaan hienoisella epäilyksellä, mutta tarjoilijatytön arvio ("fabulous!") riitti vakuuttamaan. Voi mitä minä teidän vuoksenne teenkään! Vaan nyt se on todistettu - minussa on munaa.  

Maku niissä on... jännä. Hyvä jännä tosin. Se ei ole lihamainen, mutta ei kanamainenkaan. Panerointi oli onnistunut - liian paksu ja kuivaksi paistettu pinta kun saa kaiken vain maistumaan halvoilta kalapuikoilta. Yleensä tuo annoksen päälle dumpattu salaattikeko on vain vähän hölmöä, mutta rucolan pippurisuus sopi tartar-kastikkeen kera tarjoiltujen kivesten mietoon täyteläisyyteen erinomaisesti. Annoksen kaveriksi valitun itävaltalaisen rosén hedelmäinen hapokkuus komppasi annosta upeasti.

Ravintolan omistajan Tiinan suosituksesta otin vielä hänen listalle ideoimansa annoksen: lampaanmaksaa albanialaisittain. Idea tähän oli peräisin juurikin siltä mezeravintolakadulta Istanbulissa, josta jo aikaisemmin kerroin.  Kastike oli loistavaa, joskin olisin siihen itse lisännyt kardemummaa. Salaatti sai mahtavasti makua mukana ollesta korianterinlehdistä. Muutamaa palaa lukuunottamatta oli maksa kuitenkin kypsennetty liian kypsäksi. Tästä tulikin visiitin ainoa miinus, ja olisin ollut kiitollinen siitä, että se olisi myös laskussa huomioitu.

Maksa kun on siitä ikävä, että ylikypsennettynä se maistuu... no, maksalta, mikä on sinänsä paradoksaalista. Lampaanmaksassa puolestaan on ylikypsänä kummallinen, kamelimainen aromi. Hannibal Lecterin oppien mukaan (siinäpä vasta viiniauktoriteetti!) sen kanssa hulahti kurkusta alas Chiantia.

Pikkuriikkisen ravintolan avokeittiöstä leijaili niin ihanan paahteinen tuksu, jonka vuoksi jälkiruokaa oli ihan pakko saada. Sen aiheuttajaksi paljastui karamelisoitua omenaa ja päärynää vuohenjuustovaahdolla. Joka tänään oli tosin loppu ja oli korvattu vaniljajäätelöllä. Hyvällä vaniljajäätelöllä tosin. Sen kanssa jälkiruokaviiniksi valikoitui Pöltsamaa, tuo Eestin erikoisuus. Mahtava setti.

Lemon posset oli ihanaaaaaaaaa. "Tältäkö taivas maistuu?" oli kollegan kysymys. Tätä haluan lisää. Heti. Tässä kohtaa tarjoilijamme viinisuositus meni enemmän kuin putkeen. Itse olin ottamassa itävaltalaista  eisweiniä, mutta hänpä ehdottikin tätä italialaista. Wow.

Digestiiviksi otti tämä elämäntapaeläkeläinen otti tätä mainiota sherryä, johon Rondassa ihastuin. Sen paahteinen makeus muistuttaa sitä meidän paikallista ruokohunajaamme.

Ihan sieltä Tallinnan halvimmasta päästä ei tämä ravintola ole, joskin kalleinkin annos jää alle 18 euron. Oman laskuni loppusumma (neljä ruokalajia viineineen) jäi hieman alle 80 euron. Kollegan kolmen ruokalajin setti viineineen kustansi hieman alle 50 euroa. Kokemus oli mahtava, ja suosittelen ravintolaa aivan ehdottomasti. Henkilökunta oli upeaa ja kärsivällistä jättiläismäisen kameransa kanssa hosuvalle bloggarille, siitä iso kiitos heille!

Ja ruokabloggarin Tallinnasta kuukauden ruokahaasteeseen! Äänestyslinjat ovat nyt auki ja äänestää voi 29.9.2013 saakka. Meidän ehdokkaamme on se ihmesushi kukkakaalista ja äänestämään pääsee täältä!

_____________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?