(Vielä) yks olut

Itse en jotenkin lähtökohtaisesti osaa pitää itseäni oikein olutihmisenä. Mutta kappas vaan - niin löytyy omistakin arkistoista kuvamateriaalia, joka tukisi ihan toisenlaisia teorioita... 

Ja kyllä kaikilta reissuilta on löytynyt se oma paikallinen olut. Superbock Portugalissa, jääkylmä Efes Turkissa, Goldstar Israelissa, Steinburg Espanjassa, Taybeh Palestiinassa (kyllä - sielläkin tehdään olutta!) ja Hoegaarden... no ihan kaikkialla. Eikä mikään voita sitä kylmää Lapin Kultaa saunan jälkeen. Ja voiko meksikolaista ruokaa ilman Solia kuvitellakaan? Ja aasialaisen ruoan kanssa on Tsing-Tao aina paikallaan.

(toim. huom. edellämainittu tuotesijoittelu on ihan spontaania, omaehtoista ja kirjoittajan perversseihin preferensseihin perustuvaa eikä mitenkään kenenkään maksamaa mainontaa)

Yksi noloimmista (olut)anekdooteistani on peräisin etelä-Israelista, jonne olimme paenneet Pohjois-Israelissa käytävää sotaa. Samaan aikaan sodan kanssa sattui se kesän pahin meduusasesonki jonka sain sukellusreissulla myös (kirjaimellisesti) karvaasti kokea. Pähkäillessämme, miten tuskaa lievittää, toi reissukaveri minulle olutpullon. Hetken asiaa ihmettelin, mutta miksipä ei 45 asteen helteessä olisi oluelle aikaa. Hetken ihmettelin myös, miksi pullo tuntui niin lämpimältä (taidatte arvata tarinan lopun jo nyt...)

Onneksi (jo valmiiksi vaivautuneen näköinen) ystäväni ehti pysäyttää pullon sen matkalla suuhun. "Ei kun kaada se päällesi. "Tässä vaiheessa olin jo todella ihmeissäni. "No en kai minä nyt olutta päälleni kaada!" tokaisin. "Niin no, ei se olutta olekaan..." 

Oluella on ihmiskunnan historiassa varsin pitkät perinteet: leivän lisäksi se oli ihan niitä ensimmäisiä asioita, joita ihminen on oppinut henkensäpitimiksi valmistamaan. Jo muinaisesta Egyptistä on säilynyt tarinoita erinäisten merkkihenkilöiden sammumattomasta janosta. Niin vallan- kuin oluenkin. Kautta aikojen on työläisten palkkojakin maksettu oluessa (siinäpä on muuten TyHy-ammattilaisille oiva tapa pitää työväki tyytyväisenä...!) 

Varsin mielenkiintoinen ja monitahoinen sosiologinen ilmiö tuo kuohuva kultajuoma siis on. Sanoo siihen Suomen epäterve alkoholipolitiikka tai Päivä Räsänen mitä tahansa. 

Niinpä jos olut herättää sinussa onnellisia muistoja johon ei sisälly ureakuorrutus kesähelteessä, on tämä postaus sinulle - muutama päivä sitten kun tuli olutta juhlistettua ihan tynnyrikaupalla. 

Ensin oli Pilsner Urquellin Limited Edition- oluen lanseeraus, joka viimevuotiseen tapaan oli varsin opettavainen. Tilastotiedon lisäksi opimme niin erilaisista kaadoista kuin siitä, mikä tekee tästä, 172- vuotisen katkeamattoman historian omaavasta tsekkioluesta niin legendaarisen, että se on yksi maailmanlaajuisia markkinajohtajia. Ja ennenkuin siellä alkaa paheksuva silmienpyörittely, huomautettakoon, että vettähän pitäisi itse kunkin juoda enemmän. Sitähän tämä kuitenkin 97-prosenttisesti on...

Parhaiten mieleen jäi kuitenkin tsekkiläisten, yhä eniten olutta maailmassa kuluttavan kansan suhde ruokaan ja siihen heille rakkaaseen olueensa. Siinä, missä muualla esim. viinistä etsitään niitä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä ihanteellisen kumppanin paikalliselle ruoalle, on Tsekissä asia ollut juuri toisinpäin. Siellä ovat ruokaperinteet kehittyneet nimenomaan oluen pariksi. Niinpä kulinaarinen kulttuuri siellä koostuu oluen hapokkuuteen ja karvauteen sopivista tukevista ruokalajeista kuten pelmenien kaltaisista lihanyyteistä. Pilsner Urquellin sivuilta löydät muuten myös reseptejä ja vinkkejä ruoan ja oluen liittoon!

Me saimme (jälleen) nauttia B-Smokeryn poikien lihaisasta osaamisesta. Ei mennyt metsään tälläkään kertaa!

Mutta eihän se tuohon jäänyt! Me jatkoimme vielä juhlistamaan Punavuori Gourmet- blogin aurinkoisen Anikón ensimmäisen, olueen ja ruokaan keskittyvän kirjan  julkkareita.

Kirja on informatiivisuudessaan perinpohjainen. Mutta helposti lähestyttävällä ja hauskalla tavalla. Siinä oppii niin oluen historiasta kuin eri oluttyypeistäkin. Se antaa vinkkejä niin tastingeihin (tai pruuveihin, niinkuin niitä ilmeisesti  olutmaailmassa kutsutaan!) Lisäksi siinä on ihanasti kuvitettuja (mm. Sami Revon, tuon ruokakuvauksen velhon kaunista käsialaa!) reseptejä joko oluesta valmistettuna tai oluen kanssa nautittaviksi. Sanoisinpa, että tässä on ihan kaikki, mitä oluesta voisi haluta tietää. 

Vinkkejä löytyy niin oluen ja juuston yhdistämiseen kuin esimerkiksi pizzajuhliin (!), joka on kuulemma erityisen ihanteellinen ruokakumppani erilaisten oluiden testaamiseen. 

Ihan oman kunniamainintansa ansaitsee ihanien kuvien lisäksi myös taitto, joka toimii ja tukee kirjan yleisilmettä ja sanomaa. 

Olut on Anikolle todellinen intohimo. Ja leipä. Nainen tekee sen parissa Sinebrychoffilla töitä, kirjoittaa siitä ja sen lisäksi perheessä myös tehdään sitä omassa kotipanimossa. Kirjan valmistumisen jälkeen ei olut kuulemma tosin maistunut viikkoon (!)

Anikon ja miehensä Mikan panimon tuotteista saa Panimo Hiiden kanssa tuotettua, saison-tyypin Sour Puzz- olutta jo ainakin Coronasta. Lakritsinen belgialaistyyppinen olut puolestaan on tulossa ulos piakkoin. 

Fiilistelin mielessäni  panimon hauskaa nimeä Donut Island Brewing, joka kuulosti omissa korvissani niin letkeältä ja karibialaiselta (Dounut Ailaand, maan!) ja ihmettelin, mistä ne oikein olivat nin hauskan nimen keksineet. Niin. Mistähän kaksi munkkisaarelaista sellaisen voisivat keksiä...

Pilsner Urquell Limited Edition- tölkit kaupoissa ensi viikolla - "Yks olut"- kirja kaupoissa jo nyt. Siinä on muuten isänpäiväksi lahjaideaa...!

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?