tiistai 2. huhtikuuta 2013

Alhambran pauloissa


* * * 

Missään  Andalusian arabiajan perintö tuskin elää selkeämmin kuin Granadassa sijaitsevassa Alhambrassa. 



Alhambra 1



Nasrididynastian 889 alunperin linnoitukseksi rakennuttamaa palatsirykelmää pidetään yhtenä islamilaisen arkkitehtuurin suurimmista saavutuksista. Se on UNESCOn maailmanperintökohde ja nykyään yksi Espanjan suositummista nähtävyyksistä. 



Alhambra 2



Alhambran kerrotaan saaneen nimensä rakennelmien värin mukaan arabian kielen punaista tarkoittavasta sanasta. Vuonna 1492 tapahtuneen kristittyjen uudelleenvalloituksen Reconquistan jälkeen uudet herrat ottivat tosin vapauden korjailla ja muokata rakennelmia oman makunsa mukaan, mutta vaikuttava näky palatsit ovat yhä tänäänkin.



Alhambra 3

Alhambra 4

Alhambra 5

Alhambra 6


Suihkulähteineen, altaineen ja muine vesielementteineen Alhambran puutarhojen sanotaan kuvaavan maanpäällistä paratiisia ja kyllä ne silmäähiveleviä ovatkin. Mielelläni olisin jäänyt pidemmäksikin aikaa. Esimerkiksi loppuelämäkseni.



Alhambra 6

Alhambra 7

Alhambra 8

Alhambra 9

Alhambra 10


Paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen ja tänne kannattaa saapua heti aamusta- muuten voi käydä, ettei lippua saa laisinkaan. Lisää tietoa aukioloajoista ja lipuista löydät täältä.

Muuten aluetta voi lipun ostettuaan tutkailla vapaasti, mutta lippuihin on merkitty aika, jolloin niillä ainoastaan pääsee tutustumaan kohteista vaikuttavimpaan, sulttaanien palatsiin Palacio de Nazaresiin.

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

12 kommenttia :

  1. Tuo on kyllä upean näköinen paikka. Aina, kun näen siitä kuvia tekee mieli lähteä katsomaan. Kaiken lisäksi sillä on niin mielenkiintoinen historiakin...

    VastaaPoista
  2. Alhambra on kyllä hieno paikka ja jätti vaikutuksen. Hienot kuvat ja ihana pikku kisu lopussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no eikö! nämäkin ovat pikkukameralla otettuja, joten eivät todellakaan tee oikeutta paikan upeudelle...

      Poista
  3. Alhambra on sillä entuudestaan kasvaneella "Tuolla pitää päästää käymään, ja pian!"-listalla...

    VastaaPoista
  4. WAU! Upeita kuvia. Ihan ammatillisesta uteliaisuudesta kysyisinkin, mitä kameraa ja objektiivia sekä kuvankäsittelyohjelmaa käytät, kun saat nuo vertikaalilinjat pyaymään ihan tasan pystysuorassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho. no kiitos :-) nämä on tosiaan ajalta eKK - Ennen Kunnon Kameraa. Nykyinen on muutaman vuoden ollut Canon 7D johon olen ihan tykästynytkin. OCD-anaalis-neuroottisesta luonteestani huolimatta olen yrittänyt pitää pakkomielteeni ja perfektionismini edes jonkin verran kontrolllissa, joten olen toistaiseksi päättänyt, että yksi linssi saa riittää ja se on muistaakseni 15-85. Kunnon kuvankäsittelyohjelma nostaisi kuvien mahdollisuuksia epäilemättä ihan toiselle tasolle, mutta joku mussa vierastaa niitäkin...Ja ne vaatisivat myös investoinnin uuteen koneeseen enkä oikein siihenkään saa itseäni (vielä) innostumaan :-( Mutta kiva kuulla kauniita sanoja!

      Poista
  5. Yes ... kyllä tämä virtuaalimatkailu on helppoa ja halpaakin kaiken lisäksi. Alhambra tuli niin elävästi mieleen kuvistasi, vaikka muutama vuosi onkin siitä vierähtänyt, kun pääsin vierailemaan tuossa loisteliaassa paikassa. Kerrotun tarinan mukaan ikävää oli kuitenkin se, että soittajapojat parvella eivät nähneet kaikkia haaremin herkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä että viihdyit :-)

      Alhambra on kyllä ikimuistoinen paikka, jonka rinnalla kaikki muu Andalusiasta löytyvät tuon ajat rakennelmat kalpenevat.

      Poista