torstai 10. maaliskuuta 2016

Tyttöjen hemmotteluloma Riiassa #Roamyourstory #Koskamävoin #Koskamekaikkivoidaan

* * * 

Kaupallinen yhteistyö Soneran kanssa

* * * 


Ystävänpäivää, naisten päivää, syntymäpäivää, vuosipäivää. Voi hyvää päivää! Viime aikoina ei ole juhlan aiheista ollut pulaa. Mutta entä jos onkin yksin ja asuttaa parisuhteettomuuden karua erämaata taustallaan parisuhdehistoria, joka saa Uhrilampaatkin kuulostamaan kepeältä ranskalaiselta komedialta? 

Jos elämässä ei ole ketään, jonka kanssa juhlistaa tuota Vuoden Virallisesti Romanttisinta Päivää? Ketään, joka tuo sinulle ruusuja? Ketään, joka herättäisi sinut aamiaisella vuoteessa? Mitä sitä ihminen sitten tekee? Jää odottamaan, että se George Clooney vihdoinkin ymmärtää sinun olevan hänen elämänsä nainen? (Liki kahdenkymmenen vuoden deittailukokemuksella voin kertoa, että tuo odotus saattaa venähtää varsin pitkäksi) 

Onneksi on ystäviä, jotka ovat jaksaneet kannatella silloinkin, kun oma kelluntakyky rakkauden ristiaallokossa on uhannut loppua. Tiedättehän: niitä, joille voit aina soittaa, jotka tulevat luoksesi mihin tahansa aikaan yöstäkin ja joiden kanssa itkukin päättyy ilon kyyneliin. 

Niinkuin vaikka tuo Kissabloggari, jonka kanssa taannoin puimme elämäämme pitkälle aamuun. Aamuauringon lisäksi alkoi päässämme kirkastua jotain muutakin. Entä jos sitä sen sijaan... juhlistaisikin itseään ihan itse? Vallan häpeilemättä hemmottelisi itseään ja kohottaisi maljan sille, kuinka mahtavaa elämä oikeastaan onkaan -  ihan juuri tällaisenaan? #KoskaMäVoin?

Ja niin oli muutaman viikon sisään lennot, hotellit ja kylpylät varattu, laukut pakattu täyteen kaikkea ihanaa, kimaltavaa ja epäkäytännöllistä ja suunnaksi otettu Riika, tuo Baltian Pariisi. Koska jos me emme itse usko, että olemme kaiken sen arvoisia, miksi kukaan muukaan niin ajattelisi?

Sen sijaan, että olisimme säästäneet hieman rahaa tekemällä ja järjestämällä kaiken itse, päätimme säästää hermojamme ja kokeilla, mitä kaikkea pientä luksusta elämään saa pienillä lisäinvestoinnilla ja ihan vain passattavaksi antautumalla. Ja voin kertoa, että hyvää teki. Koko reissu meni sellaisessa raukean onnellisuuden kuplassa kelluen, etteivät jalat oikein vieläkän tahdo maan pinnalla pysyä.

Mukanamme oli Soneran Sopiva- liittymä, jolla netin käyttö onnistuu mm. Baltian maissa ilman mitään lisämaksua, joten pääsimme päivittämään reissukuulumisiamme reaaliajassa iloksenne niin Instagramiin, Twitteriin kuin Facebookiinkin. Ja saatujen kommenttien perusteella te nautitte virtuaalimatkastanne ainakin ihan yhtä paljon kuin mekin!

Riika on siitä kätevä kohde vaikka juurikin tyttöjen hemmotteluntäyteiselle viikonloppureissulle, että sinne lentää alle tunnissa. Perillä odottaa yksi koko Euroopan hurmaavimmista vanhoista kaupungeista ja huimasti näkemistä ja tekemistä  - oli kiinnostuksen kohteina sitten ooppera, ruoka, arkkitehtuuri, shoppailu... tai ruoka.  

