lauantai 23. toukokuuta 2015

Vinkit Riikaan matkaaville

* * * 

For English please see here

* * * 

Riika on mahtava kaupunki, josta löytyy nähtävää ja koettavaa kaikenlaisten matkailijoiden tarpeisiin.  On historiaa, kulttuuria, silmäniloa, arkkitehtuuria...ja ruokaa. Nyt kun toivottavasti sielläkin on pahimmasta Riika-ähkystä selvitty (!), tässä vielä kooste vinkeistä kaupunkiin matkaavalle.  

RUOKARAKASTAJALLE

Torit

Torit ovat hypermarkettiaikakautenakin säilyttäneet asemansa edullisena ostospaikkana. Riikan kauppahalli on Euroopan suurin ja alueeseen tutustumiseen saa kulumaan useammankin tunnin.  Kesälla kannattaa tsekata myös yötori. Lisää blogissa täällä




Kalncieman lauantaitori on kesäisin avoinna myös sunnuntaisin. Paikalliset pientuottajat ja käsityöläiset tuovat rakkaudella kunnostetulle puutaloalueelle viehättävää boheemia tunnelmaa. Lisää blogissa täällä.




Samanlaista tunnelmaa löytyy myös Berga Bazārin lauantaitorilta. Alueelta löytyy myös Andalusian aurinko (!) -niminen ravintola, joka valitettavasti jäi testaamatta.




Ravintolat


Sunnuntaibrunssille suosittelemme huikeaa Bibliotēka no1- ravintolaa, jonka arvostelun löydät blogista täältä. 

Edullisempiin brunsseihin Riikassa löydät puolestaan vinkkejä täältä.





Illallinen täällä on sen verran pökerryttävä kokemus, että sen tulisi olla jokaisen ruokaturistin ohjelmassa. Koko raportti blogissa täällä.





Nuorempaa polvea edustava ravintola, jossa hemmotellaan niin silmiä kuin vatsaa. Koko juttu blogissa täällä.





Hyvän hinta-laatusuhteen omaava, paikallistenkin suosiossa oleva ravintola yhdistää latvialaisia perinteitä kansainvälisiin trendeihin. Tunnettu vihermehuistaan ja niihin pohjautuvista cocktaileistaan. 




Kahvilat

Niin vanhasta kaupungista kuin muualta Riikasta löytyy enemmän ihania pikkukahviloita ja konditorioita kuin laskea ehtii. Vanhasta kaupungista voi suositella ainakin ihanan perinteikästä Rigensistä, jonka struudeleista on ihan mahdotonta valita suosikkia.





Suosituksen saa myös "vanhan kaupungin romanttisimman kahvilan" mainoksillaan minut viekoitellut Parunāsim. Kahvia, kakkuja, viiniä, musiikkia ja hyvää palvelua sisäpihalla sijaitsevassa pienessä ja tunnelmallisessa ympäristössä.





Jos taas satut olemaan liikenteessä vanhan kaupungin ulkopuolella Gertrūdes iela-kadun suunnalla, kannattaa pysähtyä hassun pariisilaishenkisessä Muffins and More- kahvilassa, joka nimensä mukaisesti on erikoistunut muffineihin. Erityisen iso peukku sitruunalle!




Viinin ystävälle

Viinikulttuuri on Latviassa vielä suhteellisen uusi, mutta vauhdilla kehittynyt ilmiö. Riikasta löytyykin myös paljon hurmaavia viinibaareja. Esimerkiksi Vīna Studija- ketjun pisteitä löytyy kaupungista useampikin, ja niissä järjestetään myös teemailtoja ja tastingeja. 


Lisää viinibaareja löydät täältä.





KULTTUURINNÄLKÄÄN



Vanhan kaupungin reunalla sijaitseva Latvian kansallisooppera on ehdottomasti visiitin arvoinen sekin. Rakennus on juuri sitä kullattua kimallusta, mitä oopperalta odottaakin ja se on vielä edullinenkin: lippujen hinnat lähtevät reilusta kympistä. 

Me kävimme katsomassa Madama Butterflyn (Naapurinpojan koko reissun kohokohta!), mutta loppuvuonna on tulossa vielä mm. Toscaa, Rigolettoa, Romeota ja Juliaa ja Joutsenlampea.





ARKKITEHTUURIN YSTÄVILLE

Arkkitehtuurin ystäville Riika tarjoaa silmänruokaa idyllisestä vanhasta kaupungista sen ulkopuoliseen Art Nouveau-keskustaan. Kierroksen Riikan vanhasta kaupungsta löydät täältä.

