* * *
Sitruuna ja rosmariini antavat näille pikkuleiville raikkaan ja ah, niin välimerellisen tuulahduksen!
* * *
Meidän välimerellisissä tunnelmissa vietetyissä pikkujouluissa ei tyydytty pipariin, ehei. Sen sijaan leivottiin sitruunasta ja rosmariinista ihanaa raikkautta saavia pikkuleipiä, joita käytettiin myös koristeina kuusessa, josta vieraat saivat niitä illan mittaan vapaasti käydä poimimassa.
Vieraat pääsivät myös koristelemaan itse pipareitaan - yllättävän terapeuttista puuhaa muuten! Vähän niinkuin sellaista mindfulness-värityskirjan tuhertamista... mutta viinilasi kädessä.
Näistä saa myös nimin koristeltuna ihania paikkalappuja juhlapöytään tai mitä mainioimpia ruokalahjoja!
Sitruuna-rosmariinipiparit:
175 gr voita
1 1/4 dl sokeria
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
1/ 2 sitruunan mehu
2 tl hienonnettua tuoretta rosmariinia
3,75 dl jauhojaVatkaa huoneenlämpöinen voi sokerin kanssa, lisää joukkoon sitten sitruunamehu ja -kuoriraaste sekä rosmariinisilppu ja lopuksi jauhot murumaiseksi seokseksi.
Painele yhteen tasaiseksi taikinaksi, kääri kelmuun ja anna jähmettyä kylmässä tunnin verran (tai vaikka seuraavaan päivään).
Jaa taikina neljään osaan (pidä muut osat aina peitettynä) ja kaulitse yksi osa kerrallaan kevyesti jauhotetulla työtasolla noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Ota siitä muotilla kuvioita. Anna jähmettyä tunti jääkaapissa ennen paistamista.
Paista 180 asteessa (kiertoilmauunissa riittää vähempikin) kunnes piparit ovat saaneet hieman väriä - 6-8 minuuttia.
Vielä ehdit muuten osallistua myös joululahja-arvontaan, jossa voit voittaa itsellesi ostoskierroksen Heirolin verkkokaupassa, josta nuokin ihanat pikkuleipämuotit hankittiin!
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Nämäkin on ihania, ihania, ihania !
VastaaPoistaMun kommentit näyttää olevan samalla kaavalla kaikki, mutkun ne on niin hyviä !
ihan ite oot keskenäs ihana :-) <3
PoistaIhana idea! Vaihtelua joulupipareille! Sopisi hyvin pikkujouluihin ;)
VastaaPoistaeikö :-)
Poista