torstai 14. toukokuuta 2015

Viinimatkalla Latviassa: Zilver

* * * 

For English please see here

* * * 


Riikasta lähtevän A2-tien varrella Siguldassa sijaitsevan Zilver- viinitilan historia kietoutuu Latvian oman historian käännekohtiin. 

Perhe sai tilan haltuunsa neuvostomiehityksen päättyessä 1990- luvulla. Ensialkuun siellä viljeltiin hedelmiä, kunnes 2000- luvun puolivälin jälkeen Latviaa pahoin koetellut talouskriisi ja sitä seurannut laaja työttömyys iski myös perheeseen. Tuolloin parikymppinen Jānis menetti työnsä ja monen muun latvialaisen lailla joutui tutkimaan mahdollisuuksia työllistyä yrittäjyyden ja omilla käsillä tekemisen kautta. "Onneksi tuolloin myös kuluttajissa heräsi kiinnostus käsityöläisyyttä ja artesaanituotteita kohtaan", huokaisee Jānis nyt.

Jānis tunsi muutoksen olevan ilmassa ja opiskeli Joensuussa maataloutta, Lempäällä jopa viiniprojektissa. 

Vastaus tulikin vuoden 2010 lakimuutoksen muodossa, joka vapautti alkoholin valmistuksen ja myynnin. Jānis aloitti perheen nimeä kantavan viiniyrityksen, ensimmäisten joukossa Latviassa.





Nykyään viinitiloja on jo nelisenkymmentä, joka 1,5 miljoonan asukkaan pikkuvaltiossa on melkoisesti.

Aikaisemmin blogissa on vierailtu Abavasin ja Libertun tiloilla. 





Zilver edustaa sitä perinteistä tilaviinilinjaa. Valikoimista löytyy yli 10 eri marjasta, hedelmästä tai kukista tehtyä viiniä.

Tilan villin lännen tunnelmaa henkivä tasting-tila on suosittu nähtävyys ja tärkeässä roolissa: puolet noin 10 000 pullon vuosittaisesta myynnistä menee jälleenmyyjien kautta, puolet myydään suoraan tilalla. 

Jos vierailu kiinnostaa, ota yhteyttä tänne. 







Valikoimasta löytyy niin kvittenistä, vadelmasta, lakasta kuin sikoangervostakin tehtyä viiniä, jotka tähän asti latvialaisten mausta kuulemani perusteella varmasti uppoavat kansaan. Maultaan viinit ovat liköörisen makeita, joskaan eivät esanssisia. Marjat ja hedelmät maistuvat.

Itse en oikein osaa näitä viineinä pitää (missä on ryhdikkyys? Rakenne? Hapokkuus?), mutta Naapurinpoika tykästyi näiden lempeyteen. Jäähdytettyinä nämä menisivät jälkiruokaviineinä varmasti mainiostikin ja sikoangervossa on miellyttävää kukkaista aromaattisuutta.




Mutta kyllä täältäkin yllätyksiä löytyy. 

Erään turhan satoisan omenavuoden jälkeen oli pakko keksiä jotain uutta ("eivät ne ihmiset omenaviiniäkään loputtomiin jaksa!" hän nauraa), ja nyt on menossa kokeilu, jonka tuloksena ranskalaisissa tammitynnyreissä on kypsymässä Calvadoksen tyyppistä hedelmäbrandyä.

Tuoksu on jo tässä vaiheessa todella lupaava ja tammikypsytys on tehnyt tehtävänsä pehmentäen makua jo nyt ja lisäten oman vaniljaisen arominsa.

"Muutama vuosi siinä ainakin vielä menee", Janis pohtii.




Toinen yllätys on tässä. Jānis on yksi niistä kolmesta shampanjamenetelmää käyttävästä latvialaisesta viinintekijästä ja oiva esimerkki siitä, ettei se missään nimessä helpoin, nopein tai taloudellisin tapa ole. 

Kahden ensimmäisen epäonnistuttua on nyt menossa kolmas yritys. Ja raaka-aine? Ruusun terälehdet.

Tuoksu on kyllä huikea. Jännityksellä odotan, miten muiden elementtien kanssa käy.




Kiirettä tilalla pitää - Jānis nauraa joutuneensa lopettamaan tupakanpoltonkin, kun siihen ei enää riittänyt aikaa. Ideoita tällä vasta 27-vuotiaalla perheenisällä kyllä riittää, eikä voi muuta kuin onnea toivottaa. 

Tapaamiemme latvialaisten viinintekijöiden uhkarohkea pelottomuus on ollut varsin virkistävä kokemus. Ja oppitunti riskien ottamisessa ja unelmiin uskomisessa. 




Tähän visiittiin päättyy (vihdoin!) myös Latvian-kierroksemme. Toivottavasti olette viihtyneet mukanamme; kenties jopa saaneet ideoita ja inspiraatiota? 

Palaute olisi enemmän kuin tervetullutta joten kertokaa mitä tykkäsitte? Oliko jotain liikaa? Jotain liian vähän? Mikä jäi mieleen parhaimpana kokemuksena? 





Ja hei, jos kummalliset viinimatkat kiinnostavat, tsekatkaas Reseptitaivaan puolelle. Siellä on viime aikoina viinituristeiltu mm. Intiassa!






* Matkajärjestelyt toteutettu yhteistyössä Latvian valtion kanssa* 


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


2 kommenttia :