Albanian aurinkorannikko: Saranda

* * * 

For English please see here

* * * 

Korfun-kävijä saa kätevästi korkattua samalla reissulla Kreikan lisäksi listaltaan myös Albanian.

Agios Stefanosista etäisyys eteläisen Albanian aurinkorannikolle on kartalla noin kolme milliä. Tosielämässäkin se on niin lähellä, että rannikko on Korfun saaren puolelta näkyvissä. Tulli- ja passimuodollisuuksien vuoksi sinne päästäkseen joutuu kuitenkin ensin matkustamaan Korfun kaupunkiin (sinne liikennöivistä busseista lisää aikaisemmassa Kreikka-postauksessa).

Satama, josta Albanian-veneet liikennöivät, on kaukolinjojen vihreiden bussien terminaalista vajaan kilometrin kävelymatkan päässä. Lippuja voi ostaa noin puolessa välissä kävelymatkaa sijaitsevan Ionian Cruises- laivayhtiön toimistosta. Sarandan puolella toimisto löytyy sataman vierestä.

Päivittäisiä reittejä Korfun ja Sarandan välillä on neljä. Ensimmäinen näistä lähtee aamuyhdeksältä ja kestää puolisen tuntia. Myöhempien matka kestää puolisentoista. Yhdensuuntainen laivamatka maksaa 23,80 € ja lippua ostaessasi tarvitset mukaan passin (viisumia ei EU-kansalainen tarvitse). Menopaluuta ei ole tarjolla, vaan paluumatkan lipun voi ostaa vasta Sarandasta.

En ihan tarkalleen tiedä, mitä Albanian reissultamme odotin. Lienee rehellistä myöntää, etten kovinkaan paljoa. Luulenpa lähtöasetelman olleen aika yleinen: jo nimikkeenä Albanian aurinkorannikko kuulostaa vähintäänkin koomiselta. Ensimmäisenä maasta ei mieleen kovinkaan monia positiivisia odotuksia nostattavia ajatuksia tullut. Kurjuutta, köyhyyttä, kerjäläisiä, verikoston kultttuuria ja turvapaikanhakijoita kyllä.

Olennaisinta minullekin taisi olla päästä ruksaamaan se käytyjen maiden listalta. 

Näitä ennakko-odotuksia vastaan Sarandan rannalla odottava turisteja pullisteleva näkymä oli yllätys. Hotelleja riitti niin pitkälle kuin silmä kantoi. Kansainvälisistä turisteista maa on ollut pitkään nimenomaan italialaisten turistien suosiossa.

Myönnän, ettei lähinnä Costa del Solia muistuttava näkymä kasvattanut odotuksiani, joskin niinhän se aina tällaisten rajanylityspaikkojen kohdalla on. Ei kukaan matkustaisi Tangieriin odottaen törmäävänsä Marokkoon autenttisimmillaan eikä kukaan väittäisi Haaparannan edustavan sitä aidointa Ruotsia.

Olen jo Andalusiankin kohdalla suositellut välttämään krääsäkauppiaita ja ylihinnoiteltuja turistirysiä tursuavia rantabulevardeja, mutta aika vähälle jäi Sarandan hurmaavuus sen sivukujillakin. 

Välillä näkyi kuitenkin pilkahduksia viehättävästä välimerellisyydestä. Kaupungin amfiteatterimainen kaava esimerkiksi on jännä. Kaupunki on rakennettu kolmeen rannikkoviivaa reunustavaan, portaiden toisiinsa yhdistämään kerrokseen. 

Aamuisin näky syrjäisimmillä kujilla on sitä samaa kuin meren toisellakin puolella.  Vanhat miehet kokoontuvat kahviloihin, vähän nuoremmat katujen varsille puupölkkyjen varaan tuetuista vanerilevyistä kyhätyille penkeille pelaamaan lautapelejä ja juomaan loputtomasti kestäviä kahvikuppejaan. Hampaaton hedelmäkojun myyjä järjestelee juuri nyt sesongissa olevia viikunoita ja siivoaa pois huonoksi menneitä tomaatteja. Viiksekkäät isoäidit hätistelevät äänekkäitä lapsia, eikä välttyä voi niiltä kokomustaan puetuilta, kuolemanenkeleitä muistuttavilta, noin 200-vuotiailta näyttäviltä mummoiltakaan. 

Kulkukissoja,  -koiria, -lehmiä... (?!)

Siitä, että on siirrytty sen meren toiselle puolelle kertoo lähinnä pimenevässä illassa kaupungin yllä kaikuva rukouskutsu: 60% albanialaisista kun on muslimeja.

Kaupunki itsessään on varsin pieni, mikä on onni. Kartasta navigoinnin tekee mahdottomaksi mm. se, ettei niihin oli merkitty kuin noin kymmenesosa kaduista - eipä sillä, että paikalliset kadunnimiä edes tunnistaisivat.

Historiallisesti merkittävistä kohteista voisi mainita Saranden huipulla, Lekursin mäeltä kaupunkia vartioivan samannimisen linnoituksen (vapaa pääsy), jonne johtava tie on tosin sellaisessa kunnossa, että taksi on helpoin tapa päästä sinne (varaudu tinkaamaan. Kovaa.)

Toinen nähtävyys on ihan Sarandan keskustasta, bussiaseman vierestä löytyvä muinainen synagoga. Rehellisyyden nimissä mosaiikeistaan kuuluisa, 400- luvulta eaa peräisin oleva synagoga muistuttaa nykyään lähinnä Kampissa kesäksi auki kaivettua parkkipaikanlaajennusrakennustyömaata.

Saranden viehätys siellä lomailevien silmissä perustuukin rantaan, jota täällä riittää. Se on tosin kivikkopohjaista, joten uimakengät ovat paikallaan. Vesi on varsin kirkasta, joten muutaman päivän rantalomailuun löytyy maailmasta paljon huonompiakin paikkoja. 

Ja rantaloman, kuuman auringonpaisteen ja raikkaan meren yhdistelmänhän täydentää kylmä olut. Joka täällä on halpaa (reilun euron pullo). Paikallinen viini ei vetisessä kirpeydessään hirveästi vakuuttanut, mutta esimerkiksi kaupoissa viinien hinnat olivat huomattavasti Kreikkaa kalliimpia. 

Valuutta oli yksi eniten hämmennystä aihettanut tekijä. Paikallinen valuutta kuin ei suinkaan ole euro, vaan lek. Yksi euro on noin 139 lekiä, joten lompakossa sai varautua kanniskelemaan vaikuttavia setelinippuja, jotka aiheuttivat myös ravintoloissa melkoista päänvaivaa tällaiselle kertolaskuihin tottumattomalle päälle ("maksaako tämä nyt 3,40€? 34€?3400€?) 

Albanialaisesta ruokakulttuurista on muuten tulossa vielä ihan oma postauksensa, mutta seuraavaksi siirrytään ruksaamaan listalta myös uusi Unescon maailmanperintökohde. 

Onko siellä Albanian-kävijöitä? Arvaatteko mikä seuraava kohde on?

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?