keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Italialaista juhlaa Prestossa

* * * 

For English please see here

* * * 

Ennen kuin jatkamme Kreikan- ja Albanian-matkojen ruoka-annilla, on vuorossa makumatkailu koti-Helsingissä. Sain nimittäin viime viikolla kutsun ravintola Prestossa nyt vietettävään Festa di Ferragostoon

Ferragosta on italialainen juhla, jossa perheet ja ystävät kokoontuvat yhteen nauttimaan yhdessä jaettavia annoksia. Tuo annosten jakaminen on jotain, millä useampikin Helsingin ravintola on ratsastanut jo pitkään, vaikkei annoskoista ole juurikaan jaettavaksi riittänyt (Björckilät, Pastor...) Täällä sitä huolta ei ole.

Hyvät italialaiset ravintolat ovat Suomessa yhtä vaikeita löytää kuin hyvät kiinalaiset (tämän blogin sisäpiirin vinkki jälkimmäiseen täällä!), joten myönnän olleeni hieman skeptinen. Kamerakin unohtui kotiin (mitäääh?) . Muistin kuitenkin ottaa mukaan viime vuoden rapujuhlillamme teille esitellyn Italianvahvistuksen, tuon lahjomattoman makutuomarin, joka oli vähintäänkin yhtä kyyninen. "Eihän se ole mikään La Famiglia?" hän kysyi irvistäen. "No ei", irvistin minä.

Sijainti ei ravintolalla juuri voisi olla parempi.





Illan italialainen iloittelu aloitettiin antipastilautasella (mozzarellaa, coppa-kinkkua, Barolo-salamia, marinoitua artisokkaa ja oliiveja sekä bocconcini-mozzarellaa manteleista ihanaa kermaisuutta saavalla Trapanese-pestolla). Tämä on oiva osoitus jakamisen eduista - esimerkiksi neljän hengen jakaessa annoksen jää sille hintaa vain 10€/ hlö. Hinnat täällä ovat todellakin kohdillaan. 





Italialainen ruoka on varsin yksinkertaista, mikä tarkoittaa, että ainesten on oltava laadukkaita. Leikkeleet ovat omaa maahantuontia ja haaveissa on tehdä vielä joku päivä mozzarellakin itse. 

Jos mozzarella on muuten juttusi, kannattaa tsekata paikan mozzarella-baari, jossa voi maistella mozzarelloja eri tilpehöörein (anjovista, katkarapuja, ilmakuivattua härkää...).







Ja mitä sanoi Italialainen? "Oooh". Ja "aaah". "Tältä maistuu Italia - ei epäilystäkään autenttisuudesta".

Preston listalta löytyy myös muutama pizzavaihtoehto, koska suomalaiset niitä italialaisen ravintolan listalta odottavat. Se ei ravintolan mukaan kuitenkaan ole se kärki, joka edellä mennään. Intohimona täällä on italialainen keittiö, joka tuli selväksi viimeistään siinä vaiheessa kun kuulimme, että keittiötä luotsaa itse Marko Koskinen; elinikäinen Italia-fani ja mies "Passione- intohimosta italialaiseen ruokaan"- kirjankin takaa. 

Seuraavaksi oli vuorossa risottojen ja pastojen vuoro. 

Guanciale al'Amatriciana (guanciale-pekonia, tomaattikastiketta ja tuoretta Casarecce-pastaa) oli ihanaa lohturuokaa. Ja hei- guancialea! Tuota aidon Carbonaran tähteä!





Meidän suosikiksemme nousi ei niin yllättäen (allekirjoittaneen äyriäisintohimot tuntien...) Spaghetti al Crostacei, mustekalan musteella värjättyä spagettia ja äyriäisiä ihanan sähäkän chilisessä tomaattikastikkeessa.  Annoksen äyriäistarjonta sisälsi mm. pehmytkuorista rapua. Tässä vaiheessa sanoin "ooh" ja "aah" jo minäkin. Muutamaankin otteeseen. 





Risotto ai Funghi & pesto di pistacchi huumasi jo syvän sienisellä tuoksullaan. Annoksen metsäsienet ovat kotimaista alkuperää. Oikopolkuja ei täällä harrasteta: risoton pohjana olevaa sienilientä esimerkiksi haudutetaan 26 tuntia (!) Pistaasipeston maanläheisyys komppasi risoton makumaailmaa hienosti. Ainut miinus koko illan annille oli kuitenkin risoton kypsyys - se oli aivan liian tiivistä. Syynä on tosin suomalaisen ravintola-asiakkaan tottumus: täällä kun se italialaistyylinen, kermaisenlöysä risotto palautuisi keittiöön...