Lento-hotelli-paketteja saa tasokkaisiinkin hotelleihin parhaimmillaan alle 200 euron, mutta kannattaa ainakin harkita huoneen tason upgreidausta vähän parempaan, sillä parhaimmillaan kyse on vain muutamasta kymmenestä eurosta. 




Ja toki se loma kannattaa aloittaa tyylillä jo heti maahan saavuttaessa. Niiden vähän parempien hotellien lisäpalveluihin kun kuuluu yleensä myös autonkuljettaja, jonka ansiosta säästyy taksijonoilta. Eikä se hintakaan ole kuin muutaman euron sitä taksia kalliimpi! Pientä luksusta pienellä panostuksella. #KoskaSinäkinVoit.


En tiedä kuinka paljon extraa olisi pitänyt maksaa kuljettajasta, joka ei näytä Addams Familyyn kuuluvalta...


Hotellia valitessa kannattaa ihan ehdottomasti valita kylpylällinen majoitusvaihtoehto. Monesti perustason huoneidenkin hintaan sisältyy kylpyläosaston tietynmittainen päivittäinen käyttö, paremman tason huoneissa se on yleensä rajoitukseton. 

Kylpylöiden hoidoilla voi sitäpaitsi hemmotella itseään hyvällä omallatunnollakin, sillä hinnat ovat ainakin kolmasosan Suomen hintoja halvemmat (ja hotellin asukkaat saavat usein vielä tuntuvia alennuksiakin!). 




Kylpylän jälkeisessä euforiassa onkin aika laittaa reissua varten kasattu Spotify-soittolista raikaamaan ja tunnelmaa nostattamaan (onni on ystävä, joka oli elossa 1980-luvulla...) ja laittautua illalliskuntoon oikein ajan kanssa (onni on myös ystävä, joka laillasi uskoo, ettei glitteriä voi koskaan olla liikaa. Missään.) 




Ja nälkähän ei Riiassa pääse yllättämään. Kaupungin ravintolat haastavat niin tasollaan kuin hinnoillaan jopa Tallinnan ravitsemusliikkeet. Jätä siis Hesburgerit, balttibuffetit ja keskiaikaiset teemaravintolat suosiolla väliin ja suuntaa vaikka johonkin näistä ravintoloista

(Onni on muuten ystävä, jonka mielestä olisi kohtuutonta olla ottamatta kolmea jälkiruokaa...)





(Onni on myös ystävä, joka jakaa Instagram-addiktiosi yhtä ilolla kuin sinäkin...)





Ja koska meillä oli niin paljon juhlittavaa, siirryimme yhteen Riian monista tunnelmallisista viinibaareista. Emmekä todellakaan tyytyneet ihan mihin tahansa, vaan päätimme taas sijoittaa itseemme. Eli shampanjaan. Sellaiseen vaaleanpunaiseen ja ihanaan. 




Ja hei, jos seuraavana aamuna uni maistuu tavallista pidempään, nuku kaikessa rauhassa. Sinun lomasihan tämä on! Väliin jääneen aamiaisen voi korvata myöhemmin kaikessa rauhassa jossain Riian lukuisista brunssipaikoista

(Onni on ehdottomasti ystävä, joka tajuaa pekonin merkityksen henkiselle hyvinvoinnillesi...)







Miltä kuulostaisi vaikka... osteribuffet?




Ja kun vatsa on tullut ravittua, on aika siirtyä ruokkiman silmiä ja sielua. Riian vanhan kaupungin sokkeloiset kujat voivat olla melkoinen labyrintti, missä navigointia ei auta se, että edes moni paikallisistakaan ei katujen nimiä tunnista. 

Eikä sitä edesauta myöskään se, että niiden ymmärrettävästä ääntämisestä tekee mahdotonta jo latvialaisten ihastuneisuus kirjaimiin, joita missään muussa kielessä ei edes tunneta. 