Upeimmat näkymät kaupungin ylle (= vaikuttavimmat selfie-puitteet!) tarjoaa Pietarinkirkko.

Itse rakastuin (voiko rakennukseen rakastua ei-mielipuolisella-ja-vitoskanavan-dokumenteissa-kuvattavalla-tavalla?) tähän, Riikan kauppahallin ympäristön yllä majesteettisesti kohoavaan tiedeakatemiaan. Minä näin siinä New Yorkin, paikalliset taas ovat nimenneet sen Stalinin syntymäpäiväkakuksi (?).




Hyvän läpileikkauksen Riikan arkkitehtuurin monipuolisuudesta saa hyppäämällä kierrokselle raitiolinjalla 11 Oopperan takaa. 

Matkan varrelle mahtuvat niin Krišjāņa Baronan Art Nouveau-kaunottaret, Miera Ielan boheemisti rapistuneet puutalokorttelit, laitakaupungin neuvostoajan lähiöhelvetti kuin eriskummallinen Kokneses Prospektskin.  Alueelta löytyy niin Tudor-tyylisiä kartanoita, linnamaisia unelmia, modernin arkkitehtuurin helmiä, Hangosta (ja Jurmalasta!) muistuttavia tsehovilaisia pitsihuviloita kuin epämääräisiä töllejä, joissa ei voi asua muuta kuin sarjakirvesmurhaajia. Ja kaikki tämä samalla kadulla, suloisessa sekamelskassa.


HISTORIAN HAVINAA


Latvian synkkään historiaan voi tutustua esimerkiksi nykyään museona toimivassa, entisessä KGB:n päämajassa Brīvības iela- ja Stabu iela- katujen kulmassa. Avoinna kaikkina muina päivinä paitsi tiistaisin, pääsymaksu 5 euroa. Englanninkielinen opastus ainakin sunnuntaisin klo 11 alkaen. Karmiva, mutta informatiivinen kokemus. Lue lisää blogista täällä.






Kauppahallin viereisessä naapurustossa sijaitseva erikoisen lähestymistavan valinnut museo kertoo toisesta synkästä ajanjaksosta Latvian ja koko Euroopan historiassa. Lisää blogissa täällä. 

Avoinna kaikkina muina päivinä paitsi lauantaina. Vapaaehtoinen pääsymaksu.




Matkaa suunnitellessa kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi Riikan matkailutoimiston Live Rigan sivuja. Kattavasti tietoa  ja kaikki myös englanniksi.

* * * 


Nyt meitä matkanjohtajia kiinnostaisi tietää mitä te reissusta tykkäsitte? Mikä oli suosikkinne? Mikä olisi saanut jäädä väliin? 

Kaikki palaute on myös tervetullutta: oliko jotain liikaa vai jäikö jotain puuttumaan? Onko Riika teille entuudestaan tuttu kohde vai onko matka sinne kenties suunnitteilla?

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto, jota ei varmasti Suomesta saa - se on nimittäin peräisin täältä...! 

Jätäthän siis kommenttiisi yhteystietosi - arvonta suoritetaan 31.5.2015!

* * * 


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



     

55 kommenttia :

  1. Täytyykin pistää nämä vinkit korvan taakse jos ja kun Riikaan uudestaan suuntaa.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä toi ruokatarjonta... Ehkä Riikaa voisi joskus harkitakin, vaikkei se mikään ykköskohde tällä hetkellä olekaan. Sen verran houkuttelevia vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika oli todella positiivinen yllätys - iso suositus sille :-)

      Poista
  3. Rakennusrakkaudellesi Stalinin Syntymäpäiväkakku onkin hauska nimitys. Moskovassa näitä neuvostobarokkia edustavia "pilvenpiirtäjiä" on kaupunkikuvassa seitsemän ja niitä kutsutaan siellä Stalinin hampaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stalin ei näytä olevan (vieläkään!) ihan se suosituin jäbä ;-) Tuo oma rakkaudenkohteeni oli aikanaan Latvian ensimmäinen pilvenpiirtäjä ja sai inspiraationsa juurikin sieltä Moskovasta...

      Poista
  4. Hyvä vinkkilista! Kahviloista ei tule pula kyllä tuossa kaupungissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei :-) kokonaisen päivän (ainakin) saisi vietettyä tekemällä vertailevaa kakkututkimusta...!

      Poista
  5. Taisin jo edelliseen postaukseen kommentoida, että tuonne ehkäpä kesällä mennään. Pitää ottaa tämä postaus kirjanmerkkinä talteen : )

    VastaaPoista
  6. Kattava listaus hyviä vinkkejä! Olen käynyt Riikassa vain kerran, mutta ihan mielelläni lähtisin sinne uudestaankin.

