maanantai 14. lokakuuta 2013

Think pink!

Ei se elo Herrasmiehen kanssa ole aina ruusuista ollut. Eikä sellaisista pimeämmistä hetkistä olisi ilman ystäviä selvitty. Erityisesti ystäväni Viinikauppias ja Suklaatehtailija ovat olleet luontaisetuineen korvaamattomia. Jopa siinä määrin, että tiukimpina hetkinä olin itsekin yllättynyt siitä, että silmäni yhä tuottivat kyyneleitä Rieslingin makuisten suklaapatukoiden sijaan.

Nuo ajat ovat toivon mukaan lopullisesti takana ja nyt ystävien kanssa saakin jakaa onnellisia hetkiä. Sitä Rieslingiä unohtamatta!

Kaikenlaiset kokoontumisajot ovat kuitenkin vuosi vuodelta muuttuneet haastavammiksi, sillä niiden tavanomaisten (kuulemma) aikuisuuteen kuuluvien avioliittojen, lasten hankkimisen, lähiöön muuttamisen, remonttien ja sensellaisten lisäksi oman haasteensa on tuonut se, että vuoronperään olemme asuneet muilla mailla vierahilla. Mutta toisinaan, kuten tänään, onnistaa ja pääsee viettämään tyttöjen iltaa. Joka olisi toki entistäkin täydellisempi, jos joukossa olisi  myös se samaan ja aina yhtä rakkaaseen nuoruuden ystäväpiiriin kuuluva Ikuinen Opiskelija. 

Ja tyttöjen illassahan täytyy olla tyttömäistä tarjottavaa, eli kepeää ja pinkkiä. Me kun olemme sellaista sukupolvea, ettei genderneutraalista sosialisaatioprosessista ollut meidän kasvaessamme tietoakaan, vaan me raukat olemme ihan iloisesti ehdollistuneet tykkäämään prinsessaleikeistä, My little poneista ja vaaleanpunaisista hörselömekoista koskaan tiedostamatta, että sehän on vähintäänkin implisiittisesti misogyynisten markkinavoimien ylläpitämän heteronormatiivisen macho-kulttuurin keino alistaa meitä (on se onni, että edes yksi meistä kouluttautui humanistiksi ja tämänkin tajusi.) 

Lähtökohtana toimivat Espanjasta selkä vääränä roudatut kinkut, jotka laitettiin salaattiin, jossa viikunat (klassinen kombo!), punasipuli, mangoldinlehdet, punasikaali ja granaattiomenansiemenet teemaa jatkoivat. Punakaalin sijan tähän voisi myös käyttää punasikuria, mutta se on sen verran kitkerämpää, että silloin mukaan kannattaa murustaa täyteläistä mozzarellaa. Punakaaliversioon juustofanit puolestaan lisäisivät parmesaani- tai manchegolastuja. 






Tästä riittää neljälle

Salaatti:

Erilaisia salaatteja 
1/2 pieni punakaali TAI 1 punasikuri
8 viikunaa
200 gr serranokinkkua
1  iso punasipuli
1/2 granaattiomenan siemenet

2 mozzarellapalloa TAI manchego- tai parmesaanilastuja

Kastike:

öljyä
ruskeaa sokeria
granaattiomenasiirappia


Sekoita ainekset makusi (ja käyttämiesi salaattien kitkeryyden mukaan) sopivissa mittasuhteissa sekaisin. Kaada salaatin joukkoon ja tarjoile.

Pinkki on myös teemana ruokabloggareiden kuukauden ruokahaasteessa - osallistumisohjeet täällä





Tuohon rintasyöpäkuukautta kunnioittavaan haasteeseen voi osallistua myös lahjoittamalla ja linkkiä levittämällä täällä!


_____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



       




8 kommenttia :

  1. Mäkin tykkään häpeilemättä pinkeistä asioista, niin ja my little ponyistä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me ollaan nin huonoja naisia ;-) vaikka ei onneksi kyllä Huonoja Naisia, eihän :-)?

      Poista
  2. Ihana kuva:) Mulla on muuten pieni pinkki nalle sängyn vieressä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos - opin vihdoin ( 8 kuukauden jälkeen!) säätämään nuo kuvakoot haluamani kaltaisiksi ;-)

      Poista
  3. Kuullostaa hyvältä ja näyttää kauniilta. :) Etenkin viikunat houkuttavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on :-) vielä kun saisi sellaisia mehukkaita , tummanpuhuvia viikunoita joita tuolla vähän etelämmässä on - niissä ei tuota valkoista osaa ole nimeksikään!

      Poista