keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Feliz Cumpleaños - blogi 1 vuotta!

Blogi juhlii tänään vuodenmittaista olemassaoloaan. Vuoteen on mahtunut paljon. Niin hyvää kuin pahaakin. Niin onnistumisen iloa kuin epätoivon alhoakin. Ja ennenkaikkea monta hyvää ateriaa. Espanjaa en tosin ole oppinut vieläkään puhumaan ja macaronitkin on vielä opettelematta.

Toivottavasti jotain kehitystä on kuitenkin havaittavissa myös siellä ruudun toisella puolella? Kamerataidot ovat ainakin kasvaneet, samoin kuin keittiövarustelu ja astia-ja kuvaustarvikevarasto. Kenkiäkään ei ole enää tullut osteltua, kun eivät ne enää mihinkään mahdu. Nuo pastakoneet ja tohottimet ja sitruksenkuoriraaputtimet ja perunaprässit ja bambuhöyryttimet ja muffinsipellit ja piirakkavuoat kun alkavat vallata ihan koko kämpän...





Ajatella, että vielä vuosi sitten luulin ihmiselle olevan ihan mahdollista selvitä elämästään vain yhdenlaisella öljyllä! Enkä tajunnut, että vähintään viisi erilaista viinietikkaa muodostavan pohjan mille tahansa ihmisarvoiselle elämälle.

1 vuosi. 365 päivää, 339 postausta ja yli 115 000 vierailua (yli 150 000 yhdessä blogin englannikielisen puolen kanssa!) Kiitän teitä niistä kaikista. 





Eipä tuota elämää enää osaisi edes kuvitella ilman bloggausta. Kamera tuntuu kasvaneen käteen kiinni. Viikot lentävät kokkausta suunnitellessa ja viikonloput puolestaan hurahtavat rattoisasti noita suunnitelmia toteuttaessa ja ystäviä sen mikroskooppisen pienen ruokapöytäni ympärille kootessa. Uusia ystäviä on löytynyt myös bloggauksen kautta ja toivottavasti vastaisuudessa pääsen yhä enemmän tapaamaan kasvotusten noita uskomattoman hienoa jälkeä tuottavia kanssabloggaajia, joiden blogeja on vähintään yhtä hauska seurata kun oman kanssa painiskella.

Blogi on myös tarjonnut paitsi ihanan (joskin todella aikaavievän!) harrastuksen, myös henkireiän ja kiinnekohdan niinä pimeämpinä hetkinä, jolloin ei ehkä muuten olisi saanut otetta oikein mistään (voisiko "Ruokabloggaus pelasti minut masennukselta ja Jeesukselta"- T-paita olla se seuraava avokadopasta?)





Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat luonnollisesti olleet blogin saamat tunnustukset: Indiedays- portaaliin pääseminen ja Inspiration-blogigaalassa ehdolla oleminen, ruokablogihaasteiden voitot ja etenkin Gloria Blog Awards- ehdokkuus, joka vielä yhäkin tuntuu vaikealta uskoa todeksi. Kaikista suurinta iloa ovat kuitenkin tuottaneet lukijoiden kommentit ja ylipäätänsä se, että on olemassa noinkin paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan tälle blogille aikaansa jo muutenkin ihan varmasti täydestä aikataulustaan. Noita tunteja kun ei kenenkään päivässä tunnu olevan tarpeeksi...

Suurimmat muutokset ovat kuitenkin tapahtuneet blogin takana. Osa onkin jo kysellyt seuraavan Espanjanreissun perään. Lopuillakin on varmaan ollut jonkinlainen aavistus lohturuokien ja leipomisen osuuden kasvaessa sellaiseksi, että aikaa selvää on ollut, että särkynyttä sydäntähän niillä on lääkitty. Kaipa olen valmis sen kertomaan jo teillekin. Valitettavasti urani Malaganseudun Masterchef-areenallani on kahdeksan vuoden jälkeen tullut päätökseensä. Siinä missä minä etsin pysyvää ja vakituista työsuhdetta, olisi tuomarina toimineelle Herrasmiehelle sen sijaan riittänyt palkaton työharjoittelu. Edessä on siis se kammottu transmogrifikaatio, joku päivä kenties jonkun toisen Ajan Herran assistentiksi hänen taistelussaan maailman dalekeja vastaan.





Niinpä Andalusian auringon alla ei ole viime aikoina aikaa vietetty. Mikä on pistänyt vakavasti miettimään myös blogin tulevaisuutta. Niin paljon tämän blogin olemassaolo on ollut Herrasmiehen ansiota. Mitä siis nyt? En ainakaan tällä hetkellä osaa kuvitella bloggaamisen lopettamista, mutta samaan aikaan en tiedä, mihin suuntaan sitä jatkaa. Andalusia tulee pysymään rakkaana paikkana ja inspiraation lähteenä, jossa on vielä niin paljon nähtävää ja tutkailtavaa. Vaikka ajatus sinne palaamisesta yhä saa sydämeni puristumaan rekan alle jääneen rusinan lailla, on vakaana aikomuksenani jatkaa tutkimusretkiäni siellä. Tällä kertaa yksin (ja ilman Celine Dionia!).

