keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Välimerellinen riisipilahvi

* * * 

For English please see here


* * * 


No kyllähän te tiedätte meidät ruokabloggarit. Aina ajan hermolla. Yötä myöten netissä möyrimässä uusimpia juttuja; aina trendikkäimmissä ravintoloissa haistelemessa kuumpimpia trendejä? Ja kotonakin syödään vain gourmetruokaa: confitoidaan ankanreisiä ja uutetaan tomaattivettä (!) perulaiseen risottoon siinä toivossa, että siitä tulisi se uusi koko kansan avokadopasta? Tai Igorin kanan kaltainen somehitti?

Joo. Me ollaan just tuollaisia. Otetaan esimerkiksi kulunut viikko. Kyllä, olen toipunut erosta (paremmin kuin uskalsin toivoakaan!) ja löytänyt ruokahaluni uudestaan. Ja kyllä, olen syönyt samaa ruokaa uudestaan ja uudestaaan. Se on tässä.  Niin kreikkalaisten lihapullien (ja tsatsikin!) kuin seuraavaksi tulossa olevan korfulaisen erikoisuuden sofriton kanssa. Ja ihan sellaisenaan. Kyllä, toisinaan myös kylmänä suoraan jääkapista alkoholia sisältävää iltaa seuraavana aamuna. Ja aina siinä vain on jotain niin lohdullista. 





Pilahvin mausteet vievät ajatukset  (fiiliksen mukaan) niin Lähi- kuin Kaukoitäänkin ja siinä piilee tämän lisukkeen nerokas monipuolisuus. Sitä voi vapaasti varioida liki millä tahansa jääkaapin perukoilta löytyvillä jämävihanneksilla tai yrteillä. Raasta mukaan porkkana, purista raasteesta nesteet pois ja heitä pannulle sipuleiden kanssa (toimii hyvin mintun kanssa!). Tai ihan mitä ikinä mieleen tulee. Siinä se kokkauksen ilo onkin: ota resepti ja tee siitä omasi!

Itse tykkään eniten basmatiriisin purutuntumasta, mutta onnistuu tämä ihan millä tahansa irtoriisilläkin. Käytä silloin paketin ohjeistusta tarvittavan nesteen määrästä. Rusinoiden sijaan voi käyttää mitä tahansa kuivahedelmiä ja pinjaniemenet voi korvata vaikka mantelelilastuilla tai pistaasipähkinöillä.

Niinikään yrtteinä voi käyttää joko persiljaa, minttua tai korianteria. Tai kaikkia sekaisin. Tuoreet yrtit vain ovat niinkuin...no, paljetit. Tai 80-luvun lopun tukkahevistadionballadit. Eihän niistä vain ihminen tarpeekseen saa!

Ja toisin kuin vaikka kuskus, riisi on hei gluteenitontakin. 





Neljälle - kuudelle

Välimerellinen riisipilahvi:

1/3 dl öljyä
1 sipuli, hienonnettuna
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
2,5 dl basmatiriisiä
5 dl kana(tai kasvis)lientä
1,25 dl rusinoita
suolaa (maun mukaan)

tarjoiluun:

100 gr pinjansiemeniä
iso kourallinen persiljanlehtiä (tai korianteria. Tai minttua. Tai iso kourallinen persiljaa ja puolet saman verran tuoretta minttua)

Kuullota sipulisilppu öljyssä kattilassa. Lisää sitten mausteet ja anna niiden lämmetä ja irrottaa aromejaan muutaman minuutin ajan. Lisää sitten riisi ja anna sen paahtua välillä sekoitellen kunnes jyvät alkavat saada vähän väriä ja tuoksu muuttuu pähkinäiseksi - n. 5-7 minuuttia. Lisää sitten joukkoon rusinat ja kanaliemi. 

Vähennä lämpöä ja anna riisin hautua kannen alla, kunnes neste on imeytynyt - 12-15 minuuttia. 

Nosta kattila liedeltä, pöyhi riisiä, lisää pinjansiemenet ja yrttisilppu, peitä se keittiöpyyhkeellä ja kannella ja jätä tekeytymään vielä 10 minuutiksi. 

Tarkista maku, suolaa maun mukaan ja tarjoile. 




Erinomainen lisäke esimerkiksi kreikkalaisille lihapullillestifadolle, andalusialaisille lampaanpotkillemarokkolaisille lampaankyljyksille tai marka hloualle, tuolle tunisialaiselle perinneruoalle. Tai hei, sofritolle!

* * *

PS. Tällä reseptillä ollaan mukana myös Ruoka.fi-sivuston ja Sun Maidin rusinareseptikisassa. Omaa suosikkiasi pääset 19.11.2015 saakka äänestämään täällä






_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



10 kommenttia :

  1. Mitä niistä miehistä, mutta ruokahalun menettäminen olisi surullinen juttu :-)

    VastaaPoista
  2. Jes, hyvä kun olet saanut ruokahalun takaisin. Mä rupesin miettimään, että onko sellaista ruokaa, jonka kanssa pilahviriisiä ei voisi tarjota, mutta ehkä perunalaatikon tai janssonin kiusauksen kanssa en sitä tarjoaisi, mutta kun vähän muuttelee mausteita tai kasviksia/vihanneksia, niin menee niin monen ruuan lisäkkeenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on. ehkä se tosiaan tuollaisten perunaisten patojen kanssa oliis hieman tårta på tårta :-)

      Poista
  3. Kiva kuulla että olet toipunut erosta:) ja että ruokahalukin palannut,sehän on tärkeää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo - siihen malliin on ruokahalu palannut että supermallihaaveet saa kylä heittää menemään :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. oi kiitos :-) visuaalisuus on minulle tärkeää ja saan siitä iloa, joten toivottavasti pystyn sitä mielihyvää antamaan myös teille lukijoille :-)

      Poista
  5. Mahtava kuulla että toipuminen etenee tahi on edennyt siihen vaiheeseen että elämän oikeat ilot taas toimivat; eli ruoka ja alkoholi ;) -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kyllä :-) ja te lukijat kommentteine olette olleet suuressa roolissa prosessissa <3

      Poista