Täysin suuntavaistottomalle allekirjoittaneelle GPS:ää käyttävät karttasovellukset ovatkin tervetullut välttämätön pelastus. Onneksi oli se internet...!

Parhaimmat näkymät yli vanhan kaupungin kattojen löytyvät Pietarinkirkon tornista (videokuvaa tästä löydät muuten Twitter-feedistäni!). 




Vanha kaupunki tarjoaa myös toinen toistaan ihanampia shoppailukohteita, joista saa hankittua kotiinviemiseksikin palan Riian piparkakkumaista idylliä.



Ei, ei meilläkään tullut näistä hakaristi mieleen



Hurmaavien perinteisten käsitöiden lisäksi sen kujilta löytyy vähintäänkin yhtä hurmaavia, uusien latvialaissuunnittelijoiden tuotteita myyviä pop up-kauppoja.

(Onni on niin ikään ystävä, joka ymmärtää, että kaikenlainen vähäeleinen skandinaavinen minimalismi on heikkolahjaisia varten. Vähemmän ei ole koskaan enemmän ja liika vain harvoin tarpeeksi.) 



Sisäinen Maria Montazamini meni tässä vaiheessa ihan psykoosiin 


Ja jos piparkakkuidyllistä ei saa tarpeekseen, kannattaa tehdä päiväretki läheiseen Jurmalan kylpyläkaupunkiin. Junalippu tänne maksaa vain muutaman euron, mutta helpoimmalla pääsee elämällä herroiksi ja ottamalla alleen taksin. Kun ei sekään pariakymppiä enempää kustanna... 

Vain noin vartin ajomatkan päässä sijaitseva Jurmala hurmaa kävijän Hankoa henkivillä vanhoilla puuhuviloillaan ja ihanilla pikkukahviloillaan. 






Ja niille kahviloille Latviassa todellakin kannattaa jättää matkaohjelmassa (ja vatsassa!) tilaa...




Muista siis hemmotella itseäsi. #Koskasinäkinvoit. #Mekaikkivoidaan. 

Netti olikin reissulla ahkerassa käytössä ja matkanteon ohessa hoituivat sähköpostin avulla myös koto-Suomen asiat ja mm. ja seuraavan matkan järjestelyt. 

Arvaatteko millään, mihin rakkaaseen paikkaan blogissa seuraavaksi palataan...?

* Yhteistyössä Sonera*

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

45 kommenttia :

  1. Ihana postaus! Ihana viikonloppu! Ihanat naiset! Tuo kuljettaja sai minut taas röhähtämään nauruun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana elämä <3 vielä ensimmäisessä kolmessa kuvassa kuljettajakin jaksoi vielä (melkein) hymyillä... ei taida mies olla bloggari :-)

      Poista
  2. Meidän ihanaisten pitäisi oppia paljon enemmän hemmottelemaan itseemme. Tästä postauksesta voi ottaa mallia. Kyllä se on niin totta, että enempi on aina vähempi. Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa, eikä myöskään poskipunaa :) Kiitos, tämä oli hyvä päivänavaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanista sanoistasi x eiköhän tuossa ole oppituntia tosiaan ihan meille kaikille...! ihanaa päivänjatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Ihana, ihana, IHANA loma <3

    Seuraavalla kerralla mukaan on ehdottomasti muistettava ottaa ainakin tiara, dimangisormus tai kaksi ja jotain tähtipölyä. Vähintäänkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kyllähän mä niitä tiaroita jo nyt pakatesa vähän mietin, kun oli kuitenkin torstai, tuo virallinen tiarapäivä. ja hei- kuskille kanssa omansa :-)

      Poista
  4. Wau, aivan super ihana viikonloppu ollut teillä. Todellakin naisten pitää, täytyy, kuuluu jne. hemmotella myös itseään ja mikäs sen parempi seura kuin toinen (toiset) naiset. Tuo teidän hemmottelureissu on ollut kuin parhaasta prinsessa tarinasta <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joskus prinsessat kyllästyy odottamaan sitä prinssiä ja päättää laittaa ranttaliksi ihan itse :-)

