Bloggaajien pakolaiskriisikeräys tarvitsee meitä kaikkia

Eilinen oli taas niitä päiviä.

Lähdin iltapäivällä yhdestä työstä kotiin tekemään toista (näitä blogihommiapa hyvinkin). Kotimatkalla pysähdyin ostamaan tarvikkeita loppupäivän ruokakuvauksiin. Mutta ei - silolehtipersiljaa (yhtä niin ruoan kuin kuvausrekvisiitankin olennaista ainesta) ei saanut mistään. Kiersin kolme kauppaa, ja kaikista se oli loppu. 

Hermot alkoivat kiristyä. Ehtisikö tässä nyt kotiin ajoissa? Lihakin piti ottaa huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Ja viikonloppun shampanja-iloittelun jäljiltä piti vielä tiskatakin, ennenkuin kantakaupunkilaisasuntoni keittiöön mahtuisi taas kokkaamaan. 

Ja stten piti miettiä kuvaustakin. Ehtisikö ruoan valmistuessa tulla jo niin hämärää, ettei muutaman tonnin kuvauskalustollanikaan saisi enää kunnon kuvia aikaiseksi?

Vähän arvelutti myös kodin viinitilanne. Valkoviinivarannot ovat kesän jäljiltä aika vähissä - entä jos varastoista ei löytyisikään reseptille sopivaa viinisuositusta?

Ilmakin oli huono ja oli alkanut sataa yhä kiihtyvässä määrin. Mitä siitä tykkäisivät syksyä varten juuri hankkimani, dry clean only- villakangashousut? Kynsikin taisi katketa some-kanaviani älypuhelimella räplätessä.

Sitten tuli stoppi. Ihanko oikeasti minä tällaisista asioista stressaan? Juuri nyt, kun niin monet epätoivoiset ihmiset maailmassa hukkuvat jos nyt eivät Välimereen, niin joka tapauksessa aika paljon suurempiin ongelmiin?

Minulla on työ, joista pidän. Useampikin, itse asiassa. Saan juosta kaduilla vapaasti ilman pommitusten pelkoa. Olen vapaa päättämään omista asioistani; käydä koulua, rakastaa ket haluan ja elää elämääni. Kaikki perheeni jäsenet ovat turvassa eikä ketään ole kidutettu. Minun ei tarvitse piileskellä maan alla paossa henkeäni uhkaavia tahoja. Minun ei tarvitse mennä nälkäisenä nukkumaan tai pelätä, mistä löydän turvallisen yösijan ensi yöksi. Minulla on kaikki niin hyvin, etten sitä useimpina päivinä muista edes tajuta.

Kaikillla ei noin ole. Maailmassa on tällä hetkellä enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Kymmeniä ja satojatuhansia ihmisiä, jotka pakenevat niin kauheita olosuhteita ettemme osaa kuvitellakaan; niin epätoivoisina, että ovat valmiita turvautumaan mihin tahansa oljenkorteen. Omansa ja rakkaidensa hengen uhalla. 

Autettaisiinko heitä paremman elämän alkuun? Bloggaajat ovat perustaneet Punaisen Ristin sivuille oman keräyslippaansa, jonne pääset lahjoittamaan alla olevaa kuvaa klikkaamalla. 

Tyydyin kähäräpersiljaan. Ehdin kotiin. Sain ruoan valmiiksi ajoissa. Kuvatkin onnistuivat ja yksi viimeisistä pulloista oli onneksi juuri passeli reseptin seuraan. Mutta kaikista suurimman hyvän mielen tunteen toivat joka uutiskanavaa nyt täyttävät uutiset lompakkonsa, sydämensä ja kotinsa näille ventovieraiden ihmisten hädälle avanneista, ihan tavallisista ihmisistä. Hyvä te  ♥ Hyvä me  ♥ 

PS. Jos haluat lisätä keräyslipaslinkin omille sivuillesi, löydät ohjeet siihen täältä.