torstai 7. marraskuuta 2013

Ja kun tuuli käy hänen ylitseen...

Lapsuuden automatkoilla meillä oli tapana uuteen kaupunkiin saapuessamme huvitella leikillä, jossa piti ensimmäisenä löytää paikallinen vesitorni. Siskoni sen sijaan viihdytti itseään etsimällä autonikkunasta paikallista hautausmaata.







Hautausmaat ovat omanlaisia paikkojaan. Siellä aika tuntuu pysähtyneen. Oletteko esimerkiksi huomanneet, miten siellä tuntuu aina olevan syksy? Ja korppeja. Olisikohan se tunnelma yhtä Edgar Allan Poemainen ilman niitä?




Lähelläni Töölössä sijaitseva Hietaniemen hautausmaa-alue on varsin levollinen paikka. Etenkin sen vanha puoli on upea ja tarjoaa mm. monia mielenkiintoisia arkkitehtonisia yksityiskohtia.









Hietaniemi on kulttuurihistoriallisesti merkittävä jo siksi, miten se tarjoaa vilauksen erilaisista, jo muutaman vuosisadankin takaisista elämistä. Voi mitä kaikkia tarinoita hautakiviin kaiverrettujen nimien takaa löytyisikään! Itse jäin miettimään monia ulkomaalaisia nimiä. Miten he tänne kaukaiseen ja kylmään pohjolaan päätyivät? Rakkauden perässä? Löysivätkö he onnensa? Kuolivatko he rakastettuina?




Hautausmaalta löytyy koko elämän ja ihmisyyden kirjo. On vaikuttavia, isolla rahalla rakennettuja muistomerkkejä. On hautoja, joilla yhä käydään ja joita hoidetaan; muistoja, joita yhä vaalitaan.






Sitten on hautoja, jotka aika on jo unohtanut. Ovatkohan niissä lepäävät ihmisetkin unohtuneet? Muistaako heitä enää kukaan?





On historiankirjoistakin tuttuja  merkkihenkilöitä...





... ja niitä pienten, tavallisten elämien ihan oikeita suurhenkilöitä.





Tämänvuotiset suru-uutiset ja tuo kaiken katoavaisuudesta muistuttava ympäristö pakottavat asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa. Koskaan ei tiedä, koska kaikki onkin ohi. Elämä on yksinkertaisesti liian arvokasta itsestäänselvyytenä otettavaksi. Niinpä sitä pitäisi yrittää arvostaa joka päivä; muistaa kiitollisuus ja välittää läheisistä. Kuolinpedillä kun se on liian myöhäistä. Silloin ei muuten kukaan varmasti toivo rakastaneensa vähemmän. Päinvastoin. 

Niinpä sitä rakkautta pitäisi uskaltaa tuhlata molemmin käsin - se kun on niitä asioita, joka jakamalla vain kasvaa ja vahvistuu. Sinnikkäästi, joskin ehkä naiivisti en vieläkään, rakkauden ruhjomanakaan osaa kuvitella minkään olevan sitä tärkeämpää - kyllä rakkauden eteen on kaikkensa tehtävä. Jos se ei ole sen arvoista... mikä on?








Vanhimmilla haudoilla näkee usein sinne rakennettuja penkkejä. Kuka niissä istui? Rakkaansa menettänyt omainen, muistelemassa poismennyttä? Entä kun on minun aikani? Kuolenko minä rakastettuna? Vai olenko sittenkin jäänyt yksin? Jääkö minua kaipaamaan kukaan?




Hautausmaa myös pistää miettimään ja arvioimaan omaa itseään ja elämäänsä. Voinko minä olla ylpeä itsestäni? Onko elämäni niin hyvää kuin se voisi olla? Millaisena minut tullaan muistamaan? Onko se se ihminen, jonka toivoisin olevani? Olenko ollut hyvä lähimmäinen?

Tämä syksy on ollut varsin raskasta aikaa, monestakin syystä. Osa minustakin tuntuu kuolleen. Mieltä kalvaa epäilys: olenko minä tarpeeksi hyvä? Riitänkö minä itselleni, saati sille jollekin toiselle? Mutta juuri sellaisina hetkinähän se usko, oli se sitten uskoa mihin tahansa, testataan? Pitäisi vain jaksaa uskoa: itseensä, rakkauteen ja siihen, että se elämä kantaa. Kuitenkin. 

Ja muistaa tämä ohje. "Work like you don't need the money, love like you've never been hurt and dance like nobody's watching."


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        




28 kommenttia :

  1. Runoilijan sanoin:
    "Sisimmässään
    jokainen on tuuli,
    henkäys
    Avaa kämmenesi tuuleen,
    hyväile tuulta
    aamunkoitosta uniesi läpi
    Jos joku kysyy
    miksi olet olemassa, tässä,
    vastaa tuuli, henkäys ja kädet
    Tuulen jokainen jättää
    jälkeensä, henkäyksen
    ja joskus illan viiletessä
    se osuu
    joihinkin käsiin"

    Tommy Tabermann

    VastaaPoista
  2. Hienosti sopivat mustavalkoiset kuvasi tuohon teemaan.Hietaniemen hautausmaat ovat kaunita.Siellä minunkin vanhempani nukkuvat ikuista untaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä ole tullut mustavalkoisia tehtyäkään moneen vuoteen... kaunista siellä on. ja aika tuntuu jotenkin pysähtyneen.