      Ihanaa kun olit mukana - älä sinäkään unohda, että olen juhlan arvoinen! <3

      Poista
  5. Katselin kuvia ja ihastuin, suorastaan ahmin niitä, luin tekstiä ja vihastuin eräästä kohdasta ... mitähän pahaa sinäkin olet tehnyt, että on niin kaltoin kohdeltu?! ... ja ajatukseni kulkivat vuoristoradalla, mutta lopulta elämä voitti, sillä onnellisuus hiipi sisään kuitenkin silmäkarkkeina. Sielunsiskolle mun ovet on auki 24/7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. välillä on elämässä draamaa ollut enemmän kuin olisi ollut tarpeen, mutta näin sitä niistäkin kompasteluista noustaan :-) Teiltä lukijoilta on tullut matkan varrella niin paljon vertaistukea että ihanaa päästä jakamaan teidän kanssanne näitä onnellisempia ja auringontäyteisempiäkin hetkiä! Lisää matkaraportteja (ja toivon mukaan sitä simäkarkkiakin!) on vielä tulossa!

      Poista
  6. Oi onnekkaat,teillä oli ihana ja herkullinen reissu:) Ja nuo Riikan kauniin väriset talot;aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä oli ihanaa - toivottavasti myös teillä <3 Riika on kyllä niin idyllinen x

      Poista
  7. Seuraa fakta: mä lähden rakkaan ystävän kanssa Riikaan lomalle! Kiitos <3 -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. seuraa tiedotusluonteinen kannanotto: äärimmäisen hyvä valinta <3 PS. blogiin tulossa niin hotelli- kuin ravintolasuosituksiakin :-)

      Poista
  8. En ole koskaan käynyt tuolla, paitsi taas tämän blogin matkassa. Ihanaa :)

    VastaaPoista
  9. Repesin noille sun kuvateksteille! Tai siis niillekkin!Darling, you can!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä vältin kuitenkin kiusauksen tilata kuljettaja nimikkeellä "Madonna". Mieti nyt millaista suuren maaillman tuntua sillä olisi saanut aikaan :-)

      Poista
  10. Teillä on todella ollut ihana hemmotteluloma. Kuinka sitä ei tule ajatelleksi, että Riika on niin lähellä.

    Oletko seuraavaksi lähdössä Andalusiaan? Minne tahanasa menetkin niin ihanaa matkaa ja kiva saada mukavaa luettavaa ja upeita kuvia reisusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on niin lähellä ja siellä on niin paljon hyvää, että todellakin toivoisi enemmänkin ihmisten sen löytävän.

      Ja ding, ding, ding! Kyllä! Meillä on oikea vastaus <3 Huhtikuun lopulla odottaa Jerez, Cadiz and Andalusian sherrymaa!!!

      Poista
  11. Kyllähän tuollainen hemmotteluviikonloppu kelpaisi :). Olen kyllä itsekin kokenut, että Soneran sopiva on reissussa jees. Toivottavasti tuo käytäntö laajenee muuallekin lähitulevaisuudessa. On niin ärsyttävää olla koko ajan metsästämässä sitä wifiä jostain :P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin on. Nyt kun on ensimmäistä kertaa ollut reissussa näin huolettomasti, ei ole muuten entiseen paluuta :-)

      Poista
  12. Onnea on ihana ystävä, todellakin :) Kivasti kirjoitettu tarina ja teki kyllä Riiasta houkuttelevan matkakohteen. Olen siellä kerran käynyt todella kauan sitten, joten uusintareissu olisi jo paikallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä oli minulle otinen vuoden sisään - ison suosituksen arvoinen paikka :-)