Myös blogin nimestä on tullut niin rakas ja läheinen, etten osaa sen vaihtamistakaan (ainakaan vielä) kuvitella. Mikä se uusi nimikään olisi? "Date on a plate"? (vaikka suunnitelmissa ei ole laajentaa repertuaariani kannibalismiin... ) "Meals on heels"? Ennenkuin (epäilemättä useammankin viinipullon vaativan prosessin seurauksena) olen löytänyt uuden, yhtä omalta tuntuvan nimen, niin mikäli se teille vain käy, jatkaisin mielelläni tuon vanhan nimen alla - sen eteen kun on kuitenkin tehty aikalailla työtä?





Yksi asia blogin tulevaisuudessa on varma: "ks"- yhdistelmää ei todellakaan tulla kirjoittamaan x:nä eikä mikään varmasti tule olemaan "niin ihquu et mä siis kuolen!!!" Hymiöitä, "heh heh"- kevennyksiä tai peace-sormimerkkien varustamia "päivän asu"- kuvia ei tule tästä blogista löytymään vastaisuudessakaan. Kaikkea muuta kosherista gluteenittomaan ja pullasta pavlovaan kylläkin. Niitä tapasklassikkoja ja mezeherkkuja unohtamatta!

Ja lopuksi on aika antaa se 12. tunnustuspalkinto, joita blogissa on kuukausittain ensimmäisen vuoden aikana jaettu. Näin kohtuullisuutta korostavan tammikuun hengessä postiin lähtee Le Creusetin uunivuoka, mutta annoskooltaan sieltä minimaalisimmasta päästä (ok, tuohon teki melkein mieli laittaa se hymiö). Kuluneen kuukauden kommentoijista se lähtee Suolaa ja hunajaa- blogin Jonnalle, jonka upein otoksin kuvitettu blogi tarjoaa ideoiden lisäksi myös mitä suloisinta silmäniloa. Toivottavasti se löytää paikkansa blogin emännän työn alla olevasta uudesta unelmakeittiöstä!





Kiitokset siis kaikille kuluneesta vuodesta ja toivottavasti pysytte matkalla myös vastaisuudessa!


____________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



35 kommenttia :

  1. Hieno vuosi takana, onneksi olkoon! Minäkin pääsen juhlimaan tällä viikolla, Pilkettä täyttää vuoden 19.1. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää blogisynttäriä! Ja valoisuutta tuleviin päiviin! Elä suotta nimeä vaihda, se just noin hyvä:)

    VastaaPoista
  3. Onnea makuhermoja kutkuttavasta vuodesta ja auringon välittämisestä lukijoille!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut ensimmäisestä täydestä vuodesta, ja monen monta vuotta lisää meidän lukijoiden iloksi!:) Mahtava blogi, eikä mitään syytä vaihtaa nimeä. Jatka vain samalla. Hyvä nimi, siitä sinut ja blogisi jo tunnetaan.:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kuluneesta vuodesta. On ollut hienoa seurailla kehitystäsi ja hei, ei ihan kuka tahansa nappaa awards ehdokkuutta ekana vuotena! Jatka samaan malliin! Täällä jatketaan ahkeraa seuraamista myös tulevana vuotena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun katsoo tuota sun uran tähtitieteellistä nousua blogaanieliittiin, niin kyllä siinä saavutukset kuulkaas kalpenee kummasti :-)

      Poista
  6. Paljon onnea ensimmäisestä vuodesta! Ihailen sinun postaustahtia ja laajoja postauksia. Ei ole tainnut olla vapaa-ajan ongelmia vuoteen ;)?
    Ja iso harmistus herrasmiessopimuksen raukeamisesta. Juuri Andalusian asioiden kautta olen tänne löytänytkin ja niitä eniten täältä janoankin. Älä unohda ko. maakuntaa eikä blogin nimeä saa missään nimessä vaihtaa. Siinähän on ihmeteltävää kuukkeloijille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos ♥ ei ole paljoa tarvinnut kyllä tekemisen puutteesta kärsiä :-) Lupaan etten Andalusiaa unohda ja väittäväthän nuo että elämä lopulta aina voittaa...

