tiistai 26. marraskuuta 2013

Juhlakauteen

Perheet. Ne on vähän sellaisia, että ensimmäiset vuosikymmenet niiden kanssa taistellessa menee hermot kun ne on niin rasittavia. Ja sitten, pikkuhiljaa, niitä alkaa arvostaa. Jopa ikävöidä. Ja ihan oikeasti iloita, mitä suuremmaksi se perhe kasvaa uusien jäsenten liittyessä ja syntyessä siihen. Nuo Siskonlapsethan minulla on ilonani (ja ristinäni...) ollut jo useamman vuoden, ja nyt on tuo Kummityttökin. Ja sitten on vielä perheenjatkoksi ilmaantunut Brittibroidin tyttöystävä Tukkataikuri.Voi tätä onnea!

Tukkataikurin kanssa järjestelimme tuossa taannoin broidin syntymäpäiviä (freesinä suoraan viinimessuilta...!) - alla siitä otantaa. Nythän on lisäksi pikkujoulukausikin kuumimmillaan! Ja kohta onkin hanukka ja joulu ja kwanzaa...  Ja sitten pitääkin alkaa jo miettiä uudenvuoden menuja...! 

Meillä oli Onko Nälkä-blogin riistaäänestyksessäkin kisaavia kylmäsavuporosta tehtyjä miniquichejä, jotka vietiin käsistä. 





Munakoisotahnapostauksestakin tuttuun Vaasan Rillaan hullaantuneena teimme näitä rullia, joista on kyllä kehkeytynyt kaikkien bileiden suosikki. Toiseen versioon ladoimme rieskan päälle aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa, mustapippuria, pastramia (suolaliha/riimihärkä... kaikki käyvät!) ja kerroksen rucolaa. 

Kalaversion puolestaan täytimme ruohosipulituorejuustolla, sitruunankuoriraasteella, kylmäsavulohella ja kerroksella pinaatinlehtiä. Sitten vaan rullataan tiukasti ja kääritään kelmuun/ folioon ja annetaan levätä muutaman tunnin ajan kylmässä (ei juurikaan enempää ettei niistä tule veteliä) ennen leikkaamista suupaloiksi. Nämä ovat paitsi helppoja ja älyttömän hyviä, myös todella riittoisia - jo yhdestä rullasta tulee helposti 8-10 kpl!





Lisää ideoita cocktail-tarjoiluun löydät täältä. Miltäs kuulostaisi vaikka minilatket kampasimpukoilla ja minttuisella hernepyreellä? Tai kampasimpukat Serranokinkulla - yksinkertaisuudessaan ihan käsittämättömän hyvää! Tai kuubalaiset lihatäytteiset kroketit? Tai toinen kestosuosikki: chorizo-katkaravut?










Vaan saa niitä juhlaherkkuja loihdittua ihan arkisistakin antimista. Paahtoleivästä saa esimerkiksi Skagen-kuppeja.





Me teimme lisäksi espanjalaisen perunamunakkaan tortilla españolan, mutta leikkasimmekin sen cocktail-kokoisiksi suupaloiksi, jotka sitten tarjoilimme chorizoviipaleiden kera.





Myös niinkin nöyrästä raaka-aineesta kuin saaristolaisleivästä saa tuunattua salonkikelpoista pikkunaposteltavaa: Leikkaa leipäsiivut asiaansopivalla pienellä muotilla (teini-ikäisena baarista pöllitty shottilasi on tässä ihan ehdoton!) ja päällystä ne vaikka sitruuna- tai hummerisilakalla!




Uudenvuoden ohjelma meillä on jo muuten selvillä - Viini, ruoka ja hyvä elämä- messujen etevien esitysten jälkeen (kiitos Jotain maukasta- Marin ja Masutoaitemun Riitan!) on vakaa aikomuksemme sapeloida. Teoria on jo hallussa, nyt pitäisi enään hankkia miekka. Joulupukki, oletko kuulolla...?


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         
 


4 kommenttia :

  1. Oi mitä tarjottavia ,kyllä sun brittibroidin kelpasi! Vai että alat sapeloida;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no se mopo ja ruokabloggari - käsistähän se lähtee :-) alkuun aina kyllä suunnitellaan pysyvän sipsi ja dippi ja nakit ja perunasalaatti- linjalla mutta eihän se kauaa kestä :-) odotan jo kovasti sitä sapelointia - olen jotenkin ihan (harhainen?) varma, että olen siinä luonnonlahjakkuus :-)

      Poista
  2. Noi porokakkuset on syöpyny mun verkkokalvoille! Varmaan niin hyvää! Voitko valehtelematta sanoa ettet syöny kun yhden? :D tai noi krokettipallerot oi, oi... liikaa ja liian hyviä ruokia tässä postauksessa. Krokettien sijaan paahdan kuivaa ruisleipää, muuhun ei ny jaksa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi pitäishän sun jo nyt mun sen verran hyvin tietää, että mikäänhän mulla ei vain "siihen yhteen" jää :-)

      Poista