* * *
Saunabussi on absurdiudessaan niin suomalainen keksintö ja ehdottomasti kesän hullunhauskin menopeli!
* * *
Saunalla on suomalaisessa psyykessä hyvin erikoislaatuinen ja rakas asema. Siellä on synnytetty, puhdistauduttu, parannettu maailmaa, vahvistettu siteitä ja solmittu sopimuksia. Rauhanturvaajaisäni kertoi, että suomalaisten saapuessa uuteen asemapaikkaansa on se ensimmäinen asia, joka sinne rakennetaan ja viimeinen, joka ennen lähtöä puretaan. Se on niin perusoikeudeksi luokiteltava, että Kakolassakin vangeille oli omansa.
Oli kai vain ajan kysymys, että joku keksii laittaa sellaisen bussiinkin. Suomi, tuo kummallisten keksintöjen luvattu maa.
Lähdin viikonloppuna pahaa-aavistamattomana Jiddishe Maman pojan valmistujaisiin, mutta päivä saikin odottamattoman, absurdiudessaan ihan hervottoman hulvattoman käänteen ja löysinkin itseni riisuutumasta ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa bussissa matkalla läpi Helsingin ja läntisen Uudenmaan. Sinne menivät vaatteet, ujous ja ennakkoluulot. Sauna tekee kokonaan uusia ihmisiä.
Aidolla puusaunalla varustettu saunabussi on vain yksi Turpoonkoskella sijaitsevan Härkätien elämysportaan tarjoamista palveluista. Bussin kotipaikka on Tammelassa, mutta se on tilattavissa mihin tahansa Suomessa, tammi-maaliskuussa tosin säävarauksella: bussin pakkasraja kun on -10.
Bussin takaosaan on rakennettu 16-paikkainen sauna, jossa saa aikaiseksi mahtavat löylyt. Omat juomat saa tuoda mukaan ja bussia isännöivään pariskunnan saunaemäntä pitää huolen tarjoilusta. Muutenkin leppoisa isäntäpari piti huolen matkan sujuvuudesta erinomaisesti - seurueeseemme kuulunutta koiraa myöten.
Pyyhkeet, kylpytakit, tohvelit ja saunamakkarat tulevat talon puolesta - matkustajien tehtäväksi jää vain saapua paikalle uima-asuineen. Kylpytakeille olikin pian käyttöä...
Kesän alussa Hernesaarenrantaan avautui mm. saunankin sisältävä ravintolakompleksi, jonka terassille suunnistimme mekin.
Niissä kylpytakeissamme.
Yksinään tohveleissa ja kylpytakissa Helsingin trendikkäimmällä kesäterassilla tepasteleva ihminen vaikuttaisi vähintäänkin avohoitopotilaalta, mutta kun niitä ihmisiä onkin 16... Uhh, uhh.
Matkan voi vapaasti räätälöidä omien toiveiden mukaan. Me kävimme heittämässä talviturkit Espooseen (kyllä! Jopa minä uin!), josta jatkoimme muutaman kauppapysähdyksen kautta seurueeseemme kuuluneen pariskunnan kesäparatiisiin Porvooseen.
Ryhmämme ja kulkuvälineemme herätti huomiota ja hilpeyttä minne menikin. Bussia tultiin väliin ihmettelemään koko kaupan henkilökunnan voimin. Kyllä se näky on ollutkin.
Vaeltaessamme keskellä Porvoon maaseutua peräkanaa samanlaisissa kylpytakeissamme (ja tiaroissa!) näytimme joltain mielenvikaiselta lahkolta matkalla valmistautumaan maailmanloppuun.
Päivän kääntyessä iltaan palasimme Helsinkiin taas yhtä huikean hauskaa kokemusta rikkaampina. Ihana, hullu, rakas Suomi.
Lisää tietoa Sauna Expressistä ja linkin varauksen tekemiseen löydät täältä. Vuokrahinta alkaa 892,20 eurosta.
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Ja totta kai kylpytakki_eleganssiin kuuluu ehdottomasti clutch, huomasin :D
VastaaPoistaHulvaton juttu, kokonaisuudessaan!
tyylistä ei tingitä -saunassakaan :-)
PoistaTämä on mahdollista vain Suomessa. Onneksi :)
VastaaPoistatätä mekin mietimme. Tosin, aurinkoisessa iltapäivässä tuo oli varsin huoleton asu... yritän hillitä itseäni, jotten ottaisi tuosta tapaa :-)
PoistaAika hullunhauska idea!
VastaaPoistaAivan mahtava :-)
PoistaEikä!! Saunabussi, miten mahtavaa! :) Itse olen joskus saunonut teekkareiden rakentamassa gondolihissi-saunassa ja himoitsen myös löylyjä Saimaalla seilaavassa saunalautassa. Ehkäpä pitäisi saunabussikin lisätä toivelistalle. Onpa ollut onnellista syntyä Suomeen, en taitaisi ilman saunaa pärjätä ♥
VastaaPoistasaunalautta <3!!! onneksi ei suomalaisena tarvitsekaan :-)
PoistaOmpahan idea! Tässähän alkoi jo miettimään, koska tämä tilataan omaan käyttöön :-D
VastaaPoistano ihan ehdottomasti :-)
Poista