      Poista
  3. Kauniita kuvia, taidokkaasti olet saanut tunnelmat vangittua kuviin. Millainen kamera sinulla on, järkkäri ilmeisesti?
    Hietaniemen hautausmaa on kyllä ihana paikka, etenkin pyhäinpäivän ja joulun aikoihin kun kynttilämeri luo tunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia kauniista sanoistasi! Kamerani on järkkäri; Canon 7D. Juuri noina mainitseminasi aikoina on se ilmapiiri kyllä aika taianomainen!

      Poista
  4. Mä tykkään hautausmaista. Siellä on levollista kierrellä ja pohtia ihmisten tarinoita. Kaunitta kuvia!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Välillä tulee itsekin niillä kierreltyä..

    VastaaPoista
  6. Moi! Kandee käydä tsiigaa yhden entisen hautausmaatyöntekijän lyhytelokuva Kuoleman puutarha. Se on nähtävissä sunnuntaihin asti Kluuvin galleriassa(, joka ei siis oo Kluuvissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Olin joskus ikuisuus sitten muutaman kesän itsekin hautausmaalla kesätöissä. Ensialkuun vähän pelottavaakin, mutta ihastuin erityisesti hiekkahautojen ylläpidon zenmäisyyteen...!

      Poista
  7. Hietaniemi on tunnelmallinen. Pyhäinpäivänä napsin muutamia kuvia haudoilla käydessämme, mutta olimme jo vähnä myöhässä päivällispöydästä enkä ehtinty kunnolla keskittyä, hämäräkin oli tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä juurikin sitä. Ja sieltä löytää erinäisiä merkkihenkilöitä - viime kerralla esimerkiksi löysin suuresti rakastamani Albert Edelfeltin haudan!

      Poista
  8. Upeita kuvia. Mustavalkoiset kuvat voivat olla todella puhuttelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan totta - ihan tavanomaisistakin kuvista tulee usein niin paljon vaikuttavampia...

      Poista
  9. Upeat kuvat ja hienosti kirjoitettu. Kävelen päivittäin töihin hautausmaan läpi ja matkoillakin käymme aina katsomassa paikalliset muistolehdot. Rauhoittavaa ja historiallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :-) eikä ne mietteet aina ihan noin synkkiä ole... :-/ oikeassa olet - hautausmaat tarjoavat kyllä ihan omanlaisensa katsauksen paikalliseen historiaan.

      Poista
  10. Hautausmaalla on hyvin rauhoittava kävellä. Siellä jos missään pysähtyy sen tosiasian äärelle, että mikä tässä elämässä todella on tärkeää. Minulla ainakin omat turhat murheet ovat karisseet mummoni haudalla ja elämään on tullut uutta luottavaisuutta.

    VastaaPoista
  11. Mulla kans oli aikanaan hautausmaalla kesätöissä ollessani tapana vain jäädä tuijottelemaan hautakiviä ja miettimään ihmisten tarinoita. Etenkin kun entivanhaan hautakivissä monesti luki jotain lisätietoja ihmisistä: ammatista, kuolinsyystä, perhesuhteista... sitten sitä huomasi aina laskeskelevansa ihmisten ikiä kuolinhetkillä ja mietiskelevänsä että millaisenkohan elämän ovat saaneet elää. Hautausmaat todella pistävät pohdiskelemaan kaikenlaista! (ps. kauniin dramaattisia kuvia : > )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on... toivotaan että meillä on vielä paljon hyvää ja kaunista edessä xxx

      Poista
  12. Herkkiä mustavalkokuvia, hautausmaalla kävellessä tuntuu kuin olisi ajan ja paikan tuolla puolella itsekin. Muutaman tiiman
    poissaolo tekee sielulle hyvää, siinä kävellessä mielessäni soi: Franz Liszt:n Liebestraum, Seeli & Kalle Toivion esittämänä.
    Ainutlaatuinen kokonaisuus ja rauha on täydellinen. Menetin juuri äsken nuoremman sisareni ja itse olen tämän sukuhaaran
    viimeinen elossa oleva joten nämä kuvat vaikuttavat erityisesti juuri nyt.

    Markku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunnita sanoja sinulla. voimia ja uskoa huomiseen sinne - monien halausten kera!

      Poista
    2. Lämmin kiitos halauksista...
      Valoon päin näistä elämän varjoista pitää yrittää sillä kaikellahan on aikansa ja paikkansa, tämä unohtuu usein
      arjen pyörteissä. Tämä on hieno blogi ja löysin tämän juuri oikeaan aikaan, sillä nyt tuntuu kovin yksinäiseltä ja
      etäiseltä. Näitäkin elämän varjopuolia on hyvä pitää esillä ja muistaa kuinka rajallista kaikki loppujen lopuksi on.

      Markku

      Poista
    3. iloa ihmisten elämään toki toivonkin pienen blogini tuovan!

      Poista