Foodlover.fi-sivusto kokoaa alleen upean kattauksen suomalaisia ruokablogeja. Tässä omat vinkkini!
* * *
Bloggaaminen on hassunhauskaa opettavaista mielenkiintoista aikaavievää palkitsevaa hullun hommaa.
Sitä vääntää duunia tuhansien ja tuhansien muiden kaltaistensa kanssa ja toivoo, että tuloksena lukijat saavat siitä jotain. Omassa tapauksessani toivoisin sen olevan iloa ja inspiraatiota.
Välillä se usko on koetuksella. Tuntuu että eihän tämä ketään edes kiinnosta. Eihän näitä juttuja kukaan edes lue. Eihän näitä kukaan edes kokkaa. Sitten teiltä tulee sitä palautetta ja kommentteja ja kappas, miten sitä taas jaksaakin!
Blogimaailma elää koko ajan. Uusia bloggaajia tuntuu tulevan mukaan harva se päivä. Tälläkin hetkellä pelkästään ruokabloggaajien määrä Suomessa pyörii varmaan kymmenissätuhansissa.
Samoin syntyy uusia portaaleja ja yhteisöjä ja "blogien hattaramaailmalle sormea näyttäviä", mutta blogeista koostuvia uusmediajulkaisuja.
Omaa blogini on sen alkuajoista julkaistu Indiedays-portaalissa, muutaman vuoden ajan myös Blogiringissä. Nyt nuo kaksi blogimaailman jättiläistä ovat yhdistyneet, ja blogini ilmestyy kymmenien muiden kanssa niiden yhteisellä Foodlover-sivustolla.
Foodloverista löytyvät monet vanhat suosikkini ja uudet yllättäjät. Etsit sitten gluteenitonta, vegaania, raakaruokaa tai ikuisen sunnuntain perässä haikailua (!), laatusisältöä löydät sivustolta ihan varmasti. Seurantaan siis! Samoin kuin sivuston Instagram-tili!
Kokit ja Potit-blogi polkaisi uuden sivuston ensiparkaisun aikoihin käyntiin haasteen, jossa me bloggaajat esittelemme lukijoillemme omia suosikkejamme tuosta muhkeasta tarjonnasta.
Top5:n valinta tuosta joukosta on vähän kuin kysyisi, että mikä on maailman paras ruoka. Liki mahdoton yhtälö, siis. Mutta tässäpä tulee - määrittelemättömässä (eikä edes aakkos)järjestyksessä.
(Ja vastaus siihen toiseen kysymykseen? Pizza. )
Sellaista ei taida ollakaan, mitä tämä ruoka-alan monitoiminainen ei osaisi. On kyseessä sitten gluteenittomat herkut, kekseliäs kasvisruoka, raakakakut tai Aasian erikoisuudet niin täältä löytyy - tunnelmallisin kuvin höystettynä.
Todisteena tästä rouva nappasi viime viikonlopun Indiedays Blog Awardseissa palkinnon vuoden parhaana ruokablogina.
Ja ihan syystä: katsokaa nyt vaikka noitakin. Kvinoa-herkkusienipyöryköitä ♥ . Jallukastikkeessa ♥
Blogimaailman ihan uusimpia tulokkaita, mutta ihan niitä parhaita.
Kasvispainotteista ruokarakkautta ja ihan uskomatonta osaamista - katsokaa noita kuvia! Blogin takaa löytyvän herttaisen Saaran Instafeed vetää yksinkertaisesti sanattomaksi.
Tämä rustiikkinen runsaudensarvi ja pohjalaisen elämänilon lähettiläs ansaitsee paikkansa listallani jo pelkästään sen takaa löytyvän Nannan lanseeraaman ruoallarakastaja-termin vuoksi. Voiko asiaa edes paremmin artikuloida?
Hurttia ja hulvatonta. Maistuvaa ja mutkatonta. Tämän rouvan pitopöydässä istuu iloiten vaikka näin etänä.
PS. Se laittaa kuntoon myös teidän perheen ruokaongelmat - tsekkaa vaikka blogin viikottain ilmestyvä viikkomenu!
Tällä hetkellä vähän hiljaisempaa eloa viettävä blogi, mutta ihan niitä ensimmäisiä, joita aloin seurata, kun olin blogien olemassaoloon havahtunut ja alkanut sellaista itsekin kirjoittaa.
Kolme sekuntia myöhemmin päätin tosin myös lopettaa blogini kirjoittamisen koska - niin lamaantunut olin tämän blogin visuaalisesta osaamisesta.
Väliin blogimaailma osaa olla hyvinkin raadollinen ja toinen bloggari onkin ystävän sijaan se pahin vihollinen. Onneksi löytyy tämän blogin takaa löytyvän rouvan kaltaisia loistotyyppejä, joiden persoona säteilee sitä aurinkoa meidän muidenkin keittiöön vähän synkempinäkin päivinä.