Nälkä ei todellakaan jäänyt, mutta maistelimme vielä Preston itsetehtyä pistaasi- ja mustaherukkajäätelöä. Dolce vita. Ihanan kermaista.

Viinilistan painotus on pohjois-Italiassa. Suurinta osaa saa laseittain ja viinisuositukset on lajiteltu hauskasti edullisempaan "hyvään" ja kalliimpaan  "vähän parempaan".

Tilaa Royal Ravintoloihin kuuluvasta Prestosta löytyy useampaankin tilanteeseen ja tarpeeseen (mm. viereisen Savoy-teatterin väliaikatarjoiluihin!)

Itse tykästyin erityisesti yläkerran cocktail-baariin, joka on tosin tilattavissa vain yksityistilaisuuksiin. Alakertaan ja viereisen rakennuksen italialaiskaupungiksi naamioituihin ikkunoihin avautuva näkymä loi aikaan tunnelman roomalaisesta kattoterassista... illan hämärtyessä... oopperan soidessa taustalla... ja elämän ollessa niin hyvää. 

Ilta oli erittäin onnistunut, eikä ollut härmäläisestä jäyhyydestä pöydässämme tietoakaan. Hyvää ruokaa, viiniä, naurua (ja vähän itkuakin, mutta sellaistahan se elämä on!), Italia-muistojen jakamista, risottovinkkejä... Vallan kuin olisi Italiassa ollut  ♥  

PS. Tiedättehän, kuinka tuolla eteläisessä Euroopassa ravintolat tarjoavat viinilasin kylkeen aina vähän naposteltavaa...? Niin täälläkin!





Lisää tunnelmia ja niitä miljöökuvia löydät pöytäseurueeseemme kuuluneesta Sillä Sipuli-blogista, jossa ihastuttiin ihan yhtä lailla!


* Illallisen (ja kuvat) tarjosi ravintola Presto

_______________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      
   

6 kommenttia :

  1. Ciao Bella, ai mitkä juhlat teillä olikaan tuolla Prestossa! Ja kiitos että sain heti aamutuimaan ihan järkyttävän himon ja pakko saada - tunteen pehmeäkuorista rapua kohtaan....; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllähän varmaan nyt jo kaikki tietävät kuinka herkämieliseksi äyriäiset minut saavat,,, ;-) mutta oli todella positiivinen yllätys, niin minulle kuin Italiaanollekin!

      Poista
  2. Herkulta nàyttàà noi antipasto-lautaset. Kiva kuulla ettà olitte tykànneet, tommoset jakamisjutut on kivoja.
    TOSI harvoin "italialaisista" ravintoloista Suomessa saa mitààn autenttista. En vaan kestà sità kun kanan pààlle on lyòty pestoa ja se tekee siità "italialaista". Mun pet peeve on tietty myòs se, ettà italiankielisià nimet on kirjotettu listaan vààrin (ei luulis olevan hirveàn vaikea menua tarkistaa) ja siità nyt ehkà vois antaa vàhàn noottia tonnekin.
    Fun fact, casarecce on muuten Barillan kàyttàmà nimitys tolle strozzapreti-pastalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TIEDÄN :-) Siksi otinkin Italiaanon mukaan. Tuohon hänen mainitsemaansa paikkaansa esimerkiksi en itse edes menisi. Ei se ole snobiutta, se on sitä, että tietää, miltä hyvän ruoan kuuluu maistua.

      Mikäli ymmärsin oikein, pasta tulee noiden ja Helsinki Pasta Factoryn yhteistyönä-

      Poista
  3. Oih Italia! Prestossa olen käynyt vain lounaalla ja monesti siinä samalla suunnitellut, että joku iltavisiitti tuonne olisi paikallaan. Festa di Ferragosto kuulostaa herkulliselta, joten eiköhän tämä suunnitelma ole nyt päivämäärää ja pöytävarausta vaille valmis :) Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella positiivinen yllätys- me kun tosiaan olimme testiyleisönä sieltä skeptisemmästä päästä :-) Mutta laadukkaat raaka-aineet ja se vaivan näkeminen- ne kyllä tuolla maistaa. Ja sitä vasten hinta-laatusuhde on ehdottomasti kohdillaan.

      Poista