Metsään meni

Menimme metsään, mekin. Emme Henry D. Thoreaun lailla tosin "elääksemme harkiten, imeäksemme elämästä sen ydinmehun ja jättääksemme sivuun kaiken elämälle vieraan jottemme kuoleman hetkellä huomaisi, ettemme olekaan eläneet." 

Ei, me urbaanit urpot menimme metsään osoittaaksemme itsellemme (ja toisillemme), että vanhoina partiolaisina osaamme yhä katu-uskottavasti selviytyä myös katujen ulkopuolella. Goretexeissämme ja fleeceissämme (ja huulipunassa, tottakai). 

Ainakin toisella meistä vienona haaveena oli varmasti myös löytää jotain niitä kuuluisia luonnon antimia - niitä kun ei ole vielä ollut aikaa lähteä metsästämään. Etenkin Instagram on viime aikoina ollut niin täynnä herkkutatteja pursuavia sienikoreja, ettei kateudella tai sienihimolla ole ollut mitään rajaa. Etenkin Maistuis varmaan sullekin - blogin saaliit ovat saaneet ihan sanattomiksi. Suosittelen liittymään Instagramiin jo ihan niiden vuoksi!

Mutta kuten liki poikkeuksetta meidän kohdallamme: huonosti suunniteltu on jo puoliksi pilattu seikkailtu. Eihän siellä mitään enään tässä vaiheessa ollut. Ei edes 3G:tä!

Tai no, löysimme me seitsemän mustikkaa. 

Puolukkaa näkyi jo reippaammin, mutta siihen en ole oikein onnistunut ihastumaan.

Näitä veitikoita sen sijaan löytyi kuin, no, sieniä sateella. Ihme, etteivät nämä olleet kenellekään kelvanneet - niin ovat terhakkaan näköisiä. Ihan kuin suoraan jostain satukirjasta!

Löysin onneksi yhden tatin, jotta sain sen pakollisen tattikuvan Instagramiin tungettua. Ja tämän. Vanhoina eränkävijöinä nyökkäilimme kilpaa asiantuntevasti toisillemme. "Joo, sehän on sellainen rousku. Vaikka voihan se toki haperokin olla. Ei kai se valmuska (mikä se edes on?) sentään ole? No, nuljaska nyt ei ainakaan."

Muonitus oli onneksi kunnossa - eväshetkihän se on eväsretken tärkein osa. Retken ehkä hilpeimmästä osuudesta vastasi tosin Nuuksion WC. Siellä on asiakaspalveluasenne hoidossa: kompostoivasta vessasta tiedotetaan seinällä ainakin 20 eri kielellä. Mukaanlukien jiddishiksi. Kyllä: jiddishiksi! Ei tule hätä käteen (tai mene hätä housuun?) edes sillä hasidilla, joka 1700- luvun Puolasta saapuu espoolaisia retkeilymaastoja tutkailemaan. 

Tyhjin käsin onnuimme iltahämärissä kotiin. Jossa odottivatkin jo uudet Facebook- päivitykset. Eräskin kertoi "piipahtaneensa tunnin verran" metsässä, josta kotiintuomisina oli 50 kiloa tatteja. Pah. Minäpäs leivon piirakan työkavereilleni noista muiden vieroksumista pirtsakan punaisista sienistä - katsotaas sitten, kuka viimeeksi nauraa...!

Jos joltain siis loppuu kuivurista, pakastimesta tai mielikuvituksesta tila kesken, meillä otetaan tatteja avosylin vastaan. Halutessa ne voidaan vaihtaa vaikka huonosti toimivaan GPS:ään, liki käyttämättömiin vaelluskenkiin tai Oxfordin yliopiston englanti-jiddish-englanti-sanakirjaan. Myöskään Euroopan talousalueen yhteisvaluuttaa ei kaupantekovälineenä vierasteta.

___________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?