    Noita Stalinin hampainakin tunnettuja stalinistisen arkkitehtuurin tuotoksia ovat tosiaan nuo Anonyymin mainitsemat Moskovan pilvenpiirtäjät ja lisäksi vastaavia pytinkejä löytyy muun muassa Prahasta ja Varsovasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan sama täällä - uusi reissu on kyllä paikallaan!

      Varsova jäi aikoinaan mieleen (vanhaa kaupunkiaan lukuunottamatta) mieleen ehkä esteettisrajoitteisimpana kaupunkilomanani koskaan :-/

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hienoa jos muutkin ovat saaneet iloa ja inspiraatiota :-) Mahtavaa reissunjatkoa teille!

      Poista
  8. Laiskan ihmisen matkustelua parhaimmillaan, kiitos ! Ikävä kyllä mukana saisi tulla maku kanssa ;)

    VastaaPoista
  9. Riiassa oon käynyt muistaakseni vuonna 2007 tai 2008. Uudestaan pitäisi kyllä mennä, sillä silloin oli loppusyksyn kylmät kelit enkä muista reissusta paljoakaan. Mielenkiintoisia vinkkejä, jotenkin näistä jäi paljon hienompi kuva Riiasta, kun mitä itselleni tuli tuon vuosien takaisen reissun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei meidänkään ennakko-odotukset kovin kummoiset olleet... mutta muistot sitäkin paremmat :-)

      Poista
  10. Tosi hyvät vinkit reissulle ja ottamasi kuvat ovat aivan upeita! Riiassa en ole koskaan käynyt, mutta nyt sekin paikka alkaa tuntua houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  11. Tämän luettuaan ei ainakaan voi väittää ettei tiedä mihin Riikassa voisi mennä syömään, kahville tai mitä nähtävää sieltä löytyisi. Ja jaksan aina ihastella kanssabloggaajien ottamia valokuvia, niin hienoja tässäkin postauksessa!

    VastaaPoista
  12. Minun suosikkini Latviassa oli Double Coffee -ketjukahvila, josta saa ihania pieniä kolmioleipiä, crepesejä ja mikä parasta, erilaisia hedelmäteeannoksia, jossa hedelmäosuus tulee oikeista hedelmistä, esimerkiksi mangotee oli ihanaa.
    Samainen ketju löytyi viimeksi Bakusta ja olisi ilmeisesti löytynyt Kazakstanin Astanastakin, mutta huomasimme mahdollisuuden liian myöhään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah - tuohon en muista edes törmänneeni! Baku ja Astana kyllä kiinnostaisi täälläkin :-)

      Poista
  13. Baltia on mulle todella tuntematon ja Riikasta olen kuullut kokemuksia vähän puoleen ja toiseen. Mut sun juttujen perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta (ja herkulliselta!) kohteelta. :-)

    VastaaPoista
  14. Tosi hyvä postaus! Olen käynyt muutaman kerran Riikassa, mutta tässä tuli pari uutta kivaa vinkkiä sinne! Tarkoitus olisi tehdä taas joku miniloma sinne lähiaikoina, niin eiköhän tätä postausta tule hyödynnettyä siinä ravintolavinkkejen osalta!

    VastaaPoista
  15. Olipa kattava Riika-opas! :) Olen siellä joskus vuosia sitten käynyt, mutta pitääpä pitää tämä mielessä, jos joskus tulee uudelleen tuohon kaupunkiin matkustettua. Harmi, ettet päässyt testaamaan nimikkoravintolasi antimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli tosi hassu sattuma se ravintola :-) olen kyllä ihan varma ettei ensimmäinen Riikan-reissumme viimeiseksi jää!

      Poista
  16. En olekaan koskaan Riikassa käynyt, joten kaivan varmasti tämän postauksen esille kun sen aika tulee :) Ihania varsinkin nuo pikkukahvilat! :)

    VastaaPoista
  17. Tasavuosien täyttyessä kesällä, Riika sopisi mainioksi juhlamatkaksi. Tuo ruokapaikkojen ja Kansallisoopperan kombinaatio olisi erittäin toimiva ja tämä kirjoitetuksesi helpottaisi suunnitelmien tekoa valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iso suositus - se on läheisyytensä ansiosta todella kätevä ja sieltä löytyy tarjontaa niin laidasta laitaan. Hintataso sielläkin on kallistunut viime vuosina, mutta on se yhä Suomea edullisempi!

