maanantai 21. lokakuuta 2013

Sitruunasilakkaa

Jos luulitte silakkahulluuden olevan ohi niin väärässä olitte! Voipi olla, että Soppasunnuntai saa kohta väistyä Silakkasunnuntain tieltä! Vaikka on kai se vähintäänkin kohtuullista, että minun kaltaiseni äyriäisten viihdekäyttäjästä suurkuluttajaksi lipsahtanut addikti pyrkii suosimaan WWF:n suosittelemaa ekologista, eettisesti kestävää ja edullista kotimaista kalaa?

Hummerisilakan lisäksi yksi tämänvuotisten Silakkamarkkinoiden huippuja oli se sitruunasilakka. Tässä minun versioni - se  markkinoilta ostettu kun ei puolta tuntia pidempään kestänyt. Ja voi kuulkaa, tämä on ehkä yksi parhaita asioita joita minun keittiöstäni on tullut!





Sitruunaa kun rakastan, niin sitä näkyy blogissakin yhtä mittaa: se on ollut tähtiraaka-aine niin possetissa, rosmariinin kanssa niissä kohokkaissa mutta myös ihan oikeassa ruoanlaitossakin kuten siinä kaniconfitissa ja Limoncellopastassakin

Limoncellopastan lailla myös tämän sitruunaisuuden nostaisi ihan uudelle tasolle se Limoncello. Limoncellon voi toki korvata myös ihan sitruunamehulla. 

400 gr silakkafileitä

Kypsytysliemi:

1,25 dl etikkaa
5 dl vettä
1 rkl suolaa

Huuhtele silakkafileet ja valuta/ taputtele kuiviksi. Sekoita kypsytysliemen ainekset keskenään ja kaada silakkafileiden päälle. Anna raakakypsyä peitettynä kylmässä 6-8 tuntia. Valuta huolellisesti.

Maustekastike:

1,5 dl majoneesia
1 prk (150 gr) créme fraichea
2 rkl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua (tai hieman vajaa 1 rkl Limoncelloa)
1/2 tl kurkumaa
1 reilu rkl sokeria
1 tl valkopippuria
ripaus jauhettua korianteria
ripaus inkivääriä
(suolaa)


Sekoita ainekset tasaiseksi ja kaada valutettujen silakkafileiden päälle. Sekoita niin, että kaikki fileet ovat kastikkeen peitossa ja anna maustua ainakin seuraavaan päivään. Muistathan taas, että majoneesi- ja créme fraiche- pohjaisuutensa vuoksi eivät tällaiset silakat säily yhtä pitkään kuin etikkapohjaisessa mausteliemessä marinoidut. 

Toim. huom. Toki tämän voi tehdä sillistäkin - leikkaa silloin kaupasta ostamasi sillit leveyssuunnassa reilun sentin siivuiksi ja anna maustua kastikkeessaan kylmässä seuraavaan päivään. 





Ja tällekin ihan paras kaveri on se saaristolaisleipä. Ohje täällä!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



           





6 kommenttia :

  1. Mä en ihan hirveästi rakasta noita maustesilakoita, mutta silakkapihvit on mitä parhainta herkkua ja savusilakat myös. Harmi vaan, että isokokoiset silakat keräävät niitä ympäristömyrkkyjä, joten eivät kai sen puoleen ole mitänn terveysruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä taas en saa tarpeekseni! H ei tosin suostu tulemaan lähellekään kun olen noita oikein urakalla nautiskellut ;-) Ja mä niin olin siinä luulossa että silakoista voisi löytyä mitään pahaa sanottavaa... :-/ Vaan näin sitä oppii!

      Poista
  2. Tuon on kyllä pakko olla hyvää! Koska täällä mun suunnalla ei ole silakoita,näen silmieni edessä sitruunasardiineja......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos sitruunasta ja kalasta tykkää, niin tää kyllä uppoaa :-)

      Poista
  3. Teimme tätä joulupöytäämme ja hyvää oli :) Seuraavaksi menee kokeiluun Limoncellopastasi ohje. On se Limoncello vaan NIIN ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla :-) Se Limoncello on kyllä niin metka - se antaa ihan uudenlaisen syvyyden siihen sitruunaisuuteen!

      Poista