Muutamassa vuodessa bloggareiden kärkikastiin noussut Peggy on nainen mm. yhden blogimaailman suurimman hitin, Igorin kanan takaa.
Ja ihana kuin mikä. Nainen siis. Ihan ilman smetanaakin.
Ja niinhän siinä kävi, etten osannut siihen viiteen tyytyä.
Tsekatkaa myös ihmeessä seuraavat bubbling under-ihanuudet:
Sweet Food O'Mine
Käsittämätön tehopakkaus, jolta haluaisin joku päivä tarkistaa, kuinka monta tuntia hänen päivässään on. Sari ehtii ja osaa niin, että allekirjoittanuttakin hirvittää. Kirjojakin hän on kohta julkaissut enemmän kuin Paasilinna.
Niinikään ihan ensimmäisiä blogeja, jotka aikanaan löysin. Hurmaa kauniilla kuvillaan ja toimivilla resepteillään. Niin ja niillä pirun kauniilla kuvillaan.
Makumatkat ovat lähellä blogin takaa löytyvän Hannelenkin sydäntä, kuten emännän upea Suupaloja-kirjakin osoittaa.
Ruokaa, viiniä ja hyvää elämää - mitäpä sitä ihminen muuta kaipaisikaan.
Tunnelmallisia kuvia ja fiiliksiä rakkaudella katetun ruokapöydän sekä mökki-idyllintäyteisestä elämästä. Kaiken takana ihana emäntä Johanna, jonka kanssa on vietetty ikimuistoisia hetkiä myös reaalielämässä.
Emäntänsä eksoottisten matkojen inspiroimaa kasvisruokaa. Tänne karkaan matkakuumeen yltyessä mahdottomaksi - blogia kun kokataan minullekin niin rakkaan Israelin auringossa.
Lisää juttuja löydätte maailmanlaajuisen tietoverkkoliikenteen syövereistä tunnisteella #meollaanfoodlover.
Mekin (iiks) oltiin päästy seuraavien blogien listoille (iiks):
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Voooi ihana Erja!! Kiiitos <3 :)))
VastaaPoistaVoi sinua ihanaa Saaraa :-) <3
PoistaKiitos Erja <3
VastaaPoistaKiitos sinulle xoxo
PoistaKiitos motek.Minunkin pitäisi tämä tehdä mutta on jo varmaan kiertänyt jo niin monessa etten tiedä kenelle enään jakaa;D
VastaaPoistaI know... :-)
PoistaEihän tässä tartte yrittää löytää jotain jota ei vielä mainittu. Ihan vaan listaat omat lempparis. Sinänsähän se kyllä on mission impossible,Jael!
PoistaKiitos ihanainen! Säkin oot <3 ja sun blogis, ihan huippu.
VastaaPoistaKiitos Erja Bandoran lippaan avaamisesta ja suosikkiesi esittelystä, joista useimmat olivatkin minulle tuttuja resepteistään. Foodlover on kuin runsauden sarvi ja varsinkin silloin, kun etsii jotain uudempaa vivahdetta totuttuun tapaan tai inspistä kokeilla jotain ihan uutta. Nyt Fooloverin myötä melkein kaikki läytyy yhdestä "selaimesta" kotosuomeksi. Rehellisesti täytyy kuitenkin ja kylläkin tunnustaa, että usein käy niin, että ne mielenkiintoisimmat ohjeet tulostettuani tuonne kyökin pöydälle, tulee koko koosteesta jonkin sortin fuusio, kuten jokin aika sitten kävi lanttu-lihakukon suhteen, jonka tein savipadassa. Jokin maanläheisyys ja rehevyys kiehtoo, sitä on vaikea selittää sanoin tai se on jokin intuitio / fiilis, joka vetää puoleensa kuin magneetti sekä kuvat tarinoineen, jotka ovat reseptiikan sielu. Kiitos vielä kerran tajunnan laajentajasta :)
VastaaPoistasun osaavissa käsissä syntyy kyllä niin kekseliäitä ja upean kuuloisia herkkuja että varmasti monella meistä ruokabloggaajistakin olisi opittavaa :-)
PoistaLiiks, liiks, sanon minäkin. Tämä on pakko lainata ja käyttää sopivan tilaisuuden tullen: "rustiikkinen runsaudensarvi" :D
VastaaPoistaKiitos Erja, aina yhtä humoristinen, ja vielä kaikilla kielillä! <3
kiitos ihelles <3
PoistaOoooh olipa ihana törmätä täällä omaan blogiin. 😭☺️
VastaaPoistaKiitos Erja ihanista sanoista! 😚 Ja arvaa mitä? Meikähän on päättänyt taas ryhdistäytyä bloggaussaralla. :)
no vähän olen kyllä sellaista mieltä, ettei juurikaan parempaa syytä hiljaiseloon voi ollakaan <3
Poista