Hummerisilakka oli yksi Silakkamarkkinoilta kotiin kantamani kalasaaliin ehdottomia suosikkejani. Niinpä sitä piti yrittää saada aikaiseksi kotioloissakin. Ja hyvää siitä tulikin. Tätä tullaan tekemään vastaisuudessakin! Miten mikä tahansa, jonka nimessä on tuo taikasana "hummeri" esiintyy, voisikaan olla mitään muuta kuin ihanaa?
Kuten boqueroneissa ja Cosmopolitan-silakoissakin, ensin kypsytin silakan etikkaliuoksessa, mutta koska tällä kertaa poistin silakkafileistä nahan, riittää sille vähempi aika kuin nahallisille fileille. Nahka lähtee helposti kun taittaa silakkafileen pitkittäin kahtia, jolloin fileenpuolikkaat irtoavat nahasta työntämällä peukalonpään fileenpuolikkaan ja nahan väliin ja vetämällä sen irti nahasta.
Liottamisen jälkeen tein sille tuon kastikkeen. Hummerifondin suolaisuuden vuoksi suolan käytön kanssa kannattaa ola varovainen. Sokerin kanssa puolestaan saa olla aika avokätinen jo senkin vuoksi, että silakoissa on tuon etikkakypsytyksen vuoksi aikalailla happoa.
400 gr silakkafileitä
Kypsytysliemi:
1,25 dl etikkaa
5 dl vettä
1 rkl suolaa
Huuhtele silakkafileet ja valuta/ taputtele kuiviksi. Sekoita kypsytysliemen ainekset keskenään ja kaada silakkafileiden päälle. Anna raakakypsyä peitettynä kylmässä 6-8 tuntia. Valuta huolellisesti.
Maustekastike:
1,5 dl majoneesia
1 prk (150 gr) créme fraichea
1,5 tl tomaattipyrettä
1 rkl tilliä
1 tl valkopippuria
1 reilu rkl sokeria
2 tl hummerifondia
1/2 tl chilikastiketta
1/2 tl raastettua sitruunankuorta
ripaus jauhettua korianteria
ripaus pimentoa tai paprikaa
(suolaa)
Sekoita ainekset tasaiseksi ja kaada valutettujen silakkafileiden päälle. Sekoita niin, että kaikki fileet ovat kastikkeen peitossa ja anna maustua ainakin seuraavaan päivään. Kannattaa muistaa, että majoneesi- ja créme fraiche- pohjaisuutensa vuoksi eivät tällaiset silakat säily yhtä pitkään kuin etikkapohjaisessa mausteliemessä marinoidut. Vaan eivätpä ne kyllä ainakaan minun keittiössäni kauaa kestäneet muutenkaan...
Toim. huom. Toki tämän voi tehdä sillistäkin - leikkaa silloin kaupasta ostamasi sillit leveyssuunnassa reilun sentin siivuiksi ja anna maustua kastikkeessaan kylmässä seuraavaan päivään.
Ja parhaimmillaanhan nämä ovat tietysti sen saaristolaisleivän kanssa. Resepti siihen löytyy täältä!
Toim. huom. Toki tämän voi tehdä sillistäkin - leikkaa silloin kaupasta ostamasi sillit leveyssuunnassa reilun sentin siivuiksi ja anna maustua kastikkeessaan kylmässä seuraavaan päivään.
Ja parhaimmillaanhan nämä ovat tietysti sen saaristolaisleivän kanssa. Resepti siihen löytyy täältä!
Glorian Blog Awardseissa ehtii muuten äänestää vielä tänään ja huomenna - sitten on blogien kohtalo taas vuodeksi sinetöity! Lukijoiden suosikkeja äänestäneiden kesken arvotaan palkintojakin, mm. lippuja tuohon 1.11.2013 pidettävään gaalaan. Jos olet meihin tai muihin tykästynyt, niin äänestämään kannattaa rientää vaikka heti! Kaiken varalta se meidän URL:mme on www.andalusianauringossa.com
Äänestämään pääsee täältä!
Äänestämään pääsee täältä!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti