maanantai 22. huhtikuuta 2013

Turkin herkkuja: fava yritys 2

On päiviä, jolloin mikään ei onnistu. Jolloin pitäisi pysyä kaukana keittiöstä ja hyväksyä, että pizzan tilaaminen on ihan riittävä kulinaarinen ponnistus. Mutta jos tuo on myös sellainen päivä, että kylään on tulossa kavereita, joille on luvattu Turkin herkkuja... niin pakkohan sitä on yrittää. Sen kavereiden mukana tulevan viinin voimin ainakin. Paineet olivat kovat, sillä kaksi vieraista oli vielä kasvisyöjiä. Ja kolmas tekee yleisesti tunnustetusti maailman parasta tsatsikia. 


Ja näitä siitä tuli: Sigara börek, kisir, fava, tsatsiki ja icli köfte. Mutta voin kertoa, että etenkin tuossa postimerkin kokoisessa keittiössäni kokkaaminen, kuvaaminen, sen viininjuominen, ystävien seurasta nauttiminen ja reseptien muistiinkirjoitus yhtä aikaa on aika haasteellista...

Yritystä kuitenkin näihin tulossa seuraavina päivinä!













Koko turkkilainen iltahan lähti siitä favasta. Se epäonnistunut, aloilleen asettumaton patee jäi vaivaamaan minua. Niin paljon, että minun oli pakko yrittää sitä uudestaan.


Freesasin öljyssä 1 pienen sipulin hienoksi silputtuna, lisäsin 400 gr favapapuja (jotka myyjän mukaan olivat raakoja, mutta kyllähän ne keitettyjä ja kuorittuja olivatkin) ja keitin ne kypsiksi vähässä vedessä varmistaen aina välillä, ettei kaikki neste ollut haihtunut. 

 
Sitten soseutin sen blenderissä ilman nestettä (blenderi oli kyllä äänestä päätellen kovilla...), maustoin suolalla, sokerilla ja valkopippurilla sekä (viime kerrasta poiketen) mintulla (1 rkl). Pidin kyllä tillistä enemmän. 

 
Sitten levitin sen noin sentin paksuiseksi kerrokseksi kelmulla vuorattuun suorakaiteenmuotoiseen vuokaan (kokoa 12 cm x 22 cm), annoin jäähtyä huoneenlämmössä ja siirsin sitten peitettynä kylmään. 

 
Ja hamdulillah - sehän jähmettyi. Leikkaa seuraavana päivänä öljytyllä veitsellä haluamasi kokoisiksi siivuiksi. Tästä tulee leikkaamiesi palojen koosta riippuen 12-15 palaa.

 
Soseuttaminen lienee helpompaa sauvasekoittimella. Mahdollisimman sileän lopputuloksen saavuttamiseksi massa kannattaa vielä työstää siivilän läpi.




7 kommenttia :

  1. Mahtavaa että jähmettyi tuollaiseksi! PItää kokeilla,favat ovat vielä sesongissa täällä.Ihanat tarjottavsat teit muutenkin;ystäväsi olivat takuulla tyytyväisiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ystävät olivat tyytyväisempiä kuin streessaantunut tiskivuoren alle hautautunut emäntä ;-)

      Poista
  2. Kerro heti, mistä noita favapapuja löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauler Oriental marketista siitä Hakaniemen metrotasolta. löytyy niin raakana, säilöttynä kuin kuorittuna keitettynä pakasteena :-)

      Poista
    2. Oishan toi pitänyt keksiä itsekkin, mutta aivot ei oikein toimineet tänään.

      Poista
  3. Hola! Taas on herkkuja joista haluis syödä jokaista :D

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä herkkuja taas... meilläkin oltiin ihan turkkilaisissa tunnelmissa loppuviikosta.

    VastaaPoista