perjantai 11. lokakuuta 2013

Punainen kalacurry

Rakkauteni äyriäsiin on varmaan tullut blogia seuraaville aika selväksi. Niinpä pakastimestani löytyy aina jotain mereneläviä. Mustekala on yhtä suurista herkuistani, ja ostan sitä yleensä isommissa erissä, jonka sitten putsaan ja lajittelen pakastimeen valmiina käytettäväksi. Jonain harhaisen pääni epäilemättä järjestelmälliseksi tulkitsemana hetkenä olen luonut ihan oman lajitteluasteikkoni. "A, B, C", te ajattelette? Tai kenties jotain yhtä johdonmukaista kuten "1,2,3"? No ei sinne päinkään. Minulta löytyy pakastimesta erinäisia nyssyköitä merkittynä koodein I, B ja R. Siihen, mitä nämä tarkoittavat ei edes Dan Brownin romaani saisi tolkkua. Mutta jotain logiikkaa noissa on varmaan ollut...?

R-luokituksella varustetut päätyivät niinikään pakastimesta mustan spagetin jäljiltä löytyneiden simpukoidenjämien, jättikatkojen ja kalan kanssa tähän. Joka tarjosi myös oivan keinon kierrättää viimeisiään vetelevät yrtit ja sensellaiset uuteen ja ylväämpään elämään: punaiseksi currytahnaksi! Alkuperäinen, hieman käsissäni elänyt  resepti löytyi täältä. Katkaraputahnaa minulla ei ollut, joten vaihtoehtona oli joko viime hetken pyrähdys Vii Voaniin Hakaniemeen tai sen korvaaminen hummerifondilla. Arvatkaa, kumman vaihtoehdon valitsin?

Muutenkin suosittelen Vii Voania ihan varauksetta (ja ilman sponsorirahaa) - se kun on aivan ehdoton paitsi noisten aasialaiskeittiöiden mausteiden, myös (kattavan ja edullisen) merenelävävalikoimansa suhteen. 

Annoksesta tulee tarpeeksi 4 hengen curryyn. Tai kahteen kahden hengen. Ylijääneen currytahnan kun voi myös pakastaa.

Punainen currytahna:

1 salottisipuli tai pieni sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 sitruunaruohoa 
2-3 punaista chiliä (maun ja tulisuuden mukaan)
1 reilu tl raastettua inkivääriä tai inkivääritahnaa
2 rkl tomaattipyrettä
3 rkl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
1 tl hummerifondia
1 tl jeeraa
3/4  tl jauhettua korianteria
3/4 tl fenkolinsiemeniä
1 tl valkopippuria
1 tl sokeria (tai enemmän, omasta maustasi riippuen)

Jauha ainekset soseeksi joko monitoimikoneessa tai morttelissa. Aloita sitkeimmistä aineksista kuten sitruunaruohosta ja inkivääristä. Lisää tarvittaessa tilkka vettä notkistamaan seosta - se kun kuitenkin pannulla haihtuu. Mausta lopulta tarvittaessa suolalla. 

Punainen kalacurry (kahdelle):

2 rkl (=puolet ylläolevasta määrästä) punaista currytahnaa
1/2 chili
1 tl hienonnettua inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 tlk kookosmaitoa (paksua - ei mitään vetistä vähärasvaista sorttia)
200 gr kiinteää valkolihaista kalaa (minä käytin pangasiusta)
10 jättikatkarapua
10 sinisimpukkaa
4 mustekalatuubia (á n. 15 cm) 

limeä, loput chilistä, kevätsipulia ja korianterinlehtiä tarjoiluun

Kuumenna pannu. Lisää pannulle hienonnettu chili, inkivääriä ja valkosipuli. Pyörittele hetken pienessä öljytilkassa ja lisää sitten currytahna. Lisää sitten kookosmaito ja sekoita tasaiseksi. Anna kiehahtaa ja laske sitten lämpöä. 

Lisää sitten äyriäiset kypsymisjärjestyksessä. Ensin muutaman sentin paloiksi leikattu kala ja n. 5 minuutin kuluttua jättikatkaravut, mikäli käytät raakoja. Jatka kypsentämistä kannen alla vielä kunnes katkaravut ovat kypsiä ja lisää sitten n. puolen sentin paksuisiksi renkaiksi leikatut mustekalat sekä simpukat. Jos käytät kypsiä jättikatkoja, lisää myös ne tässä vaiheessa. Anna kypsyä muutaman minuutin ajan ja heitä pois simpukat, jotka eivät ole auenneet (esikeitettyjen pakastettujen kanssa ei tästä ole riskiä). Tarkista maku ja lisää tarvittaessa kalakastiketta, soijaa tai suolaa. Tarjoile limelorauksen, lopun chilin, silputun kevätsipulin ja  korianterilehtien kanssa. 





Englannissa, Herrasmiehen kotimaassa, jossa curryistä on tullut yksi suosituimmista ruoista, vietetään tällä viikolla muuten kansallista curry-viikkoa. Hyvää curry-viikkoa siis myös teille!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



8 kommenttia :

  1. Sulla on kyllä homma hallussa :) postailet tahallaan tälläsiä kun tiedät että oon sinisimpukka addikti! Ja vielä jättirapuja. Hei sisko,sisko tää on kulinaarista häirintää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söin mäkin häränhäntää lä lää lää :)

      Poista
    2. mä luulen että tuohon häirintään on hyvinkin mahdollista saada jonkunnäköinen työryhmä asiaa EU-rahoituksella tutkimaan :-) Jäädään odottamaan selontekoa hankkeen päättyessä :-) meidän pitäis kyllä yhdessä kokoontua pöydän ääreen fiilistelemään !

      Poista
    3. ja hei, häränhäntä on ihan kingi :-)!

      Poista
  2. Oi vitsi miten hyvän näköinen ja kuuloinen resepti! Tätä pitää testata :)

    VastaaPoista
  3. ViiVoan-ikävä! Mä käytän paljon thaicurrytahnoja,monessakin jutussa,mutten ole koskaan tehnyt sitä itse.Tuo oli varmaankin tosi hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos vaan sattuu olemaan aineksia kaapissa, niin ei sen tekeminen kyllä vaikeaa ole. Mutta ei niissä valmiissakaan kyllä mitään vikaa ole :-)

      Poista