sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Juhannuskalenterin 19. luukku: Crème Ninon, shampanjainen hernesosekeitto

* * * 

For English please see here

* * * 

Elämä on viime aikoina ollut varsin gurmeen ja shampanjantäyteistä. On otettu varaslähtö Taste of Helsinkiin ja herkuteltu huippushampanjoilla Viking Linen Shampanjaristeilyllä. Kotikeittiössä ei todellakaan ole liiemmin aikaa ehditty viettää. Vaan miksi livetä hyväksi havaitulta linjalta - niinpä juhannuskalenterin tämänviikkoisesta luukusta löytyy keväistä gurmeeta ja kuohuvaa!

Crème Ninon eli se hienompi hernerokka on ranskalaisen keittiön klassikoita ja ihanan keväinen ruoka. Se on myös osoitus siitä, että pienellä vaivalla jostain niinkin arkisesta kuin hernekeitosta saa tuunattua jotain ihan muuta. Tämä onkin mitä mainioin alkuruoka kevään juhlien aloitukseksi! Lisää keväistä juhlavuutta saa koristelemalla annokset syötävin kukin. Omani löysin Mimi's versot- tarhan valikoimista (eikä ole edes maksettu mainos!) ja voi, miten kaunista ne kaikesta tekevätkään!

Oma versioni saa vielä ihanan lakritsisen twistinsä fenkolista ja tuoreesta rakuunasta.

Keitto on itse asiassa saanut nimensä ihan oikealta historian hahmolta, joka itse ei tosin juurikaan alkoholiin koskenut. 1600- luvulla elänyt Anne de Lenclos sai isältään lempinimensä Ninonin lisäksi perinnöksi itsenäisyyden ja vapauden periaatteita korostavan kasvatuksen ja hyvin tuntuvat opit perille menneen. Daami vaali itsenäisyyttään ja tasa-arvoisuuttaan kuolemaansa saakka eikä koskaan esimerkiksi mennyt naimisiin. Sen sijaan hän valitsi kurtisaanin uran ja eli ilmeisen iloisen ja pitkän elämän kuollen vasta 85-vuotiaana.

Perinteisesti keittoon käytetään shampanjaa, mutta minäpä otinkin vapauden käyttää cremantia eli Alsacesta tulevaa kuohuviiniä. Ja voi kyllä - hyvää on! 





Kahdelle tai alkuruokana kolmelle

Crème Ninon

3 salottisipulia hienonnettuna
1 rkl voita
1 fenkoli, uloin kuori ja kova ydin poistettuna ja ohueksi siivutettuna
4 dl kana- tai kasvislientä
400 gr herneitä
lehdet 2-3 oksasta rakuunaa
1,5 dl kermaa, löysäksi vatkattuna
2 tl kuivaa (Oloroso) sherryä
suolaa, valkopippuria
1 tl hienoksi raastettua sitruunan kuorta

tarjoiluun: 
3 siivua pekonia
loraus shampanjaa tai kuohuviiniä

Paahda pekoni rapeaksi 200-asteisessa uunissa. Valuta talouspaperin päällä ja leikkaa haluamasi kokoisiksi suikaleiksi.

Kuullota salottisipulia voissa kunnes pehmeää. Lisää fenkoli ja kaada päälle liemi. Keitä miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat pehmeitä - 10-15 minuuttia. Lisää sitten herneet ja kiehauta niin, että herneet ehtivät kuumeta.

Vatkaa tällä välin kerma.

Soseuta keitto sileäksi. Lisää rakuunanlehdet, sherry, sitruunankuori ja noin desi kermaa (jätä loput tarjoiluun). Mausta suolalla ja valkopippurilla. Kaada takaisin puhtaaseen kattilaan ja kiehauta. Annostele tarjoilukulhoihin, lusikoi kermaa päälle, ja koristele pekonisuikaleilla ja rakuunanlehdillä. Lorauta annoksiin shampanjaa/ kuohuviiniä (muutama rkl) ja tarjoile. 





Cremant d'Alsace on rakastamallani Alsacen viinialueella shampanjamenetelmällä tehtävä kuohuviini. Tämänpäiväinen pullo tulee blogissa jo useaan kertaan hyväksi havaitulta Wolfbergeriltä ja on varsin hurmaava viini. Tässä kokonaan Pinot Blanc-rypäleestä tehdyssä viinissä (14,38€) on hinta-laatusuhde kohdillaan ja tätä voi suositella kevään juhlapöytiin ihan huoletta! 

Viinissä on pienet, tiiviit kuplat ja todella hieno suutuntuma. Hapokkuutta, sitruksisiä sävyjä ja hienoista mineraalisuuttakin sisältävän viinin yleisvaikutelma on varsin kepeä ja suorastaan ilakoiva. Vähän niinkuin tuo neiti Lencloskin, siis...!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      

6 kommenttia :

  1. Meilläkin isäntä hemmotteli minua vappuna vähän samantyyppisellä keitolla (ja kukkasilla) - oli kyllä aikas hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no oli. heitin ex tempore mukaan fenkolin ja rakuunaa (miksi en käytä sitä useammin?) ja ah.Ii-haa-naa.

      Poista
  2. Kalle Kustaa, läntisessä naapurissa, tarjoilee kuninkaanlinnan juhlissa kutsuvierailleen hyvin usein kuohuviinillä kevennettyä hernaria. Näin ollen olis varmaan ihan hyvä karistaa ainakin omia ennakkoluuloja. Kuivaa cherryäkin löytyy ihan sopivasti, mutta menisköhän tuo hernari ihan piloille, jos lorauttaisi sekaan granaattiomenasiideriä kuoharin sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vois olla kyllä jännä veto :-) lähtökohtaisesti mieleen tulisi, että se granaattiomenan punaista marjaa henkivä hapokkuus veisi sitä makumaailmaa ehkä hieman ristiriitaiseen suuntaan mutta eihän sitä tiedä ennenkuin kokeilee ! Ja senhän sä kyllä osaat x

      Poista
  3. Yrittänyttä ei laiteta ja ei voi ainakaan valittaa, jos ei kokeile. Rohkea rokan syö! :)

    VastaaPoista