Syksyn harmaiden päivien ja vuosi vuodelta sinnikkäämmiksi käyvien bakteerien ja virusten korjatessa ympärillä satoaan nousee tämä keitto (yksi Herrasmiehen kestosuosikeista repertuaatissani) yhdeksi ruokapöydässäme useimmiten nähtyjen ruokien listalle. Tällä saavat pöpöt kyytiä!
Sama oli huomattu myös Kokit ja Potit- blogissa, jossa vastaava keitto keräsi ihastusta jokunen viikko sitten.
Neljälle
3 sitruunaruohoa
1-2 chiliä
3 isoa valkosipulinkynttä
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 sentin pala inkivääriä
3 kaffirlimenlehteä (voi korvata pienillä laakerinlehdillä)
1 tlk kookosmaitoa
1/2 dl kalakastiketta
1/4 dl soijakastiketta
1/4 dl ruokosokeria (tai palmusokeria)
2 porkkanaa
150 gr sokeriherneitä
60 gr paketti nuudeleita
50 gr siitakesieniä
250 gr jättikatkaravun pyrstöjä
250 gr jättikatkaravun pyrstöjä
tarjoiluun: tuoretta korianteria, kevätsipulia, limenlohkoja
Tee ensin liemi. Näin saadaan sitruunaruohosta ja muista ne aromit irti ilman että niitä täytyy sitten myöhemmin syljeskellä niin kovin epäleidimäisesti lautasen reunalle. Laita siis kattilaan liemi, ohuesti siivutettu inkivääri, chili, valkosipuli, kaffirlimenlehdet sekä sitruunaruoho. Leikkaa sitruunaruohosta noin kymmenen sentin pätkä (sieltä juuripäästä eikä varresta), halkaise se ja runno leikkuupintaa muutaman kerran vaikka sillä kookosmaitopurkilla. Näin ne antavat enemmän makua.
Anna kiehua kannen alla parikymmentä minuuttia. Siivuta vihannekset ja sienet ohuesti. Porkkanoiden kohdalla tämä käy kätevästi kun sen ensin siivuttaa pituussuunnassa vaikka juustohöylällä ja siivuttaa sitten ohuelti. Siivilöi liemi ja lisää kattilaan sitten liemen joukkoon kookosmaito, kalakastike, soija ja sokeri. Lisää sitten vihannekset ja sienet. Keitä viitisen minuuttia ja lisää katkaravut. Keitä muutaman minuutin ajan kunnes katkaravut ovat kypsiä, lisää joukkoon keitetyt nuudelit (halutessasi lyhyemmiksi pätkittynä) ja tarjoile.
Anna kiehua kannen alla parikymmentä minuuttia. Siivuta vihannekset ja sienet ohuesti. Porkkanoiden kohdalla tämä käy kätevästi kun sen ensin siivuttaa pituussuunnassa vaikka juustohöylällä ja siivuttaa sitten ohuelti. Siivilöi liemi ja lisää kattilaan sitten liemen joukkoon kookosmaito, kalakastike, soija ja sokeri. Lisää sitten vihannekset ja sienet. Keitä viitisen minuuttia ja lisää katkaravut. Keitä muutaman minuutin ajan kunnes katkaravut ovat kypsiä, lisää joukkoon keitetyt nuudelit (halutessasi lyhyemmiksi pätkittynä) ja tarjoile.
Laksa on ihana keitto,se maistuu myös tällaiselle hieman keittovammaiselle;D
VastaaPoistano tuo on ilo kuulla :-)
PoistaRapu,kookos ja lime,mahtavaa. Miinuksena vain se,että kaapeissa ei ole mitään noista :D kaikki muut löytyis,jopa sitruunaruoho on pakkasessa. Tyydyn siis ihastelemaan myrskyn keskellä kesäistä kuvaa sun herkuista. Oliko hyvät kekkerit eilen ;)
VastaaPoistaraporttia keski-ikäiseltä, minihameettomalta, glitterittömältä, hotpantsittömältä, stripparikorottomalta, irtotripsettömältä tylsältä ruokabloggarilta tulossa :-) vaan eihän ne kalaasit ilman sua mitään ollut ;-)
PoistaTon täytyy olla TODELLA herkullista.
VastaaPoistakyllä se sitä oli :-)
PoistaOlen alkanut seurata blogiasi ja ah, mitä herkkuja. Tein eilen ohjeesi mukaan tätä laksaa ja kerrassaan upean makuinen. Keitto sai kehuja mieheltänikin, joka on syönyt useita erilaisia laksoja asuessaan Aasiassa. Huomasin, että reseptistä puuttuu kokonaan katkaravut, jotka sitten ohjeessa kyllä mainitaan. Aloittelija voisi olla kysymysmerkkinä määrän suhteen, minä lisäsin puolikkaaseen annokseen pienen pussin jättiravunpyrstöjä. NAM!
VastaaPoistaoi - onpas ihana kuulla :-) ja kiitos huomiosta - miten ne katkaravut ovatkin noin unohtuneet :-/ lisään ne samantien! tervetuloa mukaan ja viihtyisiä hetkiä!
Poista