* * *
Appelsiininen raparperikompotti valmistuu alle kymmenessä minuutissa ja maistuu niin jäätelön kuin lettujenkin kanssa.
* * *
Saunabussimme päätepysäkkinä toiminut kesäparatiisi yllätti myös historiallaan: muuan Tove Jansson kun on kirjoitellut siellä Muumi-tarinoitaan.
Muumit elävät ihanassa omassa maailmassaan, jossa erilaisuudelle on tilaa ja kaikista välitetään. Sen hurmaavan humaaniuden soisi puhuttelevan aikuisiakin. Todennäköisesti vieläkin liikuttuisin kyyneliin, jos näkisin sen jakson, jossa Muumimamma rakastaa näkymättömän lapsen näkyväksi.
Samaistun Muumilaakson hahmoista moneen. Niiskuneidin lailla hurmaannun kaikesta kauniista ja turhanpäiväisestä mutta löytyy minusta sitä Pikku Myyn pahasuista temperamenttiakin. Maailmaa nähnyt ja oppinut Muumipappa on ehdoton esikuvani ja tunnistan itsestäni myös Hemulin autismia lähentelevän, tiettyyn asiaan kohdistuvan pakkomielteenomaisen mielenkiinnon piirteitä. Kaikesta huolimatta olen ehkä kuitenkin kaikkein lähimpänä sitä Muumimammaa, jonka isoon sydämeen mahtuvat niin tutut kuin kylänmiehetkin ja jonka pöydässä on aina tilaa yhdelle (tai kolmelletoista) uudelle ruokailijalle.
Maailmanlopun uhatessakin Muumimamman ainoa huoli on se, että pitäisikö pakomatkalle sittenkin käydä hakemassa kellarista vielä yksi purkki hilloa lisää. Niin. Jos maailma on päättymässä, niin mitäpä sitä enää turhaan muutakaan murehtisi. Kyllä se jos mikä on lettukestien paikka!
Näin raparperiaikaan (löytyykö sieltä ketään joka ei olisi vielä saanut yliannostusta raparperiresepteistä...?) hillohommiin päädyttiin täälläkin. Tuloksena oli appelsiinista ja kanelista lämpöä saava kompotti, joka valmistuu alle kymmenessä minuutissa. Alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi tämä ei tosin hillon lailla kestä muutamaa päivä pidempää säilytysaikaa, mutta tarvittaessa sen voi myös pakastaa. Ja äkkiäkös sitä uuden satsin kiehauttaa!
Vähemmän makeaan versioon puolita appelsiinimehun ja sokerin määrä.
Appelsiininen raparperikompotti:
500 gr raparperiä, trimmattuna ja vinottain muutaman sentin siivuiksi leikattuna
1,5 dl sokeria
1 appelsiinin mehu (1 dl)
1 kanelitanko
Mittaa ainekset pienehköön kattilaan ja kuumenna kattilan alla keskilämmöllä, kunnes sokeri on sulanut. Laske lämpöä ja jatka keittämistä vielä viitisen minuuttia, kunnes raparperipalaset alkavat hajota. Jos haluat sileämmän koostumuksen ilman sattumia, jatka keittämistä vielä toiset viisi minuuttia.
Anna jäähtyä. Poista kanelitanko ja tarjoile.
Hyvää niin jäätelön , turkkilaisen jogurtin, lettujen kuin köyhien ritareidenkin kanssa! Ja tietysti Ahvenanmaan pannukakun kanssa...!
Jos raparperin käyttöön kaipaa vähän jotain uutta, kokeile ihmeessä tätä raparperiä, vuohenjuustoa ja rosmariinia sisältävää piirasta!
Mitkä ovat teidän raparperisuosikkinne?
__________________
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
juu muumimamma täälläkin :D....kiva uusi resepti tämäkin. Mukavaa viikonloppua :)
VastaaPoistasitä samaa, murunen !
PoistaKuulostaa ihanalta! Raparperiä alkaa suorastaan kaipaamaan silloin, kun se ei ole itsestäänselvyys...
VastaaPoistanäinhän se on - parasta siis maksimoida tämä sesonki!
PoistaTästä tuli meidän perheen suosikki: http://murmelinpaiva.blogspot.fi/2016/06/raparperijuustokakku-kauden-herkku.html
VastaaPoistaKuulosti todella hyvältä tuo teidän tekemänne kompotti, menee varmasti kokeilulistalle :)
oijettä kuulostaakin hyvältä tuo teidän kakku!!!
PoistaRaparperi ja kaneli ovat kyllä ihana yhdistelmä. :)
VastaaPoistaihanaa lämpöä <3
Poista