      Poista
  7. Paljon onnea upealla blogillesi ja mekin tapasimme ihan sen ansiosta ihan oikeastikin:) Älä vaan mene muuttamaan blogoin nimeä,vaikket usein matkustakaan enään Andalusiaan,hyvä nimi tämä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ihanuutta - kiitos kommenteista matkan varrella :-)

      Poista
  8. Mun mielestä tällä blogissa on pari kertaa ollut tosi hyviä kuvia mun sormista, ne käy nykyään muuten punttisalilla (eli tarraa jääkaapin oveen reunaan entistä tiheämmällä frekvenssillä ) tulevaisuus silmälläpitäen ;)

    Onnea loistavasta blogista, ihanista kuvista ja maistuvista resepteistä! On etuoikeus olla sun mukana tällä matkalla makuihin ( ja tähän ) : <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä! siis mikä "I'd like to thank Jesus, my saviour and the Academy"- puhe tää oikein on jos kaikista tärkeintä eli teitä BLOGIKÄSIÄ ei mainita :-) Pyrin vastaisuudessa myymään itseäni (ratkaisisi muuten heti monta murheen aihetta...) vieläkin tehokkaammin erinäisiin juottoloihin :-)

      Poista
  9. Onnea ekasta vuodesta! Kiva että olet :)

    VastaaPoista
  10. Onnea huikeasta vuodestasi ! ja ei nimi todellakaan blogiasi "pahenna" ;-) päin vastoin !

    VastaaPoista
  11. Onnea ihan hirveästi ensimmäisestä vuodesta. Vaikka herra on kenties ollut tukena blogin alullepanossa, se on kuitenkin sinun juttusi, joten antaa palaa vaan. Ja auringostakin riittää monelle. Voimia toipumiseen, toivottavasti ne lohturuoat auttavat - ja aika.

    Ja todellakin vuoka löytää paikkansa keittiössämme, aivan ihana. Kiitos tuhannesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parempia aikoaja odotellessa... :-) joskin olen hieman pöyristynyt - eikö minun pitäisi nyt surkeuksissani menettää ruokahaluni kokonaan ja näivettyä vähintäänkin kate mossin kokoiseksi?

      Poista
  12. Tillykke ekasta vuodesta ja tsemppiä kovasti tuleville! Huimasti onkin sulla eka blogivuosi mennyt! Perästä tullaan toivon mukaan, joskin hiukan eri kategoriassa : > Ps. naurahdin Dr. Who -viitaukselle ja uusille nimiehdotuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja varsin ansiokkaasti tuletkin, murunen! pitäydy vaan siinä musiikkibloggauksessa - säästyy psyyke ja suolisto :-) EXTERMINATE! EXTERMINATE!

      Poista
  13. Onnea vuoden ikäiselle blogille! 339 postausta vuodessa!!!! Mitä ihmettä? Miten se on edes mahdollista?
    ...osaisinpa itsekin olla yhtä ahkera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :-) veikkaan, että vastaus (yhdistettynä työhönsä turhautuneen ylisuorittajan psyykeen!) löytyy pitkälti postauksen kappaleesta 8. Johonkin se raivo on pitänyt kanavoida... ;-)!

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Onnea! Toivotavasti sinun elämäsi jatkuu yhtä hyvin kuin blogisi. Nimi on mahtava, pidä sen! Jos kuitenkin sydän ei kestaa miten olisi "Pohjoisten tähtien alla"?
    Tsempia särkyneelle sydämelle ja hyvää jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos kanssabloggaajalle! teidän tsemmpi auttaa kummasti :-)

      Poista
  16. Lämpimät onnittelut yksivuotiaalle! Käyn blogissasi päivittäin ja on ihanaa kun lähes joka päivä on ollut uusi postaus. Ja mitä kuvia, selvästi luonnonlahjakkuus! Blogin nimi on loistava ja sopii teemoihisi todella hienosti, ethän vaihda sitä. Voimia särkyneelle sydämelle, aika tekee tehtävänsä, mutta rakkaat harrastukset pitävät ajatuksia hieman muualla silloin kun on todella hankalaa (kokemusta on). Kiitos kun jaksat kirjoittaa ja kuvata meille, piristät päivää hurjasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kuinka viisaita sanoja... ja iso kiitos mukanaolosta - teidän kannustus kyllä kannustaa jatkamaan vaikka mihin :-)

      Poista
  17. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sun blogisi synttärit on samana päivänä kuin äitini synttärit ja molemmat unohdin.. Mutta näin jälkikäteen, superisti onnea yksivuotiaalle ja jatka samaan malliin!!! Ja tämän kunniaksi pitää pian ottaa drinksut?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. gracias, gracias, mi corazon :-) driksuilu olisi paikallaan - olen tulkinnut nyt Tipatonta Tammikuuta niin, että sitä ei lasketa, jos ruoanlaitossa lorahtaa. Niin kattilaan kuin kokkiinkin... :-/

      Poista
  18. Paljon onnea vielä näin jälkikäteen! Paljon olet jo vuoden aikana ehtinyt esitellä herkkuja ja toivottavasti edessä on monta vuotta ja vähintään yhtä paljon (vuosittain!) herkkuja lisää ;)
    baci da Roma

    VastaaPoista