      Poista
  13. Olen kerran parin päivän vierailulla Riiassa käynyt, ja sen jälkeen halunnut käydä uudestaan: kaupungista jäi positiivinen kuva, vaikka turistialueilta varhaisaamulla paikalla olleet kerjäläiset olivatkin oudosti kadonneet, kun turistit alkoivat siirtyä hotelleistaan kaduille. Oma vierailuni tapahtui ennen kokin uraani, enkä edes muista mitä söin. Niin aika muuttaa matkailijaa. Näiden kuvien jälkeen Riika taitaa mennä Tallinnan ohi lähialueiden matkalistallani! ***sateenmuruja***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt kaupunkiin ja sen ravintolatarjontaan hurmaannuttuani ihan liian puolueellinen ja sitä mieltä, että kaikkien pitäisi tuonne mennä :-)

      Poista
  14. Oikeastaan olenkin nyt sitä mieltä, että haluan tuonne ihan heti. :D Riika on kiva kaupunki, ja juuri passeli viikonloppumatkan kohde. Edellisestä (ja toistaiseksi ainoasta) käynnistä onkin jo muutama vuosi. Hmm!

    VastaaPoista
  15. Riika ja Jurmala on käytynä mutta missasin kyllä nuo kertakaikkisen upeat ruoka-annokset. Nam nam! Täytyy varmaan siis lähteä takaisin.

    Autonkuljettajan ilme on kyllä ihan monen lantin arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaturistia Riika hemmottelee - vinkkejä uusimpiin löytöihin tuoossa pian!

      Poista
  16. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeasti käydä joskus Riiassa. Ilmeisesti liian lähellä. // Sir Bizler

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän se tuntuu olevan. ensimmäisen kerran jälkeen en tajunnut, miten moinen paikka ei ollut aikaisemmin tullut edes mieleen...!

      Poista
  17. Ihanasti kirjoitettu juttu! Ja kuulostaa ihan mahtavalle hemmotteluviikonlopulle teidän loma :) Oon muuten täysin samaa mieltä siitä, että onni on ystävä, joka ymmärtää yhtä hyvin herkkujen päälle kuin itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eihän tästä elämästä ylämäkineen mitään tulisi ilman noita ystäviä <3

      Poista
  18. Voi ei tuota kuljettajaa! Ei näköjään miestä paljon asiakaspalvelu hymyilyttänyt :D
    Itsenä hemmottelu on kyllä silloin tällöin niin paikallaan. Itsehän sitä parhaiten tietää mitä just silloin tekee mieli, eikä tarvitse yrittää selittää sitä kenellekään. :D
    Riika on kyllä aika ihana, vaikka se ei jostain syystä ole mulla kivoimpien vanhojenkaupunkien joukossa. En oikein tiedä edes että miksi. Vanhankaupungin ulkopuolellakin on kivoja vanhoja kivitaloja ja puutaloalueita. Haluaisin aina ostaa sieltä kasan niitä ihania pellavavaatteita ja neuleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vink vink - raitiovaunu 11 antaa Riiassa loistavan läpileikkauksen kaupungin monenkirjavasta arkkitehtuurista!

      Poista
  19. Hemmottelulomalle mulla on aina aikaa. Riika on vielä näkemättä mutta puitteet näyttää olevan kunnossa ja ruokakuvat näyttää herkullisilta! Jurmalakin on hurmaavan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jurmala on ihan älyttömän ihana <3 siitä vielä ihan omassa postauksessaan!