      Poista
  18. Ensi viikolle on pitkän viikonlopun suunnitelmat vielä auki, Suomi on yksi vaihtoehto mutta myös muita maita ja kaupunkeja ollaan mietitty. Riika painaa vaakakupissa taas pikkasen enemmän tämän postauksen ansiosta! Loistava vinkkipaketti :)

    VastaaPoista
  19. Mukavan näköistä ja upeita paikkoja olette löytäneet, ihan houkuttaisi lähteä paikanpäälle! Etenkin viinibaarit ja ihanat kahvilat kiinnostavat.
    anu.nyman@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sehän ei ole kuin lähteä :-) kiitos kommenteistasi ja tsemppiä arvontaan!

      Poista
  20. Vanhan kaupungin romanttisin kahvila: melko paljon luvattu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenkin mieleen tulisi ettei se ehkä ihan ainoa tuolla itseään markkinoiva kahvila ole... ;-) hauska pikkupaikka kyllä!

      Poista
  21. Todella kattava paketti Riika-vinkkejä! Itselle kaupungin "arkkitehtuurista" on mieleen jäänyt se kissa jonkun keskustan talon katolla. Tämän tarkemmin en muista, mutta kaupunki ansaitsee kyllä joskus uusintavierailun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin ansaitsee :-) en todellakaan odottanut noin monipuolista kattausta!

      Poista
  22. Kattava vinkkipaketti :). En ole koskaan tuolla käynyt, mutta sen verran edulliseen hintaan noita lentoja välillä saa, että ehkä pitäisi lähteä :). Pitäähän sitä nähdä, millainen on romanttisin kahvila :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, itsekin olin kyllä huomannut edulliset paketit jo aikaisemminkin, mutta kun käsitys oli tuolloin vielä hieman mallia itäblokki, niin ei tullut aikaisemmin tartuttua ;-)

      Poista
  23. Kivoja vinkkejä! Latviassa en ole käynyt, ja vähän luulen, että kun toivottavasti lähivuosina menen Riikaan, niin teen sen polkupyörällä Tallinnasta. Vaikuttaa käymisen arvoiselta paikalta, etenkin ruokaan ja juomaan liittyvät vinkit puhuttelevat tätä lukijaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan ehdottomasti visiitin arvoinen paikka - etenkin ruokaihmiselle :-)

      Poista
  24. Mulle on Riika lentokentän ulkopuolelta täysin tuntematon, joten tästä postauksesta tulee todellakin olemaan hyötyä, jos ja kun sinne suuntaamme! Nuo torit on kyllä jotain niin ihanaa! Oispa täällä Suomessakin enemmän torikulttuuria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskaltaisin väitätä, etät ihan jokaiselle löytyy Riikasta jotain :-) Lentokenttä on muuten varsin lähellä keskustaa - noin vartin ajomatkan päässä. Taksimatka (suosittelen - mukava, kätevä ja nopea) on sekin vain 12-15 euroa suuntaansa.

      Poista
  25. Tästä varmaan aiemminkin mainitsin, mutta tuo Riika oli vaan niin mukava yllärikohde. :) En odottanut mitään, mutta löysin aivan upean ja mielenkiintoisen kaupungin, jonne ehdottomasti palaan uudelleen. Eritoten ruokakulttuuri pisti yllättämään.

    VastaaPoista
  26. Teidän matkaanne oli ihana seurata! Täällä tykättiin etenkin niistä ruokajutuista, niissä oli niin herkulliset kuvat :)

    jenninen_86_@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla :-) ! kiva kun olit mukana ja jaksoit kommentoida!

      Poista
    2. viimeisin ei tällä kertaa todellakaan ollut vähäisin - onnea voittajalle :-) sähköpostista löytyy postia!

      Poista
  27. Mahtavaa oli katsella näitä kuvia, joista tulvii muistot mieleen neljästä Latvian vuodesta. Riiassa on ihanaa ja asuimme siellä pari vuotta ja Jurmalasa pari vuotta. Vincents oli ainakin silloin Riian suosituin ravintola ja nam mitä herkkuja siellä olikaan. :) Oopperassa tuli myöskin käytyä.

    Ilolla arvonnassa mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riika on niiiiiiiiiin hurmaava <3 En vieläkään tajua, miten en ollut aikaisemmin sinne löytänyt! Vincent's taidettiin juuri valita (taas) maan parhaaksi ravintolaksi ja voit uskoa, että se tulee olemaan matkaohjelmassa tälläkin kerralla! Toivottavasti ehtisin tällä reissulla sinne Jurmalaankin!

      Poista