maanantai 25. marraskuuta 2013

Helsingin ravintolatarjontaa: Skiffer

Ravintolakerhomme on menettänyt toisenkin jäsenen Rovaniemelle. Onneksi on olemassa Finnairin ja VR:n kaltaisia ihmeidentekijöitä, joiden ansiosta piipahdukset kehäkolmosen sisälle luonnistuvat lentäviä mattoja ja teleporttauksia huomattavasti kätevämmin. Mutta kun tällainen tilaisuus tipahtaa syliin ex tempore maanantai-iltana niin siitähän syntyy heti monta kysymystä. Mihin kaikista kokeiltavien listalla olevista ravintoloista sitä menisi syömään? Ja mihin pääsee ilman pöytävarausta vielä samana päivänä? Ja mikä ylipäätänsä on auki maanantaisin? Yllättävän monen ravintolan kohdalla yritykset katkesivat jo tuohon - moni ravintola on nimittäin maanantaisin suljettu.




Kaupungin parhaimmistoon kuuluviksi kehuttujen gourmet-pizzojen perässä päädyimme Erottajalle ja Skifferiin. Trendikkään vähäeleinen ja teollinen sisustus hurmasi seuralaisen heti kättelyssä. Minussa se käynnisti hipsterhälytyksen. Töölöläisporvarin silmään niinikään vähäeleinen henkilökunta näytti myös epäilyttävän... no hipsteriltä. Asiaa ei myöskään auttanut se, että pizzalle on skifferiksi ihan oma sanansa: Helsingin edustan Liuskasaaressa kesäisin ilahduttavan ravintolan mukaan nimetty liuska






Ruokalistakin oli vähäeleinen (päivän sana). On päivän snäki, leipä (esimerkiksi pan con artisokka), päivän salaatti ja seitsemän sorttia sitä liuskaa. Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa, oliko yksi niistä neljän vapaavalintaisen täytteen Fantasia (no ei ollut). 

Vaan vaikka ruokalista oli muun ravintolan tapaan vähäeleinen, niin sitähän minä en ole koskaan. Muistatteko miten kävi Hangossa kun en osannut päättää, minkä pastan söisin? Niin. Olenko oppinut jotain sittemmin? No kohtuutta en ainakaan: kolmea vähempään pizzaan emme tyytyneet. Joskin ensimmäisten pizzojen saapuessa (varsin joutuisasti) pöytään, tajusimme urakan olevan vähintään yhtä iso kuin pizzojen kokokin.




Rovaniemeläinen oli ihmeissään mm. vuohenjuusto-pinjansiemen-mansikkakombosta, joka on kuulemma paikan suosikki. Tarjoilijapojan suosituksesta otimme Surf & Turfin (tuoretta chorizomakkaraa, jokirapuja ja chiliä), Fisherman's Friendin (neulamuikkuja, savulohta, fenkolia ja uppomuna) sekä Tompan (banaania, chiliä ja pekonia) - se kun täytti kaikki allekirjoittaneen kriteerit: kuulostaa kummalliselta ja sisältää pekonia. 

Avokeittiön kiviuunissa paistetuissa liuskoissa oli esimerkillisen ohut ja rapea pohja, joskin alkoi jo olla rajalla siitä, oliko se hieman liiankin rapeaksi paistettu. Tomaattikastikeessa ja juustossa ei ollut mitään poikkeuksellista, mutta juustokammoista ilahdutti se, ettei juustoa kunnon italialaisten pizzojen tapaan ollut liikaa. 

Surf & Turfin chorizo oli hyvää, mutta jokiravut jäivät vaisuiksi. Korianteri oli kiva lisä.




Fisherman's Friend ihastutti perisuomalaisella makumaailmallaan joskin fenkoli oli kovin mautonta. Savulohen myötä pizza oli myös kovin suolaista.




Tomppa oli seuralaiselle liian kummallinen. Minä puolestani rakastuin banaanin makeuden ja pekonin suolaisuuden toisiaan komppaavaan komboon. 




Viinilista on mietitty ja erityisesti on panostettu luomuun. Olutpuoleltakin löytyi harvemmin tavattavia tuttavuuksia, kuten tämä kevyen rapsakka espanjalainen Rosita.




Hinnat liuskoilla ovat 14 euron ja 17 euron välillä. Keskivertopizzoja kalliimpia ne siis ovat, mutta täytteiden ennakkoluulottomuus ja raaka-aineiden laadukkuus tarkoittaa sitä, etteivät pizzatkaan mitään keskivertoa ole. Vähäeleisyydessäänkin palvelu pelasi ja oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Porvari antaa hyväksyvän nyökkäyksen. Sellaisen vähäeleisen tietty...


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         



10 kommenttia :

  1. Skiffer on ollut (sekin) kauan haaveissa. Ja tämänkin perusteella sinne edelleen haluan.

    VastaaPoista
  2. Skiffer on kyllä kova! olen tainnut maistaa melkein kaikkia pizzoja listalta, mutta oma suosikkini on kyllä ehdottomasti se vuohenjuusto-mansikkapizza.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvää olen siitäkin kuullut, mutta itse en juustovammaisena ole uskaltautunut kokeilemaan. Täytyy tosin myöntää, että mitä on kuullut noista jo listalta poistuneistakin komboista niin en olisi tainnut sanoa ei yhdellekään :-) kyllä ne vain hommansa osaavat!

      Poista
  3. No nuo pizzat eivät ainakaan kauhean vähäeleisiltä näytä.Tuli nälkä! Kuule motek,vuohenjuusto on niin hyvää että kyllä sun täytyy joskus sitä kokeilla..;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *täti huokaisee raskaasti* näin mäkin olen vähän ymmärtänyt että tuota siedätyshoitoa tulisi kyllä aktivoida :-)

      Poista
  4. Skifferiin on pitänyt mennä niin 100 kertaa mutta aina on sitten päädytty johonkin muuhun vaihtoehtoon. Mä en ole mikään suuri pizzan ystävä noin yleensä mutta noi liuskat kyllä ihanine täytevaihtoehtoineen kiinnostaa. Näyttääkin hyvältä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä kannattaa - vaikka sitten 101. yrityksellä voi jopa onnistua :-) mä taas olen niiiiiiiiiiiiiiiiin suuuuuuuuuuuuuuuuri pizzan ystävä ja noissa kyllä revitellään täytteissä ihan toisella tasolla kuin sunnuntai-aamuisin kotiin tilaamissa vetelissä tekeleissä...!

      Poista
  5. Banaani-pekoni? Hmmm... JOO! Kaikessa erikoisuudessaan tosi mielenkiintoinen.

    Nyt mäkin sain sopivasti oman suompizzani luotua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli muuten hyvä. mä kävin jo iloiten teollisuusvakoilemassa sun pizzan ja oikeassa olin ennakkoaavistuksissani :-) onneksi lähdin eri linjoille - eihän tuota päheempää vois ollakaan :-)!

      Poista