      Poista
  20. Voi kun olisi "ihana" saada tuollainen hemmottelu, mutta olen "vain" mies pienellä kirjaimella. Mutta olisiko sellainen mahdollista jos käyttäisin skotti hametta (kiltti) ja hyppäisi tyttöjen kyytiin seuraavalla elämys matkalla voin kyllä tulla sillä junallakin jos se ei ole höyryveturi en jaksa kuunnella sitä puuskutusta, vaikka pillin ääni on kyllä aika seksikäs sellainen naisellinen viserrys, vaikka vikisevä sointu saa jouhevasti junan jytkyttävän äänen katoamaan. En oikein tunne hyvin Riikaa joskus ystävän luona viettänyt siellä miellyttävän yön ja oli pimeä kun menin ja kun lähdin oli taas pimeä kaikki kahvilat suljettuna tietenkin, minulle käy aina niin kun otan kahvilan kahvasta kiinni huomaan liian myöhään oven olevan lukossa ja tietenkin kiskasen niin antaumuksella että kahva jää käteen, mitä siinä sitten tekee toinen käsi taskus toinen kahvas ja yrittää piilotella ettei naapuri taloista huomata, sitten vasta se ongelma on kun ei tiedä mihin sen lennättäis käestään, siinä hetken miettii mihin lauran rakoon sen työntäis ja hiljaa hiipisi pois. Oli silti kiva virtuaalisesti eläytyä sinun virkistys matkaasi !:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei sellaista olekaan kuin "vain mies" tai "pienellä kirjaimella" <3 kaikki me olemme ansainneet hemmotteluhetkemme, joiden tarkoituksena on muistuttaa siitä, että että olemme juhlistamisen arvoisia.

      Riika on kyllä meidät hurmannut ja sitä suosittelemme kyllä ilolla muillekin. Ihana kuulla, että reissun ilo on välittynyt virtuaalisesti sinne ruudun toisellekin puolelle!

      Poista
    2. Näin kylmällä voi kyllä miehen kirjoittaa pienellä :))) Tiedät varmaan rikollisen taustani (korruptoitunut oman lain säätänyt poliitikko) siksi pieni ruutu on minulle iso ilo mikä kuiskaten sydämellisiä sanoja kiemurtelemaan ympärille ajatuksieni aavemaisiin aistimuksiin. Vaikka on minulla yksi isompikin ruutu mistä loistaa kirkkaus ja lämpö mikä usein koskettaa rintaani vain kurkkaamalla siitä ohimennen, tuntuu kuin aurinko olisi kädelläni ja kirkkaus sielussani veikeästi hyväillen vartaloani !:))) Tavallaan Riika on lähempänä kun siitä voi nauttia myös blogi postauksissa ilman matkakuluja, kiitos että saan ruudussani nähdä ja nauttia näkemästäni !:)))

      Poista
  21. Voi tuo kuljettaja parka ei näytä tosiaankaan nauttivan työstään.

    Itse otan mieluiten hieman paremman huoneen hotellista, kuin rupean säästämään muutamaa kymmentä euroa. Hotellissa kuitenkin vietetään myös aikaa, joten miksi säästää siinä?

    On muuten hauska lähteä reissuun ajatuksella, että nyt hemmotellaan itseä oikein kunnolla. Silloin jo asennekin on sellainen, että tekee vain mieleisiä asioita. Itse vietin marraskuussa Roomassa vastaavanlaisen hemmotteluloman. Söin, join ja nautiskelin. Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on.ja kun se on jo valmiiksi se reissun teema, ei tule kesken reissuakaan alettua muutaman euron säästömahdollisuuksia laskeskelemaan vaan valitsee se vaivattomimman vaihtoehdon ihan vanhasta tottumuksesta. mikään ei jäänyt kaduttamaan - jokainen pienikin lisäinvestointi lisäsi matkustusmukavuutta ja jätti ihania muistoja.

      Poista
  22. Riika on kyllä todella kiva kaupunki! Sinne tekisi mieli taas pian. Mitä tulee netin käyttöön ja puhelujen hintoihin, niin toivoisi Soneran löytävän järkevän hintaisen kumppanin Jenkkeihin. Täällä ei yksinkertaisesti kannata puhelinta käyttää kuin kamerana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan totta - veikkaan ettet ole hiljaisen pyyntösi kanssa yksin. Siellä on kyllä ihan älyttömät hinnat!

      Poista